Takaisin nimiösivulle | E-thesiksen pääsivu

4. YLEISDEMOKRAATIT VASTAAN KOKOOMUS

4.1 Kokoomus suljetaan oppositioon

Vuonna 1967 teiniliitto siirtyi kahden liittokokouksen järjestelmään. Neljän liittokokouksen sarja syksystä 1967 kevääseen 1969 kypsytti teiniliiton voimakkaisiin ja kantaaottaviin taksvärkkipäätöksiin ja jakoi teiniliiton kahtia tuleviksi vuosiksi: yleisdemokraatteihin ja kokoomukseen.

Syysliittokokouksessa, joka pidettiin 3.-5.11.1967 Mikkelissä, summerhilliläisyys koki lyhyen huippuhetkensä. Kasvatusnäkökulman uudistaminen oli keskeistä liiton koulupolitiikassa. Enemmän keskustelua herättivät kuitenkin kansainväliset asiat.[1] Liittopäivien hyväksymässä Kansainvälisen kasvatuksen ohjelmassa esitettiin, että se ei olisi erillinen aine, vaan "sovellettakoon sitä kaikkiin oppiaineisiin ja ikäluokkiin". Ohjelman olivat laatineet Maunu Harmo, Jaakko Kalela ja Erkki Tuomioja. Siinä korostettiin YK- ja Unesco –kerhojen perustamista kasvatuksellista syistä. Radikalismia ja politiikkaa edusti jo esitys, jossa "Teiniliitto tulee toimimaan Kreikan demokratian puolesta työskentelevän Suomen komitean jäsenenä." Esitys hyväksyttiin, mutta 60 oikeiston kokousedustajaa jätti eriävän mielipiteen. Sofian IX nuorisofestivaaleille lähetettiin kokouksen päätöksen mukaan (vain) virallinen tarkkailija, kun hallitus oli esittänyt varsinaista osallistumista. Hallitus joutui myös perustelemaan liiton osallistumista USA pois Vietnamista –kampanjaan. Hallituksen hiukan epävarma selitys kokousväelle oli, että niin tekevät kaikki muutkin nuorisojärjestöt.[2] Liittokokouksen kansainvälisiä asioita ja –yhteyksiä koskevat päätökset näyttivät, että kokousväen enemmistö oli YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengessä kansainvälisyydelle myönteinen, mutta ei vielä valmis kovin voimakkaisiin kannanottoihin.

Peru-taksvärkin toteuttaminen oli osoittautunut tuloksekkaaksi, mutta se oli myös vienyt runsaasti teiniliiton voimia. Mikkelin liittokokous päätti siirtää kevätkokoukselle päätöksenteon taksvärkistä, mutta vuodelle 1968 sellaista ei haluttu vielä ottaa –  etenkin kun arveltiin edellisenkin hoitamisen valmiiksi asti olevan vielä riittävän työlästä. Peru-taksvärkin jälkiselvittely kestikin lopulta vuoden 1970 kevääseen saakka.

Mikkelin liittokokouksessa valittu teiniliiton hallitus toimi poliittisesti, vaikkakin osin vastentahtoisesti. Hallituksen väri tosin hämärsi alkuvaiheessa lähipiirinkin silmissä. Kokoomuksen Nuorten Liiton tiedotussihteeri Reijo Telaranta oletti vasemmiston, eritoten Tuomiojan johtamien sosiaalidemokraattien, valtakauden päättyneen teiniliitossa ko. liittokokoukseen.[3] Summerhilliläiset puheenjohtaja Appelqvistin ja yhteiskunnalliset eli käytännössä sosiaalidemokraattiset teinit varapuheenjohtaja Tuomiojan johdolla saivat kuitenkin 6 – 4 enemmistön hallitukseen. Nämä "edistykselliset" liittoutuivat omista erimielisyyksistään huolimatta[4] ja sulkivat kokoomuksen ensi kertaa avoimeen oppositioon. Summerhilliläisiä ja sosiaalidemokraatteja yhdisti oikeisto-opposition vastustus, mutta erotti erilainen näkemys politikoinnista teiniliitossa.[5] Kamppailu tuli näkyväksi, kun Appelqvist halusi erottaa Teinilehden päätoimittajaksi valitun aktiivista yhteiskunnallista linjaa toteuttaneen Jertta Roosin. Tuomioja tuki Roosia voimakkaasti, eikä Appelqvist onnistunut pyrkimyksissään.[6]

Jos yhteiskunnalliset teinit toivatkin politiikkaa teiniliittoon, niin kokoomus teki sitä yhtä näkyvästi. Summerhilliläiset saivat omille näkemyksilleen enemmän tukea vasemmalta, joten kahdesta pahasta suurempi oli heidän kannaltaan oikeisto. Kokoomus oli tässä vaiheessa ainoa puolue, jolla teini- ja koululaispolitiikka kuului toiminnan piiriin. KNL perusti teinivaliokunnan 1967. Valiokunnan tehtävänä oli nimenomaan löytää vaikutuskanavia teiniliitossa ja edesauttaa kokoomusnuorten esiintymistä yhtenäisenä teiniliiton kokouksissa.[7] Jyväskyläläisen "kommunisti-liberaalin" Jarkko Mäkelän käsiin osui Mikkelissä KNL:n teinivaliokunnan kiertokirje, jossa annettiin ohjeita äänestys- ja muissa kokousasioissa.[8] Turkulainen Jukka Leino luki kirjeen kokousväelle ja sai aikaan melkoisen hälyn, mutta myös kokoomuksen rivien tiivistymisen.

4.2 Ratavarren ryhmä muodostuu

Vuoden 1967 hallitukseen oli ensi kertaa valittu myöhempien aikojen taistolaisnuori, teini Jaakko Laakso. Kimmo Rentola on kuvannut nuortaistolaisten, "ratavarren ryhmän" syntyä ja sen kiinteitä siteitä teiniliittoon.

Ryhmän muodostajien ydinjoukko oli oppikoululaisia ja heidän ensisijainen fooruminsa teiniliitto. Ryhmän keskushenkilöitä olivat mm. Jaakko Laakso, Toivo Autiosaari, Ilpo Halonen ja Aku Alanen. Rentola kertoo nuortaistolaisuuden syntymän kolmesta tunnusmerkistä, jotka tulivat näkyviin syksyllä 1967. Näistä ensimmäisenä hän mainitsee joukkotiedotuksen lähelle tuoman kolmannen maailman: Vietnamin, Kiinan ja Kuuban. Romanttinen ja idealistinen kuva Che Guevarasta kolahti näihin nuoriin. Nuoret esitaistolaiset näkivät avoimen tuen kolmannen maailman aseelliselle kamppailulle mahdollisuutena, kun nuoren ja etenkin sosiaalidemokraattisesti suuntautuneen vasemmiston aatemaailmaa hallitsi vielä pasifismi. Perinteinen vasemmisto tuki "silloin kun muisti ja aina yksinomaan niiden [kolmannen maailman vapautusjärjestöjen] poliittisia ja sosiaalisia tavoitteita".[9] Vahvimmin tähän suuntaan sysäsi Vietnam, jatkaa Rentola. Näissä Rentolan havainnoissa näkyivät suomalaisen uusvasemmiston kaksi aktiivisinta ja näkyvintä kansainvälisyyden suuntaa teiniliiton aikana (tietysti Neuvostoliitto pois lukien): Latinalainen Amerikka ja Vietnam, joista ensimmäinen jäi vaikuttamaan vuosikymmeniksi solidaarisuustyöhön ja koululaisten keräystoimintaan.

Ratavarren ryhmän ideologia ei tuolloin ollut kovin ahdasmielistä. Inspiraation lähteenä toimi lähinnä ruotsin- ja englanninkielinen uusvasemmistolainen kirjallisuus. Etujoukko-ajatuksen ja kansandemokraattisuuden ohella kolmas keskeinen teema oli imperialisminvastaisuus.[10] Tuomioja ilmeisesti tarkoitti nimenomaan tätä ryhmää kertoessaan "pahimman marxilaisen fraseologian riisumisesta". Näiden nuorten elämäntapaan kuului toimiminen "kommunismin hapertuvassa organisaatiossa" samaan aikaan, kun he valtasivat teiniliittoa. "Teiniliitosta kehittyi vuoden 1967 aikana laboratorio, jossa kokeiltiin siirtymistä vanhasta luokkakantaisesta intressipolitiikasta uuteen, ei-aineelliseen, ideologiseen politiikkaan."[11] Taksvärkki sopi ideologiseksi työkaluksi aivan erityisen hyvin.

4.3 Vuoden 1968 liikkeet

Vietnam oli ollut otsikoissa jo monta vuotta, mutta vasta nyt Suomessakin radikalisoiduttiin. Ensimmäinen uuden tyyppinen mielenosoitus tehtiin elokuussa 1967 Porvoon Amerikan päivillä.[12] Teiniliiton osallistuminen syksyn myöhempiin mielenosoituksiin lokakuusta alkaen huomattiin päivälehdissä; monasti mielenosoituksiin osallistuneista järjestöistä mainittiin nimeltä vain SYL ja teiniliitto.[13] Norjalaisen ja ruotsalaisen äärivasemmiston antamasta esimerkistä on jo Peru-taksvärkin yhteydessä ollut puhetta. Norjassa olivat sosiaalidemokraatitkin aktiivisempia. Ålborgissa Pohjoismaisten nuorsosialidemokraattien päivillä nämä ehdottivat "suomalaisten kauhuksi" suoraa yhteydenottoa Vietnamin FNL:ään ja Havannan Tricontinentaliin.[14] Maaliskuussa 1968 Suomeen syntyi ensimmäinen FNL-ryhmä lähinnä sosiaalidemokraattisten nuorten aloitteesta. FNL:n julisteita näkyi joka kesällä 1968 joka paikassa ja myös radikaalimpia, suoran toiminnan tapoja kehitettiin.[15] Tsekkoslovakian miehitys hiljensi toiminnan kuitenkin yli vuodeksi ja ryhmä sulautui Tricontiin.[16]

Vuonna 1968 suoran toiminnan toiminnan aate virisi läpi koko koululais- ja opiskelijanuorison, vaikka tilannetta ei missään vaiheessa voinut verrata läntisen Euroopan jopa väkivaltaiseksi muodostuneeseen liikkeeseen. Aikaan kuului yhden asian liikkeiden perustaminen: suora toiminta ja liikkeet edustivat näkemystä tässä–ja–nyt. Vuodenvaihteessa 1967/1968 perustettiin kaupunkien vähäosaisia puolustava Marraskuun liike, kolmannesta maailmasta tiedottava toimintaryhmä Tricont käynnisti toimintansa lokakuussa 1968, Sekspo seuraavana vuonna. Suomalainen suora toiminta kanavoitui lopulta tällaisten järjestöjen perustamiseen ja kotikutoiseen äärivasemmistolaisuuteen, taistolaisuuteen. Teinien suora toiminta rajoittui esimerkiksi oppilaiden oikeusturvakysymyksissä muutaman lumipallon ja kananmunan heittoon kouluhallituksen seiniin, muistelee Erkki Aho 600-700 koululaisen mielenosoitusta Esplanadin puistossa tammikuun viimeisenä päivänä 1969.[17]

4.4 Porvaritkin kehitysmaiden puolesta – periaatteessa

"Vanhemman polven on syytä tietää, että kansainvälisyys, kehitysyhteistyö ja pasifismi eivät missään tapauksessa ole ohimeneviä muoti-ilmiöitä. Nuorisolle ne ovat välttämättömyys ja elinehto. …Isänmaanrakkaudesta on lyhytnäköistä puhua, ellei se tarkoita koko ihmiskuntaa." Otso Appelqvistin pääkirjoitus Teinilehdessä Suomen itsenäisyyden 50-vuotispäivänä kertoi oikeastaan koko teiniliiton poliittisen johdon kannan.[18]

Myös kokoomusnuoret olivat periaatteessa yhtä mieltä muiden kanssa kansainvälisyyden ja kehitysyhteistyön merkityksestä. KNL:n ns. remonttimiehet olivat tuoneet puolueensa keskusteluun mukaan kansainvälisyyden, sosiaalisuuden ja kehitysmaat. "1960-1970 –lukujen vaihteessa suurin osa nuorista uudistajista… painotti, ettei kotia, uskontoa ja isänmaata oltu poistamassa – ne eivät vain riittäneet."[19] KNL:n liittovaltuusto hyväksyi Lahdessa 19.5.1968 Teinipoliittisen ohjelman, jonka yhtenä osana oli Teinit ja kansainvälinen politiikka. Ohjelman mukaan "Koulun oli tuettava teinien maailmanlaajuiseen politiikkaan tuntemaa kiinnostusta, luotava realistinen kuva maailmasta ja painotettava aikamme suurta ongelmaa, rikkaiden ja köyhien maiden välistä eroa. Kehitysyhteistyölle myönteisen nuorison kasvatus on aloitettava jo koulussa. Kansainvälisen politiikan harrastuksen tulee olla suurvaltapoliittisista yksipuolisuuksista vapaata."[20] Seuraavana vuonna KNL:n liittokokous hyväksyi ehkä vieläkin radikaalimman ohjelman kansainvälisistä kysymyksistä. Sen mukaan kansallinen itsenäisyys oli tärkeä edellytys lisääntyvälle kansainväliselle yhteistoiminnalle ja koko maailman yhdentymiselle. "Kansojen itsemääräämisoikeus on loukkaamaton." Kokoomusnuorten tuli myös – Suomi-Neuvostoliitto-Seuran jäsenenä – poistaa epäluulo ja väärinkäsitykset kokoomuksen ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen välillä ja osallistua Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyyspäivien viettoon.[21] Berliinissä pidettyyn Maailman nuorison ja ylioppilaiden X festivaaliin 1973 osallistui suuri kokoomusnuorten valtuuskunta, joka oli varsin ymmärtäväinen isäntien politiikkaa kohtaan. Kokoomusnuorissa vaikutti 1970-luvulla kaksi linjaa, mutta liiton johto oli aina ymmärtäväisempi ja notkeampi kansainvälisissä suhteissa kuin sen äänestäjäkunta teiniliitossa, mikä tuli taksvärkkikeskusteluissa myöhemmin usein esille.

Maaseudun Nuorten Liitto muutti nimensä Keskustan Nuorten Liitoksi vuonna 1965.[22] Yleinen ahdasmielisyys ja oikeistohenki saivat sijaa keskustapuolueessa samaan aikaan, kun nuoriso meni vasemmalle. Vanha kekkoslainen perinne oli osin unohtunut, eikä realismi ja Paasikiven – Kekkosen linja innostuttanut nuoria. "Uudelle ulkopolitiikalle", jota demarinuoret lähtivät ajamaan, kekkoslainen ulkopolitiikka oli jopa taantumuksellista. Ideologisessa vertailusssa ei maalaisliittolaisella pragmatismilla ollut ajan henkeen sopivaan vastinetta.[23]

1970-luvulle tultaessa keskustanuoret sopeutuivat olosuhteiden muutokseen. Pragmaattinen suhtautuminen oman puolueen K-linjaan muodostui nuorten toiminnan ohjenuoraksi. Pohjoismaiset suhteet saivat osansa, mutta muualle Länsi-Eurooppaan ei ollut yhteyksiä. Sitäkin vilkkaampia yhteydet olivat Itä-Eurooppaan, kertoo Tatu Vanhanen liiton historiasta. Tavoitteeksi tuli Paasikiven – Kekkosen linjan mukaisen ulkopolitiikan vahvistaminen.[24] Berliiniin festivaaliin osallistui Suomen 800-jäsenisen valtuuskunnan mukana 40 keskustalaista.

Keskustanuoret määrittelivät ensi kerran kantansa kehitysyhteistyöhön vuonna 1968. Vaatimuksiin kuului Suomen kehitysavun nostaminen YK:n suositusten mukaan yhteen prosenttiin kansantulosta. Tähän kannanottoon keskustanuorten kehitysyhteistyötoiminta käytännössä jäi. Sen jälkeen oli muutaman vuoden tauko, kun voimavarat kuluivat yhteyksien hoitamiseen Itä-Euroopan sosialistisiin maihin, kertoo Vanhanen. "Uudelleen konkreettiseen toimintaan päästiin vasta vuoden 1978 lopulla, kun NKL suoritti keräyksen koulutarvikkeiden hankkimiseksi Sambiaan." [25] Teiniliiton Etelä-Pohjanmaan piirisihteerinä 1973 ja vuodesta 1974 keskustanuorten puheenjohtajana toimineen Esko Ahon artikkeli Teinilehdessä kuvaa keskustalaisten yritystä pitää myös kotimaan asioita esillä.[26] Artikkelin aiheena oli Maailman väestövuosi 1974. Artikkeli alkaa kuvauksella maailman väestöräjähdyksestä, mutta myös Suomen kehitysalueiden kuntien väestörakenne huolestuttaa kirjoittajaa. Tukea kehitysmaille ja kehitysalueille, vaati Aho kirjoituksessaan. Keskustan suhtautumista kuvaa myös kirjaimellisesti opportunistinen Esa Härmälälle osoitettu puheluonnos. Puhe oli laadittu "veljille uusvasemmistolaisille eli ulkopoliittista opportunismia varten, mikäli sellaista esiintyy." Luonnoksessa kehotettiin kannattamaan kaikkea hyvää Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa, vastustamaan imperialismia ja fasismia sekä erityisesti tukemaan esim. taksvärkistä puhuttaessa solidaarisuusliikkeitä kuten Angolaa, Vietnamia ja muita "vastaavia systeemejä", kaikki nämä kun olivat teiniliiton yleisiä periaatteita.[27] Yksi asia yhdisti kokoomusta ja keskustaa. Molemmat olivat vasemmiston kanssa eri mieltä EEC-kysymyksestä. Yleisdemokraattisen rintaman sisällä 1972-1973 keskusta ainoana puolsi vapaakauppasopimusta Suomen ja EEC:n välille.

4.5 Tömistelevät konservatiivit

Vuoden 1968 ensimmäisessä hallituksen kokouksessa valittiin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Erkki Tuomioja ja jäseniksi Marianne Laxen, Hannu-Pekka Lappalainen, Martti Mellais ja Jarmo Mäkelä. Valiokunnan sihteeriksi nimettiin Olli Arrakoski.[28] Valiokunnan tehtäväksi tuli laatia teiniliiton kansainvälisten asioiden ohjelma kevätliittokokouksen hyväksyttäväksi. Ohjelman ensimmäisessä luonnoksessa jaettiin ohjelma kolmeen osaan: kehitysmaapolitiikkaan, opetuksen kansainvälistämiseen ja yhteistyöhön kansainvälisessä toiminnassa koti- ja ulkomaisten yhteisöjen kanssa. Ohjelman merkitystä teiniliitolle korostettiin. "Tämän päivän nuorison tehtäväksi tulee ratkaista ne valtavat ongelmat, joita oleellisesti kansallisessa ilmapiirissä kasvanut vanhempi sukupolvi ei ole kyennyt selvittämään. Suomen Teiniliitto katsoo kansainvälisen toiminnan ja kansainvälisten kysymysten käsittelyn yhdeksi tärkeimmistä toimintalohkoistaan." [29] Teollisuusmaita moitittiin ohjelmassa kylmäkiskoisiksi ja neokolonialisteiksi, mutta kovin radikaaliksi ei tätä ohjelmaluonnosta voi luonnehtia.

Liiton kansainvälinen ohjelma nousi sen suhteellisesta maltillisuudesta huolimatta Kuopion kevätliittokokouksen kohuasiaksi. Toinen kohua herättänyt asia oli aloite koulujen aamuhartauden vapaaehtoistamisesta. Kiivas keskustelu leimasi kokousta. Vahvin väittely käytiin Erkki Tuomiojan ja Helsingin Teiniyhdistyksen Maucca Mäkirannan välillä. Mäkirannan mielestä teiniliiton tulisi keskittyä kouluasioihin, ei ulkopolitiikkaan. Keskustelu oli "värikäs, ja voitti kaikki aikaisemmat keskustelut". Kokousyleisö säesti väittelyä ja vihellyksin ja jalkoja tömistäen. Teiniliiton hallituksen edustajat turvautuivat lopulta presidentin sanoihin: "Me emme voi olla puolueettomia nälän ja yltäkylläisyyden välisessä ristiriidassa emmekä pienten kansojen taistellessa itsemääräämisoikeudestaan." [30] Hallitus joutui kuitenkin vetämään esityksensä pois ja asia päätettiin siirtää syysliittokokoukseen käsiteltäväksi.[31] Anja Juvonen pahoitteli kansainvälisen ohjelman hylkäämistä kristillisten teinilehdessä: "Se ainakin osoitti erittäin selvästi sen, että koululaitoksemme ei ole pysynyt ajan tasalla opettaessaan maailman asioita." [32] Myös esitys suunnitellusta 25-50 pennin kehitysyhteistyömaksun perimisestä siirrettiin syksyyn, kun oli tullut tieto, että SYL hoitaa kehitysyhteistyökysymyksensä itse ja kerää oman kehitysyhteistyömaksun jäsenistöltään.[33] Tähän SYL:n ilmoitukseen päättyi samalla pitkä keskustelu opiskelijoiden ja koululaisten, väliin opettajienkin yhteisestä kehitysyhteistyöjärjestöstä.

