Sisällysluettelo Seuraava luku

7 MINUUS ON YKSILÖLLISYYDEN SYDÄN

Spiegelbergin (1975, 16) mukaan fenomenologisesti orientoituneessa analyysissä tärkeintä on löytää tutkittavan ilmiön keskeinen olemus. Lukiessani aineistoa kerta toisensa jälkeen aloin ymmärtää, että pukeutumisen prosessissa olennaisinta on etsiä kokemusta minuudesta. Lähtiessäni lukemaan aineistoa, en ollut ajatellut minuuden kokemisen tavoittelun nousevan aineistossa näin keskeisellä tavalla esiin. Tämän aineiston perusteella se kuitenkin näyttää olevan yksilöllisyyden sydän, sen keskeinen olemus. Kuvaan tässä luvussa, millaisista tunneperäisistä elämyksistä kokemus minuudesta muodostuu ja mikä auttaa naisia saavuttamaan kokemuksen minuudesta.

7.1 Tavoiteltu kokemus minuudesta

Naisten kuvaukset paljastavat kuinka suuri merkitys pukeutumiseen liittyvillä kokemuksilla on yksilölle. Kokemukset ohjaavat pukeutumisvalintoja, koska negatiivisia tuntemuksia minuudesta pyritään välttämään ja positiivisia taas tavoitellaan. Esittelen seuraavaksi, millaisia positiivisia tuntemuksia minuudesta naiset tavoittelevat ja millaisia tuntemuksia he torjuvat.

Tärkeä pukeutumisvalintoihin vaikuttava kokemus on tunne sopivuudesta. Esimerkiksi vaatteet valitaan sen mukaan, kuinka hyvin ne koetaan itselle sopiviksi. …täytyy ottaa huomioon se oma itse, mikä niinku sopii hyvin itselle, se on semmonen asia mitä aina pistää (Hannele). Sopivuus tarkoittaa tunnetta, että oma pukeutuminen sopii yhteen omien yksilöllisten ominaisuuksien, identiteettien ja persoonallisuuden kanssa. Sopivuus on jotain, mikä voidaan nähdä ja tuntea, mutta se ei ole aina sanoin selitettävissä. …että mä tiedän, että se tulee sopimaan minulle, että siinä niinku oma persoonallisuus kans… Että mä näen oman itseni välillä. (Nadja)

Sopivuuden kokemisesta seuraa, että vaatteista tulee osa vartaloa. Pukeutuja tuntee olevansa niiden kanssa sinut. Jos hän kokee, että vaatteet eivät sovi, ne tuntuvat häiritseviltä. Et se ei koskaan tullu normaaliksi osaksi mun elämää, että ma laitan sen päähän, mä en ajattele, että joka kerta, kun mä näen naamani jostakin, vaikka metron ikkunasta heijastuksen, kyllä se huivi aina näkyy, että se ei tullu osaksi mun kroppaa. (Hannele)

Jos pukeutuja puolestaan kokee, että vaatteet eivät sovi hänelle, hän ei valitse niitä. Muutama nainen kuvasi hyvin sitä, miten tärkeää pukeutumisessa on itsensä tunnistaminen. Jos pukeutuja kokee olonsa kokeilemissaan vaatteissa vieraaksi ja oudoksi, hän ei halua pukeutua niihin. Jos mä näen peilissä muukalaisen niin mä en laita niitä vaatteita (Fatima). Fatiman esimerkki kuvaa hyvin, miten kaikkea muukalaisuutta ja outouden tunnetta pyritään välttämään. Mä en pidä kovin semmonen löysä ja iso vaate, semmonen reilu kokonen. Mä tunnen itseni linnuksi, jos mä laitan sellaset vaatteet, että reilu vaate, se on iso. (Waris) Naisten kuvauksissa tulee esille, miten he pyrkivät Uotilan (1995, 81) mainitsemaan pukeutumisen laadukkuuteen, jonka mittarina on itseyden tunnistus.

Pukeutumisella tavoitellaan myös kauneutta ja hyvä oloa. Nadja kertoo meikkaavansa juuri tästä syystä. Pidän tärkeänä meikkivoiteen ja maskaran käyttämistä… tulee jotenkin siistimpi. Tulee hyvä olo ja piristyy, kun katsoo itseään peilistä. Nadjan kohdalla havainnollistuu, miten pukeutumisen miellyttävyyttä lisää se, jos se saa näyttämään hyvältä ja antaa siten energiaa (Raunio 1996, 186). Mukavaan ja hyvään oloon liittyy läheisesti tunne kotoisuudesta. Jokainen nainen halusi pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuvat omilta. Sitä vastoin sellaisia vaatteiden käyttämistä vältellään, jotka eivät tunnu omilta. En mä välttämättä tuntis oloani kauhean kotosaksi, jos mulla olis vaikka sellanen kultakirjailtu mekko tai jotain muuta, vaikka ne oliskin jonkun muun mielestä kauniita, ne ei oo mun juttu. (Maryam) Koskennurmi-Sivosen (1998) mukaan tällainen mielihyvän kokeminen on osoitus pukeutumisen sopivuudesta yksilön identiteettiin.

Naiset haluavat myös pukeutua tavalla, jossa he kokevat olonsa turvallisiksi ja tyytyväisiksi. Monille naisille peittävä pukeutuminen on turva miesten lähentelyltä. Osalle naisista sitä hyödyntäen voi välttyä erimielisyyksiltä toisia musliminaisia tavatessa. Joillekin turvallisuus liittyy jumalasuhteeseen.

Jos mä noudatan säännöt ja pukeudun sillä lailla, se hyvä tunto kuitenkin tuo ja iloa. Kyllä se vaikuttaa, koska mä oon tyytyväinen ja iloinen ja olen toteutunut, mikä Jumala sanoi, sillä lailla mä tunnen iloa ja turvallisuutta ja hyvää oloa. (Jasmin)

Jasminille sääntöjen noudattaminen ja huivin käyttäminen merkitsee turvallisuutta ja hyvää oloa. Koskennurmi-Sivosen (1998, 262) tutkimuksessa pukeutumisen turvallisuuden tärkeys liittyi sosiaalisesti pelottaviin tilanteisiin. Omassa aineistossani turvallisuus tuntuu kuitenkin liittyvän enemmän jumalasuhteeseen, tunteeseen, että oman tulkinnan mukainen pukeutuminen on islamin mukaista.

Sen sijaan pukeutumisesta halutaan torjua kaikki se, mikä ahdistaa, aiheuttaa syyllisyyttä. Nadja miettii pitäisikö hänenkin alkaa käyttämään huivia. En mä tiedä tuleeks syyllisyyden tunne välillä… mutta toisaalta jos taas käyttäisin sitä, saattaa minua ahdistaa. Nadja ei kuitenkaan halua alkaa käyttämään huivia, koska häntä pelkkä ajatus huivin pidosta ahdistaa. Hänen ahdistuksensa syntyy siitä, että hän kokee huivin olevan vanhojen mummojen vaate. Nadjan kokema ahdistus nousee Rönnholmia (1999, 25) soveltaakseni siitä, että hän pelkää menettävänsä nuoren ja kauniin minuutensa.

Ahdistusta pukeutumisessa synnyttää aineiston perusteella erityisesti se, jos oma minuus ei pääse näkyville pukeutumisessa. Hannelen kertomus omasta pukeutumisestaan oli elävä esimerkki siitä, miten kokemus minuuden peittymisestä pukeutumisessa saattaa vaikuttaa. Hannele luopui huivin käyttämisestä, koska hänellä oli se tunne, että mua katsotaan vaan sen huivin läpi. Hannelen kokemus on lähellä Michelmanin (1998) johtopäätöstä, että yksilö kokee sen rasittavana, jos vain joku puoli hänen minuudestaan tulee esille.

Tärkeä elementti pukeutumisessa on kokemus mahdollisuudesta itse päättää omasta pukeutumisestaan. Naisten tyytyväisyyttä lisää se, että on kokenut voivansa päättää itse omasta pukeutumisestaan. Suddenly I wan’t to put this scarf and I put it and I like it so much. (Fatima). Toisten painostamisesta naiset eivät pidä. Jokainen nainen haluaa pukeutua omaa minuuttaan vastaavasti. Pukeutumisessa tärkeintä on säilyttää kokemus siitä, että pukeutuu uskollisesti omaa minuuttaan kohtaan. En minä aattele onks se eri tavalla vai samalla tavalla, minä ajattelen, se mikä sopii mulle. (Ayan)

Pukeutumisessa ei tämän aineiston perusteella tavoitella yksilöllisyyttä, vaan positiivista kokemusta minuudesta. Yksilöllisyyttä voi pitää enemmän minuuden kokemusta tavoittelevan pukeutumisen seurauksena, koska islamin niveltyminen osaksi minuutta ja pukeutumista vaihtelee tapauskohtaisesti (Hallenberg 1998, 13–14; Dahlgren 1999, 90–92; Miller & Michelman 1999, 456). Musliminaisten kohdalla korostuu kokemusten merkityksellisyys. Tätä tulkintaa vahvistaa Raunion (1996, 189) mielivaatteita koskevaa tutkimustulos, jossa tärkeintä pukeutumisessa näyttää olevan pukeutujan yhteys omiin kokemuksiinsa. Roach-Higgins ja Eicher (1995) tukevat myös tulkintaa minuudesta pukeutumisen alkuvoimana. Heidän mukaansa pukeutumisessa on kyse juuri siitä, että yksilö pyrkii pukeutumaan minuutta vastaavasti ja sitä vahvistavasti. (Mt. 576)

Minuuden kokemuksen tavoittelussa voisi sanoa olevan kyse rajankäynnistä positiivisten ja negatiivisten kokemusten välillä. Siinä on paljon samaa kuin identiteetissä. Pukeutuja pyrkii kokemustensa avulla siihen pukeutumiseen, millainen hän haluaa olla ja kokee olevansa kussakin tilanteessa. Vastaavasti hän yrittää välttää olemasta sellainen kuin ei ole tai ei halua olla. Pukeutuminen on siis jatkuvassa uudelleen tulemisen tilassa. (Hall 1996, 3–4; Freitas ym. 1997, 323; Kaiser 1997, 576)

7. 2 Minuuden kokemiseen pääseminen

Symbolisen interaktioteorian mukaan pukeutuminen on voimakkaasti kommunikatiivinen ilmiö. Tämä johtuu siitä, että pukeutuminen on osa sosiaalista vuorovaikutusta, jossa yksilö rakentaa identiteettiään ja minuuttaan sekä ilmentää niitä toisille. Teorian mukaan pukeutuminen auttaa yksilöä identiteetin ilmaisemisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ihminen oppii, miten toiset ihmiset todennäköisesti suhtautuvat hänen pukeutumiseensa. (Roach-Higgins & Eicher 1995, 10–11, 16; Uotila 1995, 47)

Pukeutumisen kommunikatiivinen luonne näkyy ihmisen pukeutumisessa, vaikka toisia ihmisiä ei olisikaan läsnä. Davisin (1992, 24) mukaan tämä kommunikatiivisuus ilmenee yksilötasolla sisäisinä dialogeina, jossa pukeutuja miettii, miten hän haluaa esitellä itsensä. Hän pohtii sitä, mitä hän haluaa kertoa itsestään (1997, 578). Uotilan (1995) mukaan tämä sisäinen dialogi konkretisoituu sovittamalla yksittäisiä vaatekappaleita. Sovituskierroksia – kulkua peilin ja vaatekaapin välillä – voisikin verrata luonnosteluun, jossa pukeutuja käy dialogia näkymättömän ja näkyvän todellisuutensa kanssa vaateparren tarjoamien pienten vihjeiden välityksellä. Se on toistuva ja sangen arkinen prosessi, jossa ihminen luo päivittäin itseytensä ulkoiseen todellisuuteen nähden, saaden jotain, uhraten jotain. (Uotila 1995, 77, 79.) Raunio (1996, 179) yhtyy edellä mainittuihin kirjoittajien ajatuksiin toteamalla, että pukeutujan arkisena ongelmana on tasapainoilu sosiaalisen ja sisäisen todellisuuden välillä.

