Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

Helsingin yliopisto, Helsinki 2006

Rintamamiesten muonitus Suomessa sotavuosina 1939-1945

Anneli Pranttila

Väitöskirja, lokakuu 2006.
Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos, Ravitsemustieteen osasto.

Tutkimus perustuu pääosin Sota-arkiston ja puutossairauksien osalta Lääkintöarkiston asiakirjoihin. Tietoja on jonkin verran myös historian kirjoista ja rintamamiesten muistelmateoksista. Suomi ei ollut valmistautunut sotaan. Talvisodan alkaessa maassa oli elintarvikkeita ja rintamamiesten muona-annokset olivat runsaita. Ankarat taistelut, kova pakkanen, kaluston puute ja henkilökunnan tottumattomuus aiheuttivat käytännön ongelmia. Vakavia ravitsemusongelmia ei lyhyen sodan aikana ehtinyt tulla esille.

Jatkosodan aikana maan elintarviketuotanto pienentyi työvoima-, polttoaine- ja rehupulan vuoksi. Ulkomaankauppa tyrehtyi. Lähinnä Saksasta ja sen vaikutuspiiriin kuuluneista maista saatiin kuitenkin ostaa viljaa, perunoita, lihaa, suolaa, vitamiineja ym. Tuonti ja 50 000 suomalaisen sotilaan saksalaismuonitus Pohjois-Suomessa pelastivat suomalaiset nälältä. Monet käytännön ongelmat, kuten pitkät kuljetusmatkat, huonot kulkuväylät, vanhentunut ja kulunut kalusto vaikeuttivat rintamamuonitusta. Ruoka muuttui yksitoikkoiseksi ja muona-annoksi jouduttiin supistamaan. Tilanne oli vaikein talvella 1941 - 1942, jonka jälkeen useimmat sairaalahoitoa vaatineet puutossairaustapaukset tulivat esille. Kokonaisuudessa tapauksia esiintyi vain runsaat 300 koko jatkosodan ajalla. Nuorimmilla rintamamiehillä energia-aineiden saanti oli riittämätöntä. Osalla heistä esiintyikin yleistä heikkoutta. Muona-annos oli kaikille sama. Annoksen energiasisältö oli suunniteltu "vanhoille" reserviläisille. Elintarviketilanne ei sallinut annosten suurentamista. Ravintoaineiden saantia lisättiin aika ajoin jaetuilla C-vitamiinitableteilla ja vitaminoimalla voita A-vitamiinilla. Muita ravintoaineita katsottiin muonasta saadun riittävästi, joskin niukasti. Rintamamiehet kohensivat itse ruokatilannettaan monipuolisella tuotantotoiminnalla rintamalla ja sotasaaliilla. He hankkivat "vapaa-ajallaan" muonan oheen lisäruokaa metsästäen ja kalastaen sekä palstaviljelmillä. Monet miehet saivat myös runsaita kotipaketteja. Muonan ohessa käytetyt elintarvikkeet lisäsivät ravintoaineiden saantia. Käytännön ongelmia pyrittiin korjaamaan rintamamiesten omalla ammattitaidolla: rakentaen kellareita, kaivoja, uuneja ja valmistamalla välineitä puusta. Keittäjien koulutus kohensi ruoanvalmistustaitoa ja siisteyttä. Valistuksella, valvonnalla, tarkastuksilla ja tarvittaessa rankaisulla torjuttiin väärinkäytöksiä ja rikollisuutta. Mielialan kohottamiseksi jaettiin ajoittain pieniä ylimääräisiä annoksia ja juhlapäivinä juhla-annoksia, välillä myös pieniä alkoholiannoksia, ei kuitenkaan, jos oli odotettavissa taistelutoimintaa. Vetäytymisvaiheessa menetettiin saavutettu muonitustaso, kalustoa ja elintarvikkeita. Niitä tuhoutui ja tuhottiin kuljetusmahdollisuuksien puutteessa.

Lapin sodassa muonituksen ongelmat olivat entistä suuremmat eikä mm. kenttäkeittiöitä voitu kuljettaa tuhotuilla, miinoitetuilla teillä. Nuorille miehille suurennettiin muona-annosta. Länsirajalla saatiin jonkin verran elintarvikeapua Ruotsista lumikinosten eristämille joukoille. Ongelmista huolimatta ilmeisesti Lapissa selvittiin hyvin, sillä puutostautipotilaita ei tullut pohjoisen sairaaloihin.

Puutteistaan huolimatta muonitus näyttää täyttäneen tehtävänsä ja onnistuneen pitämään rintamamiehet taistelukelpoisina ja -tahtoisina eikä puutossairauksia tai epidemioita esiintynyt laajasti.

Julkaisun nimiösivu

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

© Helsingin yliopisto 2006

Viimeksi päivitetty 07.09.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki