Takaisin nimiösivulle | E-thesiksen pääsivulle

WASENIUKSEN KIRJAKAUPPA

Gustaf Otto Wasenius vetäytyi keväällä 1823 aktiivisimmasta kansainvälisestä kaupankäynnistä. Heikentynyt terveys ei enää kestänyt kauppiaan mukaan kovaa kauppiaselämää: "...min fortfarande sjuklighet har föranledt mig att här inskränka mina Handels affairer, hvaremot jag beslutit att anlägga en Bok- och Musikhandel."(53) Kirjakauppiaan ura olisi kenties rauhallisempi ja vähemmän ruumiin voimia kuluttava vaihtoehto.(54)

Wasenius oli saapunut Helsinkiin Hämeenlinnasta huhtikuussa 1817. Vastikään nimetty ja voimakkaasti kasvava pääkaupunki tarjosi uudelle yrittäjälle runsaasti mahdollisuuksia, jotka yritteliääksi ja kaukonäköiseksi kehuttu Wasenius tehokkaasti käytti hyväkseen. Kauppiaan uralla hän oli erittäin menestyksekäs, ja sangen lyhyessä ajassa hänestä kehkeytyikin yksi Helsingin menestyvimmistä suurkauppiaista. Waseniuksen tärkein myyntiartikkeli oli vilja, jota hän myi kansainvälisesti koko Itämeren alueella. Sen lisäksi hän kävi kauppaa monilla muillakin artikkeleilla, kuten ranskalaisilla viineillä. Kaupankäynnin ohella Wasenius vuokrasi myös viljelysmaata kaupungin läheltä, ja olipa hän vielä muun muassa mukana perustamassa tupakka- ja pelikorttitehdasta. Menestyneenä porvarina Wasenius sai hoidettavakseen myös kaupungin ja valtion luottamustoimia: vuodesta 1821 lähtien hän toimi niin kaupungin vanhempain esimiehenä kuin myös Ruotsin ja Norjan konsulina valvoen kyseisiin valtioihin suuntautunutta matkustusta.(55)

1820-luvulla viranomaiset valvoivat tarkasti maan kirjakauppatoimintaa. Kirjojen, erityisesti ulkomaisten, levittäminen pyrittiin pitämään harvojen, kontrollin ulottuvilla olevien kauppiaiden käsissä. Kirjakauppaprivilegioista päättäminen oli annettu senaatin tehtäväksi, eikä se jakanut lupia kovinkaan avokätisesti. Valvonnan lisäksi tähän vaikutti myös lukijakunnan pienuus: senaatti ei halunnut perustettavan kannattamattomia kirjakauppoja, mikä vielä saattoi olla suuri riski. Helsingissäkin toimi jo vuodesta 1821 lähtien Jacob Delphinin pitämä kirjakauppa, joka oli syntynyt sitä edeltäneen kirjasitomon perustalle.(56) Yleisen mielipiteen mukaan Helsinki tuskin tulisi elättämäänkään kahta kirjakauppaa, joten Waseniuksen hakemusta pidettiin sangen uhkarohkeana ja sen hyväksymiseen ei uskottu.(57) Vain muutama päivä anomuksen jätön jälkeen hän kuitenkin sai myöntävän vastauksen senaatilta, ja saattoi siten aloittaa kirjakauppansa avaamisen suunnittelun. Senaatin hyväksyvää ratkaisua puolsi kenties se, ettei entisen kirjansitojan resurssit sittenkään riittäneet kattamaan koko kaupungin ja läheisen maaseudun kysyntää. Wasenius ei kuitenkaan kirjakaupan perustaessaan luopunut muusta kaupankäynnistä, vaan viljalastit vaihtoivat edelleen omistajaansa Waseniuksen toimesta ympäri Itämeren rannikkoja.(58)

G.O. Waseniuksen kaupallisten intressien monitahoisuus ja kirjakauppa-alalle uskaltautuminen eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia toimintamalleja 1800-luvun alussa. Hän kuului selvästi vuosisadan vaihteen toimeliaisiin ja monipuolisiin suurkauppiaisiin, jotka pyrkivät jatkuvasti etsimään uusia yritteliäisyyden aloja oman kauppiassäätynsä ja vakiintuneen toimipiirinsä ulkopuolelta. Tavoitteinaan heillä oli sekä liiketoimiensa laajentaminen ja sosiaalisen asemansa kohottaminen.(59) Kirjakauppatoiminta oli kylläkin poikkeuksellinen ratkaisu, joka johtui toisaalta Waseniuksen kauppahuoneen juurettomuudesta - Gustaf Waseniuksella ei ollut aiempien sukupolvien luomaa yhteysverkostoa tukenaan, vaan hän joutui avaamaan omat polkunsa, mikä vei hänet poikkeukselliselle kirja-alalle(60) - ja toisaalta aika ja paikka tarjosivat odottamattoman mahdollisuuden kirjakaupan perustamiselle. Kirjat, lehdet, nuotit ja muut painotuotteet olivat vielä 1800-luvun alussa poikkeuksellisia myyntiartikkeleja, mutta lukevan yleisön vähitellen lisääntyessä ne olivat kuitenkin yhä turvallisempia myyntiartikkeleja: 1700-luvun puolestavälistä lähtien lukuhalu-ilmiön oli huomattu vaikuttavan Suomessakin ja sen myötä kirjallisuuden kysyntä oli sekä monipuolistunut että määrällisesti kasvanut. Tähän mahdollisuuteen Waseniuksenkin oli hyvä tarrautua.(61)

Kirjakaupan pito ei kuitenkaan ollut helppoa Waseniukselle. Ensinnäkin senaatti vaikeutti sitä aluksi toimirajoituksella. Wasenius ei saanut perustaa anomaansa kirjapainoa, joka olisi turvannut myyntiartikkeleiden jatkuvan saannin. Niinpä hän joutui ensimmäiset vuodet myymään vain muualta saamiaan kirjoja ja muita painotuotteita, mikä käytännössä merkitsi lähes yksinomaan ulkomailta tuotua kirjallisuutta: kotimaista kirjallisuutta kun oli vielä ylipäätänsä hyvin vähän, ja sitä oli lähes ainoastaan saatavilla muutamien maassa toimivien kirjapainojen yhteydessä olevista kirjakaupoista. Niinpä esimerkiksi helsinkiläinen lukija, joka halusi turkulaisten painajien julkaisuja, oli parasta tilata niitä paikan päältä, koska Waseniuksen tai muidenkaan helsinkiläisten kirjakauppiaiden hyllyille niitä tuskin tuli myytäväksi.(62) Gustaf Wasenius kuitenkin uusi hakemuksensa kirjapainosta, ja saikin luvan sen perustamiseksi vuonna 1826.(63) Toiminta alkoi vasta kahta vuotta myöhemmin, mutta painokoneiden päästyä käyntiin kehittyi Waseniuksesta nopeasti yksi maan ensimmäisistä kustantajista.

Kirjakauppojen välinen kilpailu kiristyi huomattavasti Turun akatemian siirtyessä Helsinkiin 1828. Yliopiston mukana muutti nimittäin myös kaksi kirjakauppiasta, Frenckell & Co ja F.A. Meyerin kirjakauppa, kilpailemaan Helsingin ja lähiseutujen lukijoista. Ensinmainittu oli autonomian alkaessa ollut maan ainoa kirjakauppias, ja liikkeensä tukena hän johti myös kirjapainoa ja paperitehdasta. Meyer vuorostaan toimi yliopiston virallisena kirjakauppiaana ja omasi siten luonnostaan hyvän asiakaskunnan. Siitä huolimatta Wasenius oli jo 1827 tehnyt sopimuksen yliopiston kanssa kirjallisuuden hankkimisesta. Wasenius selvisikin uudesta kilpailutilanteesta voittajana. Meyerin kuoltua 1831 Wasenius sai itselleen yliopiston kirjakauppiaan aseman ja 1830-luvun kestäessä vakiinnutti asemansa Helsingin ja siten koko Suomen johtavana kirjakauppiaana.(64)

Useasti Waseniuksen kirjakaupan menestys on todettu nimenomaan Gustaf Waseniuksen neuvokkaan toiminnan ansioksi. Suurkauppias onkin jättänyt erittäin positiivisen kuvan kirjakauppoja käsittelevään historiankirjoitukseemme: hänet kuvataan rohkeaksi yrittäjäksi ja suomalaisten sivistäjähahmoksi. Liiketoimiensa avuksi hän oli palkannut jo 1820-luvun lopulla B.A. Thunbergin, joka jatkoi Waseniuksen kuoltua kirjakaupan johtajana. Itse kirjakauppa jatkoi toimintaansa pitkälle 1900-luvulle asti. Uuden vuosisadan alku oli kuitenkin erittäin huonoa aikaa Waseniuksen kirjakaupalle, ja Akateeminen kirjakauppa pelastikin sen ostamalla liikkeen konkurssipesän 1914. Akateemisen alaisuudessa Waseniuksen kirjakaupan toiminta jatkui vuoteen 1969 asti.(65)


Lähdeviitteet:

33. Aikarajaushan alkaa Waseniuksen kirjakaupan perustamisesta, ja Waseniuksen aktiivisin innostus kirjakaupan pitämiseen hiipui 1830-luvun lopulla, mistä lähtien hän pyrki jakamaan ja lopulta luovuttamaan kokonaan tehtävänsä muille, Gardberg 1973, ss. 8-9.

34. Waseniuksen kirjakaupan toimintaa tutkimalla ei päästä tarkastelemaan kattavasti suomalaisen lukijan saatavilla ollutta ulkomaista kirjallisuutta. Kirjakauppojen ohella kirjoja hankittiin edelleen myös yksityisesti, 1700-luvun tapojen mukaisesti. Waseniuksen kirjakauppa on kuitenkin paras yksittäinen tutkimuskohde tarkasteltaessa suomalaisten lukijoiden kirjojenhankintaa.

Lisäksi on erikseen huomautettava, että työni päättyy ulkomaisten kirjojen saapumiseen kirjakauppaan: en aio tarkastella kirjojen myymistä lukijoille tai kirjojen lukemista Suomessa. Kyse on pikemminkin siis ihmisten mahdollisuuksien kartoittamisesta, heidän näköalojensa rajoista.

35. Waseniuksen suvun kokoelma on osoittautunut muunlaisellekin historiantutkimuksen kannalta merkittäväksi, ks. esim. Häggman 1994. Kauppahuoneen toiminnasta jääneiden papereiden lisäksi HYK:n SLS:in ja KA:n hallussa on laajat kokoelmat yksityiskirjeenvaihtoa, kuitenkin pääasiassa vasta 1840-luvulta lähtien.

Muista kirjakaupoista: Porvoolaisesta Öhmanin kirjakaupasta on jäänyt myös hyvin arkistomateriaalia, mutta vasta 1840-luvulta, ks. Nyberg 1982. Turussa ja Helsingissä vaikuttaneen Frenckellin kirjakaupan mahdollisesti säilyneet arkistot ovat vielä suvun jälkeläisten hallussa (Fagervikin arkisto).

36. Joitakin yksittäisiä kirjeitä ja kuitteja on säilynyt myös vuosilta 1828 ja 1835. Waseniuksen kirjakaupan lähdeaineisto on pitkään ollut eri bibliofiilien hallussa, esim. kirjekonseptit on lahjoitettu HYK:lle vasta 1952, ks. Hufvudstadsbladet, "G.O. Wasenius affärsbrev har kommit i dagen", 18.10.1952 ja Helsingin Sanomat, "Viime vuosisadan alun kirjakauppaolot konsuli G.O. Waseniuksen kirjeiden valossa", 19.10.1952.

37. Seuraavat kirjekonseptit ovat säilyneet vasta vuodelta 1852 ja kuitit vuodelta 1839.

38. Mäkinen 1999, s. 172.

39. Sensuuriviranomaisten arkistojen puutteellisuuksista ja niiden syistä, ks. ss. 68-72.

40. Esimerkiksi loppukesästä 1830 Leipzigistä Lyypekin kautta saapunut lähetys mainitaan vain Waseniuksen kirjeissä, sen kuittia ei vastaavasta lähdesarjasta löydy. Kirjeen maininnan tueksi lähetyksen luettelo löytyy sensuurilaitoksen kirjaluetteloiden arkistosarjasta, ks. G.O. Wasenius I.G. Loebnitzille (Viipuri), 25.9.1830, HYK, Waseniuska bokhandeln, bref=Copia 1830, s. 312 ja G.O. Waseniuksen lähettämä luettelo vastaanottamastaan ulkomaisesta kirjallisuudesta, 25.9.1830. KA, Sensuurikomitea, kirjaluetteloja 1830, no. 60.

41. Tilastollisen otteen paras esimerkki Suomessa on mittava kaupunkien perunkirjojen kirjamerkinnöistä 1656-1809 Henrik Grönroosin kokoama ja erilaisin tilastoin käsittelemä sekä Ann-Charlotte Nymanin puhtaaksikirjoittama Boken i Finland (Grönroos & Nyman 1996). Omaa lähdeaineistoani aikaisemmin käyttäneistä tutkijoista voi mainita tilastollisen otteen esimerkkinä Kerttu Juvan tutkimuksen, jossa hän pyrkii Waseniuksen kuittien avulla selvittämään, mitä Suomessa luettiin 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ks. Juva 1951. Juvan tavoite on ollut kunnianhimoinen (pelkästään vuoteen 1835 asti on säilynyt yli 900 kuittia, ja niiden vuosittainen määrä oli tuolloin jatkuvassa kasvussa), mutta samalla hän kompastuu turhaan yksinkertaistamiseen. Ensinnäkään kuitit eivät periaatteessa kerro lukemisesta mitään, vaan siitä, mitä Wasenius oli kirjakauppaansa tilannut tai mitä hänelle lähetettiin. Vaikka Wasenius menestyikin toiminnassaan, joutui hän silti välillä lähettämään kirjoja takaisin ulkomaille, koska ne eivät olleet menneet kaupaksi, ks. s. 44. Toiseksi Juva ei tunnu mitenkään pohtivan kuittien ja lähetysten eroavaisuuksia. Kolmanneksi yksittäisiä myyntiartikkeleja etsiessään Juva suhtautuu toisarvoisesti siihen, miten suuria kirjamääriä, mutta vain yksittäisiä nimikkeitä, Wasenius saattoi tuoda maahan esim. yliopistoa varten. Lopuksi Juvan aikarajaus (1823-1860) on sangen laaja: kommunikaatio- ja kuljetuskeinojen parantuminen, kasvavat kirjapainokset sekä lukijakunnan jatkuva lisääntyminen tekevät vuosisadan alusta ja keskivälistä hyvin erilaisia aikakausia kirjahistorian kannalta. Nämä erot jäävät Juvan työssä käsittämättä.

42. Ruotsista saapuneiden kuittien sisältämien kirjamäärien ja rahallisen arvon laskemisesta ja tuloksista, ks. ss. 25-26, erit. viitteet 83 ja 85.

Ruotsalaista kirjallisuutta olisi myös ollut kiinnostava tutkia tilastollisesti vertailemalla Ruotsissa julkaistuja kirjoituksia Waseniukselle saapuneisiin lähetyksiin, ja siten päättelemällä, kuinka täydellisesti Ruotsissa painettua kirjallisuutta Suomeen tuotiin, tämänkaltaisesta tutkimuksesta ks. Åberg 1987, ss. 60-75, joka on aika hyvin onnistunut suorittamaan bibliografisten luetteloiden ja Västeråsin kirjakauppojen mainosilmoitusten kirjalistojen vertailun (on muistettava, että lehti-ilmoitukset ovat rajoitetumpia lähteitä kuin itse kirjalähetysten kuitit, ks. edempänä ss. 80, viite 274). Tämä ei kuitenkaan olisi mahdollista kattavasti edes Waseniuksen kuittien rajoituksien mukaisesti. Ruotsin ensimmäinen kattava bibliografinen luettelo julkaistiin vasta vuonna 1828 (nyttemmin myös ajalta 1700-1829 on kerätty oma Ruotsin kansallisbibliografian tietokanta, ks Jarrick 1992, s. 88) . Luettelo on toki HYK:ssa käytettävissä, mutta sen jakautuminen aakkosjärjestyksellisiin kuukausi-ilmoituksiin tekee vertailutyöstä tässä vaiheessa liian työteliään.

43. Suomen kirjakauppatoiminnasta ja siten myös Gustaf Otto Waseniuksen kirjakauppatoiminnasta (johon sivunumerot viittaavat) ovat usein joko pinnallisesti tai ainakin yksipuolisen kansallismielisesti kirjoittaneet Virtanen 1958, ss. 76-78; Zweygbreck 1958, ss. 30-35; Nohrström 1933, ss. 105-108 ja Nyberg 1986; sekä mielestäni erittäin hyvä, mutta samalla hankalimmin löydettävä kuvaus Waseniuksen kirjakaupasta on A.W. Stenbergin käsikirjoitus "Waseniuska Bokhandeln åren 1823-1914", HYK, Waseniuska bokhandel, brefcopia 1820-1821, etukannen sisäpuoli.

44. Tommila1967, ss. 151-152.

45. Nyberg 1982. Nyberg pyrkii omaa työtäni kattavammin kuvaamaan kokonaisuutena Öhmanin kirjakaupan toimintaa, ja onnistuukin siinä ansiokkaasti. Tosin juuri kansainvälisen kirjakaupan kohdalla Nyberg on joutunut turvautumaan hyvin fragmentaarisiin lähteisiin tai sensuurilaitoksen arkistoihin, jotka eivät paljasta kovinkaan hyvin ulkomaalaisen kirjallisuuden tuonnin ja myymisen piirteitä, esimerkiksi kustantajia tai kauppayhteyksiä. Nybergin käyttämästä sensuurimateriaalista käy useimmiten ilmi vain satama, josta kirjat olivat tulossa.

Nyberg ei myöskään tarkastele mitenkään itse kirjoja tämän materiaalin avulla: niitä varten hän on käynyt läpi muutamia lehti-ilmoituksia, jotka eivät mielestäni anna kovinkaan täydellistä kuvaa edes saatavissa olleesta kirjallisuudesta saati sitten muista kirjatuonnin piirteistä. Sangen heppoisin todistein Nyberg onkin päätynyt väittämään, että kaikkea Euroopassa tarjolla olevaa ulkomaalaista kirjallisuutta sai Suomessa 1840-luvulla helposti ja kattavasti.

46. Grönroos' samling, SLSA 1000. Oman työni kannalta Grönroosin jatkuvat muistutukset kirjallisuuden kansainvälisyydestä ovat olleet hänen tärkein antinsa.

47. Sitä paitsi Vallinkosken viimeinen osa Turun akatemian kirjaston historiasta on jäänyt kokonaan julkaisematta. Sen käsikirjoitus on kuitenkin luettavissa HYK:ssa, ks. "J.V. Vallinkoski, Turun akatemian kirjaston historia 1772-1828". HYK, Vallinkosken kirjekokoelma ja asiakirjakokoelma, mappi 5/2.c.2. Vaikka työ ei olekaan kirjoitettu täysin valmiiksi, niin lähdetarkastelultaan se on jo täysin valmis. Vallinkosken käsittely on erittäin kattava hänen tarkastellessaan eri kirjojen ostoyhteyksiä sekä kauppiaiden että akatemian professoreiden osalta, ja siltä osalta se on vaikuttanut esimerkillään myös tämän tutkielman aiheen käsittelytapaan.

48. Nurmio 1934 ja Silfverhuth 1977, ss. 146-149.

49. Juva 1951. Juvan tutkimus on ainoa, joka on käyttänyt laajemmin samaa lähdemateriaalia kuin käsillä oleva tutkimus. Juvan tutkielmasta, ks. tarkemmin s. 12, nootti 41.

50. Gardberg 1973, s. 1-9. Laajemmin suomalaisesta kirjahistorian tutkimisesta ja tutkijoista, ks. Laine 1996, ss. 22-33.

51. Hyvä esimerkki tästä on 1990 järjestetty kirjahistorioitsijoiden konferenssi, jonka pääkeskustelunaiheena oli eri maiden kirjahistoriasta kirjoitettavat kokoomateokset. Uutena suuntauksena ehdotettiin lähinnä vertailevaa otetta, kun taas nykyisiä valtionrajoja ylittävä tutkimus tuli tuskin edes mainituksi, ks. Histoires du livre 1995.

Vaikka olisikin syytä tarkastella syvemmin kirjakauppoihin kohdistunutta historiantutkimusta myös muissa työni kannalta tärkeissä maissa, se olisi ilman kansainvälistäkin kysymyksenasetteluakaan mahdotonta tehdä kattavasti tässä yhteydessä. Erinomaisia yleisteoksia eri maiden 1800-luvun kirjakauppojen historiaan tutustumiseksi ovat mm. Bonnier 1920, Bonnier & Hånell 1935 , Schück 1923 ja Rinman 1951 (Ruotsi), Nyrop 1870 (Tanska), Goldfriedrich 1913 (Saksa), Chartier & Martin 1985 (Ranska) sekä Plant 1965 ja Feather 1988 (Iso-Britannia).

52. 1800-luvun alun Suomea olisi kiinnostavaa kirjahistoriallisesti verrata myös Yhdysvaltoihin tai kaukaisiin siirtomaihin: kaikki ne ovat maantieteellisesti erossa Manner-Euroopasta, missä suurin osa eurooppalaisesta kirjallisuudesta tuotettiin. Niiden oma kirjatuotanto oli vähäistä, eikä se pystynyt täyttämään lukevan yleisön tarpeita. Kuitenkin kullekin alueelle saatettiin tuoda muualta kirjallisuutta kielillä, jota paikallinen väestö tai osa siitä käytti äidinkielenään tai sujuvana vieraana kielenään.

Teen vertailua ruotsalaisiin kaupunkeihin osaltaan myös sen takia, ettei Suomen kirjakauppatoimintaa ole kerta kaikkiaan miltään ajalta tai paikkakunnalta historiallisesti tutkittu niin kattavasti, että vertailu omassa maassamme olisi mahdollista.

53. "Jatkuva sairastuneisuuteni on johtanut siihen, että olen rajoittanut kauppiastoimintaani ja sen vastikkeeksi olen päättänyt perustaa kirja- ja musiikkikaupan." G.O. Wasenius Anckelmann & Hamfeldtille (Hampuri), 23.5.1823. ÅAB, G.O. Wasenius: brefbok 1822-23, ss. 304-305.

54. Tällä tavalla Wasenius perusteli jopa virallista hakemustaan, ks. "G.O. Wasenius till senatens ekonomidepartement gjorda ansökan om rätt att få idka bokhandelsverksamhet", 15.4.1823. SLSA, Waseniuska samlingen, 408.2.1.1.1. Ylipäätänsä terveydentila oli jatkuvasti esillä 1800-luvun alkupuolen ihmisten käsitellessä elämäänsä ja tehdessään päätöksiä tulevaisuudestaan, ks. Häggman 1994, s. 70-80.

55. Waseniuksen elämästä ja urasta, ks. Nyberg 1986, ss. 33-34 ja Häggman 1994, ss. 35-36, 64-70 ja 119-124.

56. 1800-luvun alkuun asti suomalainen kirjakauppa oli ollut lähes tulkoon kokonaan yksityistä tai kirjansitojien hallussa. Vasta 1800-luvun alussa syntyivät varsinaiset ensimmäiset kirjakaupat, kuten Waseniuksen liike, ks. Tommila 1967, s. 151 ja Virtanen 1958, s. 63.

57. Gardberg 1973, s. 1.

58. Zweygbergkin mielestä kirjakauppatoiminta olikin Waseniukselle lähinnä sivutoimi, ellei jopa harrastus. ks. Zweygbergk 1958, ss. 30-31. Muut kirjakauppoja tutkineet historioitsijat painottavat kuitenkin Waseniuksen kirjakauppatoimintaa hänen pääalakseen. G.O. Waseniuksen toimeentulon kannalta ei vastausta voi vielä antaa, mutta liikekirjevaihdossa kirjakauppatoiminnalla on ainakin niin merkittävä osa, ettei pelkästä huvin vuoksi harjoitetusta kaupasta voi puhua, vaan kyseessä oli vakava kaupankäynti.

59. Suurkauppiaiden uravalinnoista ja niiden motiiveista, ks. Kuisma 1990.

60. Häggman 1994, ss. 66-70.

61. Lukuhalusta, sen kehityksestä sekä vaikutuksesta Waseniuksen kirjatarjontaan, ss. 62-64.

62. Hirn 1943, ss. 14-15 ja Virtanen 1958. s. 90. Tuskin huonot kauppakontaktit kuitenkaan johtuivat huonoista kuljetusyhteyksistä, kuten Virtanen väittää, vaan kauppiaiden perinteisistä tavoista kaupata itse omat tuotteensa, johon Hirnkin painottuu uskomaan.

63. Waseniuksen toiminnasta kirjapainajana, ks. Gardberg 1973, ss. 1-9.

64. Tommila 1967, s. 154 ja Nyberg 1982, s. 87.

65. Nyberg 1986, s. 36.


Takaisin nimiösivulle | E-thesiksen pääsivulle