University of Helsinki, Helsinki 2006
Patterns of Transcendence
Classical Myth in Marina Tsvetaeva's Poetry of the 1920s
Hanna Ruutu
Doctoral dissertation, January 2007.
University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Slavonic and Baltic Languages.
Tutkimuksessa käsitellään klassisten mytologisten hahmojen asemaa Marina Tsvetajevan (1892-1941), keskeisen venäläisen modernistirunoilijan, 1920-luvun tuotannossa. Tarkastelun kohteena ovat kokoelman Posle Rossii (1928) runot ja runosikermät "Sivilla", "Evridika - Orfeju", "Fedra", "Ariadna" ja "Provoda" sekä kaksi laajempaa klassista lyyristä tragediaa Ariadna (1924) ja Fedra (1927). Teoksia analysoidaan lähiluvun avulla sekä venäläisen modernismin kontekstissa että Tsvetajevan biografian kannalta. Keskeisin elämäkerrallinen tausta tutkimuksessa on runoilijan kirjeenvaihto Boris Pasternakin kanssa juuri runojen syntyaikakaudella. Teosten analyysissä tärkeimmäksi kontekstiksi muodostuu kuitenkin Tsvetajevan oma tuotanto ja sen poetiikka. Runoilijan tulkinta antiikin myyteistä asettuu dialogiin sekä myyttien aiempien kirjallisten versioiden kanssa niin venäläisessä kuin yleiseurooppalaisessa perinteessä että hänen oman runomaailmansa peruspiirteiden kanssa. Klassiset myytit ovatkin yhteydessä Tsvetajevan omaan tekijäkäsitykseen, ne kuvastavat sekä runoutta että runoilijaa.
Platonilainen Eros -käsitys ja sen tulkinnat venäläisessä symbolismissa ovat tärkeitä taustavaikuttajia Tsvetajevan myyttien hyödyntämisessä. Jo Tsvetajevan 1920-luvun alun venäläiseen kansanperinteeseen perustuvissa runoelmissa esiintyy toistuva juoni kuolevaisen lyyrisen subjektin siirtymisestä maanpäällisestä elämästä henkiseen, aineettomaan todellisuuteen. Tämä apoteoosi on tulkittavissa runoilijan synnyn ja kohtalon metaforaksi. Sama kaava jatkuu myös klassisissa hahmoissa, tosin usein muokattuna ja häivytettynä. Klassiset hahmot tuovat maalliseen ja henkiseen kahtiajakoon myös kaksoisperspektiivin: sen lisäksi, että maalliset olennot siirtyvät aineettomaan todellisuuteen, voidaan ylemmästä, aineettomasta perspektiivistä puolestaan valottaa fyysistä todellisuutta. Toisinaan henkisen olotilan saavuttaneet aineettomat olennot, kuten Tsvetajevan Eurydike, kaikesta huolimatta kaipaavat fyysistä olomuotoaan, mikä tekee kahtiajaon monimutkaisemmaksi. Tärkeimmäksi kysymykseksi Tsvetajevan klassisissa roolihahmoissa muodostuu ruumiin ja ruumiittomuuden välinen suhde, siinä vallitsevat jännitteet ja niiden osittainen ratkaiseminen tavalla tai toisella. Hänen laajemmissa lyyrisissä tragedioissaan kahtiajakautunutta maailmaa käsitellään jumalten ja kuolevaisten välisenä suhteena. Ariadnassa keskeinen problematiikka ilmaistaan maallisen sankarin, Theseuksen, kehittymisenä kohti syvempää ja henkisempää todellisuutta, ja Fedra taas painottaa maallista intohimoa, joka kuitenkin antaa hahmolle ratkaisevan alkusysäyksen kohti transsendenssia ja raastavasta tunteestaan vapautumista kuoleman kautta.
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
© University of Helsinki 2006
Last updated 07.12.2006