Browsing by Subject "IPA"

The purpose of this study is to elucidate the experiences of parents of children with special needs when encountering professionals and to understand the meaning of these encounters. Child’s special needs affect parents in many ways and there is more parental burnout among parents of children with special needs. Parents of children with special needs regularly encounter professionals from social services, health services and schools and family-centeredness has become one of the values that conduct services planning. Family-centered practices recognizes parents as the experts on their child, acknowledges the individuality of the families, promotes partnership, and are based on the family’s strengths. In previous studies parents described parents as the experts on their child but stated that professionals do not always acknowledge their expertise. System is described fragmented, and parents experience that professionals do not see the complexity of their lives. The study is based on thirteen semi-structured qualitative interviews with parents of children with special needs. The interview material was analyzed using interpretative phenomenological analysis (IPA). Results showed that when encountering professionals parents experienced that parents and professionals had different roles. The roles of the professionals were companion, expert, know-it-all, and border guard. The roles of the parents were expert, organizer, and fighter. System affected encounters as it was experienced fragmented, and it contained different rules. Also, diagnosis and resources affected encounters. Encounters, occupational skills, services, and information sharing were experienced coincidental. Encounters evoke emotions and emotions affected encounters. Based on the results, it can be concluded that from parents’ perspectives there are issues that hinder family-centered practices. Encounters also have issues that increase parents’ burden. System should be improved so that it matches better the needs of the families, for example there could be a coordinating professional. Professionals should acknowledge parents’ expertise and consider parents’ emotions when encountering them.

Informaatioteknologian kehitys on tuonut joustavuutta työelämään mahdollistamalla työn tekemisen perinteisen työpaikan ulkopuolella. Koronaviruspandemia lisäsi etätyöskentelyä entisestään, kun viruksen leviämistä pyrittiin rajoittamaan laajoilla etätyösuosituksilla. Vuorovaikutuksen siirtyminen työpaikalta sähköisille alustoille on asettanut haasteen työntekijöiden vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tarpeille. Tilanne voi olla erityisen vaikea uusille työntekijöille, jotka vasta opettelevat työtehtäviään ja tutustuvat työorganisaation toimintatapoihin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia uransa alkuvaiheessa olevilla henkilöillä, jotka ovat aloittaneet uudessa työsuhteessa ja työskennelleet pääasiassa tai täysin etänä, on etätyöstä koronapandemian ajalta. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana toimi tulkitseva fenomenologinen analyysi, jonka kontekstissa koronapandemian aikainen etätyöskentely ymmärretään yksilölle merkityksellisenä ja ainutlaatuisena kokemuksena. Tutkielman aineisto kerättiin kesällä 2021 ja se rakentui kuuden 24–26-vuotiaan suomalaisen nuoren aikuisen haastatteluista. Kaikki haastateltavat olivat aloittaneet koronapandemian aikana työsuhteen uudessa työorganisaatiossa ja tehneet ainoastaan tai pääasiassa etätyötä. Tulosten perusteella haastateltavien etätyökokemukset voitiin luokitella toisiinsa suhteessa kolmeen luokkaan: myönteisiin, kielteisiin ja ristiriitaisiin. Myönteisimpiä kokemuksia määrittivät mm. positiivinen suhtautuminen työorganisaatioon, kokemus osallisuudesta uudessa työyhteisössä ja sen sisäisessä vuorovaikutuksessa sekä laadukas perehdytys. Kielteisimpiä etätyökokemuksia määrittivät mm. etäinen tai olematon suhde työorganisaatioon sekä perehdytyksen ja tuen puute. Ristiriitaisia etätyökokemuksia määrittivät kokemukset siitä, että uusi työorganisaatio ja -yhteisö ovat tarjonneet riittävästi tukea, mutta organisaatio tuntui silti etäiseltä ja kokemus yhteisön osallisuudesta jäi puutteelliseksi. Tuloksista ilmeni, että vuorovaikutus koettiin etätyössä korostuneen työtehtäväkeskeiseksi, jolloin vapaa-ajan aiheita käsittelevä vapaamuotoinen keskustelu jäi vähäiseksi. Vapaamuotoinen vuorovaikutus koettiin merkitykselliseksi mm. työyhteisöön tutustumisen, työn sujuvuuden ja henkilökohtaisen oppimisen kannalta. Vapaamuotoisen vuorovaikutuksen ja kasvokkaisten tapaamisten puute sekä rajalliset mahdollisuudet vierailla työorganisaation tiloissa olivat yhteydessä kokemuksiin organisaation etäisyydestä ja työyhteisön osallisuuden haasteista. Tulosten mukaan jo yksittäiset kasvokkaiset tapaamiset ja toimistolla tehdyt työpäivät sekä vapaamuotoisen vuorovaikutukseen panostaminen voivat parantaa kokemusta etätyöskentelystä. Tutkielma onnistui valottamaan etätyöskentelyn ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen haasteita ja suosittelemaan niitä ehkäiseviä toimintatapoja työorganisaatioille.

Tutkielmassa tarkastellaan museota työpaikkana avoinnapidon henkilökunnan näkökulmasta. Tarkastelu lisää ymmärrystä siitä, millainen työpaikka on tämän päivän suomalainen museo yhden museotoiminnan kannalta olennaisen ammattiryhmän näkökulmasta. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten museoiden avoinnapidon henkilökunnan työ näyttäytyy osana museoammattilaisuutta. Tutkimuskysymyksiä ovat: millaista on työskennellä museon avoinnapidon tehtävissä sekä mikä työssä koetaan mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymysten asettelu pohjaavat Museoliiton julkaisemien Museoväki-tutkimusten tuloksiin sekä jossain määrin kirjoittajan omiin työkokemuksiin erikokoisten ja -tyyppisten museoiden avoinnapidon tehtävistä. Tutkielma on myös soveltavaa kulttuurintutkimusta, ja se tarjoaa konkreettisia ratkaisuja tarkastelussa esiin nouseviin avoinnapitotyön kehitys- ja muutostarpeisiin. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta suurissa ammatillisesti hoidetuissa museoissa työskentelevää avoinnapidon henkilökunnan edustajaa. Tutkielman aineisto koostuu pääasiallisesti näistä litteroiduista tutkimushaastatteluista, mutta tulkinnan tukena käytetään myös tilastollisia aineistoja. Tarkastelun teoreettis-metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttis-fenomenologinen tieteenfilosofia, jonka valintaan on vaikuttanut haastatteluissa esiin nousseiden kokemusten kokonaisvaltainen kehollis-ajattelullinen laatu. Avoinnapidon henkilökuntaa tarkastellaan kokonaisruumiin ilmentymänä. Haastatteluaineisto on jäsennelty ja analysoitu tulkitsevan fenomenologisen analyysin menetelmällä. Tutkielma osoittaa, että yksitoikkoinen, matalasti palkattu, epäsäännöllinen ja muita museoalan töitä vähemmän arvostettu avoinnapitotyö saa mielekkyytensä aidoista ja merkityksellisistä asiakaskohtaamisista ja oman osaamisen jakamisesta asiakaspalvelu- ja opastustilanteissa, luovuutta ruokkivassa ja työntekijälle kiinnostavassa työympäristössä. Avoinnapidon henkilökunnan ammattitaito muodostuu työssä kertyneen kokemuksen myötä kehittyneestä, erityisestä tavasta käyttää kehoa ja aisteja, herkkyydestä olla läsnä tilanteille ja museoasiakkaille. Avoinnapitotyön eri osaamisalueet tulisi nykyistä paremmin tunnistaa ja tunnustaa, kommunikaatiota museon eri ammattiryhmien välillä olisi kehitettävä, eri ammattiryhmien osallisuutta tulisi vahvistaa ja työyhteisön tasa-arvoistamiseen tulisi pyrkiä hierarkioita purkamalla. Vaikka avoinnapidon henkilökunnalla on vahva halu ja pyrkimys työskennellä osana museoammatillista yhteisöä, toimivat sen esteinä yhtäältä hierarkkiset rakenteet ja toisaalta niitä korostavat haastatteluajankohdan poikkeusajat. Aineistosta nousee toive nähdä tulevaisuuden museon avoinnapidon henkilökunnan edustajat muiden museoammattilaisten kanssa tasa-arvoisesti työskentelevinä aktiivisina toimijoina. Nykytilanteessa avoinnapidon henkilökunta kokee asemansa ennemmin yleisötyötä tekevän koneiston mekaanisena osasena kuin museoalaa ja yleisötyötä eteenpäin vievänä muutosvoimana.

Sosiaalinen ahdistuneisuus ja mielenterveyden häiriöksi luokiteltava sosiaalisten tilanteiden pelko rajoittaa tuskaisuudessaan yksilön jokapäiväistä elämää. Sosiaaliset pelot saattavat olla myös työttömyyden ja muiden mielenterveyden häiriöiden kuten masennuksen taustalla. Sosiaalisten tilanteiden pelon yhtenä keskeisenä oireena on yksilön pelko joutua negatiivisen arvioinnin kohteeksi sosiaalisissa tilanteissa. Useimmiten sosiaalisia pelkoja selitetään tiedonkäsittelyn vääristymillä. Miksi yksilö ennakoi joutuvansa negatiivisen arvioinnin kohteeksi sosiaalisissa tilanteissa ja mikä johtaa vääristyneen tiedonkäsittelyn kehittymiseen? On esitetty, että sosiaalisten pelkojen taustalla on aina yksilön negatiivisesti vääristynyt käsitys itsestä ja tämän ei-toivotunlaisen itsen paljastumista yksilö pelkää vuorovaikutustilanteissa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen laadullisesti, millaisia pelkokokemuksia sosiaalisen ahdistuneisuuden taustalta hahmottuu. Lisäksi tarkastelen, millaista käsitystä itsestä, muista ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista havaitut pelkokokemukset heijastavat. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena perustana on tulkinnallinen fenomenologinen analyysi (Interpretative Phenomenological Analysis, IPA) ja sen aineistona viiden nuoren aikuisen puolistrukturoidut teemahaastattelut. Haastattelut toteutettiin syksyn 2013 aikana. IPA-menetelmä perustuu kolmeen tieteenfilosofiaan: fenomenologiaan, hermeneutiikkaan ja idiografiaan. Sen avulla on mahdollista tarkastella niitä yksilöllisiä, henkilökohtaisia pelkokokemuksia, joita sosiaalisen ahdistuneisuuden taustalta hahmottuu sekä sitä, millaista käsitystä itsestä pelkokokemukset heijastavat. Koska yksilön kokemuksen ajatellaan rakentuvan suhteessa ympäröivään sosiaaliseen ja kulttuuriseen ympäristöön, tutkimalla haastateltujen käsityksiä itsestä, saadaan myös käsitys siitä, millaisena haastatellut kokevat muut ihmiset ja sosiaaliset tilanteet. Tutkimuksessa haastatellut kuvasivat vuorovaikutustilanteet sellaisina kriittisinä tapahtumina, joissa epäonnistuminen saattoi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti heidän elämänsä kulkuun ja muut ihmiset sellaisina merkityksellisinä arvioitsijoina, joilta saamansa palautteen kautta he ohjasivat omaa toimintaansa. Tällaisen kokemusmaailman kautta he kuvasivat kolmentyyppisiä pelkoja. Ensinnäkin haastatellut pelkäsivät olevansa jollakin tavoin huonompia kuin muut ihmiset ja tämä saattaisi paljastua muille ihmisille vuorovaikutustilanteissa. Toinen ja kolmas pelko liittyivät kiinteästi toisiinsa: Haastatellut kuvasivat jonkin sellaisen traumaattisen tapahtuman, jonka toistumista he pelkäsivät. Useimmiten tämä traumaattinen tapahtuma sijoittui haastateltujen kouluaikaan ja siihen liittyi torjutuksi tuleminen tai ryhmän ulkopuolelle jättäminen. Kolmanneksi haastatellut liittivätkin samantyyppisiä vaaroja kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin. He kokivat vuorovaikutustilanteet riskialttiina tapahtumina, joilla saattoi olla vakavia ja kauaskantoisia seurauksia. Sosiaalinen ahdistuneisuus näyttäytyi sellaisena kokonaisvaltaisena kokemuksena, jossa itsen paljastumisen uhka, uhkaaviksi tulkitut kehon tuntemukset ja uhkaavaksi koettu sosiaalinen ympäristö ylläpitivät ahdistuneisuuden tunteita. Tutkielman tärkeimmät lähteet olivat: McManus, F., Peerbhoy, D., Larkin, M., & Clark, D. M. (2010). Learning to change a way of being: An interpretative phenomenological perspective on cognitive therapy for social phobia. Moscovitch, D. A. (2009). What Is the Core Fear in Social Phobia? A New Model to Facilitate Individualized Case Conceptualization and Treatment. Stopa, L. (2009). Why is the self important in understanding and treating social phobia? Smith, J.A., Flowers, P., & Larkin, M. (2009). Interpretative phenomenological analysis: theory, method and research.