Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

University of Helsinki, Helsinki 2006

Problems of Proto-Slavic Historical Nominal Morphology

On the Basis of Old Church Slavic

Jussi Halla-aho

Doctoral dissertation, May 2006.
University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Slavonic and Baltic Languages.

Tutkimus tarkastelee muinaiskirkkoslaavin substantiivien ja adjektiivien taivutuspäätteistön historiallista kehitystä. 800-luvulla luotu kirjakieli syntyi vain joitakin vuosisatoja kantaslaavin, kaikkien slaavilaisten kielten yhteisen kantakielen hajoamisen jälkeen ja on niin äänteellisesti kuin muoto-opillisestikin vielä hyvin lähellä kantaslaavia. Tämän vuoksi muinaiskirkkoslaavia käytetään yleisesti kaikkien slaavilaisten kielten edustajana historiallisvertailevassa indoeuropeistisessa kielentutkimuksessa, joka tutkii indoeurooppalaiseen kieliperheeseen kuuluvien kielten ja kielihaarojen keskinäisiä suhteita sekä niitä äänteellisiä, muoto-opillisia ja muita muutoksia, joita nämä kielet ja haarat ovat kokeneet yhteisen, indoeurooppalaisen kantakielen hajoamisen jälkeen. Työn tavoitteena on selvittää muinaiskirkkoslaavin nominien kieliopillisten morfeemien suhdetta sukukielten vastaaviin elementteihin ja periytymistä indoeurooppalaisesta kantakielestä.

Taivutuspäätteistön historialliseen kehitykseen vaikuttaa kaksi voimaa, äännelait ja analogia. Esimerkiksi suurimman indoeurooppalaisen maskuliinityypin yksikön nominatiivimuodon pääte *-os tuottaa tavallisten, tunnettujen äännelakien puitteissa latinan, kreikan, sanskritin, liettuan ja gootin vastineet -us, -os, -as, -as ja -s. Analogialla tarkoitetaan tässä yhteydessä äännelakien synnyttämän, historiallisesti säännöllisen morfologisen elementin korvautumista sellaisella, joka on lainattu jostakin muusta paradigmaattisesta muodosta tai jostakin toisesta paradigmasta. Analogian syynä voi olla esimerkiksi se, että säännölliset äännelait tuottavat sanalle taivutusmuodon, joka ei enää riittävän selkeästi tai lainkaan kontrastoi sanan muiden taivutusmuotojen kanssa. Tällaista kehitystä kutsutaan "korjaavaksi muutokseksi".

Slaavilaisten kielten historiallisessa muoto-opissa on runsaasti tapauksia, joissa ei ole selvyyttä, onko muoto tiettyyn ympäristöön, lopputavuun, sidottujen äännelakien vai analogian synnyttämä. Kirjassa esitetään, että nykyään jo laajahkosti hylätty ajatus kantaslaavilaisesta lopputavulaista, indoeurooppalaisen vokaalin *o säännöllisestä muuttumisesta *u:ksi sananloppuisessa umpitavussa, on oikea, koska analogiset selitykset niille muodoille, jotka tukevat lopputavuhypoteesia, ovat typologisen empirian valossa epäuskottavia.

Julkaisun nimiösivu

This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

© University of Helsinki 2006

Last updated 28.04.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki