Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

Helsingin yliopisto, Helsinki 2006

Vammaisen lapsen äidin vanhemmuuden kokemus sekä lähiympäristön ja kasvatuskumppanuuden merkitys

Tuula Tonttila

Väitöskirja, elokuu 2006.
Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteellinen tiedekunta, soveltavan kasvatustieteen laitos.

Monissa tutkimuksissa on tullut esille vanhempien tukemisen tärkeys, silloin kun perheessä on vammainen tai autistinen lapsi. Tämä tutkimus perustui siihen käsitykseen, että tukemalla äitiä voimme auttaa koko perhettä selviytymään paremmin, ja että kasvatuksen ammattilaiset sekä päivähoidossa että koulussa pystyvät antamaan kasvatuksellista tukea vanhemmille. Lähtökohtana oli subjektiiviset kokemukset, jotka ovat myös fenomenologisen tutkimuksen tärkein kiinnostuksen kohde. Tarkoituksena oli ensinnäkin kuvata äidin kokemusta omasta vanhemmuudestaan ja saada tietoa vuoropuhelusta äidin ja kasvatuksen ammattilaisten välillä. Lisäksi tehtävänä oli selvittää, millaista tukea ja tietoa äiti saa sosiaaliselta lähiympäristöltään, sukulaisilta, ystäviltä ja toisilta vanhemmilta. Tutkimuksen taustalla oli Bronfenbrennerin ekologinen teoria, Gallimoren ekokulttuurinen näkemys ja interaktiivisesti suuntautunut perhetutkimus, joissa huomioidaan ihmisen ympäristö ja elämäntilanne kokonaisuudessaan.

Tutkimusaineisto koottiin haastattelemalla äitejä, päiväkodin henkilökuntaa ja koulun opettajia. Tutkimus sisältää kaikkiaan 32 haastattelua ja siihen osallistui 24 haastateltavaa: 10 kehitysvammaisen ja/tai autistisen lapsen äitiä, 8 päiväkodissa työskentelevää kasvatuksen ammattilaista ja 6 opettajaa. Tutkimus on seurantatutkimus, koska samoja äitejä haastateltiin kahdesti, ensinnäkin vuonna 1998 ja viiden vuoden jälkeen vuonna 2003. Näin oli mahdollista saada tietoa äitien elämäntilanteen muutoksista ja näiden muutosten luonteesta. Tutkimusaineisto analysoitiin fenomenologisesti sovellettua tutkimusmetodia käyttäen.

Tutkimustulokset osoittivat, että kaikki äidit olivat jossain vaiheessa kokeneet ristiriitaisia tunteita lastaan kohtaan kuten: vihaa, surua, pelkoa ja pettymystä yhtä hyvin kuin rakkautta ja kiintymystä. Voidaan sanoa, että monia inhimillisiä tunteita koetaan samanaikaisesti. Äidit kokivat, että sosiaalisen ympäristön esim. sukulaisten, vertaisperheiden ja lasta hoitavien henkilöiden tuella oli huomattava vaikutus heidän selviytymiselleen. Elämäntilanteisuuden kokemus äitien välillä oli erilainen. Useimmat äidit olivat saaneet arvokasta tukea vanhemmuudelleen ja saavuttaneet toimivan elämänhallinnan tunteen, jolloin vanhemmuus koettiin myönteisenä. Autististen lasten äideillä oli enemmän stressiä kuin kehitysvammaisten lasten äideillä. Muutamilla äideillä oli suuri tuen tarve ja paljon ongelmia lapsen kasvatuksessa. Nämä äidit olivat myös hyvin uupuneita ja oman elämänhallinnan tuntu oli heikkoa. Elämäntilanteen jatkumon tarkastelu osoitti, että äitien tilanne oli pysynyt lähes samana viiden vuoden kuluttua, kun lapsi oli jo teini-ikäinen. Kaikki äidit sanoivat, että lapsen kouluun siirtymisen jälkeen vanhemmuuden tuki oli huomattavasti vähentynyt. Yhteistyö opettajan kanssa sujui ongelmitta, mutta yhteisiä tapaamisia oli harvoin, jolloin opettaja jäi varsin vieraaksi monille vanhemmille, eikä varsinaista vanhemmuuden tukea ollut mahdollista saada.

avainsanat: vanhemmuus, äitiys, vammaisuus, varhaiserityiskasvatus, perhekeskeisyys

Julkaisun nimiösivu

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

© Helsingin yliopisto 2006

Viimeksi päivitetty 08.08.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki