Elektronisten julkaisujen laatukriteerit

E-thesis-palvelussa julkaistaan ainoastaan sellaisia valmiita dokumentteja, jotka ovat ilman muokkauksia tai korjauksia siirrettävissä palvelimelle. Jos merkittäviä puutteita kuitenkin havaitaan, korjausten tekeminen jää pääsääntöisesti elektronisen julkaisun tekijän tehtäväksi.

PDF-versio

  • PDF-version tulee olla mahdollisimman pitkälle identtinen lopullisen painetun version kanssa.
  • On suositeltavaa, ettei julkaistavassa PDF-tiedostossa käytetä Acrobat-ohjelman mahdollistamia salasanoja tai suojauksia. Tiedoston lukemisen ja tulostamisen tulee joka tapauksessa olla sallittua. Jos tiedosto kuitenkin toimitetaan Helsingin yliopiston kirjastoon salasanalla suojattuna versiona, samalla tulee toimittaa myös käytetty salasana.
  • Väitöskirjojaan sisältyvien kuvien ja kaavioiden tulee olla resoluutioltaan sellaisia, että niistä saa selvää
  • PDF-tiedoston tulee olla mahdollisuuksien mukaan optimoitu verkkokäyttöä varten; sen koko ei mielellään saa ylittää kymmentä megatavua.

Lisätietoja elektronisten dokumenttien tuottamisesta

E-thesis haku