Sääntöjä muutettiin kokouksessa siten, että liiton tarkoituspykälän lause "edistää jäsenten perehtymistä suomalaiseen yhteiskuntaan, rakentaa isänmaan rakkautta ja kansainvälistä yhteisymmärrystä" muutettiin kuulumaan "edistää ja tukea sellaista vapaata toimintaa, joka suuntautuu suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämiseen ja kehittämiseen sekä kansainväliseen yhteistoimintaan Yhdistyneiden Kansakuntien yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen hengessä."[34] 83 edustajaa olisi halunnut säilyttää "isänmaanrakkauden" liiton säännöissä. Puoluepoliittisesti kokous oli sääntömuutoksesta huolimatta suhteellisen konservatiivinen, kirjoitti Anja Juvonen kokouksesta Teiniviestiin. "Sen perusteella ei ainakaan kukaan kykene väittämään, että Teiniliitto olisi vasemmalle kallellaan, pikemminkin päinvastoin. Konservatiivisen juntan lattiantömistelyä, vihellyksiä ja ulosmarsseja oli vaikea olla huomaamatta." [35]

Kansainväliset asiat nousivat kaikkineen voimakkaasti esille. Vuoden 1967 toimintakertomuksen 5. kohta Kansainvälinen  toiminta sai sekin kokousväen hereille. Hallituksen esitys oli seuraava: "Operaatio Taksvärkki ja hallituksen osallistuminen uuden, opiskelijajärjestöjen yhteisen kehitysjärjestön perustamiseen on hyväksytty yleisesti, kun taas mm. syysliittokokouksessa esitetyt eriävät mielipiteet hallituksen toiminnasta osoittavat, että vielä ei kansainvälistä vastuuntunnetta, vastuuta rauhan ja demokraattisuuden säilyttämisestä haluta osoittaa jakamattomana. Perusedellytys kehitysyhteistyöpyrkimyksen onnistumiselle on kansojen itsemääräämisoikeuden toteutuminen (kursivointi RA)." [36] Kysymyksessä oli teiniliiton hallituksen Vietnamin ja Kreikan politiikasta jätetyt eriävät mielipiteet syksyn 1967 liittokokouksessa. Hallituksen kieltämättä pvovokatoriseksi luonnehdittava käsitys jäsenkunnasta saikin liittokokousväen esittämään virkeästi mielipiteitään. Pieksämäkeläisen Risto Tarvaisen esityksestä kursiivilla esitetty loppuosa pyyhittiin toimintakertomuksesta suurella ääntenenemmistöllä. Yli 40 puheenvuoron ja usean äänestyksen jälkeen kokous päätti kuitenkin valtuuttaa teiniliiton hallituksen osallistumaan Simo Juvan esityksestä "aktiivisesti kansainvälisen Vietnam-viikon 17.-24.4. toimiin yleisen rauhanpyrkimyksen hengessä." 

Liittokokous hyväksyi Peru-taksvärkin toimintakertomuksen puuttumatta siihen lainkaan. Seuraavassa kohdassa, jossa käsiteltiin taksvärkin tiliselvitystä, käytettiin yhdeksän puheenvuoroa. Taksvärkki-toimikunnan puheenjohtaja Peter Boldtin esitykseen taseista ja rahojen käyttösuunnitelmasta ei kuitenkaan tullut huomautuksia. Samassa merkittiin tiedoksi, että Suomessa kootut taksvärkkivarat oli 1.4.1968 liitetty STL:n varsinaiseen kirjanpitoon.[37] Liittokokouksen kolmantena päivänä esitti Juha Pulkkinen (ym.) Siilinjärveltä liittokokouspontena, että liitto tekisi periaatepäätöksen taksvärkin järjestämisestä joka toinen vuosi kotimaisen kohteen hyväksi. Esitys ei saanut koeäänestyksessä määräenemmistöä, joten kokous ei ottanut asiaaa käsiteltäväksi. Aihe nostatti kuitenkin peräti 13 puheenvuoroa, kun ponsiehdotukset yleensä saivat 1-2 keskustelijaa liikkeelle.[38]

4.6 Keskusjohto vs. kenttä: joensuulaiset eroavat ja konservatiivit hyökkäävät

Liittokokouksen päätökset olivat – seuraavien vuosien näkökulmasta – melko laimeasti kärjistäviä. Aamuhartauden uudistamisvaatimukset ja "isänmaanrakkauden" katoaminen sanana liiton säännöistä kontra kansainvälisten asioiden runsaus saivat joka tapauksessa konservatiivisen kentän reagoimaan myös liittokokouksen jälkeen. Joensuun Normaalilyseon teinikunta päätti erota liitosta 23.4.1968 äänin 102 puolesta, 0 vastaan ja 1 tyhjä.

Joensuulaisten ero veti perässään muutamia muita teinikuntia harkitsemaan liitosta eroamista.[39] Laukaan, Virtain ja Hausjärven yhteiskoulujen teinikunnat valittivat kukin teiniliiton hallituksen käyttävän valtaansa väärin. Suhtautuminen kansainvälisiin asioihin oli kuitenkin kaksijakoinen: kun esim. laukaalaiset halusivat kiinnittää huomiota oman maamme ongelmiin ja  hausjärveläiset pyrkivät pysymään erossa suurvaltojen välisistä kiistoista, niin Virroilla haluttiin vain teiniliiton pidättyvän kaikista uskonnollista tai aatteellista käsitystä loukkaavista ja yleensä kaikista poliittisista kannanotoista. Virtain teinikunta kuitenkin "hyväksyy erityisesti pyrkimyksen teinien ja opettajien yhteistyöhön ja kehitysmaihin suuntautuvan avustustoiminnan." Virtain teinikunta olikin myöhemmin vuonna 1971 Mosambik-keräyksessä Tammermaan paras keräyskoulu.[40]

Sääntömuutoksessa tarkoituspykälästä kadonnut sana isänmaa oli suuri surun aihe. Eronneiden joensuulaisten rehtori Aulis Koivusalo selvitti Teinilehdelle, että hän oli vain sivustaseuraaja teinikunnan asioissa. "Teiniliiton kasvatustavoitteet poikkeavat koulun kristillis-isänmaallisista tavoitteista. Mielestäni isänmaa-sanan hylkääminen säännöistä on katkeraa…" Myöhemmin rehtorit ja teiniliitto ottivat taksvärkkikysymyksissä usein yhteen juuri tästä näkökulmasta. Joensuulaiset koululaiset, teinikunnan jäsenet, näkivät Teinilehden haastatteluissa eron syiksi ennenkaikkea oman passiivisuutensa. Teiniyhdistyksen sihteeri Marja Soila totesi, että pääasia oli teinikunnan lakkauttaminen sinänsä eikä ero teiniliitosta. Puheenjohtaja Seppo Honkapohja puolestaan totesi, että sanomalehdet ovat ottaneet eron poliittisesti, mikä ei ollut tarkoitus.[41]

Valtakunnan lehdet todella uutisoivat tapahtuman.[42] Eron syynä oli näiden lehtien mukaan jäsenmaksujen turhuus ja teiniliiton "ulkopolitisoituminen". Ilta-Sanomat ennusti useiden muidenkin teinikuntien eroavan liitosta. Joensuun tapaus oli mahdollisesti laukaissut ketjureaktion. Ilta-Sanomat jatkoi, että Teiniliitto oli tuon tuostakin kohun kohteena ja tässä suhteessa eräänlainen Yleisradion pikkuveli. Kuitenkin liitto oli "pontevasti ajanut kouludemokratiaa, antanut panoksensa kehitysaputoimintaan ja jopa ottanut kantaa Kreikan ja Vietnamin kysymyksiin." Lehden mukaan koululaitos ei huolehtinut yhteiskunnallisesta kasvatuksesta ja tätä aukkoa teiniliitto paikkasi. Liitto ei kuitenkaan ollut saanut ansaitsemaansa vastakaikua kuin oikeiston taholta – sieltäkin kielteistä.

Useimmat joensuulaisten kuoroon yhtyneet eivät toki eronneet liitosta, mutta oikeisto käytti tilaisuuden hyväkseen omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Maucca Mäkiranta kirjoitti Teinilehteen, että teiniliitto oli ansainnut nuhteensa. Liitolla oli "vasemmistolaisen puljun leima, Vietnam ei ole teinipolitiikkaa, liitto ei saa hajota eikä se ole ALKUUNKAAN TARPEETON (suuret kirjaimet M.M.)." [43] Savon Teiniyhdistys, johon kuului yksitoista teinikuntaa, antoi vastavalitun puheenjohtajansa Risto Tarvaisen johdolla teiniliiton hallituksen kuulla kunniansa ja ehdotti yksipuolisesti värittyneen hallituksen eroa.[44] Oppositioon ilmoittautui myös Tampereen Yhteiskoulun, Klassillisen Lyseon ja lyseon teinikunnat. Näiden julkilausuman mukaan teiniliiton ei tullut ottaa kantaa "maailman tulenarkoihin kiistakysymyksiin" eikä hyökätä koulujen uskonnonopetusta ja kristillisyyttä vastaan.[45]

Puheenjohtaja Otso Appelqvist, pääsihteeri Olli Arrakoski ja hallituksen jäsen Maunu Harmo vastasivat niin Teinilehden kuin valtakunnan lehtien palstoilla esitettyihin väitteisiin. Appelqvist selitti, että teiniliiton toiminnasta 95 prosenttia kohdistuu nimenomaan kouluasioihin ja "korkealentoiset Kreikan ja Vietnamin asioiden ajamiset" (lainausmerkit Pohjois-Karjalan) ovat selvänä vähemmistönä, vaikkakin tärkeitä nämäkin.[46] Maunu Harmo vastasi Ilta-Sanomien pääkirjoitussivulla liiton tilaa koskeviin kysymyksiin. Harmon mielestä "Tampere-keskeisen" opposition arvostelussa oli perää, kun puhuttiin Helsinki-keskeisyydestä ja teinitoiminnan passiivisuudesta teiniliiton hallinnossa. Edellinen oli kuitenkin väistämätöntä, jos haluttiin, että hallitus olisi työkykyinen ja mahdollinen saavuttamaan konkreetteja tuloksia. Jälkimmäisen osalta teiniliitto kritiikin osoitteena oli väärä ja teinikuntien tulisi tutkailla itseään.[47] Kaikkiaan teiniliiton johto myönsi liiton hallituksen toimivan Helsinki-keskeisesti "olosuhteiden pakosta", ja kenties korkealentoisuuttakin olevan havaittavissa, mutta ilmoitti kritiikin pääosin olevan virheellisiin tietoihin eikä tosiseikkoihin perustuvaa.[48]

4.7 Kansainvälisen toiminnan ohjelma YK:n ihmisoikeuksien pohjalta

Tampereella 1.-3.11.1968 pidetyn syysliittokokouksen merkittävimmät asiat olivat ohjelmat lukion uudistamisen ensimmäisestä vaiheesta[49] ja liiton kansainvälisestä toiminnasta. Julkisen huomion teiniliitto sai kuitenkin kokousedustajien kokouspaikkana käytettyyn Sampolan kouluun jättämistä sotkuista, tyhjistä viinapulloista ja tupakantumpeista. Etenkin Uusi Suomi, Aamulehti ja Ilta-Sanomat leimasivat kokouksen sikamaiseksi ja asiattomaksi.

Jo ennen liittokokousta hallitus oli päättänyt, että seuraava taksvärkki tehdään syksyllä 1969. Kohteesta päätettäisiin kevätliittokokouksessa 1969, jolloin kohdetta ei tarvitsisi käsitellä samanaikaisesti kansainvälisen ohjelman kanssa. Samassa kokouksessa hallitus päätti perustaa ulkoasiainsihteerin väliaikaisen ja puolipäiväisen viran ja maksaa toimesta 500 markkaa kuukaudessa, josta teiniliiton osuus olisi 300 ja taksvärkin varoista otettaisiin 200 markkaa kuukaudessa. Marianne Laxen nimettiin tehtävään FSS:stä.[50] Kyseinen toimi oli neljä vuotta aiemmin lakkautettu ja yhdistetty pääsihteerin tehtävänkuvaan, mutta nyt jo pelkästään taksvärkki edellytti henkilöä, joka keskittyisi siihen ja muihin kansainvälisiin suhteisiin. 

Liiton kansainvälinen ohjelma hyväksyttiin hallituksen esityksestä lähes sellaisenaan, lisäykset ja muutokset olivat vähäisiä. Ohjelmassa olivat tasapuolisesti moitittuina niin itä kuin länsi. "Vallitsevaa tilannetta pidetään tarvittaessa yllä aseellisin toimenpitein, kuten on viimeksi tapahtunut Dominikaanisessa Tasavallassa ja Vietnamissa (Yhdysvallat) ja Tshekkoslovakiassa (Neuvostoliitto)." Ohjelmassa todettiin, että nuorison vastalauseet  oli tukahdutettu mm. Varsovassa, Pariisissa, Tokiossa ja Berliinissä. Varsinaisena omana ohjelmajulistuksenaan teiniliitto halusi luoda oikeudenmukaisemman ja ihmiskeskeisemmän kansainvälisen yhteistyön maailmaan.

Teiniliitto pyrkii:

Kokouksessa esiteltiin myös sosialistien "punainen paperi", joka koeäänestyksessä jäi tappiolle. Erkki Tuomioja totesi puhujapöntöstä lyhyesti, että ehdotus on yksisilmäinen ja lietsoo väkivaltaromantiikkaa. Suoraa toimintaa ja väkivaltaa ei tosin hyväksytyssäkään ohjelmassa ehdottomasti kielletä, paheksui kuitenkin Aamulehti.[52] Varsovan liiton väliintulo Tsekkoslovakiassa kaksi kuukautta ennen kokousta oli epäilemättä kuitenkin vaikuttanut syysliittokokouksen päätöksiin.Teiniliitto ja SYL olivat tuominneet heti elokuussa Tsekkoslovakian miehityksen ja toivoivat julkilausumassaan Euroopan turvallisuuskokouksen pitämistä.[53] Tuomioja oli käyttänyt Teinilehteen kirjoittamassa artikkelissa voimakkaita sanoja "neuvostoimperialismia" vastaan.

Ponsien esittämisessä voitti vasemmistolais-sadankomitealainen linja. Teppo Teerikoski ja Eero Suomi Kalevan yhteiskoulusta esittivät ponnen, jossa liittokokous velvoitti teiniliiton hallituksen tutkimaan ja selvittelemään mahdollisuuksia asevelvollisuuden korvaamisesta kehitysaputyöllä.[54] Kokous hyväksyi yksimielisesti ponnen. Sen sijaan Juha Pulkkisen ja Juhani Krappen ponsi taksvärkin suuntaamisesta joka toinen vuosi kotimaiseen kohteeseen[55] ei päässyt edes äänestykseen. Kristilliset piirit saivat aktiivisella esiintymisellä nostettua esille Suomen Lähetysseuran perustaman Oshigamban lukion. Kristilliset olivat suhtautuneet edellisvuoden Peru-taksvärkkiin innostuneesti ja saaneet sieltä ajatuksia omaan lähetystyöhönsä. Lähetysrahastot henkiin, huudahti Teiniviesti syksyllä 1967.[56] Teiniliiton hallitus velvoitettiin informoimaan teinikuntia lukiohankkeesta ja kehottamaan näitä perustamaan rahastoja Oshigambon työn tukemista varten.[57]

Kotilieden pääkirjoitus syksyltä 1968 kuvaa konservatiivisten aikuisten suhtautumista teiniliittoon. Lehden mukaan teiniliiton johtoon oli hivuttautunut koulunsa jo vuosia sitten päättäneitä vasemmistoradikaaleja. Kansainvälisyys oli valttia, ja oma isänmaa jäi lehden mukaan toisarvoiselle sijalle. Taksvärkki oli hienosti järjestetty, mutta Kotiliesi ihmetteli, miksi samanlaista kampanjaa ei oltu järjestetty esim. oman maan työttömien vanhempien lasten hyväksi. Teiniliiton etujärjestötoiminnasta Kotiliesi äidillisesti toteaa, että "Eiköhän teineille ole riittävästi "etujärjestöä" siinä, että lukevat läksynsä niin hyvin, että koulutodistus avaa tien ammattipätevyyden saavuttamiseen. Kyllä sitten tulee varsinaisten etujärjestöjen aika." [58]



[1] Teinilehti 18/1967.

[2] KA STL I Cb4, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 20.7.1967. Juuri ennen liittokokousta hallitus päätti allekirjoittaa USA pois Vietnamista –vetoomuksen ja äänin 4-3 osallistua teiniliiton nimellä USA:n vastaiseen mielenosoitukseen, kun kahdessa edellisessä kokouksessa oltiin vielä oltu ottamatta kantaa asiaan. Varovaisuudesta todisti myös saman hallituksen kokouksen vastaus Lahden Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen esitykseen, että uudet ylioppilaat laskisivat ruusunsa myös punaisten haudoille. Hallitus katsoi, että "liiton toimintaperiaatteisiin ei kuulu em. ritualismin korostaminen" ja että "historiallisiin tapahtumiin perustuvan poliittiisen jakautuman olevan nuorison keskuudessa jo menneisyyttä."

[3] Uusi Suomi 2.12.1967.

[4] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 65.

[5] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 64-65.

[6] Tuomioja (1993), s. 81; Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 65.

[7] Korjus, Jaakko: Puolueen omatunto. Kokoomuksen nuorten ja Kokoomuksen Nuorten Liiton historia. Joensuu 1972, s. 101-102; ks. myös Vares (1999).

[8] Uusi Suomi 28.4.1968, Korjus (1972), s. 102.

[9] Rentola (1990), s. 254-255. Muut kaksi syntymämerkkiä olivat havainto valtiovallan sorto- ja kontrolliluonteesta sekä irtautuminen vasemmistopuolueiden "sisäisen korjaamisen rakenteista".

[10] Rentola (1990), s. 258. Mainittu ydinryhmä oli vain yksi monista uusvasemmistolaisryhmistä, joiden yhteisenä piirteenä oli jossain muodossa omaksuttu Leninin puolue- ja imperialismiteoria. Näitä Rentola kutsuu yhteisellä nimellä "nuorleninistit". (s. 245, alaviite 14.)

[11] Rentola (1990),  s. 260.

[12] ibid, s. 254.

[13] Esim. Helsingin Sanomat 22.10.1967.

[14] Rentola (1990), s. 254.

[15] Viitanen (1994), s. 490.

[16] v. Bonsdorff (1986), s. 191.

[17] Aho, Erkki: Myrskyn silmässä. Kouluhallituksen pääjohtaja muistelee. Helsinki 1996, s. 71-72.

[18] Pakaslahti, Johannes & von Bonsdorff, Johan: Valistuneet saalistajat. Kenelle hyöty kehitysavustamme? Helsinki 1970. Pakaslahti & von Bonsdorff  ovat arvioineet suomalaisten puolueiden kantoja kehitysyhteistyöhön sekä niiden omien ohjelmien että tekemänsä kyselyn pohjalta mainitussa teoksessa.

[19] Vares (1999), s. 75.

[20] KA STL I Hb5, lehtileikkeitä 1968: Nuori Oikeisto 6/1968.

[21] Vares (1999), s. 83.

[22] Pyyluoma (1970), s. 82. Nuoret muuttivat nimensä kesällä, emopuolue syksyllä.

[23] ibid, s. 91-94.

[24] Vanhanen (1995), s. 96.

[25] Vanhanen (1995), s. 182.

[26] Teinilehti 13/1973.

[27] KA STL IV 18, 4-sivuinen päiväämätön ja allekirjoittamaton muistio, johon jossakin vaiheessa on kynällä kirjoitettu, että sen olisi laatinut mahdollisesti Iikka Vehkalahti keväällä 1972.

[28] KA STL I Cb5 pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 29.12.1967 (1/1968).

[29] KA STL I Cb5 pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 11.3.1968 liitteineen. Teinilehti 6/1968.

[30] KA STL I Hb5: Savon Sanomat 16.4.1968.

[31] KA STL I Cb5 pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 13.-15.4.1968.

[32] Teiniviesti 4/1968.

[33] KA STL I Cb5 pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 1.3.1968.

[34] Teinilehti 8/1968. Jostain syystä Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 65, kirjoittavat, että tarkoituspykälän muutos ei saanut riittävää määräenemmistöä ja olisi siten jäänyt hyväksymättä.

[35] Teiniviesti 4/1968.

[36] KA STL I Ca5 Kevätliittokokous 1968 13.-15.4.1968, toimintakertomuksen kohta 5.

[37] KA STL I Ca5 Kevätliittokokous 1968 13.-15.4.1968, toimintakertomuksen kohdat 8. ja 9.

[38] KA STL I Ca5, kevätliittokokous 1968 13.-15.4.1968.

[39] KA STL I Cb5 pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 14.5.1968. Teinikuntien kirjeet liitteinä.

[40] Teinilehti 2/1972.

[41] Teinilehti 9/1968.

[42] Uusi Suomi 23.4.1968, Helsingin Sanomat 23.4.1968 ja Ilta-Sanomat 25. ja 26.4.1968.

[43] Teinilehti 10/1968.

[44] Teinilehti 10/1968.

[45] Uusi Suomi 4.5.1968.

[46] Pohjois-Karjala 27.4.1968.

[47] Ilta-Sanomat 15.5.1968.

[48] Teinilehti 10/1968.

[49] Ohjelma oli pääosin Yrjö Engeströmin käsialaa, joka oli vielä summerhilliläinen, mutta pian yksi vähemmistökommunistien koulutuspolitiikan arkkitehdeistä.

[50] KA STL I Cb5, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 5.9.1968.

[51] KA STL I Ca6, syysliittokokous 1968; Teinilehti 15 ja 17/1968.

[52] Aamulehti 10.11.1968

[53] Teinilehti 12/1968, Helsingin Sanomat 23.8.1968.

[54] KA STL I Ca6, syysliittokokous 1968.

[55] Teinilehti 15/1968.

[56] Teiniviesti 4/1967.

[57] Teinilehti 17/1968.

[58] Kotiliesi 9/1968.


Takaisin nimiösivulle | E-thesiksen pääsivu