Browsing by Subject "ITS"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2015)Yeasts have huge agricultural, medical and economic importance, and consequently, their isolation and identification are needed for more potential microbe resources. Studies of plant-microbe interaction have revealed many molecular mechanisms using mostly filamentous fungi, bacteria and viruses. However, our knowledge of yeast-plant interactions is lagging behind and there is a lack of yeasts known to interact with the model plant Arabidopsis. There were two major aims of this study: isolating and identifying the yeasts from wild growing Arabidopsis, as well as screening possible immunity modulation patterns of the strains against Arabidopsis. More than 70 yeast strains were isolated and identified belonging to 6 genera, suggesting the huge abundance of yeast diversity on plant surface. With the help of phylogenetic analysis of sequences from the internal transcription spacer (ITS) and D1/D2 region of 28S ribosomal DNA large subunit, one strain within the genus of Protomyces is proposed to be a novel species. Further carbon assimilation tests confirmed this, demonstrating differences of assimilation patterns between the new strain and all well described species in this genus. Another interesting finding was the possible pathogenicity of several yeast strains. Significant disease-like symptoms appeared on Arabidopsis five days after infiltration. Additionally, two strains synthesized auxin or related compounds in culture. Although more infections are necessary to confirm the pathogenicity, these have potential for development of new systems to study plant-yeast interactions with the genetic model plant Arabidopsis. The mechanism of yeast pathogenesis will provide new knowledge about plant defense and further assists plant breeding to produce crops with more durable resistance.
-
(2015)Panssarisiimalevät ovat suuri, morfologisesti ja ekologisesti monimuotoinen kasviplanktonryhmä.Panssarisiimalevien tuntemus on painottunut suurikokoisiin, yhteyttäviin ja laboratoriossa kasvatettaviin lajeihin, jaerityisesti pienten hetero- ja miksotrofisten panssarisiimalevien monimuotoisuus tunnetaan puutteellisesti. Itämerion maantieteellisesti ja ekologisesti eristynyt merialue. Panssarisiimalevien suhteellinen osuus Itämerenkasviplanktonista on kasvanut viime vuosikymmeninä. Tunnistamisen vaikeuden vuoksi Itämerenkasviplanktonseurannoissa pienikokoiset panssarisiimalevät kuitenkin usein sivuutetaan tai niitä käsitellään yhtenä,vain lahkotasolle määriteltynä ryhmänä. Pfiesteriaceae-heimon lajit ja Karlodinium veneficum ovat pienikokoisiahetero- ja miksotrofisia, mahdollisesti toksisia, haitallisia leväesiintymiä muodostavia panssarisiimaleviä. Näistäpanssarisiimalevistä ei ole vahvistettuja havaintoja Itämerestä. Lajeja pidetään kosmopoliittisina ja niidenasettuminen Itämeren murtoveteen on mahdollista. Tutkimukseni tavoite on selvittää pienikokoisten (alle 20 μm)panssarisiimalevien monimuotoisuutta Itämeressä ja arvioida näiden panssarisiimaleväkantojen suhdetta kantojenmuilta merialueilta eristettyihin lajitovereihin. Aineisto kerättiin Hankoniemen itäpuolelta Tvärminnen eläintieteellisen aseman läheisyydestä ja AhvenanmaanFöglöstä matalista ja suojaisista lahdelmista. Vesinäytteistä eristettiin kuoppalevylle valomikroskoopin avullapieniä (alle 20 μm) panssarisiimaleviä puhdasviljelmiä varten. Menestyksellisesti eristettyjäpanssarisiimaleväkantoja kasvatettiin Itämeren murtoveteen valmistetussa f/2-Si-kasvatusliuoksessa. Tiheiksikasvaneista soluviljelmistä eristin DNAn ja selvitin kantojen suku- ja lajitason identiteetin sekvensoimallaribosomaalisen DNAn SSU-, LSU- ja ITS-alueet. Tutkimuksessa luotujen sekvenssien ja GenBank-tietokannastaladattujen sekvenssien avulla laskin aineistosta neljä fylogeneettistä puuta. Kuvasin havaitut lajit morfologisestipyyhkäisyelektronimikroskoopilla. Toksisuusanalyysejä varten suodatin panssarisiimaleväkannoista näytteetlasikuitusuodattimille, jotka lähetettiin tutkittaviksi Yhdysvaltoihin. Tutkimuksessa eristetyistä 512 panssarisiimalevästä 100 kantaa jakautui kuoppalevyillä. Lopullisiin analyyseihinvalikoitui 12 kantaa. Fylogeneettisten ja morfologisten analyysien perusteella Itämerestä eristetyt kannat kuuluvatCryptoperidiniopsis brodyi-, K. veneficum- ja Pfiesteria piscicida-lajeihin. Itämeren K. veneficum -kantojen eitässä tutkimuksessa havaittu tuottavan karlotoksiineja. Itämerestä eristetyt C.brodyi-, K.veneficum- ja P.piscicida-kannat eivät eroa geneettisesti tai morfologisestimuilta merialueilta eristetyistä lajitovereistaan. Taustalla voi olla jatkuva geenivirta lajien eri populaatioidenvälillä. On myös mahdollista, että ribosomaalinen DNA on liian konservatiivinen alue kuvastamaan lajinsisäistävaihtelua. K. veneficum ja P. piscicida voivat tuottaa toksiineja ja muodostaa haitallisia leväesiintymiä. Vaikkatässä tutkimuksessa toksiinituotantoa ei havaittu, luonnonpopulaatiot voivat sisältää toksisuusfenotyypiltäänerilaisia kantoja, ja haitallisten leväesiintymien seurannan ja ennakoinnin kannalta tulisikin selvittää mahdollisestitoksiineja tuottavien kantojen esiintymistä Itämeressä. Suurin osa tutkimuksessa eristetyistä panssarisiimalevistä eimenestynyt laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksessa havaitut lajit eivät siis todennäköisesti edusta Itämerenpienikokoisten panssarisiimalevien koko monimuotoisuutta. Panssarisiimaleviin kohdistettu ympäristönäytteidensekvensointi eristyneessä ja vesimassoiltaan kerrostuneessa Itämeressä voisikin tuottaa lisätietoa niinpanssarisiimalevien monimuotoisuudesta yleensä kuin niiden erityispiirteistä Itämeressä.
-
(2016)Elintarvikeväärennösten havaitsemiseen käytetään DNA-pohjaisia tunnistusmenetelmiä. DNA-viivakoodaus on tunnistusmenetelmä, jolla pystytään toteamaan laji tuntemattomasta näytteestä lyhyen DNA-jakson eli viivakoodin perusteella. Tämänhetkiset viivakoodit kasveilla sisältävät nukleotiditasolla vähän lajien välisiä eroja, mikä heikentää näytteiden erottelukykyä ja näytteen oikeaa tunnistamista. Viivakoodien erottelukykyä arvioitiin eri puolukoiden (Vaccinium) suvun lajien kesken. Arviointi tehtiin viivakoodeista matK, ycf1, rpoC1 ja ITS. Puolukoiden suvulle ei löydetty viivakoodia, joka kykenisi tunnistamaan täydellisesti näytteitä lajitasolla. Kloroplastiset viivakoodit matK ja rpoC1 onnistuivat parhaiten PCR:ssa, monistamisessa ja sekvensoinnissa. Genomisen viivakoodin, ITS:n monistamisessa ilmeni häiriötä näytteissä, joissa oli vähän DNA:ta. Avoin lukukehys ycf1 puuttuu puolukoiden (Vaccinium) suvulta, mikä esti viivakoodin käyttämistä. DNA-viivakoodeista matK kykeni tunnistamaan BLAST-tietokantavertailussa seitsemän 14:sta näytteestä ja BOLD-tietokantavertailussa yhdeksän näytettä 14:sta näytteestä. ITS kykeni tunnistamaan BLAST-tietokantavertailussa kahdeksan näytettä 14:sta näytteestä. ITS:lle ei ollut riittävästi vastaavuuksia BOLD-tietokannassa ja rpoC1:lle ei kummassakaan tietokannassa. Sekvenssilinjauksessa matK ja rpoC1 olivat lajien välillä hyvin samankaltaisia. ITS sisälsi lajien välillä enemmän variaatiota, mutta tietokannoista puuttui vastaavia sekvenssejä, mistä syystä positiivisia tunnistuksia saatiin heikosti. DNA-viivakoodauksessa kasveilla kahden viivakoodin käyttö on edelleen suositeltavaa lajitason tunnistuksen tarkentamiseksi. Reaaliaikaisella PCR:lla (qPCR) pystytään spesifisesti toteamaan lajin läsnäolo näytteessä havaitsemalla DNA-jaksoja, jotka ovat ainutlaatuisia kohdelajin perimässä. Spesifinen tunnistusmenetelmä pyrittiin luomaan mustikalle (Vaccinium myrtillus) sijoittamalla alukkeet ja koetin lokuksille dfr ja MADS-box. Mustikan spesifisen menetelmän kehittelyssä ei saavutettu täydellistä spesifisyyttä. Mustikan lisäksi myös lajit V. praestans, V. smallii ja V. ovalifolium tuottivat positiivisen signaalin dfr-geenille suunnitelluilla alukkeilla ja koettimella. Positiivista ekspressiota tuottaneet lajit sisälsivät oletettavasti samankaltaisen dfr-geenin, jolle mustikalle spesifiset alukkeet ja koetin sitoutuivat. Spesifinen menetelmä kykeni kuitenkin sulkemaan pois muiden kasvisukujen näytteet sekä suurimman osan puolukoiden suvun näytteistä. Menetelmää voidaan hienosäätää kun dfr-geenin sekvenssi saadaan selville positiivisen signaalin antaneista lajeista tai kun muita suuremman muuntelun alueita paljastuu sekvensoinnin tuloksena.
-
(2016)Elintarvikeväärennösten havaitsemiseen käytetään DNA-pohjaisia tunnistusmenetelmiä. DNA-viivakoodaus on tunnistusmenetelmä, jolla pystytään toteamaan laji tuntemattomasta näytteestä lyhyen DNA-jakson eli viivakoodin perusteella. Tämänhetkiset viivakoodit kasveilla sisältävät nukleotiditasolla vähän lajien välisiä eroja, mikä heikentää näytteiden erottelukykyä ja näytteen oikeaa tunnistamista. Viivakoodien erottelukykyä arvioitiin eri puolukoiden (Vaccinium) suvun lajien kesken. Arviointi tehtiin viivakoodeista matK, ycf1, rpoC1 ja ITS. Puolukoiden suvulle ei löydetty viivakoodia, joka kykenisi tunnistamaan täydellisesti näytteitä lajitasolla. Kloroplastiset viivakoodit matK ja rpoC1 onnistuivat parhaiten PCR:ssa, monistamisessa ja sekvensoinnissa. Genomisen viivakoodin, ITS:n monistamisessa ilmeni häiriötä näytteissä, joissa oli vähän DNA:ta. Avoin lukukehys ycf1 puuttuu puolukoiden (Vaccinium) suvulta, mikä esti viivakoodin käyttämistä. DNA-viivakoodeista matK kykeni tunnistamaan BLAST-tietokantavertailussa seitsemän 14:sta näytteestä ja BOLD-tietokantavertailussa yhdeksän näytettä 14:sta näytteestä. ITS kykeni tunnistamaan BLAST-tietokantavertailussa kahdeksan näytettä 14:sta näytteestä. ITS:lle ei ollut riittävästi vastaavuuksia BOLD-tietokannassa ja rpoC1:lle ei kummassakaan tietokannassa. Sekvenssilinjauksessa matK ja rpoC1 olivat lajien välillä hyvin samankaltaisia. ITS sisälsi lajien välillä enemmän variaatiota, mutta tietokannoista puuttui vastaavia sekvenssejä, mistä syystä positiivisia tunnistuksia saatiin heikosti. DNA-viivakoodauksessa kasveilla kahden viivakoodin käyttö on edelleen suositeltavaa lajitason tunnistuksen tarkentamiseksi. Reaaliaikaisella PCR:lla (qPCR) pystytään spesifisesti toteamaan lajin läsnäolo näytteessä havaitsemalla DNA-jaksoja, jotka ovat ainutlaatuisia kohdelajin perimässä. Spesifinen tunnistusmenetelmä pyrittiin luomaan mustikalle (Vaccinium myrtillus) sijoittamalla alukkeet ja koetin lokuksille dfr ja MADS-box. Mustikan spesifisen menetelmän kehittelyssä ei saavutettu täydellistä spesifisyyttä. Mustikan lisäksi myös lajit V. praestans, V. smallii ja V. ovalifolium tuottivat positiivisen signaalin dfr-geenille suunnitelluilla alukkeilla ja koettimella. Positiivista ekspressiota tuottaneet lajit sisälsivät oletettavasti samankaltaisen dfr-geenin, jolle mustikalle spesifiset alukkeet ja koetin sitoutuivat. Spesifinen menetelmä kykeni kuitenkin sulkemaan pois muiden kasvisukujen näytteet sekä suurimman osan puolukoiden suvun näytteistä. Menetelmää voidaan hienosäätää kun dfr-geenin sekvenssi saadaan selville positiivisen signaalin antaneista lajeista tai kun muita suuremman muuntelun alueita paljastuu sekvensoinnin tuloksena.
Now showing items 1-4 of 4