|
Aika: |
18.5.1999 klo 14.00-16.00 |
|
Paikka: |
Yliopiston päärakennus, kokoushuone VIII. |
|
Läsnä: |
Paul Fogelberg (paikalla 14.20-15.45), Timo Hellgren (siht.), Hannele Kauranne, Ulla-Maija Kivikuru (valtiotiet. tdk) (saapui 14.45), Jarmo Koskela, Kimmo Koskenniemi, Karri Rinta (HYK), Inkeri Salonharju. |
|
Poissa: |
Juha Häyhä (oik. tiet. tdk), Antti Kivivuori, Jukka Englund, Markku Leskelä, Ari Muhonen, Heli Myllys ja Martti Tammisto. |
Kohta 1 käsiteltiin Ulla-Maija Kivikurun saavuttua.
Puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Koskenniemi ja varapuheenjohtajaksi Inkeri Salonharju.
Konsistori on päättänyt 5.5.1999 esityksen mukaisesti, että "väittelijä voi luovuttaa yliopistolle 30 väitöskirjan painettua tai painetun kaltaista kappaletta ja julkaisemista varten yhden elektronisessa muodossa olevan kappaleen. 30 kappaleesta 6 luovutetaan Helsingin yliopiston kirjastolle vapaakappalelain edellyttämässä luovutusmuodossa, 4 keskushallinnolle ja 20 tiedekunnalle. Taatakseen riittävän jakelun tiedekunnan sisällä tiedekunta voi omalla päätöksellään nostaa luovutettavien väitöskirjojen kokonaislukumäärän enintään 50:een. Lisäksi tarkennettiin konsistorin 14.10.1992 artikkeliväitöskirjojen osalta siten, että artikkeliväitöskirjan täydellisiä kappaleita luovutetaan 30 ja yhteenveto-osia 130 kappaletta." Konsistorin päätös on voimassa välittömästi.
Todettiin, että päätöksestä on lähetetty yliopistofaksi, mutta lisäksi tarvitaan laajempaa tiedotusta. Hankkeen WWW-sivuille tulee tieto päätöksestä. Yliopisto-lehteen pitää saada pikaisesti maininta asiasta ja syksyn ensimmäiseen numeroon laajempi juttu. Tutkijakouluihin on myös saatava tieto asiasta. Yliopistopainon Opas väitöskirjan tekijälle tulee päivittää elektronisen julkaisemisen osalta.
Paikallaolijat keskustelivat johtoryhmän kannanotosta. Lisäksi luettiin Heli Myllyksen sähköpostiviesti. Ulla-Maija Kivikuru ilmaisi huolestumisensa painettujen väitöskirjojen vaihdon lakkaamisesta elektroniseen väitöskirjaan siirtymisen yhteydessä. Lisäksi kritisoitiin ratkaisua käyttää RTF-muotoa pitkäaikaissäilytyksessä.
Todettiin, että Tampereen yliopiston tarjoaman tietokantapalveluiden tarjoamat mahdollisuudet ja hyödyt Helsingin yliopiston julkaisupankkihankkeelle on selvitettävä.
Määräpäivään mennessä ei saatu kirjallisia vastauksia. Ennen kokousta saatiin kuitenkin Eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta kirjallinen lupa julkaista verkossa kaikki pro gradut (Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa syventävien opintojen tutkielmasta ei anneta arvosanaa, joten arvosanarajaa ei voida käyttää.) Oikeustieteellisestä saatiin suullisesti lupa julkaista kaikki vähintään cum lauden approbaturin arvoiset pro gradut. Kasvatustieteellisestä on suullinen lupa julkaista kaikki pro gradut. Valtiotieteellinen tiedekunta ei tässä vaiheessa ole halukas muiden kuin väitöskirjojen julkaisemiseen. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta siirtää päätösvallan yksittäisten laitosten käsiin. Muista tiedekunnista ei ole saatu kannanottoa.
Kokousväelle jaettiin esimerkkejä väitöskirjasta ja pro graduista, jotka käyttävät Editalta tilattuja ulkoasumäärityksiä. Todettiin, että jos tekijä lähettää valmiiksi taitetun työn käsikirjoituksen sijaan, ei työtä tarvitse enää muuttaa Editan tyylien mukaiseksi. Keskusteltiin kirjoittajien motivaatiosta käyttää valmiita tyylipohjia.
Julkaisupankin nimi pitää valita ennen virallista julkistamista. WWW-sivujen ulkoasu tulee noudattamaan yliopiston WWW-sivujen uutta yleisilmettä.
Viralliset avajaiset sovittiin pidettäväksi 30.9.1999.Yliopiston tiedotus välittää tiedon tiedotusvälineille.
Aineistoa on tällä hetkellä saatu yhteensä 34 kappaletta. Väitöskirjoja näistä on viisi kappaletta, yksi lisensiaattityö ja loput ovat pro graduja. Kokoukseen mennessä töistä yhdeksällä on sopimukset kunnossa ja ne ovat luettavissa verkossa. Lisäksi viisi työtä on valmiina odottamassa sopimuksia.
Muita mahdollisia asioita ei ollut.
Seuraava kokous pidetään 26.8.1999 kello 14.00 (paikka ilmoitetaan myöhemmin). Varapäiväksi sovittiin 2.9.1999 kello 14.00.