Browsing by Subject "Intertekstuaalisuus"

Tarkastelen tutkielmassani Samuelin syntymäkertomuksen (1. Sam. 1:1-20) intertekstuaalisia yhteyksiä muualle Vanhaan testamenttiin (VT) sekä joihinkin VT:n ulkopuolisiin teksteihin esimerkiksi Sirakin kirjassa. Samuelin syntymäkertomus edustaa Samuelin kirjojen myöhäisintä aineistoa, ja se on laadittu johdannoksi Daavidista kertovalle materiaalille. Tarkastelen rinnakkain Samuelin syntymäkertomusta MT:ssa, LXX:ssa, ja käytän hyväksi myös käsikirjoitusta 4QSama. Tutkielman teoreettinen osuus käsittelee intertekstuaalisuuden käsitteen taustaa semiotiikan piirissä syntyneenä kirjallisuustieteen käsitteenä sekä erilaisia intertekstuaalisuuden tutkimustapoja raamatuntutkimuksessa. Intertekstuaalisuutta tutkitaan eksegetiikassa pääasiallisesti kahden erilaisen suuntauksen mukaan. Näitä ovat kirjallisuustieteestä peräisin oleva synkroninen sekä traditionaalisempi diakroninen lähestymistapa. Käyn teoriaosuudessa läpi sekä synkronisen että diakronisen lähestymistavan mukaisen määrittelyn intertekstuaalisten yhteyksien tunnistamiseksi. Esittelen myös laatimani luokituksen tekstien välisten yhteyden laadun määrittelemiseksi. Arvioin intertekstuaalisen raamatuntutkimuksen lähestymistapoja, ja perustelen oman valintani käyttää diakronista lähestymistapaa intertekstuaalisten yhteyksien tunnistamiseksi. Analyysiosiossa käyn jakeittain läpi löytämäni tekstien väliset yhteydet Samuelin syntymäkertomuksen ja muiden VT:n tekstien välillä. Osa yhteyksistä edustaa satunnaista kielellistä samankaltaisuutta tai tilannekohtaista yhteistä kielenkäyttöä. Osa yhteyksistä taas edustaa nk. aitoja intertekstuaalisia yhteyksiä. Eri tasoilla olevien yhteyksien joukosta olen vahvistanut selvät intertekstuaaliset yhteydet, jotka on merkitty liitteeseen tutkielman lopussa. Syntymäkertomuksesta on löydettävissä intertekstuaalisia yhteyksiä etenkin Genesiksen alkukertomusten 4. lukuun sekä patriarkkakertomuksiin, ja niissä erityisesti matriarkoista eli Saarasta, Rebekasta ja Raakelista sekä Leasta kertovaan aineistoon. Myös kertomukseen sunemilaisesta naisesta on yhteyksiä. Kaiken kaikkiaan Samuelin syntymäkertomuksesta on havaittavissa intertekstuaalisia yhteyksiä erityisesti muihin VT:n syntymä- ja lapsettomuuskertomuksiin. Hagarista kertoviin teksteihin on myös löydettävissä yhteyksiä. Samuelin syntymäkertomuksesta on selvät yhteydet myös Simsonin syntymäkertomukseen. Kertomuksen kirjoittaja on todennäköisesti tuntenut myös kertomuksen Ruutista, johon on löydettävissä intertekstuaalisia yhteyksiä. Samoin intertekstuaalisia sekä muita tekstien välisiä yhteyksiä on havaittavissa Pentateukin joihinkin säädöksiin, mm. nasiiriussäädöksiin. Kertomuksessa on käytetty kieltä, joka muistuttaa psalmien sekä muun rukousta kuvaavan tekstin kieltä. Siitä on löydettävissä myös yhteyksiä vielä joihinkin muihin VT:n teksteihin sekä myös joihinkin VT:n apokryfisiin teksteihin, mutta suurimmaksi osaksi näiden yhteyksien voidaan katsoa edustavan satunnaista samankaltaisuutta tai yhteistä kielenkäyttöä.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani intertekstuaalista naiskuvaa Anja Kaurasen (nyk. Snellman) romaaneissa Sonja O. kävi täällä (1981) ja Tushka (1983). Keskityn tutkimuksessani romaanien päähenkilöihin, Sonjaan ja nimettömäksi jäävään Tushkan naispäähenkilöön. Tutkin, miten romaaneista löydettävät intertekstuaaliset viittaukset eli alluusiot taustoittavat, lujittavat ja toisaalta pirstaloivat heidän minuuttaan. Teoksissa on runsaasti viittauksia kaunokirjallisuuteen, populaarimusiikkiin, kuvataiteeseen, elokuviin ja historiallisiin henkilöihin, ja työssäni analysoin pääosin alluusioita kirjallisuuteen. Osoitan, miten alluusioiden takana piilevät intertekstit rakentavat näihin kahteen romaaniin samankaltaisia viitekehyksiä. Viitekehykset liittyvät naisen ennaltamäärättyihin stereotyyppisiin, usein miesten määrittämiin rooleihin ja niiden ahtauteen, kuolemaan ja tuhoutumiseen ja sisäisen matkan kokemukseen. Lyhyehköjen alluusioiden lisäksi tutkin myös teosten hypertekstuaalista suhdetta; osoitan Sonja O. kävi täällä -teoksen yhteyden L. Onervan Mirdjaan ja luen Tushkaa vasten Raamattua sekä Dante Alighierin Jumalaista näytelmää. Kohdeteosteni päähenkilöt kamppailevat dualistisen, ahtaan naiskäsityksen kanssa ja pyrkivät irtautumaan siitä kohti itsensä näköistä elämää. Vapautuminen ja oman minuuden löytäminen ei ole kivutonta: alluusiot paljastavat, että kumpikin joutuu identiteettimatkallaan kriisiin, jossa häämöttää myös itsetuhon mahdollisuus. Intertekstit valottavat toisinaan jotakin epäluotettavien päähenkilöiden menneisyydestä. Ne myös taustoittavat päähenkilöiden syitä tehdä niitä valintoja, joita he elämässään tekevät.

Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisellä (1945) on vahva intertekstuaalinen suhde lähes 4 000 vuotta vanhaan ”Sinuhen tarinaan”. Pro gradu -tutkielma tarkastelee, millaisia intertekstuaalisia kytköksiä teosten välillä on havaittavissa, ja miten nämä tekstienväliset sidokset vaikuttavat teosten tulkintaan. Yhdistäviä kytköksiä löytyy muun muassa henkilöhahmojen, kerronnan, teemojen, miljöön ja juonen tasolla. Eroavaisuuksiakin on paljon. Tutkielman keskeisenä aineistona on kaunokirjallisista teoksista aiemmin tehty tutkimus sekä intertekstuaalisuuteen liittyvä teoria. Waltarin romaani viittaa muinaiseen tarinaan alluusioilla eli epäsuorilla viittauksilla sekä jopa suorilla sitaateilla. ”Sinuhen tarinasta” on lainattu Sinuhe egyptiläiseen muun muassa päähenkilön nimi ja ominaisuuksia, juonenkäänteitä sekä kerronnan keinoja, kuten omaelämäkerrallisuutta. Romaanissa viitataan “Sinuhen tarinaan” myös metatekstuaalisesti, tarinan nimihenkilöä ja tapahtumia suoraan kommentoiden. Waltarin teos käy vanhan tarinan kanssa vuoropuhelua, mikä on ollut kirjailijan tarkoitus ja mikä tulee esiin lukijan havaintoina. Intertekstuaalisuuden ja metatekstualisuuden ohella tutkielma hyödyntää subteksti-käsitettä, joka jakautuu neljään kategoriaan. ”Sinuhen tarina” voidaan ymmärtää jokaisen kategorian mukaiseksi subtekstiksi Waltarin romaanissa. Keskeisin sidos Sinuhe egyptiläisen ja vanhan ”Sinuhen tarinan” välillä on Sinuhe-niminen päähenkilö. Suora viittaus nimeen ja henkilöön liittyy subtekstin käsitteeseen ja heijastaa romaaniin muinaiseen tarinaan ja sen nimihenkilöön liittyviä ominaisuuksia. Waltari on luonut romaaniinsa vanhan tarinan motivoiman päähenkilön, joka ammentaa muun muassa yhteiskunnallisen asemansa ja elämänkulkunsa subtekstinä toimivasta ”Sinuhen tarinasta”. Muinaisen ”Sinuhen tarinan” päähenkilön piirteitä heijastuu myös romaanin muihin henkilöhahmoihin, kuten Horemhebiin. Molemmissa teoksissa on jännitteitä nimihenkilön ja kahden hallitsijan välillä. Nimihenkilön lähdön Egyptistä voi nähdä kummassakin teoksessa vertauskuvana loittonemiselle ja osittaiselle luopumiselle egyptiläisistä arvoista ja kulttuurista. Samoin paluu Egyptiin tuo päähenkilöt takaisin egyptiläisen kulttuurin ja arvojen yhteyteen. ”Sinuhen tarina” on runomuotoinen tarina ja Sinuhe egyptiläinen moderni historiallinen romaani, mutta kummassakin teoksessa voidaan havaita monilajisia elementtejä. Tutkielman mukaan molemmissa teoksissa hyödynnetään useita genrejä, joiden joukossa ovat muun muassa autobiografia, matkakertomus, vaellustarina ja odysseia. Sekä ”Sinuhen tarinassa” että Sinuhe egyptiläisessä kerronta on minä-muotoista, omaelämäkerrallista ja tapahtuu päähenkilöiden elämän loppupuolella. Päähenkilön kuolemaan viitataan kummankin teoksen alussa ja lopussa, ja tämä kehys toimii vahvana intertekstuaalisena kytköksenä teosten välillä. Sinuhen erehtymistä voidaan pitää molemmissa teoksissa juonta eteenpäin vievänä voimana. Genrejä ja rakennetta koskevat samankaltaisuudet voidaan nähdä yhtenä vahvistavana tekijänä subtekstianalyysissä.

1. Pietarin kirjeessä on enemmän lainauksia juutalaisten pyhistä kirjoituksista kuin missään muussa Uuden testamentin (UT) kirjoituksessa suhteessa tekstin pituuteen. Tässä tutkielmassa tarkastelen niitä lainauksia, jotka ovat yhteisiä Roomalaiskirjeen tai 1. Klemensin kirjeen kanssa. Lainausten tarkemman analysoinnin kautta vastaan kahteen tutkimuskysymykseen: 1) Mikä on 1. Piet:n kirjoittajan käyttämä LXX:n lähdeteksti ja kuinka tarkka lainaus on? Ovatko Roomalaiskirje ja 1. Klemensin kirje olleet kirjallisia innoittajia tai peräti lainausten Vorlageja 1. Piet:n kirjoittajalle? 2) Mihin tarkoitukseen lainausta on sovellettu? Mikä on sen tehtävä, ja miten se on sijoitettu uuteen tekstiin. Tämän takia tarkastelen lainausten laajempaa tekstikontekstia, varsinkin sellaista, jolla on yhtäläisyyksiä Roomalaiskirjeen tai 1. Klemensin kirjeen kanssa. Tarkastelen useita eri 1. Pietarin kirjeen tekstijaksoja (1. Piet: 2:4–10; 2:21–25; 3:8–12; 4:7–11; 5:1–5). Näitä vertailen taas juutalaisten pyhien kirjoitusten (Ex. 19:5–6; Ps. 33[34]:13–17; 117[118]:22; San. 3:34, 10:12; Jes. 8:14; 28:16; 43:20–21; 53: 4–7, 9; Hoos. 1–2), Roomalaiskirjeen (Room. 9:25–26, 33; 12:6–8, 10, 13–17) ja 1. Klemensin kirjeen (1. Klem. 1:3–2:1; 16:3–14; 22:2–7; 30:2–3; 49:5) kanssa. Käytän teksteissä seuraavia tekstieditioita: Nestle-Aland (28), Die Apostolischen Väter (1992), Göttingen (Septuaginta), Septuaginta (Rahlfs), Biblia Hebraica Stuttgartiensia ja Qumranin käsikirjoitukset. Sovellan tutkielmassa intertekstuaalisuuden käsitettä. Intertekstuaalisuus tarkoittaa tekstien välistä yhteyttä, eli tekstienvälisyyttä, jossa myöhempi teksti perustuu enemmän tai vähemmän toiseen aikaisempaan tekstiin. Määrittelen intertekstuaalisuudeksi 1. Pietarin kirjeessä sekä pyhien kirjoitusten lainaukset että myös muun kirjallisen riippuvuuden Roomalaiskirjeestä ja 1. Klemensin kirjeestä. Tarkastelen kirjallista riippuvuutta seuraavien kriteerien kautta. Kirjallinen riippuvuus on sitä todennäköisempää, jos vertailtavissa teksteissä esiintyy 1) yhtäläisiä sanoja tai teemoja, varsinkin harvinaisia ilmaisuja on merkittävä määrä, 2) yhdistelmä useita paralleelisia ja varsinkin laajoja tekstijaksoja sekä 3) lainauksen alkuperäisen merkityksen muuttumista uudessa tekstikontekstissa. Tutkimuskysymysten takia hyödynnän myös tekstikritiikkiä sekä UT:n että LXX:n kirjoituksiin niiden omien lainalaisuuksien mukaan. Aikaisemman tutkimuksen vanha koulukunta edustaa näkemystä, jonka mukaan 1. Pietarin kirjeen ja Roomalaiskirjeen välinen kirjallinen riippuvuus havaitaan useiden samankaltaisuuksien, kuten yhteisten lainausten kautta. Uusi koulukunta väittää taas, ettei edellä mainittujen kirjeiden välillä ole kirjallista riippuvuutta. Vaikka kirjeiden välillä on samankaltaisuuksia, niin tekstuaalinen evidenssi ei riitä tätä todistamaan. Samankaltaisuudet perustuvat ennemmin varhaiskristilliseen traditioon tai todistuskokoelmaan. Aikaisempi tutkimus on jakautunut myös 1. Klemensin kirjeen ja 1. Pietarin kirjeen välisestä kirjallisesta riippuvuudesta seuraaviin näkemyksiin: 1) Klemens on riippuvainen 1. Pietarin kirjeestä tai 2) kirjeiden väliset samankaltaisuudet ovat peräisin vain yhteisestä Rooman seurakunnan traditiosta. Tekstianalyysin avulla olen päätynyt seuraaviin johtopäätöksiin: 1) 1. Pietarin kirjeen ja Roomalaiskirjeen välinen kirjallinen riippuvuus näyttää todennäköiseltä kirjallisen riippuvuuden kriteerien valossa. 2) Lisäksi kirjallinen riippuvuus 1. Pietarin kirjeen ja 1. Klemensin kirjeen välillä on todennäköisesti päinvastaista, mitä aikaisemmin on esitetty. 1 Klemensin kirje vaikuttaa olevan 1. Piet:n kirjoittajan Vorlage. 1. Pietarin kirjeen ja Roomalaiskirjeen kirjalliseen riippuvuuteen liittyvä tuleva keskustelu tulisi käydä metodologisella tasolla, joka ottaa kantaa intertekstuaalisuuteen ja kirjallisen riippuvuuden kriteereihin. Päätelmäni, jonka mukaan 1. Klemensin kirje on ollut 1. Piet:n kirjoittajan Vorlage, eikä päinvastoin, vaatii taas lisää tarkastelua. Tekstien välillä on vielä useampia samankaltaisuuksia, joita ei ole käsitelty. Lisäksi 1. Piet:n kirjoittaja on käyttänyt lainauksia rohkaisuina ja kehotuksina kärsiville kristityille. Tekstin tasolla lainausten tehtävät voidaan taas jakaa 1) oman väitteen perusteluihin ja 2) oman tekstin täydentäjiin.

Käsittelen tässä tutkielmassa Vanhan testamentin käyttöä Ilmestyskirjan kuudennen ja seitsemännen sinetin kuvauksessa (Ilm. 6:12–8:5). Työssäni keskityn erityisesti Vanhan testamentin tekstien käyttöön ns. alluusiomerkityksessä. Alluusio tarkoittaa tässä tutkielmassa sellaista viittausta Vanhan testamentin tekstiin, jossa myös tuon tekstin kontekstilla on tulkintamerkitystä Ilmestyskirjassa. Tärkeimmät kriteerit alluusioiden erottamiseen yleisluontoisemmasta Vanhan testamentin vaikutuksesta Ilmestyskirjan kieleen ja kuvastoon ovat tekstien väliset kielelliset, temaattiset ja rakenteelliset yhtäläisyydet. Käsittelemästäni Ilmestyskirjan tekstijaksosta löytyy niin huomattavia yhtäläisyyksiä useisiin Vanhan testamentin teksteihin, että on perusteltua ymmärtää nämä kirjoittajan tietoisiksi alluusioiksi. Kuudennen sinetin kuvauksessaan kirjoittaja käyttää neljää eri Vanhan testamentin tekstiä, jotka ovat Joel 3; Jes. 34; Jes. 2 sekä Hoos. 10. Näiden tekstien tausta tuo Ilmestyskirjan tekstiin uuden vivahteen tuomittavista ihmisistä. Ilmestyskirjan välittömässä tekstiyhteydessä kuudennen sinetin tuomio on seurausta marttyyrien surmaamisesta. Kuudennen sinetin taustalla olevien Herran päivä -traditiotekstien konteksteissa tuomion syy puolestaan on usein epäjumalanpalvelus. Lisäksi noiden tekstien kontekstit ovat muistuttaneet Ilmestyskirjan vastaanottajia myös sellaisista Jumalan pelastuksen ja uskollisuuden lupauksista, joita Ilmestyskirjan teksti ei suoraan kuvaa. Tekstijaksoon liittyy myös kaksi toisentyyppistä alluusiota. Sekä Jumalan palvelijoiden sinetöinnillä että maan päälle tuomiona heitettävällä suitsutusastialla on taustansa Hesekielin kirjassa, jossa myös kuvataan samankaltaiset tapahtumat samassa järjestyksessä hyvin lähellä toisiaan. Suitsutusastian maan päälle heittämistä seuraavat ukkosenjylinä ja salamointi viittaavat Exoduksen kuvaukseen Jumalan ilmestymisestä ja liiton perustamisesta Siinailla, jossa esiintyvät samat ilmiöt. Kirjoittaja viittaa saman liitolleen uskollisen Jumalan olevan nyt läsnä tuomioiden keskellä. Kirjoittajan Vanhan testamentin käytöstä piirtyy tämän tekstijakson perusteella hyvin luova ja monipuolinen kuva. Kirjoittaja valitsee, yhdistelee ja muokkaa käyttämiään tekstejä sen mukaan, mitä hän kyseisessä kohdassa haluaa Ilmestyskirjan vastaanottajille viestittää.