Browsing by Subject "Eurooppaoikeus"

Alkoholin etämyynnin oikeustila on ollut epäselvä Suomessa jo vuosia. Erilaiset viranomaisohjeet, oikeuskäytäntö ja laintasolta puuttuva alkoholin etämyynnin kielto ovat hämärtäneet asian tulkintaa. Sosiaali- ja terveysminiseriö (STM) aloitti alkoholilain muuttamisen ja alkoholin etämyynnin nimenomaisen kieltämisen alkoholilaissa ja asiasta notifioitiin Euroopan unionin komissiota kesällä 2018. Komissio antoi lausuntonsa asiasta syksyllä 2018, jonka jälkeen STM luopui lakihankkeesta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voiko Suomi kieltää alkoholin etämyynnin EU:n sisämarkkinoilla. Pohdin tutkimuksessani, mitä eri vaihtoehtoja Suomella on epäselvän etämyyntikysymyksen ratkaisemiseksi. Käyn myös läpi 2018 voimaan tulleen uuden alkoholilain (1102/2017) keskeisimmät uudistukset alkoholin etämyyntiä koskien. Tämän perusteella arvioin, miten uusi alkoholilaki on vaikuttanut etämyynnin oikeudelliseen tilanteeseen ja EU:n suhtautumiseen Suomen alkoholipolitiikan tavoitteita, alkoholimonopolia ja alkoholin etämyynnin kieltoa koskien. Tutkimusmetodinani olen käyttänyt lainopillista metodia ja eurooppaoikeuden osalta olen tehnyt teleologista laintulkintaa. Tutkimusmateriaalina olen käyttänyt Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, oikeuskirjallisuutta, yksittäisiä kotimaisia oikeustapauksia, lainvalmisteluaineistoa, EU:n perussopimuksia, asetuksia ja direktiivejä sekä kotimaisia lakeja ja viranomaisohjeistuksia. Näiden perusteella olen koonnut oleellisen asiaa koskevan eurooppaoikeuden ja tuonut esille perustellun käsitykseni alkoholin etämyynnin kieltämisen mahdollisuuksista. Tutkimukseni perusteella alkoholin etämyynnin täyskielto ei olisi EU-oikeuden mukainen. Varsinkaan mietojen alkoholijuomien osalta kieltäminen ei minusta olisi mahdollista. Väkevien alkoholijuomien etämyynnin kielto saattaisi olla perusteltavissa ihmisten elämän ja terveyden suojelulla, mutta tämänkin toimenpiteen oikeasuhtaisuuden osoittaminen tavoiteltuun päämäärään nähden voisi hyvinkin osoittautua Suomelle mahdottomaksi, johtuen alkoholin etämyynnin pienestä osasta alkoholin kokonaiskulutukseen nähden. Etämyynnin valvominen esimerkiksi luovutuspisteillä olisi EU:n sisämarkkinoiden tavaroiden vapaata liikkuvuutta vähemmän rajoittava toimenpide, ja täten täyskieltoa käyttökelpoisempi vaihtoehto. Alkoholin saatavuuden lisääminen alkoholilain uudistuksella ei ainakaan parantanut Suomen mahdollisuuksia kieltää alkoholin etämyyntiä EU:n näkökulmasta.

