5  NÄKÖKOHTIA DE LEGE FERENDA

Kuten edellä on jo käynyt ilmi, hyvin pian uuden perintökaaren voimaantulon jälkeen havaittiin, että säännöstö on osin vanhentunut. Makaahan sen arvoperusta monelta osin jopa 50 vuoden takaisissa ruotsalaisissa lainvalmistelutöissä. Perintölainsäädäntöä kehittämään asetettiinkin vuonna 1972 erillinen perintöoikeuskomitea. Sen työn jälkeläisinä syntyivät edellä kuvatut perintökaaren osittaisuudistukset, mutta ehdotuksista huolimatta lakiosasuojan ydinalueelle ei puututtu.

Laskennallisten lisäysten järjestelmää yritettiin sittemmin viime vuonna poistaa lakiesityksellä, joka olisi poistanut suosiolahjasäännöksen perintökaarestamme. Tämäkään esitys ei tuottanut tulosta.

Tässä jaksossa pyrin hahmottamaan kuvaa siitä, millä perusteilla lakiosasuojaamme tulisi jatkossa kehittää. Lakiosasuojaamme de lege ferenda pohdittaessa tulee ottaa huomioon perintöoikeuskomitean töiden ja viime vuotisen lakiehdotuksen lisäksi myös muiden Pohjoismaiden lakiosasäännökset sekä muissa Pohjoismaissa käyty keskustelu liittyen lakiosasuojaan.

5.2.1 Lakiosasuoja muissa Pohjoismaissa[184]

Muissa Pohjoismaissa on rintaperillisen asema Suomen lailla suojattu lakiosasäännöstöllä. Lakiosan määrä on Norjassa ja Islannissa 2/3 sekä Tanskassa ja Ruotsissa ½ perittävän perintöosasta.[185] Norjassa lakiosaa on kuitenkin rajoitettu nk. Lex Michelsenillä, joka rajoittaa lakiosan määrää 1.000.000 kruunuun perillistä ja hänen sukuhaaraansa kohti kuitenkin siten, että mikäli rintaperillinen on kuollut, on hänen kunkin sijaantuloperillistensä lakiosan määrä vähintään 200.000 kruunua.[186]

Lesken asema suhteessa rintaperillisen lakiosaoikeuteen on kuitenkin eri Pohjoismaissa Suomen PK 3:1a:n mukaisesta jakamattomuussuojasta poikkeava. Ruotsissa ja Norjassa ei puolisoiden yhteinen rintaperillinen ole oikeutettu saamaan lakiosaansa ensiksi kuolleen puolison pesästä, vaan leskellä on oikeus pitää koko pesä jakamattomana hallussaan. Vain ensiksi kuollen perillisen muilla kuin lesken kanssa yhteisillä lapsilla (särkullbarn/særkullsbarn) on oikeus saada lakiosansa ensiksi kuolleen puolison jäämistöstä. Tällöinkin leskellä on kuitenkin oikeus saada pesästä tietty minimimäärä varallisuutta (basbelopp/grunnbeløp) itselleen.[187] Tanskassa voi leski jakamattomuussuojan vaihtoehtona halutessaan valita itselleen lakiosasuojan puolisonsa pesään (½ perintöosasta, joka on 1/3 jäämistöstä).[188]

Lakiosan laskemisessa huomioitavaksi tulevien elinaikaisten luovutusten osalta Pohjoismaat poikkeavat oleellisesti Suomesta. Niissä elinaikaiset luovutukset saavat kuolemanjälkeisiä vaikutuksia Suomen järjestelmää huomattavasti harvemmin.

Suomen järjestelmää lähimpänä on Ruotsin laskennallisten lisäysten järjestelmä. Rintaperillisen lakiosaa laskettaessa otetaan huomioon sekä ennakkoperintö (ÄB 7:2) että testamenttiin rinnastuva lahja (ÄB 7:4). Ennakkoperinnön huomioon ottamista laskennallisena lisäyksenä rajoittaa huomattavasti kuitenkin se, että vain testamenttiin rinnastuvan lahjan saaja voi joutua palautusvastuuseen rintaperillistä kohtaan.[189] Näin ollen Suomen järjestelmään verrattaessa voidaan todeta testamenttiin rinnastuvan lahjan olevan ainoa puhdas laskennallinen lisäys.[190] Lisäksi testamenttiin rinnastuvan lahjan soveltamisedellytykset tuntuvat olevan Suomen vastaavaa säädöstä ahtaammat.[191]

Sen sijaan Norjan ja Tanskan jäämistölainsäädännöt rakentuvat erilaisen säätelyn varaan. Kummankaan maan jäämistölainsäädännössä ei ole varsinaista laskennallisten lisäysten järjestelmää, vaan testamenttiin rinnastuviin lahjoihin sovelletaan kuolemanvaraislahjaa ja testamenttia koskevia säännöksiä, ja ne voivat lakiosaa loukatessaan käydä pätemättömiksi.[192] Norjassa lakiosan suuruutta määritettäessä jäämistön säästöön lisätään sellainen kuolemanvaraislahja, joka estää rintaperillistä saamasta arvomääräistä lakiosaansa jäämistöstä. Kuolemanvaraislahja voi jäädä päteväksi, mikäli lakiosa voidaan kattaa muusta jäämistöstä. Mikäli kuolinpesän varat eivät kuitenkaan riitä rintaperillisen lakiosaan, on lahja pätemätön.[193] Tanskassa taas tulee testamenttia koskevia säännöksiä soveltaa myös sellaisiin lahjanlupauksiin, joita ei voida perittävän eläessä panna täytäntöön sekä nk. kuolinvuodelahjoihin (dødsleje).[194]

Oikeuskäytännössä on molemmissa maissa testamenttiin rinnastuvan lahjan soveltamisala ollut hyvin suppea. Tuomioistuinkäytännössä on edellytetty, että lahjanantaja oli lahjaa antaessaan sairas ja että hän oli lisäksi tietoinen omasta sairaudestaan.[195]

Rintaperillisen suoja perittävän elinaikaisia disponointeja kohtaan onkin Norjassa ja Tanskassa hyvin rajoitettu. Norjan osalta tätä vielä lisää se, että rintaperillisen lakiosasuojalla on melko alhainen yläraja. Lødrup onkin Norjan lakiosasuojasta todennut, ettei rintaperillinen ole suojattu perittävän elinaikaisia disponointeja vastaan.[196]

Vuonna 1996 pidetyillä 34. Pohjoismaisilla lakimiespäivillä keskusteltiin mm. siitä, pitäisikö lakiosaa koskevat säädökset säilyttää. Vaikka lakiosaoikeuden lakkauttamiselle voitaisiinkin katsoa olevan rationaaliset perusteet, niin järjestelmän lakkauttaminen voisi olla melkoisen vaikeata: lakiosajärjestelmä on syvälle juurtunut.[197] Käydyn keskustelun perusteella näyttäisi siltä, ettei aika ole kypsä lakiosaoikeuden lakkauttamiselle, vaikka mielipiteitä senkin puolesta esitettiin. Sen sijaan melko myönteisesti tunnuttiin suhtautuvan Norjan mallin mukaiseen lakiosaoikeuden ylärajan määräämiseen.[198]

Ruotsissa on lakiosaoikeuden lakkauttamisesta ehdotettu jo 1980-luvulla osana lesken aseman parantamiseen tähtäävää ehdotusta. Lakiehdotuksen mukaan aika on kypsä lakiosaoikeuden lakkauttamiselle, koska ne syyt, jotka aikanaan olivat lakiosaoikeuden perustana, ovat yhteiskunnan kehittymisen myötä huomattavasti heikentyneet.[199] Lausuntokierroksella lakiosaoikeuden lakkauttamista kuitenkin vastustettiin, ja ehdotusta muutettiinkin siten, ettei lakiosasuojaa ehdotettu poistettavaksi. Ehdotuksen muuttamista perusteltiin sillä, että oli olemassa riski sille, että perittävällä viimeisen puolison kanssa olevia yhteisiä lapsia suosittaisiin. Lisäksi vedottiin Pohjoismaiseen yhteisyyteen, sillä muissakaan Pohjoismaissa ei ollut vireillä lakiosaoikeutta lakkauttavia uudistuksia.[200] Viimeisin lakiosasuojan lakkauttamista koskeva ehdotus annettiin Ruotsissa vuoden 1996/97 valtiopäiville. Lakivaliokunnan mietintö oli ehdotukselle kuitenkin murskaava: perusteina sen hylkäämiselle lakivaliokunta katsoi, että se johtaisi aviottomien lapsien syrjimiseen, joka on 1970-luvulla heille annetun perintöoikeuden kanssa ristiriitaista. Vielä valiokunta katsoi, että lakiosakäsite on syvälle ankkuroitunut yleiseen oikeuskäsitykseen.[201]

Yhteenvetona oikeusvertailusta voidaan todeta se, että kaikissa Pohjoismaissa on edelleen voimassa rintaperillisen lakiosan turvaava säännöstö. Tosin lesken vahvemman jäämistöoikeudellisen aseman johdosta rintaperillinen ei ole yhtä suojatussa asemassa muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa. Perittävän elinaikaisiin disponointeihin kohdistuva suoja on Suomen oikeudessa muita Pohjoismaita huomattavasti vahvempi. Muissa Pohjoismaissa ainoa kuolemanjälkeisiä vaikutuksia saava oikeustoimi on testamenttiin rinnastuva lahja, ja senkin vaikutukset ovat huomattavasti Suomen vastaavaa säädöstä heikommat – varsinkin Norjassa ja Tanskassa.[202]

Valtioneuvoston 2.8.1972 asettaman komitean tuli tehtävänannon mukaan "laatia hallituksen esityksen muotoon ehdotukset puolison perintöoikeudellista asemaa, ennakkoperintöä ja rintaperillisen lakiosaa sekä pesänselvittäjän ja pesänjakajan tehtäviä koskevien säännösten uudistamisesta".[203] Lakiosaa koskevien säännösten uudistamisen osalta annettiin komitealle harkittavaksi jopa lakiosaa koskevien säännösten poistamista kokonaan lainsäädännöstä. Sen sijaan tuli pyrkiä tarveharkintaisuuden lisäämiseen perintöosuuden suuruutta määritettäessä.[204]

Aivan näin radikaaleihin muutoksiin ei perintöoikeuskomitea ollut valmis. Komitea vetosi tässä suhteessa nimenomaan perittävän ikään. Perittävä voi korkean ikänsä vuoksi herkästi joutua taivuttelun tai painostuksen kohteeksi.  Komitea katsoi, ettei vapaan disponointivallan myöntäminen näytä perustellulta, koska "se on omiaan johtamaan eri perillisten väliseen eriarvoisuuteen" ja "henkilö, jolla on paras mahdollisuus vaikuttaa perittävään, saa kenties eniten etuja itselleen."[205]

Sen sijaan laskennallisten lisäysten järjestelmän laajuus sai perintöoikeuskomitealta kritiikkiä osakseen. Sen mukaan "lakiosaoikeus valtuuttaa perillisen puuttumaan varsin laajalti perittävän elinaikanaan tekemiin lahjoituksiin. Tämä mahdollisuus perillisellä on käytössään, vaikka lahjoitus on syntynyt virheettömästi ja kypsän harkinnan tuloksena."[206] Niinpä komitea ehdotti laajoja muutoksia PK 7 lukuun. Muutoksia perusteltiin sillä, että "perittävällä olisi suhteellisen laaja valta päättää omasta omaisuudestaan, mutta että perillinen nauttii suojaa selvästi epäoikeutettuja luovutuksia vastaan".[207]

Perintöoikeuskomitean ehdotuksen mukaan olisi laskennallisten lisäysten järjestelmää muutettu siten, että ylisuurten henkivakuutusmaksujen lisäksi ainoana laskennallisena lisäyksenä olisivat ennakkoperintö sekä sellainen perittävän antama lahja, joka on olennaisesti vähentänyt hänen omaisuuttaan (ehdotuksen PK 7:3.2). Esitystä perusteltiin toisaalta sillä, että suosiolahjasäännös on ollut subjektiiviseen tunnusmerkistöön viittaavana näytön hankkimisen kannalta vaikea ja mahdollisesti perittävän henkilöä loukkaava ja toisaalta sillä, että kun suosiolahjasäännös on ollut henkilötahojen osalta rajoitettu, ovat sen ja testamenttiin rinnastuvan lahjan käsitemäärittelyt jättäneet eräänlaisen katvealueen, jossa perillisellä ei ole suojaa perittävän lahjoituksia vastaan.[208] Samoin testamenttiin rinnastuvan lahjan käsitettä pidettiin tulkinnanvaraisena. Tulkinnanvaraisuudesta katsottiin saattavan aiheutua pitkällisiä lakiosalaskelmaa koskevia oikeusriitoja.[209]

Komitea katsoikin, että ehdotettu lahjan määrittely ei viittaa subjektiivisiin tunnusmerkkeihin, eikä siinä aseteta perittävän tekemiä lahjoituksia eri asemaan sen perusteella, kenen hyväksi lahjoitukset on tehty. Näin ollen komitea katsoi, että ehdotuksen määrittely kattaa asiallisesti myös nykyiset lahjatyypit kuitenkin sillä erolla, että lahjan tulee olennaisesti vähentää perittävän omaisuutta.[210] 

Toinen ja laskennallisten lisäysten järjestelmän laajuuden kannalta merkittävämpi muutos koski lakiosan täydennyskannejärjestelmää. Komitea ehdotti, että lakiosan täydennystä koskevaa PK 7:10:ä muutettaisiin siten, että täydennyskannejärjestelmää tuntuvasti kavennettaisiin. Ehdotuksen mukaan täydennys olisi mahdollinen vain, mikäli perittävä on lahjalla olennaisesti vähentänyt jäämistöään, ja perillinen on siitä johtuen saanut lakiosansa vähentyneenä. Lisäksi edun saaja olisi velvollinen vastaamaan vajauksesta vain, jos hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että oikeustoimi loukkaa perillisen oikeutta lakiosaan. Täydennys ei kuitenkaan olisi mahdollinen, jos lahjoitus on täytetty aikaisemmin kuin viisi vuotta ennen perittävän kuolemaa. Edelleen lakiosan täydennys olisi mahdollinen vain, milloin perillinen ei voi saada lakiosaansa vähentämättömänä jäämistöstä.

Perusteluissa todettiin, että voimassa oleva lakiosalaskelma ja täydennyskanne toteuttavat tehokkaasti muodollisen yhdenvertaisuuden ajatusta, mikä kokemuksen mukaan johtaa herkästi riitaisuuksiin. Lakiosan täydennyskanne on ehdotuksen mukaan pyritty saattamaan yhdenmukaiseksi AL 40 a §:n ja ehdotetun PK 3:5:n mukaisen palautuskanteen kanssa. Täydennyskanteen rajaamista vain tilanteisiin, joissa jäämistövarat eivät riitä lakiosan maksuun, perusteltiin sillä, että voimassaoleva oikeus johtaa yleisesti tilanteisiin, joissa täydennyskanne nostetaan heikkoon näyttöaineistoon perustuen ja hätiköidysti. Viiden vuoden määräaikaa perusteltiin sillä, että vahvoin perustein voidaan puoltaa käsitystä siitä, että "perittävällä tulee olla suhteellisen laaja valta päättää lopullisesti omaisuutensa kohtalosta".[211]

Ennen lopullisen mietinnön julkaisua julkaistiin lausuntokierrosta varten myös luonnos perintöoikeuskomitean mietinnöksi. Tässä luonnoksessa esitettiin lakiosan täydennyskannejärjestelmän kumoamista. Sen sijaan komitean mietintöluonnoksessa ehdotettiin lakiosasuojan ulottamista kaikkiin kuolemanvaraistoimiin mukaanlukien kuolemanvaraislahja, joka olisi luonnoksen mukaan sallittu. Tämän lisäksi mietintöluonnos olisi antanut perillisille tiettyjä tilanteita varten erityisen suojakeinon ehdottamalla, että "perilliset voisivat nostaa kanteen testamenttiin rinnastuvan lahjan julistamiseksi pätemättömäksi". Käytännössä tämä olisi tarkoittanut sitä, että lakiosasuojan piirissä olisivat olleet testamentti, kuolemanvaraislahja ja lahjanlupaus sekä erityisen pätemättömyyskanteen piirissä tietyin edellytyksin sekä testamentti että testamenttiin rinnastuva lahja. Järjestelmä olisikin muistuttanut melko lailla Norjan ja Tanskan voimassaolevaa järjestelmää.[212] 

Varsinaisten lakiosasäädöksiin ehdotettujen muutosten lisäksi perintöoikeuskomitea katsoi, että monet lakiosasäännöstön kaavamaisuuden aiheuttamat epäkohdat voidaan poistaa varsinaista lakiosanormistoa muuttamatta. Tällaisina muutosehdotuksina perintöoikeuskomitea näki lesken aseman parantaminen erillissäännöksi, jolla leskelle annetaan oikeus elää jakamattomassa pesässä, elinkeino-omaisuuden pirstoutumista ehkäisevä lunastus- ja jakosäännöstö sekä sosiaalisen turvan tarpeessa olevan perillisen suojaaminen avustussäännöksiä tehostamalla.[213]

Perintöoikeuskomitean ehdotus on laskennallisten lisäysten osalta viiden vuoden määräaikoineen selkeästi Esitysehdotuksen likeinen jälkeläinen. Kun komitea kuitenkin ehdottaa lisäksi muutoksia lesken asemaan, sukupolvenvaihdostilanteisiin, avustussäännöksiin, ja vielä kaventaa lakiosan täydennyskanteen  soveltamisalaa, niin ehdotus olisi merkittävällä tavalla kaventanut rintaperillisen suojaa perillisestä riippuvaisten tahojen hyväksi. Lisäksi se olisi antanut perittävälle paremmat mahdollisuudet määrätä elinaikanaan omasta omaisuudestaan.[214]

Vaikka perintöoikeuskomitean ehdotus saikin lausuntokierroksella pääsääntöisesti positiivisen vastaanoton, ei aika ollut vielä kypsä komitean ehdottamassa laajuudessa tapahtuvaan lakiosasuojan kaventamiseen.[215] Komitean ehdotukset lakiosasuojan kaventamisesta siltä osin, kun itse lakiosasäännöstöön ei koskettu, kyllä toteutuivat perintökaaren osittaisuudistuksina, mutta lakiosasuoja ja sen erittäin laaja laskennallisten lisäysten järjestelmä jäivät voimaan sellaisenaan.[216]

Kun perintökaaren osittaisuudistukset saatiin 1980-luvulla toteutettua, oli rintaperillisen lakiosasuoja faktisesti kaventunut vaikkei lakiosaa koskeviin normeihin oltukaan puututtu. Rintaperillisen lakiosasuojaa oli kyllä tietyissä tilanteissa kavennettu, mutta ei kuitenkaan siten, että perillisen oikeutta disponoida omasta omaisuudestaan olisi laajennettu, vaikka tämän kaltaisiakin esityksiä oli lainvalmistelussa esillä. Lakimuutosten valmistelu pysähtyi.

Seuraavaa lakiehdotusta saatiinkin odottaa aina viime vuoteen saakka, jolloin hallitus esitti muutoksia lakiosasäännösten ytimeen – PK 7 lukuun. Ehdotuksen mukaan PK 7:3:ä muutettaisiin siten, ettei suosiolahjaa enää otettaisi huomioon rintaperillisen lakiosaa laskettaessa. Edelleen ehdotettiin PK 7:5:ä muutettavaksi siten, että testamentin saaja voisi suorittaa lakiosaan oikeutetulle perilliselle lakiosaa vastaavan tai siitä puuttuvan määrän rahana siinäkin tapauksessa, ettei testamenttiin ole otettu tätä koskevaa ehtoa.[217]

Esityksen mukaan suosiolahjaa koskevan määräyksen poistamista on pidettävä aiheellisena nimenomaan siksi, koska se rajoittaa nykyoloissa liiallisella tavalla henkilön vapautta lahjoittaa omaisuuttaan elinaikanaan. Edelleen esityksessä katsottiin, että suosiolahjavaatimus voi käytännössä johtaa siihen, että vuosikymmeniä ennen perittävän kuolemaa annettu lahja tulee huomioiduksi lakiosaa laskettaessa, minkä seurauksena on mahdollista, että perittävän testamenttia ja viimeistä tahtoa ei voida toteuttaa. Esityksessä katsottiin lisäksi, ettei lakiosasäännöstöllä ole nykyään sellaista merkitystä perittävän elämän perusedellytysten turvaajana, että perittävän mahdollisuuksia määrätä omaisuudestaan olisi aihetta näin pitkälle menevästi rajoittaa.[218]

Vielä esitystä perusteltiin sillä, ettei ole johdonmukaista asettaa perittävän jälkeläisiä, ottolapsia, ottolasten jälkeläisiä ja edellä mainittujen puolisoita lahjan saajina muita huonompaan asemaan. Lisäksi suosiolahjan huomioon ottaminen on esityksen mukaan omiaan vaikeuttamaan elinkeino-omaisuuden siirtämistä tapauksissa, joissa elinkeinon jatkaja on suosiolahjasäännöksen soveltamisalaan sisältyvässä sukulaisuussuhteessa perittävään.[219]

Esitys valmisteltiin oikeusministeriössä virkatyönä, ja esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot 14 viranomaiselta ja järjestöltä.[220] Kaikki esitykseen annetut lausunnot, joita oli 10 kappaletta[221], olivat hyvin myönteisiä ehdotukselle[222]. Suosiolahjan poistamisen puolesta esitettiin mm. seuraavat argumentit:

"Oikeusjärjestelmämme omaksuman systematiikan mukaan henkilö voi elinaikanaan vapaasti määrätä omaisuudestaan. Sen sijaan kuoleman varalta määräysvaltaa on rajoitettu lakiosaperillisten hyväksi. Suosiolahjan huomioonottaminen perinnönjaossa ei sovellu edellä esitettyyn systematiikkaan, koska se tosiasiallisesti rajoittaa henkilön oikeutta vapaasti määrätä omaisuudestaan elinaikanaan."[223]

"Nykyisessä tilanteessa on hyvin perusteltua pyrkiä alentamaan tilanpidonjatkajien tilanhankkimiskustannuksia."[224]

"Ehdotus on näkemyksemme mukaan tarkoituksenmukainen erityisesti siitä syystä, että tällöin lahjan saajat ovat samassa asemassa riippumatta mahdollisesta sukulaisuussuhteesta."[225]

"Yritystoiminnan kannalta säännös on ollut ongelmallinen ja se on vaikeuttanut erityisesti perheyrityksissä elinkeino-omaisuuden siirtämistä sukupolvenvaihdostilanteissa. Elinkeinon jatkaja on joutunut varautumaan siihen, että häneen kohdistetaan jopa vuosikymmeniä myöhemmin lakiosan täydennysvaatimus. Tällaisen riskin asettaminen on voinut johtaa siihen, että sukupolvenvaihdos on epäonnistunut.[226]

"Suuntaus, jossa henkilön määräysvaltaa oman omaisuutensa suhteen laajennetaan, on moderni ja vastaa yleistä oikeustajua. Suosiolahjakonstruktion soveltamisella on joissakin tapauksissa ollut mahdollista jälkikäteen kokonaan vesittää perittävän eläessään suunnittelemat ja toteuttamat järjestelyt."[227]

"Alunperin rintaperillisiä tasavertaisesti suojaavaksi tarkoitettu normi on perintökaaren ulkopuolisten lainmuutosten ja perhemallien muuttumisen myötä käynyt aukolliseksi ja monin tavoin kierrettäväksi."[228]

Esitys olisi merkittävällä tavalla tuonut lakiosajärjestelmäämme muita Pohjoismaita lähimmäksi – melko vastaavaksi Ruotsin järjestelmän kanssa. Yhä edelleen olisi esityksen jälkeenkin lakiosaperillisen suoja ollut Suomessa pohjoismaisittain korkealla tasolla, erityisesti suhteessa perittävän elinaikaisiin disponointeihin.

Vaikka siis kaikki asiantuntijapiirit tuntuivat varauksetta olevan suosiolahjasäännöksen poistamisen kannalla[229], ei aika tuntunut olevan vieläkään kypsä muutokselle. Lakiesitys pysähtyi vaalien alla eduskunnan lakivaliokuntaan, ja raukesi, koska sitä ei ehditty käsitellä. Viralliseksi syyksi ilmoitettiin aikapula, vaikka tosiasialliset syyt lienevät poliittisia.[230]

On selvää, että lakiosasäännöstömme on remontin tarpeessa. Enää ei uudistuksia voida myöskään toteuttaa lakiosasäännöstön ulkopuolisin muutoksin. Jo alunperin vaikeaselkoisesta ja tulkinnanvaraisesta PK 7 luvusta on tullut lakiosasäännöstön ulkopuolisten lakimuutosten seurauksena vielä entistäkin vaikeaselkoisempi:[231] tulkinnallisin ja systemaattisin keinoin ei vaikeaselkoisen normiston tulkintaa voida loputtomiin venyttää.[232]

Lakiosasäännöstön olemassaolon oikeutuksesta voitaneen nyky-yhteiskunnassa varmasti olla perustellusti montaa mieltä. Vaikka suvun jäsenten välinen läheisyys on varmasti vähentynyt ja rintaperillisten sosiaalinen tarve perintöön onkin pienentynyt, ei aika ole mielestäni täysin ajanut lakiosasäännöstön ohi. Voi olla, että lakiosaa puolustavat argumentit ovat tänä päivänä enemmän tunne- kuin järkipohjaisia. En silti olisi valmis lakiosasäännöstöä lakkauttamaan: voidaanhan Suomenkin osalta korostaa sitä, että lakiosasäännöstö on voimassaoloaikanaan lähes puolen vuosisadan aikana jo juurtunut oikeuskäsitykseemme.[233]

Sen sijaan lakiosajärjestelmämme laajuus voidaan alistaa kritiikille. Ensinnäkään en näe mitään syytä sille, miksei meilläkin voitaisi Norjan mallin mukaisesti asettaa lakiosan määrälle yläraja: mitkään sosiaaliset syyt eivät riitä perustelemaan sitä, miksi lakiosaoikeuden pitäisi kohdistua rajoittamattomana myös kymmenien miljoonien suuruiseen jäämistöön. Sen sijaan lakiosan yläraja olisi omiaan helpottamaan sukupolvenvaihdostilanteita.[234] Lisäksi olisi mahdollista muokata avustusjärjestelmää siten, että sosiaalisen tarpeen varassa oleva rintaperillinen voisi saada tarvittaessa lakiosaansa suuremman määrän omaisuutta pesästä.[235]

Lakiosajärjestelmämme suurinta epäkohtaa vuosituhannen vaihteessa näyttelee kuitenkin laskennallisten lisäysten järjestelmä. Perittävän vapaata disponointivaltaa tulisi kunnioittaa huomattavasti nykyistä enemmän: muodollinen tasajaon periaate ei voi olla enää perintöoikeutemme johtava periaate. Muodollisen tasajaon periaatetta ei voida nyky-yhteiskunnassa rationaalisesti perustella: sen sijaan voidaan väittää sen kyllä johtavan paitsi perittävän tahdon sivuuttamiseen niin myös melkoisiin epäoikeudenmukaisuuksiin erityisesti sukupolvenvaihdostilanteissa.

Jos lakiosaoikeudelle asetettaisiin yläraja, olisi tämä jo luonnostaan omiaan vähentämään laskennallisten lisäysten järjestelmän tehoa. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä: laskennallisten lisäysten järjestelmää tulee huomattavasti yksinkertaistaa. Kun muissa Pohjoismaissa on katsottu ahtaasti tulkittavan testamenttiin rinnastuvaa lahjaa koskevan säännöstön avulla voitavan turvata rintaperillisten edut, en näe mitään syytä, miksei näin voitaisi menetellä myös Suomessa. Laskennallisen lisäyksen tulisi olla mahdollinen vain kuolemaan tai sen läheisyyteen sidoksissa olevan lahjoituksen perusteella. Laskennallisten lisäysten tulisi olla mahdollinen vain muutaman viimeisen elinvuoden aikana tehdyistä luovutuksista: yli viisi vuotta ennen kuolemaa annetuille lahjoituksille ei tulisi antaa oikeusvaikutuksia kuoleman jälkeen, vaikka absoluuttisen aikarajan asettaminen voisikin aiheuttaa kohtuuttomuuksia.[236]

Lakiosan täydennyskanteen soveltamisalaa tulisi myös supistaa. Ensinnäkin voitaisiin Ruotsin mallin mukaisesti luopua siitä ajatuksesta, että myös ennakkoperinnön saaja  voisi olla täydennysvelvollinen. Ainoa täydennysvelvollisuuteen johtava laskennallinen lisäys tulisi olla testamenttiin rinnastuva lahja. Täydennyskanteen tulisi myös olla viimesijainen keino lakiosan saamiseksi. Sen soveltamisalaa tulisikin kaventaa jo perintöoikeuskomitean ehdottamalla tavalla.[237]

Mielestäni näillä uudistuksilla lakiosajärjestelmästä saataisiin 2000-luvunkin arvomaailmaa vastaava. On varmasti niin, ettei yleinen mielipide hyväksy lakiosan poistoa kokonaan. Kuitenkin järjestelmä, jossa lakiosan määrälle on asetettu selkeä yläraja, jossa laskennallisten lisäysten järjestelmää on voimakkaasti kavennettu ja jossa lakiosan täydennyskanne on vain äärimmäisten kohtuuttomuustilanteiden ultima ratio, olisi tämänhetkisen arvomaailman mukainen vastaus siinä ikuisessa kysymyksessä, johon oikeustieteilijät ovat etsineet oikeata vastausta jo roomalaisen oikeuden ajoista lähtien.