Helsingin yliopisto

 

Helsingin yliopiston verkkojulkaisut

Helsingin yliopisto, Helsinki 2006

Suuri täisota

Pilkkukuumeen torjunta Suomessa jatkosodan aikana 1941-1944

Helene Ann-Marie Laurent

Pro gradu, maaliskuu 2006.
Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, yhteiskuntahistorian laitos, talous- ja sosiaalihistoria.

Tutkimuksen aiheena on pilkkukuume-epidemian torjuminen Suomessa jatkosodan aikana vuosina 1941-44. Pilkkukuume on vaatetäiden levittämä kuumetauti, joka on ollut pelätyimpiä sodan mukanaan kuljettamia tartuntatauteja. Kuolleisuus pilkkukuumeeseen oli pahimmillaan jopa 50 % ennen antibioottien aikaa, jolloin ainoa tapa torjua tautiepidemia oli tartuntaa levittävien vaatetäiden hävittäminen ja sairastuneiden eristäminen. Suomessa puhkesi jatkosodan aikana keväällä 1942 venäläisten sotavankien keskuudessa pilkkukuume-epidemia, joka käynnisti massiivisen kampanjan taudin leviämisen ehkäisemiseksi sekä sota- että kotirintamalla. Kampanja tunnettiin täisodan nimellä. koska tautia torjuttiin hävittämällä tartuntaa levittävät vaatetäit. Toiminta asetti terveydenhuollon kovalle koetukselle sekä rintamalla että siviilissä. Täisotaan liittyi laaja terveys- ja hygieniavalistus ja ihmisten yksityisyyteen jouduttiin rajustikin puuttumaan.

Tutkimuksessa selvitetään minkälaisissa olosuhteissa pilkkukuumetapauksia esiintyi sekä mitkä olivat tautiin liittyneet torjuntatoimet. Näkökulma tutkimukseen nousee niistä ongelmista ja ristiriidoista, joita tautiepidemian kehittyminen synnyttää sodan aiheuttaman kriisin keskellä. Terveysviranomaisten vallankäyttöä tarkastellaan biovalta-käsitteen kannalta.

Tutkimus on pääasiallisesti tehty puolustusvoimien lääkintäorganisaation sekä lääkintöhallituksen arkistoaineistojen pohjalta keskittyen erityisesti terveydenhuollon organisaatioon, sen toimintaan ja mahdollisiin muutoksiin sekä puolustusvoimissa että siviilihallinnossa.

Työssä esitellään myös pilkkukuumeen historiaa sekä tautiepidemian torjuntaa muissa sotaakäyvissä maissa toisen maailmansodan aikana. Muiden maiden torjuntastrategioita verrataan Suomen tehokkaaksi osoittautuneeseen ratkaisuun, joka pohjautui desinfektiosaunojen käyttöön. Saunoissa kylpiessään taistelujoukot saattovat samalla kuumentaa vaatteensa, mikä tuhosi tautia levittävät vaatetäit. Saunotus- ja desinfektiotoiminnasta vastasivat kaasusuojelujoukot, jotka alunperin oli perustettu torjumaan taistelukaasuja. Päämajaan perustettiin kaasusuojeluosaston yhteyteen erityinen lääkäreistä ja desinfektioon perehtyneistä asiantuntijoista koostunut epidemiantorjuntayksikkö, joka vastasi myös pilkkukuumeen torjunnasta. Sen alaisena toimi puhdistusosasto Kokko, joka huolehti käytännön desinfektiotoiminnasta pilkkukuume-epidemioissa vankileireillä sekä koulutti desinfektiohenkilöstöä.

Siviiliväestön parissa toteutettiin vuosina 1942-44 yleinen täisota, jolloin terveydenhoito-viranomaisilla oli poliisivaltuuden tehdä sekä ruumiin- että asuntojen tarkastuksia täiden varalta sekä suorittaa tarvittaessa jopa pakkosaunotuksia. Kampanjan aikana yli miljoona henkilöä tarkastettiin. Vaatetäitä löytyi keskimäärin 6 %:lta tarkastetuista. Täisota herkätti vastustusta sekä terveysviranomaisten että väestön keskuudessa, koska tarkastusten katsottiin kajoavan liikaa ihmisten yksityisyyteen.

Pilkkukuumetapauksia oli vuosina 1942-44 kaikkiaan 1407, joista 150 johti kuolemaan. Tautia esiintyi sekä suomalaisten että saksalaisten sotavankileireillä, Itä-Karjalan keskitysleireillä ja inkeriläisten siirtolaisten karanteenileireillä. Valtaosa sairastuneista oli venäläisiä sotavankeja ja valloitetun Itä-Karjalan asukkaita. Suomalaisia sairastui kaikkiaan vain 48, joista yhdeksän menehtyi. Tauti ei koskaan päässyt leviämään rintamajoukkoihin eikä kotirintaman siviiliväestöön. Sotasensuurin vuoksi epidemia ei päässyt julkisuuteen, minka vuoksi se jäi suurelle yleisölle tuntemattomaksi.

Julkaisun nimiösivu

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

© Helsingin yliopisto 2006

Viimeksi päivitetty 16.03.2006

Yhteystiedot, Contact information E-thesis Helsingin yliopisto, University of Helsinki