Lopuksi tulee vielä pitää mielessä, että monesti yön tunteina tehdyt merkinnät "tukkimiehen" kirjanpitoineen sisältävät varmasti virheitä: uskon silti, että näine tilastollisine puutteineenkin tutkimuksella on arvoa arvioitaessa laskennallisten lisäysten järjestelmäämme.

(a) Lakiosakanteiden peruste Alkuolettamuksena oli jo aiemmin mainittu Saarenpään väitöskirjassaan esittämä toteama, että kahdeksassa kymmenestä lakiosan täydennyskanteesta hakemus perustuu suosiolahjaan. [157]

1990-luvulla tilanne näyttää seuraavalta:

Taulukon ensimmäiseen ryhmään kuuluu sekä sellaisia tapauksia, joissa oli nimenomaisesti esitetty vaatimus luovutuksen huomioimisesta usealla eri perusteella, sekä niitä, joissa ei ylipäänsä oltu yksilöity haastehakemuksen perustetta. Poikkeuksetta oli tuomioistuin kuitenkin käsitellyt yksilöimättömät tapaukset myös suosiolahjan kannalta.

Tutkimustuloksena tältä osin voidaan todeta, että suosiolahjan osuus lakiosan täydennyskanteen perustana on entisestään kasvanut. Jopa lähes yhdeksän kymmenestä lakiosan täydennyskanteesta saa voimansa pääasiallisesti suosiolahjasta. Sekä testamenttiin rinnastuva lahja että varsinkin ennakkoperintö ovat laskennallisina lisäyksinä lähes vailla jäämistöoikeudellisia vaikutuksia. Tutkimus vahvisti myös sen, ettei PK 7:4:llä ole käytännön vaikutusta lakiosasuojaamme: siihen ei vedottu yhdessäkään kanteessa.

Tutkimustehtävän asettelun johdosta on jatkossa tutkittu vain suosiolahjaan perustuvia kanteita sekä niitä kanteita, joissa on vedottu useaan perusteeseen. Tarkoituksenahan oli päästä tutkimaan nimenomaan suosiolahjakanteiden tyyppipiirteitä. Tutkimusaineisto koostuu siis jatkossa 123 tapauksesta.[159]

(b) Suosiolahjakanteen menestyminen. Seuraavassa taulukossa on menestyneeksi merkitty jokainen kanne , jossa on määrätty lakiosan täydennystä maksettavaksi:

Kanteen menestymistodennäköisyys näyttää siis olevan melko lailla puolet. Tämäkin omalta osaltaan kuvastaa laskennallisten lisäysten järjestelmän epäselvyyttä: selvästi turhia prosesseja on joukossa varmasti useita.

(c) Väitetyn suosiolahjan antohetki. Seuraavassa taulukossa on jokaisesta tapauksesta tilastoitu merkittävimmän annetun lahjan tai pääsääntöisten lahjojen antohetkien keskiarvon ajankohta vuosina perittävän kuolemasta:

Tutkimustulos oli odotettu: yli puolet suosiolahjakanteista perustuu lahjoituksiin, jotka on annettu enemmän kuin viisi vuotta ennen perittävän kuolemaa. Juuri tämä tekee suosiolahjasäädöksestä poikkeuksellisen: se mahdollistaa puuttumisen hyvinkin vanhoihin perittävän elinaikanaan tekemiin luovutuksiin, joilla ei useinkaan ole mitään kytkentää perittävän kuolemaan.

Toisaalta tutkimustulos oli myös hieman yllättävä. Ensinnäkin pidin yllätyksenä sitä,  että lähes kolmannes kanteista perustui yli kymmenen vuotta ennen perittävän kuolemaa tehtyihin disponointeihin.[161] Toinen yllätystekijä oli se, että niin kutsuttuja kuolinvuodelahjoja oli aineistossa hyvin vähän, kun otetaan huomioon se, että testamenttiin rinnastuvaan lahjaan oli vedottu alle kymmeneksessä tapauksista ja vain noin kymmenes suosiolahjakanteista perustui perittävän viimeisenä elinvuotena tehtyihin luovutuksiin.[162]

(d) Lahjan antamisajankohdan vaikutus kanteen menestymiseen. Kun aineisto osoitti toisaalta, että melko suuri osa kanteista hylätään ja toisaalta että kanteissa tehdyt suosiolahjaväitteet jakautuvat melko pitkälle ajanjaksolle perittävän loppuelämää, päätin yhdistää em. tutkimustulokset siten, että tutkin, miten perittävän antaman väitetyn suosiolahjan antoajankohta korreloi suhteessa kanteen menestymiseen. Tulos oli seuraavanlainen:

