Syksyllä 1969 sosiaalidemokraattien valta teiniliitossa oli suurimmillaan.[1] Jyväskylän syysliittokokouksessa 31.10.–2.11.1969 kokoomus sai hallitukseen vain yhden edustajan, KNL:n teinivaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Ikosen Parkanosta[2], joka hänkin liittyi myöhemmin yleisdemokraattiseen rintamaan.[3] Puheenjohtajaksi valittiin vasemmiston ja keskustan äänin Rauna-Riitta Lahtela, joka siirtyi puheenjohtajakautensa aikana SKDL:ään ja taistolaisiin.[4] Erkki Liikanen valittiin liiton varapuheenjohtajaksi ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Muut valiokunnan jäsenet olivat Simo Juva, Mikko Kannisto, Ilkka Ikonen ja Peter Rosenbröjer FSS:n edustajana. Valittu ulkoasiainvaliokunta ei kuitenkaan kokoontunut keväällä, koska taksvärkkitoimikunta hoiti sen tehtävät.[5]
Oppositioon täysin langetetun kokoomuksen ja oikeiston ainoiksi keinoiksi saada äänensä kuuluville jäi huumori ja kysymysten teko liittokokouksissa. Hallituksen kyselytunnilla Kimmo Sasi Tampereen yhteiskoulusta tiedusteli Erkki Liikaselta syksyn taksvärkkiin liittyen, joutuvatko Mosambik-instituutin oppilaat koulusta päästyään pakotetuksi Frelimon töihin. Liikanen vastasi kieltävästi. Liittokokouksen pöytäkirjaan kirjattiin myös seuraavanlainen viesti: "Tervehdyksen lukeminen: Teiniliiton syysliittokokoukselle: Sissiliike Kana, joka toimii periaatteella: kaikkien maiden kanat, liittykää yhteen, toivottaa teinien syysliittokokoukselle 1969 vallankumouksellista mielialaa ja siihen pyrkivää suoraa toimintaa. Terveisin Sissiliike Kana kot. kot."[6] Tervehdyksen lähettäjästä ei ole merkintöjä.
Taksvärkin kannalta 1970 oli välivuosi. Taksvärkkien toteuttaminen oli osoittautunut niin työlääksi, että varsinaista päätöstä tekemättä liitossa tultiin siihen tulokseen, että joka toinen vuosi riittäisi oman taksvärkin tekemisen tahdiksi. Niinpä teiniliiton hallituksen vastaus oli myönteinen, kun Sokeain Keskusliitto tiedusteli teineiltä, voisivatko nämä avustaa valtakunnallisessa keräyskampanjassa vuodenvaihteessa 1970–1971. Kyseessä ei ollut taksvärkki eli päivätyökeräys, vaan ns. äänilehtikeräys. Teiniliitolla ei siten ollut pelkoa kilpailusta eikä suuresta vaivannäöstä, koska talouden, aineiston yms. hoitaisivat Sokeain Keskusliiton toimihenkilöt. Äänilehtikeräyksen tarkoituksena oli myydä ensimmäisten suomalaisten sanomalehtien näköispainoksia kolmen markan hintaan. Teinilehdestä luvattiin antaa kuluja vastaan keskusaukeama käytettäväksi tiedotukseen. Keräystoimikuntaan valittiin Erkki Liikanen vahtimaan, että teineille jaettava informaatio pitäisi sisällään tietoja Suomen sosiaalipolitiikasta.[7]
Kevätliittokokouksessa 28.–30.3.1970 Virroilla kansainväliset asiat olivat sivuosassa. Vuoden 1969 toimintakertomusta käsiteltäessä aiheesta tosin esitettiin kysymyksiä ja muutosehdotuksia kertomukseen. Kokoomuslainen Ben Zyskowicz Helsingin juutalaisesta yhteiskoulusta tiedusteli yhteistyömaiden valintaperusteita ja ihmetteli yhteistyön laajuutta sosialististen maiden nuoriso- ja koululaisjärjestöjen kanssa. Martti Mellais vastasi, että liitto etsii uusia mahdollisuuksia, mutta harvoissa maissa on teiniliiton kaltainen organisaatio. Mellais jatkoi, että yhteistyö sosialististen maiden kanssa on ollut laimeata, lähinnä delegaatioiden vaihtoa. Suhteet pohjoismaihin ovat olleet kiinteämmät.[8]
Taksvärkkitoiminnasta esitettiin useita ponsia. Kokouksessa ehdotettiin taksvärkin järjestämistä Vietnamiin sillä perusteella, että Taksvärkki Mosambik-instituutille, joka tukee anti-imperialistisia kansallisia vapautusliikeitä kaikissa alikehitetyissä maissa, oli edistyksellinen teko (kursivointi RA). Ponnen loppuosassa kerrottiin Vietnamin kansan sankarillisesta taistelusta. Zyskowicz ehdotti koko ponnen hylkäämistä, jonka jälkeen ponnen tekijät luopuivat sen Vietnamia koskevasta loppuosasta. Ponnen kursivoitu alkuosa jäi siten toteamuksena voimaan.[9] Savolainen kokoomuslainen Tuomas Tirranen puolestaan ehdotti pontta, että seuraava taksvärkki järjestettäisiin Suomen puolustusvoimien ilma-aseen kehittämiseksi.[10] Tähän oli hallituksen jäsenellä Pekka Arolla vastaus valmiina. Aro oli liittokokousponnen takia etukäteen tiedustellut puolustusvoimilta, mitä ilma-aseistukseen liittyvää materiaalia siellä tarvittaisiiin. Pääesikunnasta oli vastattu, että "tarvittaisiin yksi Mirage-laivue, jonka hinta on noin 80 miljoonaa markkaa, mutta armeija ei voi ottaa tällaisia lahjoituksia vastaan".[11]
Syksyllä taksvärkkiaihe tuli jälleen ajankohtaiseksi. Liikanen päätettiin lähettää Tanskaan yhteispohjoismaista taksvärkkiä koskevaan neuvotteluseminaariin 26.–27.9.1970.[12] FSS valtuutti Liikasen edustamaan myös heitä. Ruotsinkielisten evästyksenä oli kolme neuvotteluehtoa: taksvärkin oli oltava bilateraalinen avustus, kohteen tuli olla poliittinen kannanotto ja sijaita kolmannessa maailmassa.[13]
Syysliittokokouksessa 30.10.–1.11.1970 Turussa valittiin Erkki Liikanen teiniliiton puheenjohtajaksi. Vasten tahtoaan, kertovat Blåfield ja Vuoristo.[14] Liikanen voitti puheenjohtajakamppailun "I like Ike" -kampanjan käynyttä Ilkka Kanervaa vastaan yleisdemokraattien äänin 194 – 125, eli kokoomus sai yksin lähes 40 prosenttia äänistä. Annetut äänimäärät kuvastivat ilmeisesti kentän todellista voimasuhdetta, sillä kokoomuksen äänisaalis kouluneuvostovaaleissa 1970-luvulla oli samaa luokkaa. Kokoomus sai Turussa neljä jäsentään hallitukseen, kun yleisdemokraatit saivat kuusi paikkaa. Vuoden 1971 hallituksen jäsenistä jokaisella oli puoluekanta.[15] Liiton jäsenmäärä ja vaikutusvalta oli vuosina 1970–1971 luultavasti suurimmillaan. Vähemmistökommunistit olivat nousseet yleisdemokraattien suurimmaksi ryhmäksi, joten Liikasen asema jäi SDP:n puoluejohdon miehenä tukalaksi. Liikanen jäi kahden tulen väliin, koska Turussa myös kokoomusnuoret olivat saaneet rivinsä kuntoon.