Tämä minuuden rakentamisen problematiikka näkyy myös haastattelemieni musliminaisten pukeutumisessa. Vaatteiden kokeileminen ja peilin käyttäminen toimii myös heillä apuna oman sisäisen maailman ja ulkoisen todellisuuden yhteensovittamisessa. Esimerkiksi Jasminille peilin käyttö on tärkeä osa jokapäiväistä pukeutumisprosessia. Jokainen kerta pitää katsoa peilistä minkälainen on. Tekeekö ne lisää kaunista. Jos tulee ajatus, että ei se nyt tällä hetkellä sopivaa, niin vaihdan jotain rumempaa. Peilin avulla hän voi miettiä tilannetta, johon on menossa. Peilikuvansa avulla hän voi ratkaista sopivatko hänen kokeilemansa vaatteet tuohon tilanteeseen. Toisaalta hän voi myös miettiä, kaunistavatko vaatteet häntä hänen toivomallaan tavalla.

Peilin auttaa naisia arvioimaan myös sitä, vastaako oma pukeutuminen sisäistä todellisuutta. Peilin avulla pukeutuja voi ratkaista vastaako tämä pukeutumiskokonaisuus esimerkiksi sitä mielialaa, joka hänellä pukeutumishetkellä on. Joskus kun laittaa vaatteita niin peilistä näkee ettei ole kaunis, niin vaihtelee jos tämä väri ei ole tänään hyvä. (Waris)

Peili tekee mahdolliseksi saman kuin objektiminä. Yksilö voi tarkastella itseään kuin ulkopuolisen silmin ja keskustella subjektiminänsä kanssa siitä vastaako se, mitä näen sitä, mitä koen tärkeäksi ja toteuttamisen arvoiseksi. (Cooley 1956,184; Uotila 1995, 33) Mikäli pukeutuja kokee sen, mitä hän näkee peilistä ja tuntee ruumiillaan vastaavan kokonaiskäsitystä itsestään eli minuuttaan, hän valitsee sen kokonaisuuden.

Kokeilemisen ja peilaamisen merkitys nousee ehkä enemmän esille haastattelemillani musliminaisilla uusia vaatteita hankittaessa. Naiset kertoivat siitä, miten uusia vaatteita hankkiessa vaatteita täytyy aina kokeilla, koska halutaan nähdä, miten vaatteet sopivat itselle. Uusia vaatteita katson peilistä, että onko ne minulle sopivat. Onko väri hyvä ja olenko tyytyväinen siihen mitä näen. (Fatima) Peilin avulla voi siten arvioida pukeutumisen ja oman minuuden vastaavuutta. Uusia vaatteita hankittaessa koetaan myös enemmän tarvetta saada palautetta toisilta. Tästä syystä moni voi haluta makutuomarin mukaan ostoksille, että saisi jonkin käsityksen toisten reaktioista näihin vaatteisiin. Esimerkiksi Jasmin pyytää juuri tästä syystä miehensä mukaan juhlavaateostoksille. Sitten mä kysyn mieheltä, että tämä, tuleeko minkälainen sitten, minkälainen tulee, kun laitan tämän päälle, että minkälaisen ihmisen näkönen mä oon. Juhlat olivat yleisesti ottaen tilanteita, joihin valmistautumiseen liittyi paljon kokeilua ja keskustelua toisten naisten kanssa.

