Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

Helsingin yliopisto, Helsinki 2006

Hyötykonfiskaatiokanne

Jaakko Rautio

Väitöskirja, joulukuu 2006.
Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, rikos- ja prosessioikeuden laitos sekä oikeuden yleistieteiden laitos.

Rikoslain 10 luvun menettämisseuraamuksia koskeva uudistus tuli voimaan vuonna 2002. Lakiin sisältyy eri konfiskaatiolajeja koskevat säännökset, muun muassa säännös rikoksen tuottaman hyödyn menettämisestä, sekä uutuutena laajennetusta hyödyn menettämisestä annettu säännös, jonka mukaan menetetyksi voidaan tuomita omaisuus, jonka on syytä epäillä olevan peräisin vähäistä törkeämmästä rikollisesta toiminnasta.

Työn yleisessä osassa käsitellään menettämisseuraamusten tausta-ajatuksia ja niiden lajeja. Lisäksi selvitetään, millä keinoilla konfiskaatiovastuu toteutetaan. Vastaus on selvä, menettämisseuraamuksen voi tuomita tuomioistuin, joilla on yleisestikin oikeus käsitellä rikosasioita. Lisäksi vähäisiä menettämisseuraamuksia voidaan määrätä suppeatutkintaisessa rikosprosessilajissa, rangaistusmääräysmenettelyssä, jota ei kuitenkaan laajemmalti käsitellä.

Työssä lähdetään siitä, että hyötykonfiskaatiokanteessa on neljä elementtiä, vaatimus, sen perusteet, kantaja ja vastaaja. Näihin keskittyy työn erityinen osa. Lisäksi sivutaan prosessinedellytyskysymyksiä.

Teoksessa selvitetään ne rikos- ja prosessioikeudesta ilmenevät edellytykset, joiden perusteella hyöty tai laajennettu hyöty voidaan tuomita menetetyksi. Menettämisseuraamuksen tuomitseminen edellyttää, että on tehty rikos, josta on seurannut hyötyä. Laajennetussa hyödyn menettämisessä yleisenä edellytyksenä on myös se, että on tehty törkeä rikos, joka on luonteeltaan sellainen, että siitä voi seurata huomattavaa hyötyä. Lisäksi käsitellään seikkoja, jotka estävät menettämisseuraamuksen tuomitsemisen, vaikka perusteet olisivat voimassa. Tärkeimpänä näistä voidaan mainita se, että jos rikoksesta on seurannut hyötyä vastaavaa vahinkoa, on vahingonkorvauksella etusija.

Prosessioikeuden kannalta keskiössä ovat kysymykset vaatimis- ja väittämistaakan voimassaolosta, hyötykonfiskaatiokanteen muuttamisen sallittavuudesta ja mahdollisuudesta nostaa uusi kanne sekä näihin liittyvistä oikeusvoimakysymyksistä

Oman lukunsa saavat myös syyttäjä ja asianomistaja hyötykonfiskaatiokantajana. Lisäksi käsitellään kysymystä, kenet hyötykonfiskaatioon voidaan tuomita. Lopuksi käsitellään syyttäjän päätöksentekoa koskien hyötykonfiskaatiokanteen nostamista. Esiin nostetaan eräitä laintulkintaan ja näyttökynnyksiin liittyviä kysymyksiä.

Työ on oikeusdogmaattinen. Sen tarkoituksena on tulkita ja systematisoida edellä mainittuja kysymyksiä. Työssä on käytetty tavanomaista kotimaista lähdeaineistoa, eli lainsäädäntöä, lainvalmistelutöitä, tuomioistuinratkaisuja ja oikeuskirjallisuutta. Työssä on hyödynnetty myös norjalaista, ruotsalaista ja tanskalaista lähdemateriaalia.

Julkaisun nimiösivu

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

© Helsingin yliopisto 2006

Viimeksi päivitetty 16.11.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki