Browsing by Subject "Implementointi"

Maisterintutkielman tarkoituksena on selvittää, noudattavatko Euroopan neuvoston jäsenvaltiot Euroopan rasismin ja syrjinnän vastaisen komission (ECRI) niille antamia suosituksia. ECRI on Euroopan neuvoston alainen toimikunta, jonka päätavoitteena on valvoa, seuraavatko jäsenvaltiot Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä muiden valtioita sitovien ihmisoikeussopimusten rasismiin ja syrjintään liittyviä kohtia. Mikäli tarkasteltavien valtioiden toiminnassa havaitaan puutteita, antaa ECRI suosituksia ongelmien ratkaisemiseksi. Maisterintutkielman teoreettinen lähtökohta on noudattamisen teoriassa (compliance theory), joka voidaan jakaa valtioiden haluun ja kykyyn noudattaa ihmisoikeuksia. Haluun vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi noudattamisen helppous sekä valtion yleinen ilmapiiri ihmisoikeuksien saralla. Valtioiden kykyyn vaikuttavia tekijöitä ovat puolestaan rakenteelliset seikat, kuten hallinnon tehokkuus, demokratian taso sekä valtion taloudellinen tilanne. Tutkielmassa eritellään ECRI:n valtiokohtaisista valvontaraporteista 1889 suositusta, jotka kategorisoidaan ECRI:n seuraavan valvontakierroksen raporttien perusteella noudatetuiksi, osittain noudatetuiksi tai ei lainkaan noudatetuiksi sisällönanalyysissa käytetyin menetelmin. Tämän jälkeen suositusten noudattamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä analysoidaan tilastollisesti. Tuloksista selviää, että ECRI:n antamista suosituksista on noudatettu kokonaan 15,7 %, osittain 41,7 % ja ei lainkaan 42,7 %. Kokonaan ja osittain noudatettujen suositusten osuus on siis yhteensä 57,4 %. Suosituksen tasolla on merkitystä siihen, noudatetaanko sitä vai ei. Sellaiset suositukset, joissa neuvotaan yleisiin toimenpiteisiin, tulevat varmemmin noudatetuiksi kuin spesifit toimintakehotukset. Muutoin teoreettisesta viitekehyksestä ammennetut tekijät, demokratian ja ihmisoikeuksien taso, hallinnon tehokkuus sekä valtion taloudellinen tilanne, eivät ole tilastollisesti merkittäviä tässä tutkielmassa. Kontrolloivista muuttujista aika on tilastollisesti merkittävä, mikä tarkoittaa sitä, että mitä pidempi aika valtioilla on suositusten noudattamiseen, sitä varmemmin ne niitä noudattavat.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kolmannen sektorin roolia sellaisten urheiluun ja liikuntaan liitettyjen, lasten ja nuorten toimintaan kohdistettujen tavoitteiden implementoinnissa, johon kolmannen sektorin toimijoita ollaan osallistettu. Tarkemmassa tarkastelussa on syksyllä 2019 julkaistu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema ”Väkivallaton lapsuus” -toimenpidesuunnitelma ja siinä asetettu tavoite ohjatussa harrastustoiminnassa esiintyvän kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän vähenemisestä. Tavoitteen toteutumisen vastuutahoiksi on toimenpidesuunnitelmassa merkitty opetus- ja kulttuuriministeriö, opetushallitus sekä esimerkiksi lajiliitot. Tutkimuksessa selvitetään näiden kolmannen sektorin toimijoiden, eli lajiliittojen, roolia implementoinnissa, implementoinnin onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä Matlandin (1995) epäselvyys-konflikti -mallin avulla, lajiliittojen tilivelvollisuutta, julkisen hallinnon keinoja valvoa implementoinnin onnistumista sekä mahdollista implementointivastuun siirtymistä organisaatiotasolta seuraavalle. Tutkimuksen aineistona toimii Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman lisäksi kuusi teemahaastattelua, jotka edustavat niin julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoita. Analyysi osoittaa, että toimenpidesuunnitelmassa esitettyyn tavoitteeseen liittyy kolmannen sektorin toimijoilla epäselvyyttä, mutta konfliktin kokemus on matalaa. Lajiliitoilla ei ole tässä tapauksessa tilivelvollisuutta toiminnastaan. Julkishallinnon valvonnan keinot ovat rajalliset tapauksissa, joissa kolmannen sektorin toimijoille asetetaan implementointivastuuta. Myös implementointivastuun siirtymistä on havaittavissa. Tutkimuksessa selviää, että implementointikuilut ovat mahdollisia ja implementointi on Matlandin (1995) mallin perusteella kokeellista, eli implementointi ei välttämättä toteudu halutulla tavalla. Käytännön toteutuksessa voi myös tällöin olla isojakin eroja. Toimenpidesuunnitelman implementointi on tutkimuksen tekovaiheessa vielä kesken ja saadut tulokset kuvaavat implementoinnin tilannetta keväällä 2021.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementointia, juurrutusprosessin koordinointia ja implementoinnin erityispiirteitä yhteistyöalueiden yliopistollisissa sairaaloissa implementointityötä tekevien ammattilaisten näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä, miten Suomen palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkumetreillä implementoidaan näyttöön perustuvaa psykososiaalista menetelmää. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjaa implementointitutkimukseen. Tutkielmassa hyödynnetään teoreettisena pohjana EPIS-viitekehystä, josta johdetaan implementoinnin vaiheet, joita ovat kartoitus-, valmistelu-, implementointi- ja ylläpitovaihe. Tutkielman viitekehystä täydentää implementoinnin edistäjät ja heidän tekemänsä implementointityö, josta jälkimmäistä tarkasteltiin tarkemmin implementointistrategioiden näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan hyödynnettyjä implementointistrategioita implementoinnin eri vaiheissa sekä selvitetään, millaista yhteistyötä osana implementointia on tehty. Tutkimus on laadullinen. Aineisto on analysoitu hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman aineistona on kuusi teemahaastattelua. Aineisto on kerätty kolmesta yliopistollisesta sairaalasta. Haastateltavat ovat yliopistollisissa sairaaloissa työskenteleviä sairaanhoitajia tai lääkäreitä. Kaikki haastateltavat olivat työssään olleet tekemisissä vuorovaikutusohjannan implementoinnin kanssa implementoinnin eri vaiheissa. Tulokset osoittavat, että yliopistollisissa sairaaloissa menetelmää implementoivat ammattilaiset hyödynsivät eniten arvioivia ja iteratiivisia strategioita, sidosryhmien välisten suhteiden kehittämisen strategioita sekä sidosryhmien kouluttamisen strategioita osana implementointiprosessin eri vaiheita. Vähiten hyödynnettiin kuluttajien osallistamisen, rahoituksen ja infrastruktuurin muuttamisen strategioita. Implementointistrategioita hyödynnettiin erityisesti implementointi- ja ylläpitovaiheissa. Yhteistyötä tehtiin eri toimijoiden kanssa implementoinnin eri vaiheissa. Kartoitusvaiheessa yhteistyötä tehtiin yliopistollisten sairaaloiden tasolla lähinnä nuorisopsykiatrian ylilääkäreiden kesken, kun tarve nuorten masennuksen hoitoon tarkoitetulle menetelmälle tunnistettiin. Valmisteluvaiheessa yhteistyötä tehtiin aluksi kansallisesti, mutta yhteistyö hiipui. Yhteistyötä tehtiin myös hyvinvointialueiden kanssa. Implementointivaiheessa yhteistyö muihin yliopistollisiin sairaaloihin riippui paljon yksilöiden omista verkostoista. Hyvinvointialueiden kanssa yhteistyötä jatkettiin. Ylläpitovaiheessa yhteistyö keskittyi hyvinvointialueiden ja esihenkilöiden kanssa yhteyden pitämiseen, jotta menetelmä jäisi hyvinvointialueiden palveluvalikoimaan ja sille saataisiin jatkoresurssi. Yhteenvetona voidaan todeta, että jatkossa otettaessa kansallisesti käyttöön menetelmiä, tulisi niiden implementointiprosessia olla mietittynä laajemmin ja tarkemmin. Osana implementointia tulisi olla vahva, kansallinen yhteistyö ja koordinaatio. Menetelmällä tulisi olla kotipesäorganisaatio, joka suunnittelee menetelmäkoulutuksen ja tiivistää olemassa olevaa tietoa.