Suomen eläinlääkärilehti on mukana kansainvälisissä
viitetietokannoissa, esim. CAB (Index veterinarius). Vaikka artikkelit ovat suomenkielisiä,
niiden englanninkieliset abstraktit leviävät kuitenkin kansainvälisten indeksien
kautta lääketieteellisen tutkijayhteisön tietoisuuteen. Eläinlääketieteellisten
julkaisujen käyttö on melko laajaa lääketieteellisessä tutkimuksessa, sekä
perustutkimuksessa että varsinkin soveltavassa tutkimuksessa.
Kahtenatoista numerona vuodessa ilmestyvä lehti on nopea kanava
tutkijaeläinlääkäreille
välittää tuloksia praktiikassa toimivien kollegoidensa tietoon. Eräät
tiedekunnassa tehdyt syventävien opintojen tutkielmat on julkaistu lehdessä
artikkeleina.
Suomen eläinlääkärilehden
kirjoitusohjeet
Elektra-palvelu
Helsingin yliopiston kirjaston (HYK) ylläpitämä Elektra-palvelu tarjoaa
mahdollisuuden lukea suomalaisia aikakauslehtiartikkeleita verkossa. Palvelu on
maksullinen, mutta suurin osa Suomen kirjastoista on sopinut, että
Elektraan pääsee kirjaston asiakaspäätteistä; mm. kaikki Suomen
yliopistokirjastot ovat kyseisen sopimuksen solmineet.
Suomen eläinlääkärilehti on mukana Elektra-palvelussa, joten esim. Eläinlääketieteellisessä kirjastossa voi kokeilla lehden artikkelien lukemista ja tulostamista verkosta. Artikkeleita voi hakea tekijän, aiheen yms. hakukriteerin mukaan.
*)
Kun v. 1892 suomalaiset eläinlääkärit
järjestäytyivät yhdistykseksi, niin he perustivat samalla lehden sekä
ammattikunnan sisäistä tiedonvälitystä varten että kansainvälisen
vaihdon vastineeksi. Muiden maiden vastaavat yhdistykset vaihtoivat keskenään
toimittamiaan julkaisuja, kuten tieteellisillä seuroilla siihen aikaan oli
tapana; tieteellinen kommunikaatio on aina toiminut kansallisista rajoista
huolimatta ja uudet tutkimustulokset ovat levinneet kohtuullisen nopeasti
kollegoiden tietoon. Ulkomaiset eläinlääkärilehdet, jotka yhdistys sai
vaihtoina, talletettiin Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kirjastoon. -
Toisen maailmansodan jälkeen tieteelliset kausijulkaisut ovat yhä enemmän
siirtyneet kaupallisten kustantajien julkaisuiksi, jolloin vaihtoina tapahtuvat
lehtihankinnat ovat vähentyneet.