Browsing by Subject "Asunnottomuus"

Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön päihdepalveluihin integroidun työmuodon kehittämistä asunnottomien ja asunnottomuuden uhanalaisten asiakkaiden tarpeiden huomioimisen näkökulmasta. Tavoitteena on, että päihdepoliklinikan sosiaalityössä osattaisiin kohdentaa työn resursseja ja kehittää työn menetelmiä entistä paremmin ja tarkoituksenmukaisesti tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa asunnottomien ja sosiaalityön asiakkaiden palveluiden toteuttamisella on laaja lainsäädännöllinen ja poliittinen ohjaus, ja työntekijän kautta heijastuukin koko yhteiskunnan kyky vastata vaikeissa elämäntilanteissa olevien tarpeisiin. Viime kädessä työn arvo mitataan jaetun ihmisyyden kunnioittamisen, ihmisten elämänlaadun parantamisen ja siten yhteiskunnan potentiaalin kunniallisen käytön kautta. Sosiaalityöntekijöiden palveluntarpeen arvioiden tekeminen on sosiaalihuoltolaissa (SHL 36-38 §) tarkkaan määriteltyä, ja palveluntarpeen arviot toimivat portinvartijana monille asiakkaan saamille yhteiskunnallisille palveluille. Sosiaalityön palveluntarpeen arviointi on aina julkisvallan käyttöä, joka koskettaa ihmisen yksityisyyttä perustavanlaatuisella tavalla, ja vaikuttaa voimakkaasti myös asunnottomien saamiin palveluihin. Osallistavassa käytäntötutkimuksessa tutkimusaineistona käytetään päihdepoliklinikan sosiaalityön asunnottomien ja asunnottomuusuhanalaisten asiakkaiden anonymisoituja palveluntarpeen arvioita ja palvelusuunnitelmia, sekä päihdepoliklinikoiden sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelua. Laadullisen tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan temaattisella soveltavalla analyysilla palveluntarpeen arvioiden tekemisen haasteita sosiaalityöntekijöiden kokemana, sosiaalipalveluiden poissulkevia käytäntöjä, rakenteellisia esteitä asunnon saamisessa, sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyden kokemuksia vaikuttamismahdollisuuksissa sekä hyvien käytäntöjen ja tulevaisuuden vaikuttamiskeinojen vahvistamista. Palveluntarpeen arvioita tarkastellaan malliohjaavalla sisällönanalyysilla kategorioissa asumisen turvaaminen ja asunnottomaksi ajautumisen estäminen, asunnottoman tilanteen pahenemisen ehkäiseminen sekä asunnottomuuden uusiutumisen ehkäiseminen.

Asunnottomuus on samanaikaisesti historiallinen ja ajankohtainen ilmiö, joka kytkeytyy yhteiskunnan rakenteisiin, eriarvoisuuteen sekä yksilön valintoihin. Tämän tutkielman teemana on helsinkiläisten nuorten asunnottomuus ja tutkimuksen tavoitteena on luoda kuvaus nuorten asunnottomuuden lähtökohdista ja hyvinvoinnista kolmannen sektorin näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineistona on kahden Sininauhasäätiöllä työskentelevän ammattilaisen strukturoidut etähaastattelut. Haastatteluista ensimmäinen toteutettiin sähköpostihaastatteluna ja toinen Teams-kokouksena. Molemmat haastattelut on analysoitu käyttäen sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on toiminut Erik Allardtin teoria hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Tutkimuskysymykseni aineistolle ovat seuraavat: 1) Millaisia ovat nuorten asunnottomuuspolut työntekijöiden näkemysten mukaan ja millaisena he näkevät asunnottomien nuorten hyvinvoinnin ja hyvinvoinnin aukot? 2) Millainen on työntekijöiden mielestä kolmannen sektorin toimijoiden rooli nuorten asunnottomuuden ehkäisemisessä ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa? Tulosten perusteella nuorten asunnottomuuspolut ovat moninaisia, ylisukupolvisia ja syyt asunnottomuuteen voidaan jakaa rakenteellisiin ja yksilöstä johtuviin. Nuorten tämänhetkinen hyvinvointi on hyvin vaihtelevaa ja COVID-19-pandemia on viime vuosina vaikuttanut nuorten asunnottomien fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tuloksissa korostui kolmannen sektorin toimijoiden erityinen rooli asunnottomien auttamisessa, ja erityisesti Sininauhasäätiön Nuoli-projekti esiintyi tuloksissa merkittävänä nuorten auttajana. Nuorten hyvinvoinnista on löydettävissä moniulotteisuutta Allardtin teorian mukaisesti. Tämä on havaittavissa esimerkiksi nuorten sosiaalisten suhteiden kaipuussa ja toiveajattelussa.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin työntekijöiden havaintoja koronapandemian ja koronarajoitustoimenpiteiden tuomista muutoksista asunnottomien päihteidenkäyttäjien asemaan, elinolosuhteisiin ja palveluiden saantiin poikkeusolojen aikana. Asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilannetta koronapandemian aikana on tutkittu toistaiseksi vähän Suomessa ilmiön tuoreuden vuoksi. Asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilanteesta on kuitenkin ollut vaikea saada tietoa jo ennen koronapandemiaa, ja siksi tutkimustieto asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilanteesta on tärkeää palveluiden kehittämisen kannalta. Tutkielmassa asunnottomalla päihteidenkäyttäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka on virallisesti asunnoton, ja jolla ilmenee päihdehäiriön oireita. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu stigman käsitteen ympärille. Tutkielmassa stigmalla tarkoitetaan ilmiötä, jossa jokin henkilön identiteettiin liittyvä piirre tai ominaisuus estää täyden sosiaalisen hyväksynnän. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta Helsingin kaupungin työntekijän haastattelusta. Haastattelut toteutuivat alkusyksyn 2021 aikana. Haastatellut työntekijät työskentelivät Helsingin kaupungin palveluissa koronapandemian aikana. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa käytetään puolistrukturoitua haastattelumenetelmää ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulosten mukaan monet asunnottomat päihteidenkäyttäjät jäivät tavoittamattomiin ja ajautuivat yhä heikompaan elämäntilanteeseen ja huonompaan kuntoon koronapandemian aikana. Koronapandemian mukanaan tuomat koronarajoitustoimenpiteet ja palveluiden sulkeminen vaikuttivat heikentävästi asunnottomien päihteidenkäyttäjien fyysiseen ja psyykkiseen vointiin sekä toivat muutoksia heidän sosiaaliseen kanssakäymiseensä ja omaan asiointiin eri palveluissa. Tutkimustulokset osoittavat, että asunnottomista päihteidenkäyttäjistä tuli julkisesti näkyvämpiä koronarajoitustoimenpiteiden aikana. Julkinen näkyvyys lisäsi sosiaalisen leimautumisen riskiä. Tämän lisäksi sosiaalista leimautumista aiheuttivat myös ulospäin näkyvä päihdehäiriö sekä asunnottomuuden mukanaan tuomat näkyvät ulkoiset merkit, kuten väsymys ja epäsiisteys, sekä mahdolliset koronaoireet, kuten flunssaoireet. Tulosten perusteella voidaan esittää, että koronarajoitustoimenpiteet, korona-altistuminen tai koronatartunta ja ulospäin näkyvät flunssaoireet aiheuttavat tilanteen, jossa asunnottomilla päihteidenkäyttäjillä on useampi sosiaalisen leimautumisen riskitekijä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että näitä riskitekijöitä ovat asunnottomuus, päihdehäiriö ja koronatartunta.

Laadullinen tutkielmani käsittelee erään kolmanteen sektoriin kuuluvan kristillistaustaisen organisaation toimintaa koronapandemian aikana asunnottomien parissa. Tavoitteena on kartoittaa työntekijöiden kokemuksia koronapandemian vaikutuksista tutkimani organisaation päiväkeskusten toimintaan ja asunnottomien asiakkaiden osallisuuden toteutumiseen. Olen hyödyntänyt tutkielmassani asunnottomuuteen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Aineisto koostuu kuudesta asunnottomien parissa työskentelevien teemahaastattelusta sekä yhdestä sähköpostin avulla toteutetusta haastattelusta, joka sisältää kahden työntekijän vastaukset. Analyysimenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teoreettisena näkökulmana on osallisuus. Maailmanlaajuinen tilanne on vaikuttanut koko yhteiskuntaan. Pandemian seuraukset ovat voimakkaat jo alun perin heikossa asemassa olevien ihmisten elämässä. Asunnottomien palveluita on jouduttu sulkemaan ja kaventamaan, minkä myötä korona on aiheuttanut merkittäviä muutoksia tutkimani organisaation toimintaan ja asunnottomien osallisuuden toteutumiseen. Tutkielman päätulokset muodostuivat seuraavista kokonaisuuksista: pandemian seuraukset organisaation toimintaan ja asiakkaisiin, kehityskohteet ja yhteisöllisyyden kokeminen. Asiakkaiden virastoasioiden hoito eli palveluohjaus on korostunut, mutta pandemia on pakottanut luopumaan kaikesta yhteisöllisestä toiminnasta. Koronapandemian vaikutukset ovat näkyneet asiakkaiden henkisessä ja fyysisessä terveydessä. Työntekijät pyrkivät varmistamaan, että asiakkaiden perustarpeet täyttyvät. Poikkeusaikana oleskelua on rajoitettu julkisissa tiloissa ja päiväkeskuksissa, jolloin asunnottomien on ollut hankalampaa löytää paikkaa, jossa viettää aikaa. Haastatteluissa toistui asunnottomien hätämajoituspaikkojen lisätarve. Haastateltavien tulevaisuuden toiveena oli palata organisaatiossa koronaa edeltävään yhteisölliseen toimintaan. Tämän tutkielman tulokset kertovat, että koronapandemia on opettanut hyödyllisiä asioita, joita voidaan mahdollisesti soveltaa tulevaisuudessa asunnottomien palveluja kehitettäessä. Kolmannen sektorin rooli on tullut entistä näkyvämmäksi. Pandemia-aikana julkisen sektorin ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö on ollut tärkeässä osassa. Tätä yhteistyötä toivottiin jatkettavan entistä tiiviimmin.