|
University of Helsinki, Helsinki 2006 The effect of exercise and light on moodSami LeppämäkiDoctoral dissertation, September 2006. Säännöllinen liikunta vaikuttaa väestötutkimusten perusteella olevan yhteydessä parempaan mielialaan. Masennuspotilailla liikuntahoidolla on saatu myönteisiä tuloksia. Kirkasvalo on tehokas hoito talvimasennuspotilailla, ja helpottaa myös lievempää, säännöllisesti talvisin toistuvaa kaamosoireilua. Tätä tutkimusta varten kerättiin vapaaehtoisia työterveyshuoltojen kautta, ja 244 tutkittavaa arvottiin osallistumaan joko liikuntaryhmiin, kirkasvalossa tai normaalissa valaistuksessa, tai rentoutus-venytysryhmiin, joko kirkasvalossa tai normaalissa valaistuksessa. Tutkimus kesti kahdeksan viikkoa ja tutkimusjakso oli sijoitettu keskelle talvea. Tutkittavat arvioivat mielialaansa tutkimuksen aikana käyttäen Hamiltonin masennusasteikon itsetäytettävää versiota. Tutkimuksen keskeinen löydös oli, että sekä liikunta että kirkasvalo paransivat tutkittavien mielialaa ja vähensivät masennusoireita. Kirkasvalo oli liikuntaa tehokkaampi ns. epätyypillisten masennusoireiden hoitamisessa. Epätyypillisiä masennusoireita ovat ruokahalun kasvu, erityisesti "hiilihydraattinälkä", painon nousu ja unen tarpeen ja määrän kasvu. Näitä oireita on useammin talvimasennuksesta kärsivillä kuin ihmisillä, joiden masennus ei ole vuodenaikariippuvaista. Fyysinen harjoittelu vähintään kaksi kertaa viikossa on tehokas masennusoireiden lievittäjä pimeimpänä vuodenaikana. Kirkasvalohoidolla on liikuntaa enemmän vaikutusta epätyypillisiin masennusoireisiin, jotka usein liittyvät talvisin toistuvaan vuodenaikaoireiluun. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited. © University of Helsinki 2006 Last updated 15.08.2006 |