Tieteellinen tiedottaminen muodostaa tärkeän tutkimustyön vaiheen. Useissa tapauksissa tiedotuksen laatiminen on päätös projektille, kokeelle, tieteelliselle selvitykselle tai opinnäytetyölle. Tutkijan tärkein tavoite on pyrkiä tuottamaan uutta ja oikeaa tietoa. Kaikissa tapauksissa, olkoon kysymys lyhyen kokeellisen tutkimuksen raportoinnista tai vuosikymmenien tutkimustyön synteesistä, on tärkeää, että tieto tavoittaa mahdollisimman runsaslukuisesti oikeat vastaanottajat, alan muut spesialistit. Sekä tutkijan että tutkimuksen kannalta on järkevää pyrkiä julkaisemaan tulokset mahdollisimman laajalevikkisissä ja korkeatasoisissa kansainvälisissä sarjoissa.
Tieteelliset julkaisut ovat useimmiten tieteellisiä alkuperäisjulkaisuja, väliaikaisia tiedonantoja tai kirjallisuuskatsauksia. Niitä julkaistaan joko aikakauslehtiartikkeleina tai monografioina. Nämä ohjeet käsittelevät pääasiassa tieteellisen alkuperäiskäsikirjoituksen laatimista, ja niitä tulisi noudattaa eläinlääketieteellisen tiedekunnan julkaisusarjoihin kirjoitettaessa. Soveltuvin osin ohjeita tulisi noudattaa opinnäytteissä (syventävien opintojen tutkielmat ja väitöskirjat), oppimateriaalissa sekä kotimaisissa aikakauslehtiartikkeleissa, erityisesti Eläinlääkäri -lehdessä. Muihin kausijulkaisuihin kirjoitettaessa noudatetaan kyseisten julkaisujen omia ohjeita.
Kirjoittamista edeltävät valmistelutyöt on tehtävä huolellisesti, jotta itse kirjoitusvaihe sujuisi mahdollisimman vähin katkoin. Tähän valmistelutyöhön kuuluu mm.
Julkaisun eri osat voidaan kirjoittaa missä järjestyksessä tahansa, mikäli valmistelutyöt on tehty huolellisesti. Käsikirjoitusta laadittaessa on ajateltava lukijaa ja pyrittävä siihen, että kirjoituksen sisältö tulee ymmärrettävään muotoon. Kun alustava kirjoitustyö on kokonaan tehty, muotoillaan kirjoituksen lopullinen nimi ja tarkistetaan jäsentely. Monet kirjoitussuunnitelman alaotsikoista voidaan jättää pois lopullisesta käsikirjoituksesta, josta voi myös karsia pois epäolennaisuuksia; myös lähdekirjallisuudesta voidaan karsia pois tutkielman kannalta toisarvoinen kirjallisuus. Lyhentämisessa ja puutteellisuuksien havaitsemisessa on suureksi avuksi, jos joku toinen henkilö lukee käsikirjoituksen.
Erityyppiset julkaisut jäsennellään eri tavoin. Monografiat voidaan jäsentää seuraavasti:
Laaja katsausartikkeli (Review) voidaan jäsentää seuraavasti:
Lyhyen aikakauslehtiartikkelin jäsentelyksi riittää seuraava:
Näistä jäsentelymalleista voidaan tietenkin poiketa, jos julkaisun luonne niin vaatii. Esimerkiksi opintomonisteet ovat opetusmateriaalia, joiden luonne on pedagoginen.
Nimen tulee olla mahdollisimman lyhyt, mutta siitä on käytävä selvästi ilmi julkaisun aihe, tarkoitus ja julkaisun luonne (esim. kokeellinen tutkimus tai kirjallisuuskatsaus). Nimi voi olla kaksiosainen, jolloin alaotsikossa voidaan tuoda esille esim. julkaisun luonne. On pyrittävä löytämään mahdollisimman informatiivisia termejä, joita voidaan käyttää tietoja tallennettaessa ja etsittäessä.
Tiivistelmän tarkoituksena on tutustuttaa lukija nopeasti kirjoituksen oleellisimpaan sisältöön ja siten selvittää julkaisun merkitys lukijalle. Lisäksi sitä voidaan käyttää sellaisenaan tiivistelmäjulkaisuissa ja viitetietokannoissa. Tiivistelmä on suppea, itsenäinen esitys dokumentin sisällöstä ilman tiivistelmän laatijan kannanottoa. Tiivistelmä on kyettävä ymmärtämään ilman alkuperäisdokumenttia. Lauseiden on oltava täydellisiä. Tuntemattomia termejä, lyhenteitä tai tunnuksia tulee välttää. Viittauksia alkuperäiskirjoitukseen ei pitäisi esiintyä.
Tiivistelmiä on eri tyyppisiä:
Informatiivinen tiivistelmä sopii alkuperäistutkimuksiin. Siitä käy ilmi, mitä on tutkittu, miten on tutkittu ja mitkä ovat tulokset. Tietojen järjestys tiivistelmässä voi olla toinen kuin itse julkaisussa, esim. tulokset voidaan esittää ensin.
Indikatiivinen tiivistelmä sopii katsausjulkaisuihin ja monografioihin, jotka ovat sisällöltään laaja-alaisia. Se kuvaa dokumentin sisältöä ja käsittelytapaa yleisesti. Se saattaa olla melkein samansisältöinen sisällysluettelon kanssa, tai sen voi korvata avainsanoilla.
Informatiivis-indikatiivisessa tiivistelmässä tärkeä osa kuvataan informatiivisesti, vähemmän tärkeä indikatiivisesti. Tiivistelmän pituutta voidaan siten rajoittaa, jos julkaisun luonne sitä vaatii.
Jokaisessa julkaisussa tulisi olla tiivistelmä. Jos julkaisu koostuu useasta eri artikkelista, niin jokaisella artikkelilla pitäisi olla oma tiivistelmä. Tiivistelmien pituus on yleensä alle 200 sanaa; pitkienkin tiivistelmien tulee mahtua yhdelle sivulle ja sisältää enintään 400 sanaa. Tiivistelmän paikka on aikakauslehtiartikkelissa otsikon ja tekijätietojen jäljessä ennen tekstiä. Monografiassa sen paikka on nimiösivun kääntöpuolella tai nimiölehteä seuraavalla sivulla. Alkuperäisen kirjoituksen bibliografiset tiedot mainitaan samalla sivulla kuin tiivistelmä.
Avainsanoja voidaan lisätä tiivistelmän jälkeen antamaan lisäinformaatiota, tai niillä voidaan korvata indikatiivinen tiivistelmä. Avainsanoiksi ei pitäisi valita otsikon sanoja, vaan ne tulisi poimia tekstistä. Sanojen tulisi olla mahdollisimman informatiivisia, yleisesti hyväksyttyjä termejä. Avainsanoja valittaessa voidaan käyttää apuna tesauruksia (asiasanahakemistoja), esim. Medical subject headings (nk. MeSH-termit Medlinessa) tai CAB Thesaurus (VetCD:n termit. Kotimaisissa julkaisuissa voi käyttää Yleistä asiasanastoa (YSA ja sen verkkoversio VESA) tai Agri+ -sanastoa. Kaikki sanastot löytyvät ao. viitetietokantojen yhteydessä.
Laajaan julkaisuun voidaan liittää alkusanat, jossa selostetaan työn tarkoitusta, eri vaiheita ja esitellään työn taustaorganisaatiota. Kiitokset työhön osallistuneille tai työn rahoittajille voidaan esittää alkusanoissa tai kirjoituksen lopussa erillisessä luvussa.
Sisällysluetteloon kootaan kirjoituksen luvut väliotsikoineen ja sivunumeroineen. Väliotsikoiden aste-erot osoitetaan numeroimalla ne arabialaisin numeroin. Useamman kuin kolmen desimaalin käyttöä ei suositella. Lyhyiden kirjoitusten otsikoita ei tarvitse numeroida. Sisällysluettelon lopussa voi olla erillinen kuva- ja taulukkoluettelo.
Jos käytettyjä lyhenteitä ja merkkejä on paljon ja ne toistuvat usein kirjoituksessa, niin niistä voidaan tehdä aakkosellinen luettelo sisällysluettelon jälkeen. Tällöin niitä ei selitetä enää itse tekstissä. Standardeista tai muista lähteistä tarkastetaan, että selitykset ovat oikeita. Luettelossa selitetään ensin matemaattiset ja muut merkit, sitten kirjaintunnukset siten, että latinalaiset, kreikkalaiset ja muut kirjaimet esitetään omana ryhmänään.
