University of Helsinki, Helsinki 2006
Across the Oceans
Development of Overseas Business Information Transmission, 1815-1875
Seija-Riitta Laakso
Doctoral dissertation, December 2006.
University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of History.
Maailmanlaajuisen tiedonkulun 1800-luvulla tapahtuneen radikaalin nopeutumisen on ajateltu perustuneen lähes yksinomaan teknologiseen kehitykseen. Kirjeiden kuljetuksessa siirryttiin purjelaivoista ja hevosvetoisista postivaunuista höyrylaivoihin ja rautateihin, ja sitten lennättimeen. Varsinkin pidemmillä kansainvälisillä reiteillä uusien innovaatioiden hyödyntäminen oli kuitenkin pitkä ja monimutkainen prosessi, joka vaati pioneereilta runsaasti tulevaisuudenuskoa, sijoittajilta huimaa riskinottoa ja palvelujen käyttäjiltä kärsivällisyyttä.
Tiedonkulun nopeutta mitataan tavallisesti laskemalla, montako päivää kului kirjeen kirjoittamisesta sen vastaanottamiseen tai jostakin tärkeästä tapahtumasta siihen, kunnes tieto asiasta oli julkaistu sanomalehdissä jossain merten takana. Kansainväliset postiyhteydet kulkivat vesiä pitkin. Viestinnän ja merenkulun historia ovat siksi läheisessä yhteydessä keskenään. Tämä väitöskirja tuo mukaan myös postihistoriallisen näkökulman.
Työhön sisältyy toinenkin uusi ulottuvuus: sanomalehdille oli tärkeintä saada kaukaa tulevat uutiset mahdollisimman tuoreina seuraavaan lehteen, mutta yrityksille ei useinkaan riittänyt yksisuuntainen tiedonkulku. Vähintään yhtä tärkeää kuin saada tieto esim. markkinatilanteen muutoksesta toisella puolella Atlanttia oli voida reagoida siihen mahdollisimman nopeasti.
Liike-elämälle välttämättömän kaksisuuntaisen tiedonkulun kehityksen mittaamiseksi systemaattisesti ja yhteismitallisesti, eri ajanjaksoina ja eri puolilla maailmaa, tutkimuksessa on seurattu kuinka monta peräkkäistä tiedonvaihtokierrosta vuodessa (consecutive information circles per year) kulloinenkin järjestelmä pystyi käyttäjille tarjoamaan. Päälähteinä on käytetty postia kuljettavien alusten lähtö- ja saapumistietoja satamista sekä englantilaisten kauppahuoneiden kirjeenvaihtoa.
Osoittautui, etteivät tiedonkulun järjestelmät suinkaan kehittyneet kaikkialla samalla tavoin tai samanaikaisesti, mutta kehitys kulki aina samaan suuntaan: epäsäännöllisistä kauppapurjehduksista säännölliseen linjaliikenteeseen, joka kilpailun myötä vilkastui vuosien aikana. Sekä purje- että höyrylaivaliikenne etenivät saman kaavan mukaisesti.
Nopeampi matkanteko (siirtyminen purjeista höyryvoimaan) ei yksinään parantanut tiedon kiertokulkua vuositasolla kovinkaan paljon, ellei liikennetiheys ollut riittävä. Lisääntynyt liikennemäärä ei myöskään välttämättä parantanut tiedon kiertokulkua, jos matka oli kovin pitkä tai purjehdukset olivat ajallisesti päällekkäisiä sen sijaan että ne olisivat täydentäneet toisiaan. Kesti 20-30 vuotta, ennenkuin laivayhtiöt pystyivät organisoimaan kuljetukset logistisesti parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaukoreittien oikaisemisella (esim. Panama, Suez) samanaikaisesti höyrylaivojen ja rautateiden yhteisverkoston rakentamisen kanssa oli maailmanlaajuisesti suurin vaikutus tiedonkulun nopeutumiseen ennen lennättimen tuloa.
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
© University of Helsinki 2006
Last updated 20.11.2006