Liittokokousten keskeinen teema vuosikymmenen vaihteessa oli kouluhallinnon uudistukset. Kouluneuvostot vaadittiin valittavaksi ristiinäänestyksellä YYÄ-periaatteella (mies ja ääni eli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus -periaate) ja vielä siten, että kaksi kolmasosaa paikoista olisi oppilailla. Vuoden 1972 toimintasuunnitelman[16] perusteluosassa kuvattiin tilanne seuraavasti: "Koulupoliittinen keskustelu oli kuitenkin varsin epäpoliittista ja epäyhteiskunnallista, kunnes vuonna 1969 hyväksytyssä koulupoliittisessa ohjelmassa korostettiin koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä ja selitettiin koulutuksen kehityksen olevan viime kädessä seurausta tuotantovoimien kehityksestä." ... "Poliittisten näkemysten suhteen tapahtui Teiniliitossa voimakasta eriytymistä. Liiton koulupoliittisessa tavoitteenasetannassa ja toiminnassa törmäsivät vastakkain vasemmiston ja keskustan muodostama yleisdemokraattinen rintama ja oikeisto." Kirjoittajan taistolaiset painotukset näkyvät, mutta teksti kertoo selvästi, että kokoomus oli aidan takana tässäkin asiassa.
Teinilehti siirtyi kirjoittamaan yhä enemmän myös valtakunnan politiikasta. Aiheet liikkuivat valtion budjettipolitiikasta metallityöväen lakkoon, jota esimerkiksi nimimerkki Luokkatoveri käsitteli vuonna 1971 kolumneissaan. Lehti vastusti Suomen mahdollista liittymistä mihinkään läntiseen talousjärjestöön. Risto Revon (1970–1971) aikana lehti alkoi suhtautua valtapolitiikkaan pragmaattisesti. Ahti Karjalaista kohdeltiin hyvin kunnioittavasti, kun vielä Jertta Roos (1969–1970) oli aikanaan irvaillut pääministeri Mauno Koivistolle.[17]
Kun syysliittokokous 1970 käsitteli hallituksen ehdotusta liiton toimintasuunnitelmaksi vuodelle 1971, ei kansainvälisistä yhteyksistä eikä taksvärkistä tullut yhtään puheenvuoroa, joten ne hyväksyttiin sellaisinaan. Mitään uutta ei taksvärkin toteuttamisesta esitettykään. Toimintasuunnitelman mukaan taksvärkin toteuttamisessa pyrittiin mahdollisimman laajaan yhteistyöhön muiden pohjoismaisten koululaisjärjestöjen kanssa ja kotimaassa saamaan mukaan FSS:n ohella Ammattikoululaisten liitto. Taksvärkin ja kansainvälisen toiminnan perusteluina käytettiin edelleen syksyllä 1968 hyväksyttyä kansainvälistä ohjelmaa.[18] Uusi hallitus päätti liittyä Suomi-Neuvostoliitto-Seuran järjestöjäseneksi.[19] Ulkoasiainvaliokuntaan vuodelle 1971 valittiin puheenjohtajaksi vähemmistökommunistien edustaja Satu Hassi ja jäseniksi Erkki Liikanen, Jukka Jääskeläinen, Juha Malmivaara ja yksi myöhemmin nimettävä FSS:n edustaja.[20]
Kevätliittokokouksessa 10.-12.4.1971 Espoon Dipolissa oli tultu tilanteeseen, jossa vanha kansainvälinen ohjelma ei enää tyydyttänyt vasemmistoa. Vanha ohjelma oli keskittynyt YK:n ihmisoikeuksien hengessä kolmanteen maailmaan. Nyt hyväksytyssä uudessa ohjelmassa imperialismin vastainen taistelu sai lisää tilaa, mutta samalla ohjelmassa näkyi liiton toiminnan laajentuminen yleispoliittiseksi järjestöksi. Ohjelman johdannossa todettiin, että "Yhä parempien edellytysten aikaansaaminen kaikkien maiden demokraattiselle yhteiskuntakehitykselle, kansainvälisen rauhan ja kansojen keskinäisen solidaarisuuden kehittäminen… edellyttää jatkuvaa valppautta myös Suomen Teiniliitto ry:ltä". Kansainväliseen ohjelmaan "liittyi kiinteästi taksvärkkikohteen valitseminen, joka on ohjelman toteuttamista käytännössä".[21]
Ohjelma oli jaettu kolmeen osaan: Kansainvälinen rauha ja turvallisuus, Alikehittyneisyys – kansainvälinen ongelma ja Kouluopetus ja kansainväliset ongelmat. Ensimmäisessä osassa vaadittiin mm. molempien Saksojen tunnustamista, tuomittiin Espanjan, Portugalin ja Kreikan fasistiset diktatuurit ja USA:n hyökkäystoimet Kaakkois-Aasiassa sekä tuettiin Suomen aloitetta laajan turvallisuuskonferenssin järjestämiseksi Euroopan turvallisuusongelmien ratkaisemiseksi. Toisessa moitittiin teollisuusmaiden tullipolitiikkaa ja luvattiin, että teiniliitto antaa moraalista ja aineellista apua kansallisille vapautusliikkeille. Kolmannessa osassa vaadittiin kansainvälisyyden sisällyttämistä kouluopetukseen koko kouluopetuksen läpikulkevana periaatteena; koulujen olisi hankittava aiheesta opetusmateriaaleja "eri yhteiskunnallisista lähtökohdista". Edelleen YK oli elin, jonka kehittymistä "kaikkien maiden demokraattisena yhteistyöjärjestönä" teiniliitto ajoi, vaikka äärivasemmisto ei enää YK:n toimintakykyyn ja puolueettomuuteen luottanutkaan.