Johdannossa selvitetään työn lähtökohdat ja ongelmakenttä, rajataan alue ja selvitetään tavoitteet. Jos kysymyksessä on alkuperäistutkimus, niin esitetään aiheeseen liittyvät aikaisemmat tutkimustulokset sekä omat teoriat ja hypoteesit.
Tutkimukseen valitun aineiston laatu, suuruus ja alkuperä ilmoitetaan tarkasti. Tiedot suositellaan esitettäviksi taulukoiden ja piirrosten avulla. Käytettyjä menetelmiä ei kuvata yksityiskohtaisesti, jos ne ovat alalla yleisesti tunnettuja. Maininta menetelmästä ja viittaus lähdekirjallisuuteen riittävät. Jos on kehitetty uusi menetelmä tai menetelmä on vähän tunnettu, niin se on kuvattava niin yksityiskohtaisesti, että kokeet ja laskelmat voidaan selostuksen avulla toistaa. Yleisesti tunnettuja tilastollisia menetelmiä käytettäessä ei tarvitse viitata lähteisiin. Huomiot aineiston riittävyydestä ja luotettavuudesta sekä mittausmenetelmien tarkkuudesta tulee myös esittää.
Tulokset esitetään mieluiten taulukoiden ja piirrosten avulla. Tekstissä ei tarvitse kertoa, mitä taulukoissa ja piirroksissa esitetään, koska se käy ilmi niiden selosteista; pelkkä viittaus niihin riittää. Sen sijaan tekstissä on ilmoitettava mahdolliset virhelähteet, poikkeamat oletetuista tuloksista ja tulosten tilastollinen luotettavuus.
Tässä kirjoituksen osassa verrataan tekijäin saamia tuloksia aikaisempien tutkimusten tuloksiin. Tuloksiin vaikuttaneita syitä pohditaan kriittisesti ja tehdään päätelmiä. Tuodaan esille tulosten tieteellinen ja käytännöllinen merkitys sekä annetaan viitteitä jatkotutkimukselle. Liian optimistisia väitteitä johtopäätösten yleispätevyydestä ja sovellettavuudesta ei pidä esittää. Muihin töihin esitetyn kritiikin tulee kohdistua vain niiden tieteellisiin näkökohtiin.
Yhteenveto ei ole aina välttämätön, vaan sen voi korvata kirjoituksen alussa oleva tiivistelmä. Kuitenkin eläinlääketieteellisen tiedekunnan Julkaisuja-sarjan töihin olisi suotavaa sisältyä yhteenveto toisella kotimaisella kielellä sekä jollain kansainvälisellä kielellä.
Yhteenvedossa selvitetään lyhyesti kirjoituksen pääasiallinen sisältö, tärkeimmät tutkimustulokset ja päätelmät. Yhteenvedossa ei esitetä mitään uutta tietoa, joka ei ole tullut esille tekstissä. Tekstiin, kuviin, taulukoihin tai lähdeluetteloon ei viitata. Tiivistelmään verrattuna yhteenveto on kuitenkin yleensä laajempi ja seikkaperäisempi.
Tutkimustyötä ohjanneet ja avustaneet henkilöt sekä tutkimuksen rahoittajat voidaan mainita jo alkusanoissa tai ne tuodaan esille erillisessä luvussa yhteenvedon jälkeen. Jos julkaisulla on useita tekijöitä, niin tulisi mainita mistä tutkimuksen osasta kukin vastaa.
Kirjallisuusluettelo sijoitetaan julkaisun loppuun ennen hakemistoja ja liitteitä. Ohjeet kirjallisuusluettelon laatimiseksi on esitetty tämän oppaan toisessa luvussa. Jos kirjoitus aiotaan saada julkaistuksi jossain tietyssä aikakauslehdessä, niin on noudatettava kyseisen lehden omia ohjeita kirjallisuusluettelon laatimiseksi.
Hakemistot ovat tarpeellisia sellaisessa monografioissa, joita voidaan käyttää hakuteoksina tai käsikirjoina. Julkaisussa saattaa olla useita erikoishakemistoja (esim. asiahakemisto, henkilöhakemisto jne.) tai vain yksi yleishakemisto, jossa kaikki hakusanat on yhdistetty yhteiseen aakkosjärjestykseen. Järjestys voi olla aakkosellinen tai systemaattinen hakemiston luonteesta riippuen.