Ilmastokriisi muuttaa oikeutta. Ympäristöperusoikeuden merkitys on viime vuosina kasvanut lainsäätäjän sekä lainkäyttäjien toiminnassa. Euroopan unioni kasvattaa rooliaan ilmastopolitiikassa. Samaan aikaan eduskunnan budjettivalta on korostunut perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen vaativat yhteiskunnalta kiireellisiä ja kokonaisvaltaisia toimia, mistä väistämättäkin aiheutuu kustannuksia. Tutkielmassa vastataan siihen, miten ympäristöperusoikeus vaikuttaa eduskunnan budjettivaltaan ja voiko se velvoittaa budjettivallan käyttäjää yksittäistapauksessa. Ympäristöperusoikeuden katsotaan kehittyneen viimeaikaisessa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä, ja se on jo saavuttanut omaa ydinaluettaan. Budjettivallankäyttäjän on toimittava siten, että pysytään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Eduskunnan ei tule ohjata julkisia varoja ympäristön tilaa heikentävään toimintaan. Ympäristönsuojelun määrärahat ovat säännöllisiä, mutta niiden suuruutta ei säännellä laissa. Valtion talousarvio ei ole perusoikeuskontrollin alainen, eikä ympäristöperusoikeus siten saa oikeussuojaa budjettivallankäytössä. Tilanne voi muuttua, mikäli ilmastokanteet menestyvät tuomioistuimissa. Ympäristöperusoikeus ja budjettivalta ovat ensimmäistä kertaa valtiosääntöoikeudellisessa konfliktissa perustuslakivaliokunnan lausunnossa, joka koskee Euroopan komission ehdotusta asetukseksi luonnon ennallistamisesta. Tutkielmassa havaitaan, ettei eduskunnan budjettivaltaa koskeva lausuntokäytäntö kovinkaan hyvin sovellu ympäristöpolitiikan nykytilanteeseen. Euroopan unionin ympäristöpolitiikka rahoitetaan jäsenvaltioiden kansallisista varoista. Ristiriitatilanteessa olisi tarkoituksenmukaisempaa argumentoida unionin oikeusperiaatteilla kuin finanssikriisin yhteydessä syntyneillä budjettivaltakriteereillä. Valtion talousarvion ensisijainen tehtävä on turvata perusoikeudet. Jos unionin ympäristöpoliittisia toimenpiteitä vastustetaan, tulisi esittää vaihtoehtoisia keinoja pysyä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Ympäristö- ja talousvaikutusten arvioinnilla on lainvalmistelussa keskeinen rooli. Ympäristölainsäädännössä säädösvaltaa delegoidaan usein toimeenpaneville viranomaisille. Riskinä on demokraattisten valtaoikeuksien siirtyminen asiantuntijoille. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtion toimintaan ei ole käyty laaja-alaista, demokraattista keskustelua. Miltä kestävän yhteiskunnan pitäisi näyttää? Yhteinen vastaus on löydettävä, jotta yhteiskuntamme kestäisi aikaa.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalla pyritään luomaan yrityksille kannustimia ympäristön kannalta parempien valintojen tekemiseen. Tästä huolimatta joissain tilanteissa riski siitä, että yritysten ympäristöpyrkimykset olisivat EU:n kilpailusääntöjen vastaisia voi nousta kynnyskysymykseksi näiden kannustimien kannalta. Ympäristönäkökohtien ja kilpailuoikeuden yhteensovittaminen onkin haasteellinen tehtävä. Kokonaisuutena ympäristönäkökohtien ja kilpailuoikeuden välinen suhde on monimuotoinen ja aihetta voidaan lähestyä useista eri tulokulmista. Tutkielma lähestyy aihetta EU:n kilpailuoikeuden sisältä käsin. Tutkielmassa pyritään selvittämään, kuinka jo voimassa olevilla EU:n kilpailusääntelyn tarjoamilla työkaluilla ympäristönäkökohtia voidaan ottaa huomioon kilpailunrajoitusten tulkinnassa. Aihe on tutkielman otsikon mukaisesti rajattu ympäristönäkökohtiin kilpailunrajoituksia oikeuttavina tekijöinä ja tarkastelu suoritetaan SEUT 101 ja 102 artiklojen viitekehyksessä. Tutkielmassa osoitetaan, että ympäristönäkökohdat on mahdollista paikantaa osaksi oikeuttamisperusteiden arviointia sekä taloudellisina että ei-taloudellisina tekijöinä. Tarkastelu on rajattu ympäristönäkökohtiin aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Tietyt tutkielmassa esitetyt arviointikriteerit voivat soveltua myös ympäristönäkökohtia laajemman käsitteen, vastuullisuuden huomioon ottamiseen kilpailuanalyysissä. Ympäristönäkökohdille ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, kun niitä tutkitaan kilpailuoikeudellisessa kontekstissa. Tutkielmassa ympäristönäkökohdilla viitataan SEUT 191 artiklassa säädettyihin tavoitteisiin eli esimerkiksi ympäristönsuojeluun, ihmisten terveyden suojeluun ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Tutkielman teoreettinen viitekehys nojautuu perussopimusten koherenttiin tulkintaan, jossa kilpailuoikeutta ei sovelleta tyhjiössä. Tutkielman havaintojen valossa kyse ei ole pelkästään teoreettisista pohdinnoista. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ja komission aiemmasta päätöskäytännöstä on ammennettavissa lopputulema, jonka mukaisesti ympäristönäkökohdilla voi olla merkitystä sekä SEUT 101 että 102 artiklan kilpailuanalyyseissä. Komission poikkeuslupajärjestelmän aikainen päätöskäytäntö osoittaa, että ympäristönäkökohtia voidaan ottaa varsin monimuotoisesti huomioon osana SEUT 101(3) artiklan tehokkuuspuolustusta. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että ympäristönäkökohdat voivat olla osa toimivaa tehokkuuspuolustusta. On kuitenkin epätodennäköistä, että ne sellaisenaan tasapainottaisivat riittävässä määrin kilpailunrajoitusten haitallisia vaikutuksia. SEUT 102 artiklan kontekstissa tutkielmassa esitetään teoreettiset perusteet ympäristöpuolustukselle, joka voi niin ikään nojautua joko tehokkuusarviointiin tai vaihtoehtoisesti perustua objektiiviselle välttämättömyydelle. Kyse on kuitenkin nimenomaisesti ympäristöpuolustuksen potentiaalista SEUT 102 artiklan oikeuttamisperusteena, sillä ympäristönäkökohdilla ei toistaiseksi ole ollut oikeuskäytännössä painoarvoa määräävän markkina-aseman oikeuttamista koskevassa analyysissä.