Uusien vaatteiden hankinnassa tulevat ajankohtaisiksi identiteettiä koskevat kysymykset, koska uusista vaatteista ei ole kokemusta, miten niihin suhtaudutaan (Rönnholm 1999, 25). Peilaamisessa ja makutuomarin apuna käyttämisessä konkretisoituu Uotilan (1995), Hallin (1996) ja Freitasin ym. (1997) kuvaama identiteetistä neuvotteleminen. Yksilö kokeillessaan eri pukeutumisvaihtoehtoja määrittelee itseään suhteessa siihen, millainen hän haluaa olla tai ei halua olla omissa tai muiden silmissä. Esimerkiksi Ramla miettii uusia vaatteita hankkiessaan, miten vaatteet sopivat hänen uskonnollisen musliminaisen identiteettiinsä: Vaatteita ostaessani koen, että on katsottava peilistä. Peilistä näkee onko halkio liian syvä… Peilistä näkee myös helpommin, istuuko esimerkiksi paitapusero ja onko se sopivan väljä. Ramla saa siten kokeilun ja peilin avulla käsityksen siitä, onko hänen pukeutumisensa tarpeeksi säädyllistä ja peittävää.

Kysyessäni naisilta peilin merkityksestä pukeutumiselle, sain käsityksen, että peilailua ei pidetä kovin suotavana. Hurskaan naimisissa olevan musliminaisen ei saisi olla liian kiinnostunut omasta ulkonäöstään. Esimerkiksi tämä näkyi siinä, että Ayan möi peilinsä, joita hänellä oli paljon, kun hän muutti oman työnsä vuoksi perheensä kanssa ulkomaille. Rivien välistä oli aistittavissa, että peilin käytön merkitystä vähätellään. Monelle se oli kuitenkin tärkeä apuväline sen ratkaisemisessa, että vastaako pukeutuminen omaa tavoitetta olla esimerkiksi asiallinen tai kaunis.

Kokeilemisen merkitys näyttää tulevan musliminaisten selkeämmin esille, kun elämässä tapahtuu muutoksia. Esimerkiksi Maryam kertoi hunnun käyttöön aloittamiseen liittyvistä kokeiluista: Silloin kun mä käännyin, tottakai mulla oli silloin myös niinku vaatekokeiluja ja mä huomasin, et että jos muut on rentoutuneita myös mun on helpompi olla heidän kanssaan. Et, et sen takia tavallaan se pienempi huivi on heille helpompi esimerkiksi… (Maryam) Maryam etsi kokeiluillaan pukeutumistapaa, jossa hän voisi yhdistää uuden muslimi-identiteettinsä ja tulla toimeen vanhojen tuttaviensa kanssa.

Jasminin pukeutumisen muutos liittyi avioitumiseen.

Sitten sen jälkeen, kun menin naimisiin, sitten mä vain itse mietin, että nyt asia kuuluu siihen, että nyt mun pitää laittaa, että naapurit ja kaikki näkee, että mä oon nainen, että mä sillä lailla, että vähän aikuistunut. En mä heti ottanut, kyllä kesti joku kaksi kolme kuukautta, ennen kuin mä käytin siihen huiviin, mutta sillä lailla. Sitten välillä en käyttänyt ollenkaan, välillä käytin ja välillä en käyttänyt.

Jasminin esimerkistä ilmenee, miten muutokseen liittyvää kokeilua voi pitää myös jonkinlaisena sopeutumisena. Jasmin kokeili pukeutumista, jonka hän koki kuuluvan naimisissa olevalle naiselle. Pukeutumista voi samalla pitää sopeutumisena uuteen minuuteen vaimona ja aikuisena naisena.

Maryamin ja Jasminin kokeiluissa paljastuu se Uotilan (1995) kuvaama prosessi, jossa pukeutuja etsii tasapainoa uuden sisäisen minänsä ja ulkoisen todellisuuden välille. Kokeiluiden seurauksena voi olla uusi pukeutumistyyli, joka on syntynyt tarpeesta tulla sinuiksi uuden itseyden kanssa. (Mt. 93)

Pukeutumiseen ja minuuden suhteeseen näyttää kuitenkin liittyvän myös se, että aina pukeutuja ei tarvitse peiliä ja kokeilua avukseen. Raunion (1996, 191) tutkimuksessa mielivaatteet ovat pidettyjä siksi, että yksilö tietää millaisia tunteita ja tuntemuksia ne tarjoavat. Samasta asiasta voi olla kyse niissä vaatteissa, jotka ovat olleet käytössä pitkään. Niistä on kokemuksia, jolloin ne voi pukea päälle sovittamatta. Aineistossa on esimerkkejä tästä. Aina pukeutumista ei tarvitse miettiä, vaan samat vaatteet voidaan pukea päälle monena päivänä peräjälkeen. Voi olla yks vaatetus viikko, sit mä vaihdan seuraaviin (Waris). Pukeutuminen oman vaatekaapin vaatteisiin ilman peilausta tai kokeilua kuvaa identiteetin kohtuullista pysyvyyttä. Ihminen pyrkii säilyttämään identiteettinsä, vaikka se onkin alttiina muutoksille. (Hall 1996)

Yhteenveto

Tämän luvun analyysin yhteenvedon voi havainnollistaa kuviolla 2 Pukeutumisen kokemukselliset tavoitteet

Kuviosta 2 ilmenee ehkä juuri se Rönnholmin (1999) oivallus, että minuus muodostuu suurelta osin tunneperäisistä elämyksistä. Kuvio kertoo, millaisista tunneperäisistä elämyksistä Suomessa asuvien haastateltujen musliminaisten kokemukset minuudesta muodostuvat ja millaisiin tuntemuksiin naiset pyrkivät. Kuviossa ovat myös ne tuntemukset, joita naiset yrittävät torjua pukeutumisvalinnoilla. Kuvio kertoo lisäksi siitä, mikä auttaa pukeutujaa minuuden kokemiseen pääsemisessä. Kuvio osoittaa, miten minuuden kokemiseen on kietoutunut rajankäynti positiivisten ja negatiivisten kokemusten välillä. Naiset pyrkivät positiivisiin kokemuksiin. Negatiivisia kokemuksia ei kuitenkaan voi ajatella minuuden kokemuksiin kuulumattomiksi, koska ne auttavat yksilöä määrittelemään itseänsä.

Apuna
Peili
Kokeilu
Makutuomarit
Aiemmat kokemukset
KOKEMUS MINUUDESTA
[Kaksi alemmasta taulokusta ylempää laatikkoon osoittavaa nuolta]
Tavoiteltu kokemus Torjuttu kokemus
Sopivuus Tyytymättömyys
Itsensä tunnistaminen Muukalaisuus
Itsemääräämisoikeus Pakottaminen
Turvallisuus Turvattomuus
Ei syyllisyyttä Syyllisyys
Hyvä olo Ahdistus
Tulee osaksi vartaloa Ei tule osaksi vartaloa
Kauneus Rumuus

KUVIO 2. Pukeutumisen kokemukselliset tavoitteet

Kokemus minuudesta on hyvin kokonaisvaltainen. Sen voi nähdä dynaamisena ja jatkuva prosessina naisten elämässä. Se on aistein havaittavissa, se on osittain sanoin kuvailtavissa, mutta toisaalta se on myös intuitiivista ja tiedostamatonta. Se on jotain itseä puhuttelevaa, mutta jota ei ole välttämätöntä selittää. Tietää, että tulee sopimaan minulle. Se tulee jotenkin tämmönen kova touch. (Nadja)

Kokemus minuudesta on tärkeä aineistoni naisille. Sen tavoittamiseksi vaatteita kokeillaan ja katsotaan peilistä. Kokeilun avulla yksilö määrittelee itseään, kertoo itsestään ja saa argumentteja toisilta. Naisille on väliä sillä miten pukeutuu, koska pukeutumisella halutaan olla sinut itsensä kanssa.