Tutkimuksesta voidaan havaita selkeästi se, että aivan kuoleman läheisyydessä annetut lahjat tulevat hyvin todennäköisesti johtamaan laskennallisen lisäyksen tekemiseen ja lakiosan täydennyksen määräämiseen. Siihen ei varmastikaan vaikuta pelkästään kuoleman ja lahjan annon ajallinen läheisyys, vaan myös se, että siinä vaiheessa tehtyjen lahjoitusten motiivit ovat usein lähestyvään kuolemaan liittyviä.

Toisaalta taulukosta näkee myös sen, että hyvin kauankin ennen kuolemaa annetuilla lahjoilla on melko usein kuolemanjälkeisiä vaikutuksia suosiolahjana. Kun otetaan huomioon lahjoituksen ja kuoleman välinen aika ja se, että kun suosiolahja pääsäännön mukaan tulee ottaa huomioon sen luovutushetken arvosta, niin inflaation seurauksena suosiolahjan arvo kuoleman jälkeen on usein niin pieni, ettei sen perusteella tarvitse maksaa lakiosan täydennystä[164], niin kanteiden menestymisprosentti on melkoisen suuri. Jopa 40 % kanteista, jotka perustuvat 11-15 vuotta ennen kuolemaa annettuun lahjoitukseen, johtivat lakiosan täydennykseen.

Se, mikä tutkimuksessa jääkin mietityttämään, on, ettei sen perusteella näytä olevan merkittävää eroa sillä, onko suosiolahja annettu 14 vuotta vai 2 vuotta ennen perinnönjättäjän kuolemaa. Aikanäkökohdalla ei siis aivan ääripäitä lukuunottamatta näytä olevan suurtakaan merkitystä arvioitaessa sitä, onko lahjaa pidettävä suosiolahjana vai ei.[165]

(e) Perittävän ikä väitettyä suosiolahjaa annettaessa. Tämä oli tutkimukseni ainoa pettymys, sillä perittävän syntymäaika tai ikä väitettyä lahjaa annettaessa oli merkitty hyvin harvoihin tapauksiin:

Tämän taulukon perusteella ei perittävän iän merkityksestä suosiolahjakanteille voi päätellä juurikaan mitään. Ainoaksi johtopäätökseksi  jääkin se, että valtaosassa suosiolahjaa koskevista riidoista ei perittävän ikä voi olla merkittävässä roolissa. Myöskään niissä tapauksissa, joissa perittävän ikä on mainittu, se ei esiinny tuomion perusteluissa: vain muutamassa tapauksessa sen oli edes väitetty olevan jossain määrin merkityksellinen tapauksen oikeudelliselle arvioinnille.[166]

(f) Suosiolahjan saaneen perillisen sukupuoli. Tämän seikan tutkiminen johtui pikemminkin mielenkiinnosta kuin siitä, että suositun perillisen sukupuolijakauman  tutkimisella olisi tieteellistä arvoa sinänsä:

Tutkimustulos oli odotettu: miehiä suositaan. Tulokseen tosin osaltaan vaikuttaa se jäljempänä esiteltävä seikka, että valtaosa suosiolahjariidoista käydään edelleen liittyen maatilojen sukupolvenvaihdoksiin, ja pojat ovat perinteisesti olleet vanhempiensa tilanpidon jatkajia. Sukupolvenvaihdostarkoitus ja tilanpidon jatkajan löytäminen oli myös hyvin usein esiintynyt argumentti suosiolahjakanteissa vastaajan puolelta: sukupolvenvaihdosta pidettiin erityisenä vastasyynä sille, ettei lahjaa tarvitsisi ottaa suosiolahjana huomioon. Naisten suosimisen taustalla näytti taas olevan useimmiten vanhempien pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon palkitseminen. Sukupuoliroolit ovat siis edelleen selvästi havaittavissa.[167]

Yksi räikeä esimerkki väitetystä sukupuolisesta syrjinnästä ansaitsee tulla mainituksi: Kouvolan hovioikeuden 26.1.1994 antamassa ratkaisussa S 92/459 oli kantajina perittävän viisi tytärtä ja vastaajina kolme poikaa: Kantajien puolesta vaadittiin vastaajille annettujen lahjoitusten lisäämistä pesän varoihin kantajien lakiosan suuruutta laskettaessa. Lisäksi suosiolahjoja vaadittiin lisättäväksi pääsäännöstä poiketen niiden nykyarvon mukaan seuraavilla käräjäoikeuden päätökseen kirjatuilla perusteilla: "Alihintaisilla kaupoilla näyttää järjestelmällisesti suositun X:n poikalapsia tyttölapsien kustannuksella. Tällainen valikointiperuste selittynee lähinnä X:n nuoruuden aikaan vallinneista perhe- ja yhteiskuntasuhteista ja omaisuuden hoidon tuohon aikaan omistajalleen asettamista vaatimuksista käsin." On vaikea sanoa, onko perittävällä todella ollut mainitunlaiset motiivit: tilastojen valossa tämän kaltaiset motiivit näyttävät kuitenkin mahdollisilta. Todettakoon vielä, että väite ei menestynyt.

(g) Väitetyn suosiolahjan omaisuuslaji. Saarenpään 1970-luvulle ajoittuvan väitöskirjatutkimuksen mukaan "lakiosia koskevat tuomioistuinratkaisut painottuvat näkyvästi maatilatalouden sukupolvenvaihdoksesta aiheutuviin kiistoihin".[168] Kun perintökaareemme on sittemmin otettu maatilojen sukupolvenvaihdoksia koskevaa erityissääntelyä, olettamukseni oli, että maatilojen osuus väitetyistä suosiolahjoista olisi ainakin merkittävästi pienentynyt:

Olettamukseni mukaisesti maatilojen osuus ei ollut enää täysin dominoiva: yhä edelleen kuitenkin enemmän kuin kaksi kolmesta suosiolahjakanteesta perustui maatilan luovutukseen. Yllättävintä omaisuuslajikohtaisessa tutkimuksessa oli se, ettei joukossa ollut yhtäkään puhtaaseen yritysvarallisuuden sukupolvenvaihdokseen liittyvää tapausta.[171]

On selvää, että perheyritysten sukupolvenvaihdoksiin liittyy kuitenkin useita jäämistöoikeudellisia ongelmia. Yrityksen toiminnan jatkuvuuden turvaaminen voi olla vaikeata tilanteessa, jossa mahdollisesti halukkaalle yrityksen toiminnan jatkajalle voi syntyä merkittäviä taloudellisia velvoitteita tasingon, lakiosien ja perintöverojen maksamisessa. Lakiosasuojaa voidaan osittain kiertää yhtiöoikeudellisin keinoin kuten esimerkiksi lunastuslausekkein[172] sekä myös henkivakuutusjärjestelyin.[173] Henkivakuutusjärjestelyt mahdollistavat myös PK 7:4:n tosiasiallisen hampaattomuuden johdosta ainakin tietyn suuruisen varojen siirron ohi kuolinpesän ja rintaperillisten lakiosasuojan yrityksen toiminnan jatkajalle, jotta hänellä on varoja suorittaa em. maksut. Elinaikaisiin sukupolvenvaihdoksiin puolestaan liittyy pelko niiden huomioimisesta laskennallisena lisäyksenä, jolloin vuosia yrityksessä töitä tehnyt perillinen joutuu maksamaan lakiosan täydennystä mahdollisesti jopa yrityksen perinnönjakohetken arvon mukaan.[174]

 (h) Muita yleisiä huomioita  Eräänä piirteenä aineistosta pisti silmään siviiliprosessiuudistuksen vaikutus kanteiden määrään: ne olivat selvästi prosessiuudistuksen seurauksena vähentyneet. Selvänä syynä tähän näytti olleen oikeudenkäyntikuluja koskeva uudistus. Ennen siviiliprosessiuudistusta näyttivät kulut pääsääntöisesti jääneen osapuolten itsensä maksettavaksi, koska asian katsottiin olevan niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin oli ollut aihetta. Vuoden 1993 uudistuksen jälkeen sitä vastoin oikeudenkäyntikuluriski oli aivan erilainen, ja se näyttääkin suoraan vaikuttaneen nostettujen kanteiden määrään.[175]

Edelleen tapauksissa pisti silmään niiden prosessuaalinen vaikeus: kanteita yksilöitiin hyvin huonosti, ja vaatimukset oli asetettu pikemminkin reilusti yläkanttiin. Lisäksi yllättävän moni kanne tuntui perustuvan siihen, että suosiolahja tulee arvostaa sen nykyhetken mukaan. Perintöriidat olivat myös monesti kärjistyneet äärimmilleen, ja tapauksissa riideltiin lähes joululahjoja myöten kaikesta.[176] Lisäksi riitaisia pesiä tuntuivat useasti olevan ne, joissa perittävällä oli lapsia useammasta kuin yhdestä avioliitosta.

