Browsing by Subject "Aikakirjat"

Tutkimuksessa tarkastellaan 2. Aikakirjassa Joasin, Hiskian ja Josian hallitukausilla tapahtuneissa reformeissa vaikuttaneita leeviläisiä: millaisia rooleja ja tehtäviä he saavat, millainen on tekstin suhtautuminen heihin, ja ovatko kuvaukset sisällöltään ja asenteeltaan yhtenäisiä. Erityisen hedelmällisiä ovat Kuningasten kirjojen kanssa paralleeliset kohdat, joiden voidaan usein selvästi osoittaa Aikakirjojen kirjoittajan tekemät mahdolliset muokkaukset, ja niiden perusteella arvioida hänen ideologiaansa ja teologiaansa. Aineistona toimivat pääasiassa 2. Aik. luvut 23—24, 29—31 ja 34—35. Tekstikatkelmat kertovat melko tarkasti kolmen edellä mainitun kuninkaan valtakausista. Joasin kohdalla huomio kiinnittyy erityisesti sotilaallisiin tehtäviin, joita leeviläiset näyttäisivät saavan vallankaappauksessa. Hiskiaa käsittelevässä luvussa erityisen mielenkiintoista on pappien ja leeviläisten ambivalentti suhde, joka näyttäytyy sekä tekstikriittisinä, että sisällöllisinä ongelmina. Verrattuna näihin kahteen ovat leeviläiset Josian valtakautena pikemminkin statisteja kuin aktiivisia vaikuttajia, mutta tekstissä on joka tapauksessa joitakin paljastavia kohtia – ennen kaikkea poikkeama paralleelisesta Kuningasten kirjojen tekstistä, jossa profeetat on vaihdettu leeviläisiksi. Tekemäni havainnot osoittavat, että vaikka 2. Aikakirjan reformikertomusten leeviläiset piirteet ovatkin mitä todennäköisimmin alkuperäisiä, ei kirjoittajan suhtautuminen kuitenkaan ole ollut johdonmukaisen positiivista – toisinaan leeviläisiä moititaan, toisaalla heitä kehutaan pappien kustannuksella. Eräs läpi MT:n 2. Aikakirjan reformikertomusten toistuva tyypillisestä kielenkäytöstä poikkeava ilmaus on ”leeviläiset papit”, jonka moni käsikirjoitus pyrkii korjaamaan muotoon ”papit ja leeviläiset”. Jokainen tapaus on kuitenkin kyseenalaistettavissa käsikirjoitusevidenssin tai kontekstin perusteella, ja ylipäänsä harvinaisuutensa vuoksi ne eivät ole riittävää todistusaineistoa murtaakseen yleisen käsityksen pappien ja heidän alaisenaan toimivien leeviläisten välisestä erosta. Aikakirjojen käsityksen mukaan leeviläisten tehtäväkirjo on laaja, ja useimmat näistä tehtävistä saavat tukea muualta heprealaisesta Raamatusta, ennen kaikkea Pentateukista. Joasin vallankaappauksen kohdalla havaittavat sotilaalliset tehtävät selittyvät tarpeella korvata Kuningasten narratiivissa olleet ulkomaalaiset palkkasoturit ja vaalia temppelin kultillista puhtautta, ja lisäksi ne voidaan oikeuttaa Pentateukin kertomuksilla varhaisten leeviläisten väkivaltaisesta kiihkoilusta Jahven suojelemiseksi. Sen sijaan joidenkin tutkijoiden esittämä ajatus leeviläisistä profeettainstituution korvaajina ei vaikuta havaintojeni valossa uskottavalta. Leeviläisten ja pappien kehittyminen on valtava koko heprealaisen Raamatun läpäisevä tutkimusongelma, jota on lähestyttävä pala palalta. Vaikka Aikakirjojen tekstien historiallisuus on kyseenalaista, kertovat ne ennen kaikkea kirjoitusajankohtansa ideologioista ja asenteista, etenkin, kun useita kohtia voi verrata varhaisempiin Kuningasten kirjoihin, joista leeviläiset puuttuvat käytännössä kokonaan.