Browsing by Subject "AHR"

Aryylihiilivetyreseptori (AHR) ligandiin sitouduttuaan kulkeutuu solun tumaan ja aktivoi tai repressoi geenejä. Sillä on sekä ulkoisia (toksikantit ja ravinnon mukana saatavat) että sisäsyntyisiä ligandeja. Se on säilynyt evoluution kuluessa lähes kaikissa lajeissa, ja viime vuosina sen on tutkimuksissa havaittu vaikuttavan yksilön kehittymiseen. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa tunnettuja vaikutuksia yksilönkehitykseen. Tutkimusta AH-reseptoriin liittyen on tehty lähinnä eläimillä. Suurin osa tutkimuksista on tehty hiirillä, mutta tutkimusta löytyy myös esimerkiksi seeprakaloista ja rotista. Iso osa katsauksen tutkimuksista on tehty AHR-poistogeenisillä hiirillä, mutta tutkimusta on tehty paljon myös AH-reseptoria aktivoivilla ympäristömyrkyillä, kuten dioksiinilla. Eniten AH-reseptori näyttäisi vaikuttavan solusykliin, kuten solujen proliferaatioon, erilaistumiseen ja solukuolemaan. AHR vaikuttaa sekä suoraan soluihin että reitteihin. Koska sekä reseptorin puute että yliaktiivisuus aiheuttavat yksilönkehitykseen ongelmia, on reseptorin oikea toiminta elimistössä välttämätöntä. AHR vaikuttaa sekä urosten että naaraiden hedelmällisyyteen. Sen on havaittu vaikuttavan seksuaalikäytökseen, sukupuolihormoneiden määrään elimistössä, sukusolujen kehitykseen ja hedelmöittymiseen sekä hedelmöityskykyyn. Maksa- ja munuaisvaikutuksia on tutkittu lähinnä poistogeenisillä eläimillä. Ongelmat ovat poistogeenisten eläinten maksan pienempi koko ja maksan ja munaisten verisuonituksen häiriöt. Veressä maksan ja munuaisten toimintaa kuvaavat veriarvot ovat poistogeenisillä eläimillä korkeammat. AH-reseptorin puute vaikuttaa myös sydän- ja verenkiertoelimistöön. AHR-poistogeenisillä hiirillä on suurempi sydän, paksumpi vasen kammio, sydämen toiminta on heikentynyt ja rasituksensietokyky huonompi kuin villityypin hiirillä. Verenkiertoelimistö ei kehity normaalisti vaan sikiöaikaisia rakenteita jää elimistöön. Myös verenpaineen säätely on heikentynyt. AH-reseptori vaikuttaa sekä veren soluihin että immuunisoluihin. AH-reseptorin puute tai sen yliaktiivisuus näyttää vaikuttavan eri solulinjoihin eri tavalla suosien tiettyjen solulinjojen proliferaatiota ja erilaistumista ja supressoiden tiettyjä solulinjoja. Hermostossa AH-reseptori tutkimusten mukaan vaikuttaa näköön, hermosoluja ympäröivien myeliinituppien kehitykseen ja suoraan kehittyviin keskushermoston osiin, erityisesti hippokampukseen ja pikkuaivoihin. Kovakudoksissa sekä AH-reseptorin yliaktiivisuus että puute aiheuttaa vakavia ongelmia kehitykseen. Liian aktiivinen AH- reseptori aiheuttaa erimerkiksi kitalakihalkion, hampaiden kehityksen hidastumisen tai pysähtymisen ja luuston epänormaalin mineralisoitumisen, kun taas reseptorin puute vaikuttaa ainakin seeprakalojen kallon kehittymiseen. Luustovaikutuksissa on sukupuolieroja niin, että naarailla AH-reseptorin epänormaalin toiminnan vaikutukset ovat suuremmat. AH-reseptorin vaikutuksissa riittää vielä paljon tutkittavaa, koska osa tutkimuksista on ristiriidassa keskenään, tarkkoja vaikutusmekanismeja ei vielä tunneta ja lajien välillä reseptorin vaikutuksessa on eroja. Tulevaisuudessa reseptorin tutkimus on tärkeää, koska tutkimusten avulla voidaan löytää muun muassa hoitokeinoja ihmisten perinnöllisiin sairauksiin.

The arylhydrocarbon receptor (AHR) is known for its xenobiotic role. In the last decades we have realized it has an important role even in normal physiology. Earlier studies have shown different circadian behavior in mice and rats when AHR is activated with the environmental toxoid TCDD. Also, AHR knock-out (AHRKO) mice have shown to adapt quicker to new lighting conditions. The aim of this study was to chart AHRs role on the circadian behavior in rats, by comparing daily eating and drinking habits under normal lighting condition for 7 days and for 7 days after a 12-hour light shift. Tissue samples to be used in continuing studies were taken after the 14 days long follow up. These studies will chart how the circadian timekeeping genes are expressed in the central (suprachiasmatic nucleus) and periphery (liver) cells in AHRKO rats after an adaptation to phase shift compared to wild type rats. This way the study will provide information that will help us understand the role of AHR in different species regarding behavior and in continuing studies gene expression. In our study no differences in drinking and eating activity could be seen between AHRKO and wild type rats. Both groups adapted to new lighting conditions equally fast.