Lakiosan täydennyskanteiden prosessuaalista hankaluutta osoittaa vielä lisäksi se, että PK 7:10 mukaisen kanneajan alkamisajankohdasta riideltiin monessa tapauksessa. Yllättävän moni kanne myös hylättiin vanhentuneena. Sekin oli yllättävää, että monet lainoppineet asiamiehet ja peräti tuomioistuimet tuntuivat ymmärtävän laskennallisten lisäysten järjestelmän väärin. Seuraava esimerkki on suora lainaus haastehakemuksesta, joka liittyy Vaasan hovioikeuden 31.1.1991 antamaan ratkaisuun asiassa S 89/190. Esimerkki kuvastaa hyvin sitä, miten PK 7:3 voidaan lukea väärin:

"on perittävä antanut vastaajille 250.000 markan arvoisen lahjan sellaisissa olosuhteissa ja sellaisin ehdoin, että lahjoitus on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Kysymys on siten kantajien lakiosaoikeutta loukkaavasta suosiolahjasta." (kursivointi tässä)

Rintaperillisen lakiosasuoja on oikeustapausten valossa äärimmäisen vahva, ja ulottuu hyvin voimakkaasti perillisen elinaikaan. Jo laskennallisten lisäysten järjestelmä sinänsä ulottuu hyvin laajalle. Oikeuskäytäntö on kuitenkin monessa mielessä muokannut laskennallisten lisäysten järjestelmää entisestään laajemmaksi: suosiolahja on todellinen lakiosasuojan tehonyrkki[177], joka mahdollistaa erittäin laajan puuttumisen perittävän elinaikaisiin disponointeihin tavalla, jota lainsäätäjä ei varmasti tavoitellut.

Ensinnäkin suosiolahjaksi luetaan oikeuskäytännössä myös lapsenlapselle tai hänen puolisolleen annettu lahja. Tältä osin siis Kankaan edellä kuvattu tulkintasuositus ei ole tullut hyväksytyksi:[178] suosiolahjasäännös on saanut laajimman mahdollisen henkilöllisen ulottuvuuden, joka on kylläkin korkeimman oikeuden vuonna 1949 antaman lausunnon mukainen.

Edelleen, vaikka suosiolahjasäännös jätettiinkin aikakriteerin osalta avoimeksi, tuskinpa sillä siltikään tarkoitettiin voitavan puuttua vuosikymmenten taakse ulottuviin luovutuksiin. On vaikea uskoa, että kymmeniä vuosia ennen kuolemaa tehdyillä luovutuksilla olisi nimenomaisesti tarkoitettu suosia rintaperillistä muiden rintaperillisten lakiosaa loukkaavalla tavalla. Käsitykseni on, että hyvin harva meistä alkaa järjestellä asioitaan kuoleman varalle jo vuosikymmeniä ennen kuolemaansa.[179] Suosiolahjasäännöksen henkilöllisen ulottuvuuden piirissä olevan lahjansaajan oikeusturva muodostuu lisäksi näissä olosuhteissa erittäin heikoksi.

Suosiolahjasäännöksen avulla tapahtuvaa perillisen elinaikaisiin luovutuksiin kohdistuvaa puuttumismahdollisuutta on omalta osaltaan vielä lisännyt se, että tuomioistuimet ovat katsoneet melko vähäisinkin perustein mahdolliseksi ottaa suosiolahja huomioon sen nykyarvosta: poikkeussäännös ei ole pysynyt vain harvoihin erityistilanteisiin soveltuvana kohtuullisuussäännöksenä.[180]

Kun mukaan otetaan vielä väestön ikäkehityksessä viime vuosikymmeninä tapahtuneet muutokset, maalautuu suosiolahjasäännöksestä ja laskennallisten lisäysten järjestelmästämme seuraavanlainen kuva:

Useimpien suosiolahjakanteiden perustana on perillisen oman tahdon mukaisesti toteutettu sukupolvenvaihdostilanne tai perillisen halu sitoa omaisuuden lahjoitus siihen, että vastapainoksi lahjan saava perillinen hoitaa perittävää hänen loppuelämänsä. Luovutukset on valtaosassa tapauksista tehty enemmän kuin viisi vuotta ennen perittävän kuolemaa. Perittävän kuoleman jälkeen voivat passiivisena pysyneet rintaperilliset vaatia lakiosan täydennystä vanhemmistaan tai isovanhemmistaan huolehtineelta perilliseltä. Perittävän omaa tahtoa ei kunnioiteta. Suosiolahjasäännös on lisäksi saanut erityistä merkitystä sisarkateuden osoituskeinona niissä tilanteissa, joissa perittävä on ollut useammin kuin kerran naimisissa.

Kun tätä hieman kärjistettyä kuvaa verrataan lainsäätäjän tarkoitukseen, voidaan todeta, että suosiolahjasäännös ei enää toteuta sille alunperin asetettua tehtävää. Saarenpään termein voidaan todeta, ettei tarkoitettu systeemi ole ainakaan enää sama kuin toteutunut systeemi. Suosiolahjasäännöstä perusteltiin vanhempien velvollisuudella kohdella lapsiaan tasapäisesti: yhteiskunta on muuttunut, eivätkä lapset ole enää vanhempiensa sosiaalisen tuen varassa. Rintaperillisen keski-ikä on jo n. 45 vuotta[181], yhteydenpito ja läheisyys vanhempiin on useassa tapauksessa saattanut vuosien saatossa täysin katketa, eikä millään sosiaalisella tekijällä voida enää perustella, että kaikkia mahdollisesti useasta eri avioliitosta peräisin olevia lapsia olisi kohdeltava muodollisen tasajaon periaatteen mukaisesti.

Tasajaon periaatetta, jos nyt sellaista periaatetta halutaan perintöoikeudessamme ylipäänsä ylläpitää, onkin muokattava perittävän omaa tahtoa enemmän kunnioittavaan muotoon. Järkevät omaisuuden sukupolvenvaihdokset, joilla on myös kansantaloudellista merkitystä, sekä disponoinnit läheisille oman vanhuuden turvaamiseksi tulee sallia.

Toisaalta vahvan laskennallisten lisäysten järjestelmän tueksi on esitetty argumentti siitä, että se suojaa rintaperillisiä ja erityisesti perittävää itseään hänen viimeisten elinvuosien aikaiselta painostukselta ja manipuloinnilta. Kun rintaperilliset saavat mahdolliset lahjat peräytettyä lakiosan täydennyskanteella, ei mahdollisesti jo dementoitunutta vanhusta kannata taivutella luovuttamaan omaisuuttaan.[182]

Edellä oleva tutkimusaineisto kuitenkin osoittaa sen, ettei suosiolahjasäännös tälläkään hetkellä toimi tällä tavalla, vaan valtaosa suosiolahjakanteista perustuu useita vuosia ennen kuolemaa tehtyihin disponointeihin. Kun väestön vanhetessa kyseessä kuitenkin on kasvava ongelma, tulee jatkossa pohtia sitä, miten vanhusväestöämme suojataan taivuttelulta: suosiolahjasäännöksen nojalla ylläpidetty hyvin laaja laskennallisten lisäysten järjestelmä ei kuitenkaan ainakaan ole mielestäni oikea keino.[183]

Kokonaisuutena katson oikeustapaustutkimukseni osoittaneen, ettei laskennallisten lisäysten järjestelmä toimi tällä hetkellä hyväksyttävällä tavalla: se rajoittaa perittävälle omasta omaisuudesta kuuluvaa disponointivaltaa liiallisesti vailla hyväksyttäviä perusteita ja lisäksi tulkinnanvaraisuutensa vuoksi aiheuttaa turhia riitoja. Tämän lisäksi se rasittaa sukupolvenvaihdoksen perusteella tilan tai perheyrityksen toimintaa jatkavaa perillistä sekä perittävää mahdollisesti kymmeniä vuosia hoitavaa perillistä kohtuuttomalla tavalla. Vaikka perittävä on nimenomaisesti tahtonut luovuttaa tilan, yrityksen tai asuntonsa yhdelle perillisistään, voi tämä perillinen vuosikymmenien kuluttua joutua "ostamaan" muut perilliset pois ja vielä mahdollisesti laskettuna omaisuuden sen hetkisen arvon perusteella. Olisikin lainuudistuksen aika.