Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

University of Helsinki, Helsinki 2006

On the Origin of Ideas

An Abductivist Approach to Discovery

Sami Paavola

Doctoral dissertation, November 2006.
University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy.

Tutkimuksen tarkoituksena on käsitteellistää ja tehdä ymmärrettäväksi keksimisen prosesseja erittelemällä ja kehittämällä ns. abduktion erilaisia muotoja eteenpäin. Abduktiota kehitti alkujaan amerikkalainen filosofi ja loogikko Charles S. Peirce (1839-1914) kolmantena, "heikkona" päättelyn päämuotona, yleensä eroteltujen deduktion ja induktion lisäksi. Abduktiivinen päättely oli hänen mukaansa läheisesti yhteydessä monenlaisiin kognitiivisiin prossesseihin kuten vaistoihin, havaitsemiseen, käytäntöihin ja yleensäkin merkki- ja käytäntövälitteiseen toimintaan. Sekä abduktio että keksiminen ovat kuitenkin olleet hyvin kiistanalaisia aiheita tieteenfilosofiassa. Edelleen esitetään usein, että keksimistä ja uuden syntymistä ei voi käsitteellisesti ymmärtää, joten abduktion kaltainen malli ei voi toimia "keksimisen logiikkana". Väitän kuitenkin, että abduktio antaa olennaisia välineitä ymmärtää keksimisen prosesseja, vaikka se ei tarkoitakaan mitään käsikirjaa tai "laskukaavaa" uusien ideoiden synnyttämiseksi.

Tutkimuksen ensimmäisessä osassa käsittelen lyhyesti, miten tieteenfilosofian valtavirta on pitkään ollut hyvin kriittinen keksimisen systemaattista tarkastelua kohtaan. Erilaisia malleja keksimiselle on kuitenkin esitetty. Hahmottelen lyhyesti abduktion historian - ensin Peircen erilaiset muotoilut teoriastaan ja sen jälkeen Peircen jälkeisen kehityksen. Vaikka abduktio ei olekaan ollut tutkimuksen valtavirtaa kuin vasta viime aikoina, käyn läpi sitä vastaan esitettyjä väitteitä ja tarkastelen miten sitä on eritelty, kehitetty ja käytetty eri tutkimusalueilla. Peircen omat kirjoitukset ja myöhemmät muotoilut ovat jättäneet tilaa erilaisille abduktiota koskeville tulkinnoille.

Tutkimuksen toinen osa koostuu kuudesta erityisemmästä tutkimusartikkelista (jotka eivät ole mukana E-thesis -versiossa). Ensiksi käsittelen niitä "klassisia" vastaväitteitä, joita on esitetty abduktiota, ymmärrettynä keksimisen logiikkana, kohtaan. Osoitan, että kehittämällä abduktiivisen päättelyn strategisia elementtejä näihin vastaväitteisiin voidaan vastata. Nykyään termiä 'abduktio' käytetään usein synonyyminä Päättely Parhaaseen Selitykseen (PPS) -mallin kanssa. Väitän kuitenkin, että on hyödyllistä tehdä ero PPS-mallin eli "harmanilaisen abduktion" ja "hansonilaisen abduktion" välillä. Näistä jälkimmäinen keskittyy keksimisen prosessien analysoimiseen. Erottelu viehättävyyden ja todennäköisyyden (engl. likeliness) sekä potentiaalisten ja aktuaalisten selitysten välillä on hedelmällisempi hansonilaisen abduktion piirissä. Selvennän abduktion luonnetta käyttämällä Peircen jakoa kolmeen "semeiotiikan" (Peircen laajan merkkiteorian) alueeseen: kielioppiin (engl. grammar), kritiikkiin (engl. critic) ja metodeutiikkaan (engl. methodeutic). Erityisesti kielioppiin (joka abduktion suhteen korostaa Peircen "Ensiys"-kategoriaa ja ikonisia merkkisuhteita) ja metodeutiikkaan (tutkimusprosesseja käsittelevä näkökulma) kuuluvien asioiden kehittäminen eteenpäin antaa uusia välineitä ymmärtää abduktiota. Peirce esitti itse kiistanalaista näkemystä, jonka mukaan abduktiiviset ideat ovat yhtä aikaa sekä jonkinlaisen vaiston että päättelyn tuloksia. Väitän itse, että on hyödyllistä erottaa selvästi abduktiivinen päättely ja abduktiivinen vaisto - ja että molempia kannattaa kehittää eteenpäin. Näiden lisäksi analysoin abduktiota osana hajaantunutta kognitiota, jolloin uusien ideoiden lähteenä korostuu pitkän aikavälin vuorovaikutus materiaalisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön kanssa. Tämä lähestymistapa johtaa "trialogiseen" malliin, jossa tutkijoiden nähdään olevan perustavanlaatuisesti vuorovaikutuksessa muiden tutkijoiden ja tutkimuskohteiden kanssa yhteisesti kehitettävien tutkimusobjektien kautta. Keksimisen käsittelyä problematisoivan Menon-paradoksin suhteen tutkimuksessa osoitetaan, että abduktion eri muodot tuottavat tähän klassiseen ongelmaan useammanlaisia vastauksia. Pääesimerkkinä abduktiivisesta metodologiasta analysoin Ignaz Semmelweisin lapsivuodekuumetta koskevia tutkimuksia.

Keskeinen perusta abduktiolle on väite, että keksimisen prosesseista voidaan sanoa paljon enemmän, kuin että niitä ohjaa vain onnelliset sattumat. Abduktion avulla voidaan analysoida niitä prosesseja, jotka sekä rajoittavat että yllyttävät uusien ideoiden etsimistä, alkaen vihjeistä uusien ideoiden lähtökohtana ja jatkuen erilaisiin kriteereihin koskien vihjeiden ja hypoteesien "viehättävyyttä". Tutkimus jatkaa siis Peirceläis-hansonilaista tutkimusohjelmaa väittämällä, että keksimiseen kuuluu tietty logiikkansa, vaikka sen perusta on heikko päättelymuoto eli abduktio.

Julkaisun nimiösivu

This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

© University of Helsinki 2006

Last updated 01.11.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki