Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

Helsingin yliopisto, Helsinki 2006

Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä

Sanna Aaltonen

Väitöskirja, joulukuu 2006.
Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, sosiologian laitos.

Tutkimuksessa kysyn, mikä 15-16 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien mielestä on sukupuolista häirintää. Sukupuolinen häirintä tarkoittaa yksipuolista, ei-toivottua huomiota, joka perustuu sukupuoleen ja joka saa kohteen tuntemaan itsensä pelokkaaksi tai loukkaantuneeksi. Tutkimuksen aineisto koostuu helsinkiläisten yhdeksäsluokkalaisten laatimista sukupuolista häirintää käsittelevistä ainekirjoituksista (54 tyttöä, 54 poikaa) sekä samojen nuorten haastatteluista (20 tyttöä, 3 poikaa). Aineisto ja sitä kautta myös tutkimus painottuu häirintään, jossa kohteena on tyttö ja tekijänä poika tai aikuinen mies.

Työn painopiste ei ole karkeissa häirintätapauksissa, vaan siinä, missä nuorten mielestä menee miellyttävän ja epämiellyttävän, sietämättömän ja siedettävän huomion välinen raja. Periaatteessa tämä raja on selkeä mutta käytännössä epämääräinen ja tilanteesta toiseen vaihteleva. Tilanteiden tulkintoja perustellaan häirinnän kohteeseen, tekijään ja/tai tapahtumapaikkaan liittyvillä seikoilla.

Useimmat tytöt eivät halua puhua edes häiritsevistä kokemuksistaan häirintänä, koska samalla he joutuisivat ottamaan kantaa uhrina olemiseen. Uhrius tulkitaan heikkoutena, mutta se voidaan myös kyseenalaistaa esittämällä, että tyttö on toiminnallaan kutsunut tietynlaista huomiota. Tyttöjen odotetaan suhtautuvan heihin kohdistuvaan sukupuoliseen huomioon ymmärtäväisesti ja hyväksyvän se osana tyttönä olemista. Toisaalta heidän ajatellaan pystyvän välttämään häirintää säätelemällä pukeutumistaan, käytöstään, liikkumistaan tai alkoholinkäyttöään.

Tyttöä häiritsevän pojan käytöstä voidaan paheksua, mutta sitä voidaan pitää myös luonnollisena vetoamalla murrosikäisille pojille luonteenomaisena pidettyyn lapsellisuuteen ja voimakkaaseen seksuaaliviettiin. Nuoret tekevät eroja häiritsijöiden välille muun muassa etnisyyden perusteella ja tuomitsevat maahanmuuttajataustaisten poikien tai miesten ei-toivottuja lähestymisiä kärkevämmin kuin valkoihoisten suomalaisten.

Myös tapahtumapaikalla on merkitystä kokemuksen tulkitsemiselle. Tietyissä tiloissa kuten kaupungissa päiväsaikaan häiritsevät lähestymiset ovat yllättäviä ja paheksuttavia, mutta monissa juhlatiloissa niitä pidetään ennustettavina ja rutiininomaisina kokemuksina, joista tyttöjen ei kannata tai edes sovi valittaa.

Tutkimuksessa tulee esille laaja valikoima kulttuurisia käsityksiä, joita käytetään nimenomaan miespuolisen häiritsijän puolustamisessa, häirinnän kohteena olevan tytön kriittisessä arvioimisessa ja vastuun jakamisessa tekijän ja kohteen välillä. Lisäksi tyttöjen ja poikien arki näyttäytyy tutkimuksen perusteella erilaisena. Nimittävätpä nuoret ei-toivottuja lähestymisiä tai seksualisoivaa kommentointia miksi tahansa, tytöt joutuvat kohtaamaan sitä useammin ja intensiivisempänä kuin pojat.

Sanna Aaltonen on syntynyt 23.4.1967 Mäntsälässä, kirjoittanut ylioppilaaksi Mäntsälän lukiossa 1986 ja valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistossa 1993.

Julkaisun nimiösivu

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

© Helsingin yliopisto 2006

Viimeksi päivitetty 13.11.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki