Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

University of Helsinki, Helsinki 2006

Genotype-Phenotype Relationships in Long QT Syndrome: Role of Mental Stress, Adrenergic Activity and a Common KCNH2 Polymorphism

Kristian Paavonen

Doctoral dissertation, September 2006.
University of Helsinki, Faculty of Medicine, Institute of Clinical Medicine.

Pitkä QT -oireyhtymä on perinnöllinen sairaus, johon liittyy vakavia sydämen rytmihäiriöitä Oireyhtymä voi tunnistamattomana tai hoitamattomana johtaa odottamattomaan äkkikuolemaan.: Suomessa arvioidaan olevan ainakin 2000 pitkä QT -potilasta.

Pitkä QT -oireyhtymä johtuu sydänlihassolun poikkeavan hitaasta sähköarsytyksen jälkeisestä palautumisvaiheesta (repolarisaatiosta), joka havaitaan EKG:ssa pidentyneenä Q-aikana. Sydämen repolarisaatio perustuu kaliumkanavien toimintaan, ja kalium-ionivirrat vastaavatkin pääasiassa sydänlihassolun paluusta lepotilaan. Kaksi yleisintä pitkä QT -oireyhtymän perinnöllistä alatyyppiä johtuvat puolestaan sydänlihassolun kaliumkanavia koodittavien geenien mutaatioista. Nämä geenit ovat KCNQ1 (taudin alatyyppi LQT1) ja KCNH2 (alatyyppi LQT2).

Vaikka tiedetään että toiset LQT1 ja LQT2 -potilaat saavat rytmihäiriöitä muita herkemmin, mekanismia ei vielä tiedetä. Mutta altistavissa tekijöissä on tärkeitä eroja: LQT1-potilaiden rytmihäiriöt ilmenevät useimmiten fyysisen rasituksen aikana, kun taas LQT2-potilaiden rytmihäiriöt esiintyvät äkillisen psyykkisen ärsykkeen, esimerkiksi pelästymisen, seurauksena. Väitöskirjatyössä pyrittiin selvittämään, mistä nämä erot johtuvat.

Väitöskirjatyön ensimmäisessä osatyössä selvitettiin, miten terveiden koehenkilöiden, LQT1-potilaiden ja LQT2-potilaiden QT-aika eroaa voimakkaan kokeellisen psyykkisen rasituksen ja fyysisen rasituksen aikana. Sekä LQT1- että LQT2-potilailla oli pidempi QT-aika kuin kontrolleilla, mutta näitä potilasryhmiä ei kuitenkaan pystytty erottelemaan toisistaan QT-ajan perusteella. Toisessa osatyössä mitattiin kontrollien, LQT1- ja LQT2 -potilaiden sähköisten impulssien kestoa ja muotoa sydämen oikeasta kammiosta. Tuloksena havaittiin, että aktiopotentiaalin muodon perusteella LQT2-potilaat ovat herkkiä rytmihäiriöille levossa, kun taas LQT1-potilailla ilmaantui rytmihäiriöille altistava muutos vasta stressihormoni adrenaliinin vaikutuksesta. Kolmannessa osatyössä selvitettiin yleisimmän tunnetun KCNH2-polymorfismin vaikutusta kyseisen kaliumkanavan toimintaan. Havaittiin, että kanavan harvinaisempi variantti (897T) toimi heikommin kuin yleisempi muoto ja siihen liittyi myös pidempi QT-aika. Viimeisessä osatyössä määritettiin, miten kaksi yleistä β1-adrenoseptorin polymorfiaa vaikuttaa LQT1-potilaiden QT-aikaan ja rytmihäiriöherkkyyteen. Niillä potilailla, joilla oli biologisesti aktiivisempaa β1-reseptoria vastaava geenivariantti, QT-aika oli lyhempi. Potilaat, jotka kantoivat samanaikaisesti kahta aktiivista reseptorityyppiä, olivat kaikkein alttiimpia rytmihäiriöille.

Väitöskirjatyössä pystyttiin siis havaitsemaan kliinisesti tärkeitä elektrofysiologisia eroja pitkä QT-oireyhtymän eri alaryhmissä. Lisäksi havaittiin, että kaliumkanavien ja beeta-adrenergisten reseptorien yleiset variantit voivat toimia pitkä QT-oireyhtymän "muuntelijageeneinä", jotka saattavat jossain määrin vaikuttaa potilaiden rytmihäiriöalttiuteen.

Julkaisun nimiösivu

This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

© University of Helsinki 2006

Last updated 30.08.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki