Tutkimus on ensimmäinen jäsennetty kokonaisesitys kaupungin ja yliopiston monitasoisen ja -alaisen yhteistyön muodoista ja sisällöistä, jotka ovat liittyneet muun muassa koulutukseen, tutkimukseen, niiden kaupallistamiseen, kaavoitukseen ja kansainvälisyyteen. Keskeisimpiä hankkeita ovat viimeisen kahden vuosikymmenen aikana olleet muun muassa Helsingin tiedepuiston synnyttäminen, yliopiston neljän kampusalueen kaavoittaminen ja rakennuttaminen, yhteisen aikuis- ja täydennyskoulutustoiminnan organisoiminen, kaupunkitutkimus ja erityiset kaupunkitutkimuksen professuurit, Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlavuosi 1990 sekä Helsinki Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2000. Tutkimuksessa kuvataan keskeisten hankkeiden syntyä, historiallista kehittymistä sekä merkitystä laajemman kumppanuuden osana.

Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin ja se lähestyy kohdettaan yhdistämällä kaupunkitutkimuksen, sosiologian, hallintotieteen ja historian teorioita, metodeita ja näkökulmia. Käytetyt empiiriset aineistot koostuvat kaupungin ja yliopiston yhteistyön kannalta keskeisimpien toimijoiden, kuten Helsingin kaupunginjohtajien sekä Helsingin yliopiston kanslereiden ja rehtoreiden teemahaastatteluista sekä kaupungin ja yliopiston yhteistyöneuvottelukunnan koko tähänastisen 17 vuoden toiminta-ajan pöytäkirjoista. Lisäksi analyysin tukena on käytetty tutkimuskohdetta lähestyvää muuta kirjallista aineistoa.

Tutkimuksessa jäsennetään hallinnoinnin (governance), verkoston (network) ja kumppanuuden (partnership) käsitteiden teoreettiselta pohjalta kaupungin ja yliopiston yhteistyön tiivistymistä strategiseksi kumppanuudeksi hallinnollisena ja historiallisena prosessina. Lisäksi kumppanuuden asemaa ja merkitystä tutkitaan suhteessa laajempiin pääkaupunkiseudun seudullisten toimijoiden virallisiin ja epävirallisiin verkostoihin sekä analysoidaan näiden merkitystä edustuksellisten päätöksentekojärjestelmien demokraattisuudelle. Lähinnä globalisoituvasta maailmantaloudesta johtuvien julkishallinnon talousvaikeuksien ja Suomen kansallisen aluepolitiikan seurauksena kansallisvaltion tuki sekä Helsingin kaupungille että Helsingin yliopistolle on 2000-luvulle tultaessa vähentynyt. Tästä johtuen kaupunki ja yliopisto ovat samanaikaisesti molemmat "avautuneet" seudullisiin sidosryhmiinsä päin ja löytäneet toinen toisensa strategisen tason kumppaneina. Kumppanuus hyödyttää molempia osapuolia, koska ne saavat toisiltaan tarvitsemiaan strategisia resursseja. Kumppanuus on epäsymmetrinen: kaupungille ja yliopistolle tyypillinen organisaatio, toimintatavat ja yhteistyössä omaksutut roolit poikkeavat toisistaan merkittävästi, mutta osapuolet ovat silti kumppanuudessa keskenään tasa-arvoisia. Kumppanuuden myötä osapuolten keskinäinen arvostus sekä ymmärrys toistensa toimintatavoista ovat lisääntyneet. Aiemmin valtakunnallisen valtionyliopiston roolista tiukasti kiinni pitäneestä "Yliopistosta" on tullut yhä enemmän alueellisesti toimiva "Helsingin" yliopisto ja Helsingin kaupungista lukuisine kampusalueineen ja yliopistotoimintoineen on puolestaan tullut "yliopiston Helsinki".