Browsing by Subject "Adolescent"

Aims: Adolescent sleep is impacted by numerous biological, psychosocial and contextual factors. The sheer number of new elements capable of affecting adolescent sleep has grown steadily, most notably the amount of electronic devices available. In this adolescent-based sample, we first seek to characterize, and secondly investigate the relationship between gaming, and adolescent sleep, depression and anxiety. Methods. Total of 1374 respondents, aged from 15 to 17 years of age, provided sufficient data in SleepHelsinki! Helsinki university research project. The associations between study parameters were analyzed using correlational comparisons and canonical correlations. Gender differences were also evaluated. The relationships between gaming, sleep, depression and anxiety were further studied using mediation model. Results and Conclusions. In our study the adolescents sleep duration averaged 7:10 hours (SD 1:07) which is well under the recommended amount 8-9 hours of sleep per night. Severe restriction of less than 6 hours of sleep existed in 17.3% of respondents. Negative associations between sleep duration and sleep quality were established on depression, anxiety, chronotype, gaming and alcohol consumption. Positive connections were found between good self-control and sleep hygiene. Girls fared systematically worse than their male counterparts: significantly having more severe sleep restrictions, longer sleep onset latency, worse sleep hygiene and sleep quality. The gaming addiction score was found to mediate the effect of both depression and anxiety on total sleep time. The hours of gaming also mediated the effect of anxiety, but not depression. This study confirms many findings indicating both risk factors and protective factors regarding adolescent sleep. The gaming is established as an integral component when examining adolescent sleep – it should be studied in unison with particularly anxiety and depression symptoms.

Lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan lapsuudenaikaisia syitä ei olla aikaisemmin tutkittu Suomessa. Kansainvälisiä tutkimuksia etiologioiden yleisyyksistä on tehty vähän. Tässä rekisteritutkimuksessa olen selvittänyt lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan syitä lapsuudessa sekä eri etiologioiden yleisyyden ajallista muuttumista. Aineisto koostuu potilaista, joilla oli vähintään yksi hoitokäynti Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) Lastenklinikalla tammikuun 1985 ja maaliskuun 2016 välisenä aikana. Lisämunuaiskuoren vajaatoimintaa sairastavat potilaat haettiin HYKSin sähköisestä potilastietojärjestelmästä ICD-9 ja -10-tautiluokitusten koodeilla. Sisäänottokriteerit täyttivät kliinistä ja kroonista lisämunuaiskuoren vajaatoimintaa sairastavat lapsena diagnosoidut potilaat. Potilaat saivat diagnoosinsa vuosina 1958-2016. Tutkimuksessa löytyi 170 lisämunuaiskuoren vajaatoimintaa (AI) sairastavaa potilasta. Kaksi yleisintä syytä AI:lle olivat synnynnäinen lisämunuaishyperplasia, jota sairasti 65 potilasta, sekä tyypin 1 autoimmuunipolyendokrinopatia (APECED eli APS-1) 47 potilaalla. Muut tautietiologiat olivat aivolisäkkeen vajaatoiminta (16 potilasta), isoloitunut autoimmuuniadrenaliitti (11), keskushermoston leikkaukset (9), tyypin 2 autoimmuunipolyendokrinopatia (5), adrenoleukodystrofia (4), isoloitunut adrenokortikotropiinivaje (4), määrittelemätön lisämunuaislama (4), lääkkeiden sivuvaikutus (4) sekä synnynnäinen lisämunuaisten hypoplasia (1). Vain kolme uutta APECED-tapausta diagnosoitiin vuosina 2000-2016. Synnynnäinen lisämunuaishyperplasia oli suurin etiologinen AI-ryhmä, mikä vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia. Sen suurta osuutta voi selittää tyttöjen virilisaation korjausleikkausten keskittyminen HYKSiin. APECEDin osuus oli suurempi kuin aiemmissa tutkimuksissa. Taustalla voivat olla taudin kuuluminen suomalaiseen tautiperintöön sekä muiden sairaanhoitopiirien potilaiden tutkimuskäynnit Lastenklinikalla. Primaarinen lisämunuaisen vajaatoiminta oli yleisempää kuin sekundaarinen, kuten kansainvälisissä lasten vajaatoimintaa selvittäneissä tutkimuksissakin on todettu. Osasyynä voi olla myös hoitavien lääkärien käyttämien sekundaarisen vajaatoiminnan ICD-koodien vaihtelevuus.

Teollisuusmaissa - ja siten Suomessakin - tapaturmakuolemat ovat ylivoimaisesti suurin syy lasten ja nuorten kuolemiin. Maailmanlaajuisesti tapaturmakuolleisuus lasten ja nuorten ikäluokissa on vielä suurempi. Tapaturmat muodostavat maailmassa hiukan alle puolet lasten ja nuorten kuolemista ollen toiseksi yleisin kuolinsyy. Tutkielma käsittelee Oikeuslääketieteen laitoksella vuosina 1996-2005 tutkittuja alle kaksikymmentävuotiaita lapsia ja nuoria, joiden kuolemanluokkana on ollut tapaturma. Tapauksia oli 249, joista 192 valittiin tutkimukseen. Kuolemantapaukset eroteltiin pääluokkiin kuolemantyypin ja -paikan suhteen. Korrelaatioita etsittiin ajan, iän ja sukupuolen suhteen. Poikien tapaturmat olivat yleisempiä kaikissa ikäluokissa, tapaturmatyypeissä ja - paikoissa. Tapaturmakuolemat yleistyivät pojilla iän suhteen, mutta tytöillä vastaavaa ilmiötä ei havaittu. Liikenneonnettomuudet muodostivat yli puolet tapaturmista. Tie ja yksityisasunto olivat yleisimmät tapaturmapaikat. Pienen otoksen takia ajan suhteen ei huomattu merkitsevää muutosta.

Kuormittavien elämäntapahtumien on useissa tutkimuksissa todettu lisäävän masennukseen sairastumisen riskiä, mutta tutkimustietoa niiden vaikutuksesta masennuksen kulkuun on tarjolla vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuormittavien elämäntapahtumien vaikutusta nuorten depressioon sen päätetapahtumien ja oireiden kehityskulun osalta seuranta-aikana. Tutkittavilta kerättiin tietoa myös koetusta koulukiusaamisesta. Tutkittavat koottiin vuosina 1998-2001 nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon hakeutuneista nuorista ja heidän verrokeista. Tutkittavia potilaita oli 218 ja heistä 148 osallistui kahdeksan vuoden seurantaan, verrokkeja oli 200. Mielenterveyshäiriöitä ja kuormittavia elämäntapahtumia selvitettiin sekä strukturoiduilla että subjektiiviseen arvioon perustuvilla haastatteluilla ja kyselyillä. Kiusaamiskokemuksia kartoitettiin takautuvasti kahdeksan vuoden seurantahaastattelussa. Tutkittavia masennuksen päätetapahtumia olivat masennuksen uusiutuminen, masennuksen kesto yli 25% seuranta-ajasta ja oirekehitystä kuvaavat latentit profiilit. Kuormittavien elämänkokemusten kumulatiivinen määrä lisäsi riskiä sairastua mielialahäiriöön, mutta vaikutusta masennuksen kulkuun ei havaittu. Vanhempien ero, alkoholismi ja psykiatrinen hoito sekä tutkittavan pahoinpidellyksi tuleminen lisäsivät riskiä sairastua masennukseen ja lieviin mielialahäiriöihin. Kiusatuksi tuleminen ala-asteella lisäsi masennuksen uusiutumisen riskiä. Kiusaamiskokemukset ala- ja yläasteella lisäsivät riskiä masennuksen kestoon yli 25% seuranta-ajasta. Seksuaalinen hyväksikäyttö seuranta-aikana lisäsi riskiä masennuksen huonolle kehityskululle, jossa toipuminen edistyy aluksi hyvin, mutta oireet vaikeutuvat vuoden seurannan jälkeen. Yksityiskohtaisempi kuormittavien elämänkokemusten vaikutusten tunteminen parantaa mahdollisuutta yksilöllisemmän hoidon suunnitteluun potilaille. Informaatiota voidaan käyttää depression uusiutumisen ja huonon kehityskulun riskissä olevien nuorten tunnistamiseen. Etenkin kiusattujen ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden potilaiden tunnistaminen on tärkeää huomioiden niiden mahdollinen yksilötason vaikutus masennuksen kulkuun.

ADHD:n diagnostisiin kriteereihin on vuodesta 1980 kuulunut vaatimus oireiden esiintymisestä riittävän varhaisella iällä, vaikka varsinaista näyttöä sopimuksenvaraisen alkamisikäkriteerin tueksi ei ole. Useassa väestöpohjaisessa seurantatutkimuksessa on nyt havaittu aikuisia ja nuoria yksilöitä, jotka kärsivät ADHD:n kaltaisesta oireyhtymästä, vaikka lapsuusiällä ADHD:n diagnostiset kriteerit eivät täyttyneet. Osassa tapauksista diagnostinen kynnys alittui lapsuudessa vain niukasti, mutta myös lähes oireettomia tapauksia havaittiin. Spekulaation kohteena on ollut sisäisten tai ulkoisten kompensaatiokeinojen kyky piilottaa ADHD-oireita ympäristön vaatimusten vaihtelusta riippuen. Toisaalta myöhäiset ADHD-oireet voitaisiin usein yhdistää muihin samanaikaisiin diagnooseihin, mutta kysymystä monimutkaistaa liitännäisdiagnoosien suuri esiintyvyys riippumatta ADHD:n alkamisiästä. Ilmiönä ADHD:n myöhäiseen puhkeamiseen liittyy vielä runsaasti ratkaisemattomia kysymyksiä, mutta tavanomaisia hoitovaihtoehtoja tulisi kenties harkita pitkäaikaiseen, piirteenomaiseen, elämää haittaavaan ADHD-oirekuvaan, vaikka se näyttäisikin ilmaantuneen vasta lapsuus- tai nuoruusiän jälkeen. Etenkin lievemmissä tapauksissa keskeistä olisi kuitenkin huolellisesti arvioida diagnostiikkaan ja hoitoon liittyvät hyödyt ja haitat niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta ylidiagnostiikan välttämiseksi. (141 sanaa)