Kilpailuoikeudellisilla menettelyillä on merkittävä vaikutus niiden kohteena olevan yrityksen oikeusasemaan. Euroopan unionin ("EU") komissiolla ja kansallisilla kilpailuviranomaisilla on asetuksen 1/2003 myötä laajat tutkintavaltuudet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ("SEUT") 101 ja 102 artikloissa säädettyjen kilpailunrajoitusten selvittämiseksi. Lisäksi näillä toimeenpanevilla viranomaisilla on valta määrätä rikkominen lopetettavaksi, edellyttää yrityksiltä rakenteellisia ja toiminnallisia korjaustoimenpiteitä ja asettaa sakkoja paitsi aineellisten kilpailusääntöjen rikkomisesta, myös menettelyn aikana tapahtuvista rikkeistä. Yritysten oikeusasemaa suojaavat puolustautumisoikeudet, jotka perustuvat unionin perusoikeuskirjaan, EU:n sekundaarilainsäädäntöön ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä vahvistettuihin yleisiin periaatteisiin. Oikeusvaltioperiaatteen merkitys EU:n oikeudessa on kasvanut unionin tuomioistuimen vahvistettua, että siihen voidaan vedota oikeudellisena argumenttina ratkaisun perusteluissa. Unionin tuomioistuin on viime vuosina ratkaissut useita tapauksia, jotka tarkentavat käsitteen soveltamisalaa. EU:n oikeusvaltiokäsitys ei ole yksinomaa muodollinen, vaan siihen sisältyy myös aineellisia elementtejä, kuten oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan. Oikeusvaltioperiaatteen merkitystä kilpailuoikeudelle nimenomaan puolustautumisoikeuksien kannalta on erityisen kiinnostava tarkastella, sillä sekä oikeusvaltioperiaatteen että puolustautumisoikeuksien tarkoitus on suojata yksilöä hallinnolliselta mielivallalta. Tässä tutkielmassa kartoitetaan yritysten menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia ja niiden sisältöä ja soveltamisalaa kilpailuoikeudellisessa kontekstissa. Tutkielmassa pohditaan, millaisia kysymyksiä unionin tuomioistuimen tulkintalinja herättää tarkasteltaessa menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta, ja arvioidaan, onko oikeuskäytännössä saavutettu asianmukainen ja oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta hyväksyttävä tasapaino yritysten oikeuksien ja viranomaisten toimivaltuuksien välille. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, miten unionin kilpailuoikeudellisten sääntöjen tehokkuuden turvaamista on käytetty puolustautumisoikeuksien argumenttina puolustautumisoikeuksien rajoittamiselle, ja arvioidaan tehokkuusperiaatteen soveltamista kilpailuoikeudessa prosessiautonomian kannalta. Tutkielman johtopäätöksenä on, että vaikka oikeusvaltioperiaatetta ei olekaan suoraan sovellettu unionin tuomioistuimen menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia koskevassa oikeuskäytännössä kilpailuoikeuden kontekstissa, monet sen osatekijät on otettu riittävästi huomioon puolustautumisoikeuksien alaa käsiteltäessä. Puolustautumisoikeuksien ja toimivaltuuksien tasapainon turvaamisen kannalta olisi suotavaa, että viranomaisten toimivaltuuksien harmonisoinnin yhteydessä harkittaisiin myös puolustautumisoikeuksien harmonisointia.