Kansainvälisen toiminnan ohjelmassa oli "marxilaista fraseologiaa", mutta ei vielä pahimmillaan. Kommunistit vaikuttivat ohjelman sisältöön ja sanamuotoon, mutta eivät vielä yksin päättäneet siitä. Uutta ei tullut esiin myöskään taksvärkkikohteen valinnassa, jossa hallituksen esityksestä päädyttiin toistamiseen Mosambik-instituuttiin.
Janet Rae Mondlane oli käynyt Suomessa pohjoismaiden matkansa yhteydessä juuri ennen teiniliiton kevätliittokokousta. Matkan ohjelmaan kuului käynti ulkoasiainministeriön kehitysaputoimistossa 5.4.1971, jossa Mondlane pyynnöstään kävi tapaamassa jaostopäällikkö Martti Ahtisaarta ja sihteeri Ilkka Ristimäkeä.[22] Mondlanen mukana olivat pääsihteeri Jarmo Saari ja ulkoasiansihteeri Folke Sundman teiniliitosta. Tapaamisesta kirjoitetun muistion mukaan Ahtisaari selvitti Mondlanelle Suomen politiikkaa vapautusliikkeiden suhteen. Suomi oli antanut toiminnallaan YK:ssa yleisluonteisen tukensa Afrikan väestönosien päämäärille saavuttaa poliittiset perusoikeutensa. Suomi noudatti tässä YK:n peruskirjan periaatteita. Suomi oli muiden pohjoismaiden lailla antanut itsemääräämisoikeutta vailla oleville väestönosille Afrikassa humanitaaristä tukea kansainvälisten järjestöjen kautta. Ahtisaaren kanta oli luonnollisesti Suomen virallisen kannan mukainen, siis varsin varovainen. Aiemmin keväällä opiskelijajärjestö SYL ja ulkoasianministeriö olivat sitä paitsi kiistelleet suhtautumisesta afrikkalaisiin vapautusjärjestöihin. Vasta kaksi vuotta myöhemmin vapautusliikkeet tulivat virallisesti hyväksytyiksi Suomen kahdenvälisen avun kohteiksi.
Mondlane palasi Suomeen vuotta myöhemmin. Vierailun päätarkoitus oli tällöin neuvotella suomalaisten koululaisjärjestöjen kanssa taksvärkkirahoilla tehtävistä hankinnoista, mutta hän tapasi myös ulkoministeri Kalevi Sorsan. Mondlane keskusteli ministerin ja kehitysyhteistyöosaston virkamiesten kanssa Suomen mahdollisuuksista muiden pohjoismaiden tavoin ryhtyä avustamaan Mosambik-instituuttia.[23] Suomalaisten torjuva kanta vapautusliikkeiden suoraa tukemista kohtaan oli alkanut muuttua.
Teiniliiton hallitus nimesi taksvärkkitoimikunnan ulkoasiainvaliokunnan esityksestä pian liittokokouspäätöksen jälkeen. Satu Hassin puheenjohtajuutta myöten henkilöt olivat samoja kuin ulkoasiainvaliokunnassa, vahvistettuina yhdellä teiniliiton edustajalla, liberaalien Armi Mikkolalla, sekä Ammattikoululaisten liiton Marjut Kaarelalla ja Markus Purasella. Thomas Zilliacus toimi FSS:n edustajana. Toimikunnan sihteeri oli helmikuussa teiniliiton ulkoasiainsihteeriksi valittu Folke Sundman. Sundman kokopäiväistettiin toimeensa samassa kokouksessa.[24] Kokous teki myös periaatepäätöksen, jonka mukaan nykyistä taksvärkkiprojektia varten voidaan lainata varoja seuraavan syksyn keräystuotoista. Liiton puheenjohtaja Liikanen velvoitettiin vierailemaan Dar-es-Salaamissa, koska Kid Ahlfors ja Janet Mondlane olivat esittäneet toivomuksen teiniliiton edustajan vierailusta ennen painokoneprojektin päättymistä ja Ahlforsin poistumista maasta. Liikanen vieraili Tansaniassa Mosambik-instituutissa 22.-29.5.1971.
Toimikunnan tehtävänä oli jälleen toimia mahdollisimman itsenäisesti projektin parissa. Taksvärkkitoimikunnan ohjesääntöön kirjattiin heinäkuussa, että "Taksvärkkitoimikunnan tehtävänä on taksvärkkikeräyksen organisointi ja koordinointi valtakunnallisella, maakunnallisella ja koulutasolla". Samalla hyväksyttiin taksvärkkitoimikunnan anomus teiniliiton nimen käytöstä keräyslupa-anomukseen ja päätettiin, että toimikunta saa käyttää teiniliiton nimeä tarvitsemiinsa asiapapereihin.[25] Keräyslupa haettiin kaikkien kolmen järjestön nimiin.[26] Yhteispohjoismaisuus oli jälleen tavoitteena. NGS ja DGS laajensivat kuitenkin keräyksensä koskemaan kaikkia Portugalin siirtomaissa taistelevia vapautusjärjestöjä ja SECO puolestaan siirsi keräyksensä keväälle 1972. Teiniliitto päätti pitäytyä siitä huolimatta liittokokouspäätöksessään.[27]
Edellisen Mosambik-taksvärkin aikana oikeisto oli tehnyt aktiisista vastarintaa järjestämällä kymmenissä kouluissa omia keräyksiä kotimaisiin kohteisiin. Toimikunta päätti nyt esittää kouluhallitukselle, että väärinkäsitysten välttämiseksi suosituksessa mainittaisiin, että se ei koske muita mahdollisia keräyksiä vapaapäivän osalta. Pääjohtaja Oittinen suhtautui taksvärkkiin myönteisesti ja totesi, että "kun työpäivät kouluissa muutenkin vähenevät, niin menköön tuokin päivä saman tien". [28] Erityistä mainintaa mahdollisista muista keräyksistä ei ryhmäkirjeeseen kuitenkaan tullut.[29] Edellisen keräyksen herättämän vastustuksen muistaen taksvärkkitoimikunta päätti hoitaa myös keräyksen tiedotuksen vain sopivia ja varmoja kanavia pitkin. Tiedotus- ja yhteydenottosuunnitelmassa kaikki kokoomuksen lehdet ja järjestöt oli jätetty ulkopuolelle. Mukana olivat kattavasti vasemmiston, keskustan, ammattiyhdistysten ja opiskelijajärjestöjen lehdet ja muut relevantit organisaatiot, kuten SYL, Tricont ja Opiskelijoiden YK-liitto.[30]
Suoraan vanhemmille suunnatussa tiedotteessa toimikunta osasi korostaa oikeita asioita. Keräystuoton kerrottiin menevän kokonaisuudessaan alkeiskoulutuksen hyväksi. Kouluille hankittaisiin monistus- ja kirjoituskoneita, vihkoja, kyniä jne. Mosambik-instituutista kerrottiin, että se oli perustettu amerikkalaisen Ford-säätiön lahjoituksen turvin vuonna 1963. "Instituuttia ovat tukeneet mm. Ruotsin virallinen kehitysyhteistyöelin SIDA, Kirkkojen maailmanneuvosto, USA:n kirkkojen maailmanpalvelu Catolic Relief USA ja Kirkkojen Maailmanneuvoston Suomen Kansalliskomitea." Samat asiat olivat olleet esillä edelliselläkin kerralla, mutta ilmeisesti vähemmän systemaattisesti ja oikeiston voimakkaamman vastustuksen latistamana. Lehdistölle esitettiin myös tiedote, jossa kerrottiin, että YK:n kansainvälisestä vetoomuksesta johtuen mm. General Electric, Gulf Oil ja Polaroid olivat kieltäytyneet humanitäärisistä syistä toimimasta Portugalin siirtomaa-alueilla.
Taksvärkissä kokeiltiin uuttakin keinoa: Kun vuonna 1969 koetettiin harjoittaa valistusta myymällä Frelimon surmatun johtajan Eduardo Mondlanen suomeksi käännettyä teosta Mosambikin taistelu, niin nyt tuotiin elävät henkilöt kiertämään kouluihin. Frelimon Euroopan lähettiläs Armando Panquene kiersi kouluissa Kid Ahlforsin kanssa syyskuussa kahden viikon ajan tiedottamassa taksvärkistä. Panquene kertoi "elämästä Mosambikissa ja sen kansan taistelusta portugalilaista sortajaa vastaan".[31] Kun Suomi sai ensimmäiset poliittiset pakolaisensa Chilen vallankaappauksen jälkeen, niin samaa keinoa pystyttiin harrastamaan vuosien 1974 ja 1978 taksvärkkikeräyksissä vielä paljon tehokkaammin.
Postisäästöpankki saatiin jälleen mukaan. Folke Sundman ja taksvärkkitoimikunnan keräyksen tiedotussihteeriksi valitsema Jukka Vekkeli ilmoittivat käyneensä tutustumassa PSP:n Pursimiehenkadun konttoriin, jonne PSP oli järjestänyt tilaa elokuun loppuun asti. "Sihteerit olivat tyytyväisiä tiloihin, eikä vähiten siksi, että he saisivat ilmaisen lounaan joka päivä." [32] Teiniliitto haki rahoitusta keräyskustannuksiin myös opetusministeriöltä, joka ei kuitenkaan tukea myöntänyt.[33]
Toinen Mosambik-keräys koki vähäisempää vastustusta ja tuotti paremman tuloksen kuin ensimmäinen. Keräyspäälliköt raportoivat suhtautumisen keräykseen olleen enimmäkseen myönteistä. Helsingin paikallisen taksvärkkitoimikunnan sihteeri Jaana Kapari kertoi yhden työnantajan tiedustelleen, menevätkö rahat kapinallisille vai hallituksen joukoille. Jyväskylästä keräyspäällikkö Juha Knuuttila ilmoitti, että muutama koulu Keski-Suomesta osallistui Invalidiliiton järjestämään keräykseen. Muutoin ei vaikeuksia ollut, vaikka muutama työnantaja oli ollut käsityksessä, että rahat menevät aseisiin. Vaasasta Kimmo Rentola ilmoitti, että keräyksen kohde ei ollut aiheuttanut hankaluuksia työn saannissa. Laihialla oli tosin järjestetty rinnakkaiskeräyksiä. Entinen oppositiokeskus Tammermaa oli keräyspäällikkö Jarmo Niemisen mukaan kerännyt lähes yksinomaan Mosambik-instituutille, vaikka Aamulehden yleisönosastolla olikin "törkeitä hyökkäyksiä" taksvärkkiä kohtaan. Tällä kertaa oli keksitty sellainenkin argumentti, että "vaikka instituutille lähetetäänkin koulutarvikkeita, niin siellä ne vaihdetaan rahaksi ja ostetaan aseita." [34]
Ammattikoululaisten aiempaa aktiivisempi mukaantulo oli yksi syy keräyksen parantuneeseen tulokseen. Vaikka osallistuneita ammattioppilaitoksia ei ollut kovin paljon, olivat ne suuria. Viiden eniten keränneen koulun joukossa oli kolme ammattioppilaitosta. Ylivoimaisesti eniten oli kerännyt jälleen Ålands Lyceum Maarianhaminasta, jonka keräystulos 10 380 markkaa oli yli kaksinkertainen verrattuna kilvan kakkoseen, Keski-Suomen keskusammattikoulun 5007 markan saaliiseen.
Keräyksen kokonaistuotto oli 775 000, josta 25 000 käytettiin kuluihin. Kulut olivat kokonaisuudessaan lähes sata tuhatta markkaa, joista osa maksettiin koroista ja osan maksoi Postipankki. Keräyksen tuotto kulujen jälkeen oli noin 750 000 markkaa, josta tavaralähetyksiin käytettiin puoli miljoonaa markkaa ja rahana luovutettiin neljännesmiljoona. Viimeinen rahaerä maksettiin Mosambik-instituutille vasta 26.9.1975. Mosambikin kansantasavallan perustamisen seurauksena Mosambik-instituutin toiminta oli tuolloin jo lähes tyystin lakannut ja siksi varat siirrettiin Mosambikin hallitukselle. Varat otti vastaan suunnitteluministeri Marcelino dos Santos, joka toimi myös Mosambik-instituuttia ylläpitäneen Frelimon varapresidenttinä.[35] Siihen, miksi rahojen maksaminen viivästyi ja mitä vuosina 1972–1975 tapahtui, palataan luvuissa 9 ja 10.
Myös muissa pohjoismaissa oli kerätty Portugalin siirtomaamahtia vastaan taisteleville vapautusjärjestöille. Mosambik-instituutti sai osansa keräystuloksista. Pohjoismaisten veljesten kesken esiintyi jonkin sortin mielistelyä ja pyrkimystä esiintyä toista parempana hyväntekijänä. Tanskan DGS:n edustaja Knud-Erik Rosenkrantz kirjoitti Mrs. Mondlanelle 16.1.1972 ja kertoi, että tanskalaiset ovat keränneet 15 000 dollaria Mosambik-instituutille. Tanskalainen jatkoi, että hän tietää suomalaisten keränneen paljon enemmän, mutta että ne rahat käytetään pääosin eurooppalaista alkuperää oleviin materiaaleihin. "…we transfer our contribution or part of it to be administered by you in Tanzania" selitti Rosenkrantz ja jatkoi, että Tanskassa on nyt entistä myötämielisempi hallitus Afrikkaa ja vapautusjärjestöjä, erityisesti Portugalin kolonioita kohtaan. Ruotsin SIDA:n hän varoitti olevan paternalistinen ja hankkivan kaiken avustusmateriaalin omasta maasta. "Of course we hope that DANIDA can channelize the aid in a more liberal way.", päätti tanskalainen kirjeensä.[36]
Instituutin johtaja Mondlane kävi Suomessa 16.-20. maaliskuuta 1972 keräykseen osallistuneiden koululaisjärjestöjen vieraana. Mondlane neuvotteli taksvärkkitoimikunnan kanssa keräysvarojen yksityiskohtaisesta käytöstä. Mondlane selvitti myös edellisen kohteen, MIPRINT-offsetpainon toimintaa. Varsin yksityiskohtaisesti käytiin läpi Frelimon viime aikojen edistyminen sotilaallisella rintamalla. Nimenomaan Teten maakunta, jonne edellisen keräyksen aikoihin oli juuri perustettu kuusi alkeiskoulua, oli saatu lähes kokonaan Frelimon hallintaan. Vapautusrintama oli kyllin vahva hyökkäämään kaupunkikohteisiin, joten "sodankäynti tulee saamaan uusia urbaanisia muotoja" kertoi Janet Mondlane.[37]
Mondlanen ehdotuksesta suurin osa keräysvaroista päätettiin käyttää Suomesta tehtäviin hankintoihin. Listalla oli ensisijaisesti alkeiskouluihin tarkoitettua materiaalia, mutta myös välttämättömyyshyödykkeitä. Listan ensimmäisinä tarvikkeina oli mainittu 8 monistuskonetta, 15 kirjoituskonetta ja 10 ompelukonetta. Lista sisälsi myös 70 000 kirjoitusvihkoa, 15 000 mustaksi maalatusta vanerista tehtyä liitutaulua, 60 000 rihvelikynää, 400 reppua, 300 salkkua, 5 000 huopaa, 21 petromaxlamppua ja 300 lyhtyä sekä saman verran sadetakkeja. Sairaanhoidon opetuksen tarpeisiin pyydettiin kahdeksaa muovista malliluurankoa. Keräysvaroilla oli suunnitelman mukaan tarkoitus maksaa myös vapautetuilla alueilla toimivien alkeiskoulujen juoksevia menoja. Kouluja kiertävän tarkastuskomitean vuosikulut olivat noin 25 000 markkaa, jotka kustannukset yhden vuoden ajalta päätettiin maksaa taksvärkkivaroista. Samansuuruinen summa varattiin välittömän ruokapulan poistamiseen Tundurun alueelta.[38]
