Browsing by Subject "Ihmisoikeudet"

Maisterintutkielman tarkoituksena on selvittää, noudattavatko Euroopan neuvoston jäsenvaltiot Euroopan rasismin ja syrjinnän vastaisen komission (ECRI) niille antamia suosituksia. ECRI on Euroopan neuvoston alainen toimikunta, jonka päätavoitteena on valvoa, seuraavatko jäsenvaltiot Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä muiden valtioita sitovien ihmisoikeussopimusten rasismiin ja syrjintään liittyviä kohtia. Mikäli tarkasteltavien valtioiden toiminnassa havaitaan puutteita, antaa ECRI suosituksia ongelmien ratkaisemiseksi. Maisterintutkielman teoreettinen lähtökohta on noudattamisen teoriassa (compliance theory), joka voidaan jakaa valtioiden haluun ja kykyyn noudattaa ihmisoikeuksia. Haluun vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi noudattamisen helppous sekä valtion yleinen ilmapiiri ihmisoikeuksien saralla. Valtioiden kykyyn vaikuttavia tekijöitä ovat puolestaan rakenteelliset seikat, kuten hallinnon tehokkuus, demokratian taso sekä valtion taloudellinen tilanne. Tutkielmassa eritellään ECRI:n valtiokohtaisista valvontaraporteista 1889 suositusta, jotka kategorisoidaan ECRI:n seuraavan valvontakierroksen raporttien perusteella noudatetuiksi, osittain noudatetuiksi tai ei lainkaan noudatetuiksi sisällönanalyysissa käytetyin menetelmin. Tämän jälkeen suositusten noudattamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä analysoidaan tilastollisesti. Tuloksista selviää, että ECRI:n antamista suosituksista on noudatettu kokonaan 15,7 %, osittain 41,7 % ja ei lainkaan 42,7 %. Kokonaan ja osittain noudatettujen suositusten osuus on siis yhteensä 57,4 %. Suosituksen tasolla on merkitystä siihen, noudatetaanko sitä vai ei. Sellaiset suositukset, joissa neuvotaan yleisiin toimenpiteisiin, tulevat varmemmin noudatetuiksi kuin spesifit toimintakehotukset. Muutoin teoreettisesta viitekehyksestä ammennetut tekijät, demokratian ja ihmisoikeuksien taso, hallinnon tehokkuus sekä valtion taloudellinen tilanne, eivät ole tilastollisesti merkittäviä tässä tutkielmassa. Kontrolloivista muuttujista aika on tilastollisesti merkittävä, mikä tarkoittaa sitä, että mitä pidempi aika valtioilla on suositusten noudattamiseen, sitä varmemmin ne niitä noudattavat.

Sosiaalinen media on muuttanut olennaisesti ihmisten tapoja jakaa tietoa sekä kommunikoida. Sosiaalinen media on lisäksi herättänyt huolia yksityisyydestä sekä sen suojaamisesta, joten myös lasten oikeus yksityisyyteen sosiaalisen median kontekstissa on ajankohtainen oikeudellinen kysymys. Tässä tutkielmassa tarkastellaan lasten oikeudellista asemaa osana sosiaalista mediaa tilanteissa, joissa lapsen oma vanhempi toimii lapsen tietojen julkaisijana. Tutkimusten mukaan 22 %:lla 15–16-vuotiasta suomalaislapsista vanhemmat olivat julkaisseet lapsensa tietoja ilman luvan kysymistä lapselta. Tutkielmassa tarkastellaan lapsille ihmis- ja perusoikeutena taattua yksityisyyden suojaa sosiaalisen median kontekstissa. Tarkoituksena on arvioida, mitä lapsen yksityisyyden suojan erityispiirteet ovat, kenen vastuulla lapsen yksityisyyden suojaaminen on ja millä tavoin sitä suojataan sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tutkitaan, voidaanko lapsen yksityisyyden suojaa rajoittaa vanhemman sananvapauden perusteella. Tutkimuskohteena ovat lapsille taatut perus- ja ihmisoikeudet, tietosuojalainsäädäntö sekä lapsen oikeudet. Näitä kysymyksiä tarkastellaan lainopillisesti systematisoimalla voimassa olevaa oikeutta. Lapsen yksityisyyden määrittämisen ongelmana on ristiriita lapsen autonomian sekä muista riippuvaisuuden ja suojan tarpeen välillä. Lapsen kyky määrätä omasta yksityisyydestään on rajallinen ja vanhemmat käyttävät päätäntävaltaa useissa lasta ja tämän yksityisyyttä koskevissa asioissa. Kuitenkin lapsilla on yhtäläinen oikeus yksityisyyden suojaan kuin aikuisillakin, ja on vanhemman tehtävä huolehtia tämän oikeuden toteutumisesta. Lapsen yksityisyyden suojaamisessa tulee huomioida lapsen etu sekä lapsen omat näkemykset hänestä julkaistavasta tiedosta. Lähtökohtaisesti lapsen tietojen julkaisemiselle tarvitaan myös lapsen oma suostumus. Lapsesta julkaistavien tietojen osalta on merkitystä sillä, millaista tieto on ja kuinka laajalle joukolle tieto julkaistaan. Mitä suuremmalle joukolle ja mitä arkaluonteisempaa tietoa julkaistaan, sitä todennäköisemmin kyseessä on lapsen yksityisyyden suojan loukkaus. Lapsen yksityisyyttä sosiaalisessa mediassa suojataan muun muassa tietosuojalainsäädännön ikärajoilla sekä sosiaalisen median palveluntarjoajien erityisesti lapsia koskevilla käyttöehdoilla, mutta lapsen viimesijainen suojaaminen on jätetty vanhempainvastuunkantajan harteille. Kun lapsen yksityisyyden suojaaminen on vanhemman vastuulla, niin lapsen keinot suojautua vanhempien tekemiltä julkaisuilta ovat heikot. Tutkielmassa korostetaan vanhempien velvollisuutta suojata lasta sekä huomioida tälle taatut oikeudet myös arjessa. Lähtökohtaisesti lainsäädäntö ei takaa lapsen yksityisyyden suojalle vahvempaa asemaa perus- ja ihmisoikeutena kuin muillekaan perusoikeuksille. Oikeuskäytännössä vanhemman ja lapsen oikeuksien ollessa vastakkain on kuitenkin lähtökohtaisesti päädytty painottamaan lapsen oikeusasemaa vahvempana, sillä lapset ovat lähtökohtaisesti heikommassa asemassa sekä tarvitsevat suojelua muilta.

Human rights education is meant to provide knowledge, skills and understanding to promote universal human rights culture. It is part of a global education aiming to encourage being an active and responsible citizen of the world. International agreements and national core curriculum mandate to take human rights into account in all teaching, but previous studies have shown that human rights education is not executed at sufficient level. The purpose of this study is to depict, analyze and interpret primary school teachers’ views on human rights education and its obligatory nature and their readiness to execute human rights education in their teaching. I will also clarify what kind of notions teachers have regarding the realization of children’s rights in Finnish primary schools and the role of human rights in the curriculum. My research questions are: 1. How do teachers interpret human rights education and its obligatory nature? 2. How do teachers feel about their own readiness to implement human rights education? The data of this study consists of seven interviews with primary school teachers, who work in the Helsinki metropolitan area. The data is analyzed using qualitative theory-guided content analysis. Analysis and conclusions are supported by previous human rights research and the agreements and conventions defining human rights. The interviewed teachers felt that human rights education must be a part of all school teaching and school culture. They aimed to teach according to human rights, but the amount of teaching consisting of information about human rights and the skills to protect them was low. The teachers’ own knowledge on human rights was partially inadequate. The teachers viewed their readiness to implement human rights education as good. They evaluated that children’s rights are mainly realized well in primary school, but were worried about inequality and bullying. The curriculum’s emphasis on human rights and its commitment to human rights education was poorly understood by teachers. The conclusion of this study is that teachers should receive training regarding human rights education and its obligatory nature and they should be supported to adopt the current curriculum.

Ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö on merkittävä ongelma, joka jää herkästi havaitsematta. Tutkielman aiheena on ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö tarkasteltuna erityisesti perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Työsyrjintään liittyen on runsaasti niin kansallista kuin kansainvälistä sääntelyä, jonka tarkoituksena on turvata työntekijän oikeuksia ja ehkäistä mahdollisia hyväksikäyttötilanteita, mutta kokemuksen mukaan vaikuttaa siltä, etteivät ne toimi riittävän tehokkaasti. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ulkomaalaisilla työntekijöillä on korkeampi riski joutua hyväksikäytetyksi työmarkkinoilla, mikä tulisi huomioida paremmin työvoiman suojelussa ja sen ennaltaehkäisemisessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää erityisesti lainopin ja oikeussosiologian metodein, millaisia ulkomaalaisiin työntekijöihin liittyviä perus- ja ihmisoikeusliitännäisiä ongelmia esiintyy työmarkkinoilla. Pyrin selvittämään eri perus- ja ihmisoikeuksien kautta sitä, minkälaisia käytännön haasteita työelämässä ulkomaalaiset työntekijät kokevat. Tarkoituksena on selvittää, kuinka yhdenvertaisuus toteutuu ulkomaalaisten työntekijöiden osalta ja kuinka syrjinnän kieltoa noudatetaan työelämässä. Tutkielman tavoitteena on selvittää se, mahdollistaako nykyinen lainsäädäntö tietyissä määrin ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä laillisin keinoin ja mitä keinoja hyväksikäyttöön puuttumiseksi on nykyisellään. Lisäksi tutkielmassa selvitetään nykyisiä valvontakeinoja ja hyväksikäytön seuraamuksia sekä puuttumiskeinojen toimivuutta. Tutkielma osoittaa sen, että ulkomaalaisten kokema hyväksikäyttö on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, jonka ehkäisemiseen ja puuttumiseen tarvitaan uusia ja kehittyneempiä keinoja. Tutkimusta ulkomaalaisten työntekijöiden kokemasta hyväksikäytöstä olisi syytä tuottaa lisää, jotta ilmiö ymmärretään paremmin ja sen haasteisiin voidaan puuttua tehokkaammin. Lainsäädäntö ei riittävästi nykyisellään suojaa ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäytöltä, jolloin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen vaarantuu. Lisäksi työsyrjinnän ja hyväksikäytön valvonnassa on haasteita ja ristiriitaisuuksia, sillä valvontatoimivalta on jakautunut riippuen siitä, tapahtuuko syrjintä työelämässä vai muilla elämän osa-alueilla. Viranomaisten toimintaa on kehitettävä ja hyväksikäyttötapaukset tunnistettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esimerkiksi viranomaisten koulutuksia lisäämällä sekä valvontakeinoja ja -toimivaltaa selkiyttämällä.