Hakemiston tekninen laatiminen kannattaa selvittää ennen kirjoitustyöhön ryhtymistä. Julkaisusarjan toimittaja, kirjapainon edustaja tai joku muu tekstinkäsittelyn asiantuntija osaa neuvoa teknisissä kysymyksissä. Hakusanojen valinnassa on muistettava lukija ja kirjan käyttötarkoitus.
Jos katsotaan tarpeelliseksi ottaa mukaan liitteitä, niin ne sijoitetaan julkaisun loppuun. Jokainen liite on itsenäinen kokonaisuus, eikä se olennaisesti liity tekstiosaan. Liitteissä voidaan esittää käytettyjen menetelmien tarkat kuvaukset, yksityiskohtaiset tulostiedot jne.
Kielenkäytön tulee olla selkeää ja havainnollista yleiskieltä. On pyrittävä käyttämään lyhyitä lauseita. Ammattitermien oikeat muodot on tarkastettava alan sanastoista. Vierasperäisten sanojen käyttöä on vältettävä, jos yleisesti hyväksyttyjä suomenkielisiä tai ruotsinkielellä kirjoitettaessa ruotsinkielisiä vastineita on olemassa. Tieteellisiä nimiä ei taivuteta, vaan käytetään esimerkiksi seuraavanlaisia ilmaisutapoja: Staphylococcus aureus -lajin tai stafylokokin (Staphylococcus aureus). Latinankieliset termit kirjoitetaan kursiivilla.
Tieteellisten nimien tai kemiallisten yhdisteiden esiintyessä tekstissä ensimmäisen kerran on nimet mainittava kokonaisuudessaan. Myöhemmin voidaan käyttää yleisesti hyväksyttyjä lyhenteitä.
Mittayksiköiden käytössä on noudatettava kansainvälistä SI-järjestelmää standardin SFS 2300-1975 mukaisesti. Yksiköt esitetään joko täydellisin nimin tai käyttämällä standardoituja tunnuksia. SI-yksiköiden nimet kirjoitetaan aina pienellä alkukirjaimella ( esim.: newton, ampeeri, metri). Tunnuksena käytetään isoa kirjainta, jos yksikön nimi on peräisin henkilön nimestä, muuten pientä kirjainta (esim.: N, A, m). Tunnuksen jälken ei merkitä pistettä. Desimaalit erotetaan pilkulla.
Kuvat ja taulukot numeroidaan juoksevasti kumpikin ryhmä erikseen arabialaisia numeroita käyttäen. Oppimateriaalissa numerointi voidaan tehdä luvuittain, jolloin julkaisua voidaan täydentää ja uusia helposti. Jokaiselle kuvalle ja taulukolle laaditaan seloste. Se on laadittava siten, että kuva ja taulukko on ymmärrettävissä ilman tekstiäkin. Tekstissä ei toisteta selosteesta ilmeneviä asioita, mutta jokaiseen taulukkoon ja kuvaan on oltava tekstissä ainakin yksi viittaus. Taulukon seloste sijoitetaan taulukon päälle, kuvan seloste kuvan alle. On suotavaa, että selosteet laaditaan sekä julkaisun että vieraskielisen tiivistelmän kielellä.
Taulukoiden numeroaineisto on ryhmiteltävä havainnollisesti. Samaan taulukkoon ei pitäisi sisällyttää kovin erilaisia asioita. Jokainen numerosarake otsikoidaan, ja sen merkitys selvitetään mainitsemalla suure ja mittayksikkö.
Piirrosten tulee olla alkuperäisiä, mieluiten tussilla piirrettyjä. Jos kuvaa joudutaan pienentämään, niin parempi jälki saadaan, kun kirjapaino tekee pienennöksen suoraan originaalista.
Valokuvien on oltava laadultaan moitteettomia. Valokuvan selosteessa on ilmoitettava suurennoksen aste sekä selostus tekniikasta (esim. elektronimikroskooppien kuva).
Kun tekstissä viitataan kirjallisuusluetteloon, mainitaan suluissa tekijän nimi ja julkaisuvuosi, esim. Day, 1998. Jos tekijöitä on enemmän kuin kaksi, mainitaan vain ensimmäinen, ja sen jälkeen lisätään ym., esim.: Hirsjärvi ym. 1997. Jos lähteenä on käytetty useita samana vuonna ilmestyneitä julkaisuja, joissa ensimmäinen tekijä on sama, ne erotetaan toisistaan kirjaimilla a, b, c jne. Kirjallisuusluettelossa nämä kirjaimet lisätään kyseisten viitetietojen loppuun sulkuihin.
Jos viitataan julkaisuun, jonka tekijää tai julkaisijaa ei ole mainittu, niin viittaukseen otetaan pari ensimmäistä sanaa julkaisun nimestä ja sen jälkeen pannaan kolme pistettä sekä julkaisuvuosi, esim.: Yliopisto-opetus ja ... 1999.
Jos tekijännimi, johon viitataan, on osa lausetta, merkitään sulkuihin vain julkaisuvuosi, esim. Raekallion (1992) mukaan. Jos viitataan laajoihin teoksiin, on tarpeen merkitä myös sivu, jolta tieto on löydettävissä, esim. Gracey (1992) s. 234. Viittaus tulee esittää siten, ettei lukijalle jää epäselväksi, mikä tieto on peräisin lähteestä ja mikä on kirjoittajan omaa osuutta.
Julkaisuja laadittaessa on otettava huomioon tekijänoikeussäädökset. Jos lainataan kuvia, piirroksia ym. toisista julkaisuista, niin on varmistettava oikeus niiden julkaisemiseen. Lainatun kuvan tai piirroksen alkuperä on aina ilmoitettava. Samaa käsikirjoitusta ei saa tarjota julkaistavaksi, jos se on jo hyväksytty painettavaksi jossain toisessa julkaisussa. Saman työn tuloksia voi kuitenkin julkaista useammassa eri muodossa, esim. alkuperäistutkimuksena, väliaikaisena tiedonantona, kongressiesitelmänä, tiivistelmänä jne. Kansainvälisiin sarjoihin kirjoitettaessa on kuitenkin syytä ottaa selville ao. lehden käytäntö osittain julkaistun aineiston julkaisemisesta. Jokaisen, joka on merkitty kirjoituksen tekijäksi, pitää saada nähtäväkseen lopullinen käsikirjoitus, ennen kuin se lähetetään julkaistavaksi.
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan julkaisut, samoin kuin opinnäytteet, julkaistaan ensisijaisesti sähköisessä muodossa. Jakelukanavana toimii Internet ja lukuvälineenä selainohjelmat, esim. Netscape ja Explorer. Sähköisestä tallenteesta voidaan tuottaa myös paperiversio eli perinteinen kirja. Toimitukselliset periaatteet säilyvät samoina, olipa julkaisun ulkoasu paperille painettu kirja tai lehtiartikkeli, tai CD-ROM -levy tai URL-osoite.
Käsikirjoitus voidaan toimittaa julkaisijalle sähköisesti ja sen lisäksi paperitulosteena. Tiedekunnan käytössä olevat tekstin- ja kuvanvalmistusohjelmat antavat mahdollisuuden hyvinkin viimeisteltyyn, julkaisuvalmiiseen käsikirjoitukseen. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa käyttää oikolukuohjelmaa. Jos sivunvalmistus aiotaan antaa kirjapainon tai muun tuottajan tehtäväksi, niin se tulee huomioida jo kirjoittamisen alkuvaiheessa.
Julkaisija päättää sarjan osan ulkoasun. Sarjojen osilla on yhtenäinen ulkoasu, josta lukija voi päätellä, että ne ovat samaa laatutasoa ja edustavat julkaisijansa tieteellistä arvovaltaa.
Jos kustantaja pyytää käsikirjoituksen magneettisessa muodossa - diskettinä tai linjasiirtona - niin teksti kirjoitetaan muistiin niillä asetuksilla, jotka käytössä olevassa tekstinkäsittelyohjelmassa ovat perusoletuksina. Tekstiä ei saa tavuttaa, marginaaleja ei kannata muuttaa ja kirjasinlaji säilytetään koko ajan samana. Edes otsikkojen ja väliotsikkojen typografiaa ei kannata muutella. Tekstin talletusmuodosta sovitaan painotalon kanssa.
Käsikirjoituksesta tulostetaan paperiversio, joka toimitetaan kirjapainolle työkappaleeksi. Kuvat toimitetaan erillisinä, selvästi numeroituina, kuvateksti mukana, mieluiten alkuperäisinä. Kuvat voivat myös olla magneettisessa muodossa tekstin osana.
Tiedekunnan sarjoihin kirjoitettaessa sovitaan tiedekunnan julkaisuyhdyshenkilön kanssa siitä, miten aineisto toimitetaan Helsingin yliopiston E-thesis -palveluun.
Sivunvalmistustekniikkaa käyttäen käsikirjoituksesta saadaan kuvausvalmis originaali, joka toimitetaan sellaisenaan kirjapainoon ja josta lopullinen julkaisu syntyy ilman välivaiheita. Teksti kirjoitetaan jo alusta lähtien muistuttamaan lopullista muotoaan. Kuvat asetaan paikoilleen, samoin kuvatekstit ja alaviitteet. Otsikoiden ja väliotsikoiden typografia on valittava alkuvaiheessa. Painovirheiden vähentämiseksi kannattaa tekstiä luettaa mahdollisimman monella ihmisellä; varhaisen vaiheen viimeistelty painoasu tuo virheetkin paremmin esille.
Day. R.A. How to write and publish a scientific paper. 5th ed. Phoenix, AZ : Oryx Pr., 1998. 296 s.
Fogelberg, P. (toim.). Tutkimusviestinnän opas. Tutkimusten ja selvitysten laatiminen ja julkaiseminen. VAPK, Helsinki 1985. 152 s.
Fogelberg, P., Herranen, M. & Sinikara, K. Tuumasta toimeen. Tutkielman tekijän opas. Yliopistopaino, Helsinki 1989. 56 s.
Gibb, M. Keyguide to information sources in veterinary medicine. Mansell, London 1990. 459 s.
Gothóni, R. Oletko neuvoton. Lohdutuksen sanoja opinnäytteen laatijalle. Yliopistopaino, Helsinki 1992. 75 s.
Heinisuo, R. & Ekholm, K. Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä 1997. (Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja, 40) 47 s.
Hakala, J. Opinnäyte ja sen ohjaaminen : johdatus tutkimusprosessin hallintaan. Gaudeamus, Helsinki, 1996. 272 s.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. Tutki ja kirjoita, Kirjayhtymä, Helsinki, 1997. 432 s.
Huth, E.J. How to write and publish papers in the medical sciences. Williams & Wilkins, Baltimore 1990. 252 s.
Huth, E.J. Scientific style and format.: the CBE manual for authors, editors, and publishers. 6th rev. ed. Cambridge Univ. Pr., 1994. 841 s.
Lundberg, T. Tuhannen taalan juttu: näinsen kirjoitat. Weilin & Göös, Espoo, 1992. 166 s.
Niemelä, P. Lagerspetz, K, Lagerspetz, K. & Näätänen, R. Miten kirjoitan tieteellisen artikkelin. WSOY, Porvoo 1991. 121 s.
Oja, H. Ideasta kirjahyllyyn, eli miten voin julkaista ja myydä yleistajuisen tiedekirjan tämän päivän Suomessa ja säilyä hengissä. TSV, Helsinki 1987. 120 s.
Reynolds, L. & Simmonds, D. Presentation of data in science. Nijhoff, The Hague 1982. 209 s.
Tieteellisten seurain valtuuskunta. Tieteelllisen tekstin kirjoittaminen ja tuottaminen. Gutenberg-työryhmän muistio. TSV, Helsinki 1985. 53 s.
Tirronen, K., Rautanen, T. & Ukskoski, L. Tutkijan julkaisuopas. VTT tietopalvelu, Espoo, 1998. 96 s. + liitt.
Tuisku-Reinilä, L. Alustus, seminaari, raportti, referaatti. 3. p. Kirjayhtymä, Helsinki 1981. 160 s.
Ventola, E. & Mauranen, A. Tutkijat ja englanniksi kirjoittaminen. Yliopistopaino, Helsinki 1990. 149 s.
Yliopisto-opetus ja opintoaineistot verkossa : opintoaineistot verkossa -hankkeen raportti 31.3.1999 /toim. Marko Tervaportti. Yliopistopaino, Helsinki 1999. 192 s. + liitt.