Browsing by Subject "DAO"

Hajautettu autonominen organisaatio (DAO) on nimensä mukaisesti autonomisesti tiettyä toimintaa suorittava organisaatio, joka toimii hajautetussa verkossa. DAO tarjoaa uudenlaisen organisaatiomallin, jossa päätöksenteko tehdään sen jäsenten kesken äänioikeuksia sisältävien hallinnointitokeneiden omistusten perusteella. DAO:jen toimintaperiaate perustuu älykkäisiin sopimuksiin. Älykkäät sopimukset ovat tietokoneohjelmistoja, jotka automaattisesti toteuttavat niihin koodatut toimenpiteet tiettyjen ehtojen täyttyessä. DAO:issa ne määrittelevät muun muassa niiden säännöt, päätöksentekomekanismit ja toimintalogiikan. Tutkielma käsittelee tiettyjä yhtiöoikeudellisia piirteitä sisältäviä suhteita DAO:n jäsenten ja muiden toimijoiden välillä. Tutkielmassa tutkitaan lähdekoodin käyttöä sääntelevän lisenssin soveltumista yhtiöoikeudellisen luonteen omaavaksi valvontamekanismiksi, jolla säädellään ulkoisten operaattoreiden toimintaa. Tietokoneohjelmistoina älykkäisiin sopimuksiin liittyy myös niiden lähdekoodin lisensointia koskevat kysymykset. Lähdekoodin lisensointiin voidaan soveltaa useita eri lisensointimalleja, jotka eroavat toisistaan niiden asettamien ehtojen ja rajoitusten perusteella. Tässä tutkielmassa arvioidaan eri lisenssimallien eroja ja tutkitaan, miten lähdekoodin lisenssillä pystytään estämään ulkoisten operaattoreiden opportunistinen toiminta. Tältä osin tutkielma nojautuu immateriaalioikeuden ja sopimusoikeuden oppeihin, mutta soveltaa vahvasti myös oppeja yhtiöoikeusliitännäisestä agenttiteoriasta. Tutkielmassa tutkitaan myös DAO:n jäsenten ja oikeuksien ja velvollisuuksien kollektiiviseksi omistamiseksi perustetun oikeushenkilön (englanniksi legal wrapper) välistä suhdetta. DAO:t eivät voi puutteellisen oikeushenkilöllisyytensä vuoksi omistaa tekijänoikeutta älykkään sopimuksensa lähdekoodiin tai nostaa kannetta ulkoisen operaattorin rikkoessa lisenssiehtoja. Tekijänoikeuden kollektiivinen omistaminen on kuitenkin perusteltua oikeuskeinojen käyttämisen tehokkuuden perusteella. Näin ollen syntyy tarve erityiselle oikeushenkilöllisyyden omaavalle entiteetille, joka kollektiivisesti omistaa tekijänoikeudet DAO:n älykkään sopimuksen lähdekoodiin. Painoarvo asian tarkastelussa on DAO:n jäsenten käytössä olevien juridisten strategioiden soveltumisen tutkimisessa. Tältäkin osin tutkimus nojaa vahvasti sopimusoikeudellisiin oppeihin ja yhtiöoikeusliitännäiseen agenttiteoriaan, mutta soveltaa oppeja myös oikeusteoreettisista lähteistä.

Lohkoketjuteknologian kehittyminen on mahdollistanut toisilleen tuntemattomien toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tarjoamalla teknologiaan perustuvan mekanismin toimijoiden välisen luottamuksen varmistamiseksi ja ylläpitämiseksi. Lohkoketjuteknologian luottamusmekanismi on mahdollistanut myös laajempien vuorovaikutussuhteiden koordinoimisen teknologian avulla, mikä on johtanut hajautettujen autonomisten organisaatioiden (engl. decentralized autonomous organization, jatkossa ”DAO”) kehittymiseen. DAO:ssa on kysymys lohkoketjuteknologiaan ja älykkäisiin sopimuksiin perustuvasta organisaatiorakenteesta, joka mahdollistaa toimijoiden välisten suhteiden teknologiaperusteisen järjestämisen lohkoketjuteknologian perusperiaatteiden mukaisesti. DAO:n teknologia- ja sopimusperusteisen organisaatiokokonaisuuden toimintaa koordinoidaan hyödyntämällä digitaalisia lohkoketjupohjaisia instrumentteja eli tokeneita, joiden haltijat omaavat DAO:on kohdistuvia oikeuksia. Perusasetelma, jossa instrumentti tuottaa instrumentinhaltijoista erilliseen organisaatioon kohdistuvia oikeuksia, muistuttaa siten osakeyhtiöinstituutiota. DAO:ssa määräysvalta on kuitenkin kokonaisuudessaan hajautettu sijoittajille eli tokeninhaltijoille, jotka käyttävät hallinnoimisoikeuksiaan suoraan vuorovaikutuksessa älykkäiden sopimusten kanssa. Tämä johtaa tokeninhaltijoiden välisten päämies-agenttisuhteiden korostumiseen osakeyhtiölle tyypillisen johdon ja omistajien välisen päämies-agenttisuhteen asemesta. Osakeyhtiöstä poikkeavien päämies-agenttisuhteiden lisäksi DAO:n ominaispiirteisiin vaikuttaa keskeisesti organisaation teknologia- ja sopimusperusteinen luonne, joka määrittää myös tokeninhaltijan aseman osana organisaatiokokonaisuutta. Markkinoiden, yritysten ja verkostojen kontekstissa DAO muodostaa hybridimallisen kokonaisuuden, joka hyödyntää kaikkien edellä mainittujen erityispiirteitä. Sopimuksenomaisten rakenteiden yhteenliittymänä DAO voidaan identifioida sopimusverkkomallin mukaiseksi organisaatioksi, joka mahdollistaa useiden toimijoiden antamien tuotantopanosten yhdistämisen älykkäiden sopimusten asettamissa puitteissa. Tämän kokonaisuuden puitteissa tokeninhaltijat voivat toimia hajautetun ja itseohjautuvan kapitalismin periaatteiden mukaisesti vapaasti vuorovaikutuksessa suoraan älykkäiden sopimusten kanssa. Tokeniin liitettyjen oikeuksien seurauksena DAO:n sopimusverkossa on kysymys varallisuusoikeudellisesta järjestelystä, jonka piirissä kullekin toimijalle muodostuu yksilöllinen riskipositio, josta käsin voidaan lähestyä järjestelyyn sisältyvien oikeussuhteiden sisältöä. Sääntelyteoreettisesti tokeninhaltijan riskipositioon liittyvät ongelmakohdat kulminoituvat DAO:n sopimusperusteisuuden vuoksi aktualisoituvaan epätäydellisten sopimusten ongelmaan. Teknologiaperusteisuudesta aiheutuvien rajoitteiden takia epätäydellisten sopimusten verkoston aukollisuutta ei voida paikata periaatemallisella sääntelyllä, mikä vaikuttaa erityisesti vähemmistön asemaan osana organisaatiokokonaisuutta. Periaatemallinen sääntely toimii tyypillisesti keinona minimoida sopimusten epätäydellisyyden aiheuttamia ongelmia, joten sen puuttumisella on keskeinen vaikutus DAO:n sopimusperusteisen kokonaisuuden sekä tokeninhaltijan riskiposition kannalta. DAO:n toimintaa ohjaavat älykkäät sopimukset eivät epätäydellisyytensä vuoksi kykene tarjoamaan tokeninhaltijoille kattavaa suojaa riskiposition pysyvyyden näkökulmasta, mikä korostaa riskinhallintakeinojen merkitystä. Älykkäiden sopimusten mahdollistama toimenpiteiden automaattinen täytäntöönpano yhdessä tokeninhaltijoille hajautetun päätösvallan kanssa johtaa enemmistön ja vähemmistön välisen päämies-agenttisuhteen korostumiseen. Riskinhallinnassa hyödynnettävien voice option ja exit option -toimintamallien tehokkuus riippuu organisaation sisäisten suhteiden tapauskohtaisesta tasapainosta ja tähän tasapainoon kohdistuvista vaikutusmahdollisuuksista. Sääntelyteoreettisesti tapauskohtaisesti vaihtelevaa riskinhallintakeinojen tehokkuutta voidaan pitää ongelmallisena. Riskinhallintakeinoihin sisältyy kuitenkin useita mekanismeja, joiden avulla tokeninhaltijat voivat tasapainottaa organisaation piirissä ilmeneviä markkinahäiriöitä. Tokeninhaltijan riskinhallintakeinojen tehokkuus ja mahdollisuus markkinahäiriöiden minimoimiseen perustuu sekä enemmistön että vähemmistön osalta erityisesti peliteoreettisiin mekanismeihin ja tokeninhaltijoiden keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Peliteoreettisten mekanismien tehokkuus edellyttää riskinhallintakeinoilta kokonaisvaltaista toimivuutta, koska voice option ja exit option toimintamallit muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jonka tehokkuus mahdollistaa DAO:n toiminnan jatkuvuuden kaikkien tokeninhaltijoiden oikeudet huomioon ottavalla tavalla. Esimerkiksi forkkaamisen ja teknologiaperusteisten hallinnointimekanismien myötä teknologia tarjoaa uudenlaisia keinoja voice option ja exit option toimintamallien tehostamiseksi, mutta viime kädessä DAO:n riskinhallintakokonaisuuden tehokkuus riippuu tokeninhaltijoiden kyvystä organisoida DAO:n toiminta markkinahäiriöitä minimoivalla ja tokeninhaltijoiden lojaliteettia sekä organisaation jatkuvuutta tukevalla tavalla.