Vierailunsa päätteeksi Janet Rae Mondlane esitti Teinilehden kautta kaikille keräyksiin osallistuneille koululaisille ja työnantajille lämpimät kiitoksensa. Mondlane toivoi instituutin ja suomalaisen koululaisliikkeen välille syntyneen läheisen suhteen jatkuvan, vaikka taksvärkkiä ei enää tehtäisikään Mosambik-instituutille. Tällaisen yhteydenpidon muotona voisi olla esimerkiksi kummikoulu, hän ehdotti Teinilehdelle. Bagamoyon lukio ja muutama suomalainen oppi- ja ammattikoulu voisivat pitää yhteyttä keskenään tekemällä erilaisia aktioita ja vaihtamalla informaatiota.
[1] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 66.
[2] Korjus (1972), s. 102.
[3] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 66.
[4] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 66; Tuomioja (1993), s. 82.
[5] Teinilehti 5/1970. Raportti kevätliittokokouksesta.
[6] KA STL I Ca7, syysliittokokous 1969.
[7] KA STL I Cb6, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 3.3.1970.
[8] KA STL I Ca8, kevätliittokokous 1970. Liittokokouspöytäkirjan kohta 7, toimintakertomus vuodelta 1969, kohta X Kansainvälinen yhteydenpito.
[9] KA STL I Ca8, kevätliittokokous 1970.
[10] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 67.
[11] KA STL I Cb6, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 3.3.1970.
[12] KA STL I Cb6, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 31.8.-1.9.1970.
[13] KA STL I Cb6, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 23.9.1970.
[14] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 67.
[15] Korjus (1972), s. 102; Teinilehti 18-20/1970.
[16] KA STL I Db1, vuoden 1972 toimintasuunnitelma.
[17] Blåfield & Vuoristo (1983a), s. 66.
[18] KA STL I Db1, vuoden 1971 toimintasuunnitelma.
[19] KA STL I Cb7, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 21.12.1970, 2/71.
[20] KA STL I Cb6, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 27.11.1970.
[21] Teinilehti 8/1971. Raportti kevätliittokokouksesta.
[22] Mosambik-intituutti. Yksityiset kehitysapualoitteet vuoteen 1970 – 1981. P.M. 5.4.1971, 4/381 Keh –70, 12R/S11 UA.
[23] Teinilehti 2/1972.
[24] KA STL I Cb7, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 27.4.1971.
[25] KA STL I Cb7, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 8.7.1971.
[26] KA STL II mappi 32, SM päätös 4576 / 466 / 71 20.9.1971.
[27] KA STL II mappi 32, taksvärkkitoimikunnan kokous 23.6.1971.
[28] KA STL II mappi 32, taksvärkkitoimikunnan kokous 23.6.1971.
[29] KH Rk 5134/5507, 5.7.1971.
[30] TA C1, taksvärkkitoimikunnan kokous 14.7.1971, liite.
[31] KA STL II mappi 19 ja Teinilehti 14-15/1971.
[32] TA C1, taksvärkkitoimikunnan kokous 14.7.1971.
[33] KA STL II mappi 32, PM 9.8.1971/Folke Sundman.
[34] Teinilehti 14-15/1971.
[35] KA STL I Cb10, pöytäkirja STL:n hallituksen kokouksesta 2.4.1976. Liite: Pöytäkirja 11.3.1976 Taksvärkki –71 toimikunnan perustajajäsenten edustajien kokouksesta.
[36] STL II mappi 32, kansio Mosambik –71.
[37] Teinilehti 2/1972. Folke Sundmanin artikkeli Mondlanen vierailusta.
[38] ibid.