Browsing by Subject "Japani"

Modern-day economics is increasingly biased towards believing that institutions matter for growth, an argument that has been further enforced by the recent economic crisis. There is also a wide consensus on what these growth-promoting institutions should look like, and countries are periodically ranked depending on how their institutional structure compares with the best-practice institutions, mostly in place in the developing world. In this paper, it is argued that 'non-desirable' or 'second-best' institutions can be beneficial for fostering investment and thus providing a starting point for sustained growth, and that what matters is the appropriateness of institutions to the economy’s distance to the frontier or current phase of development. Anecdotal evidence from Japan and South-Korea is used as a motivation for studying the subject and a model is presented to describe this phenomenon. In the model, the rigidity or non-rigidity of the institutions is described by entrepreneurial selection. It is assumed that entrepreneurs are the ones taking part in the imitation and innovation of technologies, and that decisions on whether or not their projects are refinanced comes from capitalists. The capitalists in turn have no entrepreneurial skills and act merely as financers of projects. The model has two periods, and two kinds of entrepreneurs: those with high skills and those with low skills. The society’s choice of whether an imitation or innovation – based strategy is chosen is modeled as the trade-off between refinancing a low-skill entrepreneur or investing in the selection of the entrepreneurs resulting in a larger fraction of high-skill entrepreneurs with the ability to innovate but less total investment. Finally, a real-world example from India is presented as an initial attempt to test the theory. The data from the example is not included in this paper. It is noted that the model may be lacking explanatory power due to difficulties in testing the predictions, but that this should not be seen as a reason to disregard the theory – the solution might lie in developing better tools, not better just better theories. The conclusion presented is that institutions do matter. There is no one-size-fits-all-solution when it comes to institutional arrangements in different countries, and developing countries should be given space to develop their own institutional structures that cater to their specific needs.

Kiinnostus arktisia alueita kohtaan on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Ilmastonmuutoksen eteneminen on aiheuttanut maailmanlaajuista huolta, mutta myös lisännyt mahdollisuuksia hyödyntää aluetta taloudellisesti. Jäätiköiden sulaminen ja muut arktisen alueen ympäristömuutokset mahdollistavat merenalaisten öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisen sekä arktisten merireittien avaamisen. Suomen ja Venäjän kaltaisten arktisten maiden lisäksi myös ei-arktiset maat, kuten Kiina ja Japani, ovat viime vuosina julkaisseet omat arktista aluetta koskevat strategiansa. Tutkielmassani tarkastelen Kiinan ja Japanin arktisen alueen politiikkaa diskurssianalyysin keinoin. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia merkityksiä arktinen alue saa Kiinan ja Japanin arktisissa diskursseissa ja miten maat rakentavat itselleen identiteettiä ja legitimiteettiä arktisina toimijoina. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen kehittämään poststrukturalistiseen diskurssiteoriaan. Teoriassa keskeistä on oletus siitä, että diskurssit sekä kuvaavat että rakentavat sosiaalista todellisuutta. Tarkastelen tutkimuksessani myös fantasian roolia Kiinan ja Japanin arktisessa diskurssissa. Tämä analyysi perustuu Jason Glynosin ja David Howarthin käsitteeseen fantasmaattisista logiikoista (logics of the fantasmatic). Tutkielma on vertaileva tapaustutkimus, jonka aineisto koostuu englanninkielisistä Kiinan ja Japanin arktista politiikkaa käsittelevistä puheista, lausunnoista, asiakirjoista ja muista poliittisista teksteistä. Kaikki tekstit ovat valtiollisten tahojen tuottamia ja edustavat maiden virallista linjaa globaalissa arktisessa diskurssissa. Tekstit sijoittuvat aikavälille 2010–2018. Tuloksista käy ilmi, että Kiinan ja Japanin arktisissa diskursseissa on paljon yhtymäkohtia. Kansainvälinen yhteistyö, tiede ja ympäristö esiintyvät teemoina molemmissa diskursseissa, joskin eri painotuksin. Yhteneväisyyksien ohella analyysi paljastaa myös ainutlaatuisia piirteitä maiden diskursseista. Näistä merkittävimpiin lukeutuu fantasian rooli Kiinan keskeisenä diskursiivisena strategiana sekä Japanin identiteetti merten suurvaltana ja tieteen edelläkävijänä.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani asianhoitaja Gustaf J. Ramstedtin luomaa Suomi-kuvaa Japanissa vuosina 1920-1929 ja miten hänen toimensa edesauttoivat pääasiassa myönteisen Suomi-kuvan rakentumista. Gustaf J. Ramstedt toimi Suomen asianhoitajana Tokiossa 1920-1929, eikä hänellä ollut aiempaa kokemusta diplomatiasta. Ennen asianhoitajan tehtäviään Ramstedt oli työskennellyt menestyksekkäästi kieltentutkimuksen parissa Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessani pyrin selvittämään, miten Ramstedt toi Suomea tunnetuksi Japanissa, mitä keinoja hänellä oli käytettävissä ja kuinka hyvin hän onnistui tässä. Lähestyn tutkimuskysymyksiä Tokion lähetystöraporttien kautta. Analyysin tukena käytän G. J. Ramstedtin kirjalliseen jäämistöön ja muistiinpanoihin perustuvaa Harry Halénin teosta Biliktu Bakshi The Knowledgeable Teacher ja Kansallisarkiston sekä ulkoministeriön arkiston G. J. Ramstedtia koskevia arkistolähteitä. Tutkimusmetodina käytän kvalitatiivista analyysiä ja sen pohjana diskurssianalyysiä ja sisällönerittelyä. Tutkimukseni osoittaa G. J. Ramstedtin suorat ja epäsuorat toimet Suomen tunnettavuuden kasvattamiseksi ja millaista kuvaa hän loi Suomesta perustuen hänen henkilökohtaisiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Suomesta syntynyt käsitys oli lähteiden perusteella stereotyyppinen, mutta palveli tässä tapauksessa vastaitsenäistyneen Suomen etuja Suomen ollessa raporttien perusteella suhteellisen tuntematon Japanissa. Tutkimukseni tuo esille diplomatian henkilöitymisen ja millaisia vaikutuksia tällä oli Suomen tunnettavuudelle. Suomen ja Japanin välisten suhteiden syntyminen ja Suomen tunnetuksi tekeminen lähes tyhjästä Ramstedtin toimien ansiosta oli merkittävää ottaen huomioon, että Ramstedt toimi tehtävässään yksin ja usein vailla virallista ohjeistusta. Hän oli tässä suhteessa edelläkävijä. Tutkimukseni tuo esille Ramstedtin persoonan vaikutuksen ja henkilökohtaiset ratkaisut, jotka johtivat hänen menestykseensä Japanin diplomaattikunnassa ja loivat pohjan Suomen ja Japanin välisille suhteille. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että syntynyt Suomi-kuva oli pääasiassa myönteinen, muttei lopulta kovin laajalle levinnyt.

Tutkielma käsittelee japanilaisten konseptiautojen muotoilua vuosina 1969 ja 1970. Tutkielma keskittyy tulevaisuuden autoina esitettyjen konseptiautojen muotoilun ja suunnittelun tulevaisuutta esittäviin ja tuottaviin piirteisiin. Tutkielma tuo muotoiluntutkimuksen kentälle kaksi uutta ja merkittävää tutkimuskohdetta: konseptiautot sekä japanilaisen automuotoilun. Tutkielma selvittää kuinka aikalaiskontekstissa vallinneet tulevaisuusodotukset ilmenivät autojen muotoilussa, sekä minkälaisia tulevaisuusodotuksia autoteollisuus tuotti konseptiautoissaan. Tutkielma avaa myös uudenlaisen teoreettisen mallin menneisyyden tulevaisuusmuotoilun tutkimukseen. Tutkielma nojautuu menneisyyden tulevaisuuskuvia tutkineeseen tutkimusperinteeseen, jonka keskeinen ajatus on ollut, että menneisyyden tulevaisuuskuvia tutkimalla saamme parhaimman otteen kunkin historiallisen ajankohdan aatteellisesta ilmapiiristä. Vuosikymmenen vaihteen japanilaista aatteellista ilmapiiriä analysoidessa tutkielma hyödyntää Reinhart Koselleckin käsitteitä kokemusavaruus ja odotushorisontti. Teoreettisesti tutkielma nojautuu lisäksi modernia, ja sen ilmenemistä kriittisesti lähestyneeseen perinteeseen, Koselleckin historiakäsitykseen, utopiantutkimukseen, uusmarxilaiseen arkkitehtuurin ja muotoilun kritiikkiin, ekologi Andreas Malmin teoriaan sekä sosiologiaan: esimerkiksi John Urryn esittelemän automobiliteetin käsitteeseen. Eri teorioiden yhdistelmällä tutkielmassa esitellään teoreettinen kehys kriittiseen muotoiluntutkimukseen, jonka tutkielma toteaa toimivaksi automuotoilun tutkimuksessa. Koselleckin käsitteistöä hyödyntävä japanilaisen kontekstin analyysi avaa laajan ja monimuotoisen näkymän 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Japaniin. Keskittyen Japanissa vallinneeseen kokemusavaruuteen, jossa läsnä olivat samanaikaisesti kehitysoptimismi ja esimerkiksi kylmän sodan aiheuttama epävarmuus, muodostaa tutkielma moninaisen tulevaisuusodotusten joukon. Vuosikymmeniä jatkunut talouskasvu loi pohjan aikakauden kehitysoptimismille mutta odotushorisontin takaa ilmestyneet uhkakuvat ja toteutuneet kriisit tuottivat kokemusavaruuden, jossa kokemus ja odotus olivat parhaillaan muuttumassa. Japanilaisia konseptiautoja, niiden muotoilua ja suunnittelua analysoidaan tutkielmassa semioottisesti kontekstissa havaittuja tulevaisuuskuvia todentaen sekä autojen itsensä tuottamia tulevaisuuskuvia etsien. Konseptiautoista, niiden muotoilusta ja suunnittelusta muodostuu kokonaisuus, josta on tulkittavissa aikalaisessa kokemusavaruudessa vallinneet tulevaisuusodotukset, odotushorisontin muutokset, ulkomainen vaikutus ja fossiilikapitalistisessa järjestelmässä toimivan autoteollisuuden intressit. Autojen muotoilussa ja suunnittelussa ilmenevät tulevaisuusodotukset perustuivat jännitteiseen kokemusavaruuteen, mutta esittivät ratkaisut kehitysoptimistisesti väittäen samanaikaisesti mahdolliseksi niin nopeuden, suorituskyvyn kuin turvallisuudenkin kasvun sekä päästöjen vähenemisen: autojen luomiin ongelmiin ratkaisuksi tarjottiin tulevaisuuden autoa. Tutkielma osoittaa kuinka konseptiautoissa tuotetussa tulevaisuuskuvassa keskeiseksi nousivat modernismi ja automobiliteetti, odotus auton pysyvästä yhteiskunnallisesta asemasta ja odotus teknologisesta kehityksestä sekä vaurauden kasvusta. Konseptiautojen sekä kontekstin perusteella japanilainen autoille oletettu tulevaisuus koostui nopeista kaupunkienvälisille moottoriteille suunnitelluista urheiluautoista sekä tiheään asuttujen metropolien keskustoihin suunnitelluista kaupunkiautoista. Näihin perustuva oletetun tulevaisuuden liikennejärjestelmä oli modernismin aikakaudelle tyypillinen tapa hahmottaa tulevaisuuden henkilöliikenne mutta sai japanilaisessa yhteiskunnassa omaleimaisen ilmenemismuodon, jossa on havaittavissa mm. 1960-luvulla vaikuttaneen Metabolismi -arkkitehtuuriliikkeen vaikutus. Tulevaisuusodotusten kriisiytyessä 1960-luvun loppua kohden, katosivat utooppiset konseptiautot odotushorisontin taakse: tulevaisuuteen, jota ei koskaan tullutkaan.

This thesis is an ethnographic study of chadō, the Japanese way of Tea, with particular focus on the social and communal aspects present in a formal Tea event, a chaji. Perhaps as a result of the closed nature of the Japanese way of Tea (an invitation from the host is required in order to take part in a chaji) previous studies of the subject in English have confined themselves primarily to the aesthetic or artistic nature of chadō. In contrast, this study emphasizes the ritual and symbolic aspects of a chaji, examining Tea (the term used to describe chadō within the study), as a transition ritual, the ultimate goal of which is enlightenment or tranquillity. Through a comprehensive analysis of Tea and its practice, the findings of this study suggest that a special social-sphere is created during a chaji, a sphere which in turn fosters a sense of shared community between the participants. As a result of the ritual practice and the manifestation of symbolic communication within a chaji, shared values of respect and harmony are affirmed and renewed among the community. The initial fieldwork for this study was conducted over a period of three months in Kyōto Japan, based on participant observation at the Urasenke school of Tea as well as through conducting interviews with some of the school’s students. This first-hand observation and research was then filtered through the lens of transition rituals as defined by the classic study Rite de passage of Van Gennep and Victor Turner’s conceptualization of society and rituals. In linking the data to these theoretical frameworks, the findings show that in participating in a chaji, Tea practitioners are able to leave the mundane world behind them, moving through a phase of symbolic cleansing, and into the sacred or spiritual realm of Tea. This transition occurs in three distinct phases which Van Gennep defines as separation, transition, and incorporation. The study argues that it is possible to view a sense of shared community among chaji practitioners as taking place not within the realm of structured society, but rather in its margins. As such, the individual participant of a chaji is no longer defined by his or her status or role in society at large; when participating in a chaji, the Tea practitioner is sharing in a 'once in a lifetime' experience of shared communal harmony. The findings also suggest that through its focus on traditional Japanese art forms (ceramics, calligraphy, flower arrangement), Tea operates as a mechanism to create a communal experience with a shared value system. Although chadō is defined by its adherents as being quintessentially Japanese, this study makes comparisons to other consumption rituals in which a communal feeling is achieved among the participants.

Tutkielmassa tarkastellaan japanilaista Kantai Collection -laivastosotapeliä ja siihen liittyvä mediakokonaisuutta (media mix) sekä kyseisen mediakokonaisuuden yleisön sen pohjalta tuottamia omakustanteisia fan fiction -teoksia. Kantai Collection -pelin eri versioiden lisäksi tarkastellaan samannimistä animaatiosarjaa, mutta viitataan myös sarjakuva- ja elokuvaversioihin. Fan fiction -teoksia tarkastellaan sekä määrällisesti (N=120) että laadullisesti (N=46). Tarkastelu on kaksivaiheinen. Ensiksi analysoidaan alkuperäisteosten tarinarakenteita ja diskursseja Tyynenmeren sodasta ja Japanin lähihistoriasta soveltaen Michel Foucault’n määrittämää diskurssianalyysia sekä Umberto Econ teoriaa avoimista ja suljetuista teoksista. Toisessa vaiheessa analysoidaan samoin laadullisin menetelmin, miten yleisön tuottamat fan fiction -teokset toisintavat alkuperäisteosten diskursseja. Fan fiction -teosten laajan sisällöllisen hajonnan johdosta tutkielmassa tarkastellaan niiden yleisluonnetta lyhyesti myös määrällisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten Kantai Collection -aiheisille teoksille omistautunut yleisö reagoi näitä kansallisesti kiistanalaisia teemoja käsitteleviin diskursseihin. Tutkielman teoreettinen kehys rakentuu kahdesta pääjuonteesta. Ensimmäinen niistä perustuu pääasiassa Hashimoto Akikon sekä Franziska Seraphimin analyyseihin ja teorioihin Tyynenmeren sotaa koskevan kollektiivisen muistin muutoksesta Japanissa. Tutkielmassa kysytään, miten havaitut diskurssit ilmentävät Hashimoton ja Seraphimin esittämää kollektiivisen sotamuiston hajaannustilaa, joka on tehnyt vaikeaksi välittää yhtenäistä kansallista identiteettiä uusille sukupolville. Toinen teoreettinen juonne perustuu keskeisesti Ōtsuka Eijin teoriaan mediakokonaisuuksien luomista mielikuvitusmaailmoista. Hänen teoriassaan useista toisiaan täydentävistä versioista, kuten peleistä, sarjakuvista ja animaatiosarjoista, koostuvat mediakokonaisuudet luovat katsojien mielikuvituksissa ”vaihtoehtoisia todellisuuksia,” joihin katsojat yhdistävät myös palasia todellisesta historiasta. Tämä prosessi irrottaa historialliset tosiasiat viitekehyksestään, eikä esimerkiksi teoksissa ilmeneviä viittauksia sotaan tai muihin historiallisiin tapahtumiin käsitetä enää suhteessa todellisuuteen. Yleisö näkee ne ainoastaan fiktiivisten teosten pohjalta luodun mielikuvitustodellisuuden viitekehyksessä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että alkuteosten diskurssien rakenne on erittäin monitulkintainen, ja että se käyttää parodiaa keinona välttää selkeä historiallisen narratiivin esittäminen. Alkuteosten sisällössä ei voida puhua ”sodan ihannoinnista,” mutta ne eivät liioin kritisoi Tyynenmeren sotaa ja sitä edeltävää historiaa. Tästä huolimatta tuottaja-yleisö muodostaa pitkälti rauhaa ja yhteisöllisyyttä korostavia diskursseja omissa teoksissaan. Toisaalta analyysi myös osoittaa, että yleisö tulkitsee sodan ja historian käsitteet hyvin abstraktilla tasolla sekä pääosin suhteessa mediakokonaisuuden sisäiseen maailmaan eikä suhteessa todellisuuteen. Tutkimustulokset antavat empiiristä tukea teoreettisessa kehyksessä esiteltyjen tutkijoiden ajatuksille.

This thesis focuses on the localization of Japanese rhythm games in the United States and Europe. While the Western Guitar Hero and Rock Band rhythm game series enjoyed huge popularity among people around 2005–2010, the few Japanese rhythm games that were localized in the West during this period were, in general, not able to break through to mass appeal. This study’s aim is to shed light on the reasons why only few Japanese rhythm games have managed to get popular in the West. Concentrating on music used in these rhythm games localized from Japan, the study analyzes seven rhythm games’ localization strategy in regards to their decisions to either change the songs used in a game or to keep the original soundtrack unchanged. The study divides the used localization strategies into three categories: 1) fully localized, 2) partially localized, 3) not localized. The successfulness of the used localization strategy is then evaluated in relation to whether the rhythm game has received sequel localizations in the West. The second part of the study consists of analyses of three surveys aimed at the following three demographics: 1) Japanese Taiko no Tatsujin players, 2) Finnish digital game players, 3) Finnish anime/manga fans. The objectives of the three surveys were to get an understanding of people’s reasons to play rhythm games and what kind of music respondents wanted to be used in rhythm games. The study finds that the most successful localizations of Japanese rhythm games used lesser amount of localization for the rhythm game’s song list. The results from the two Finnish surveys also support this view. The three surveys also indicate that the music used in a rhythm game plays a key factor with original music composed specifically for the game gathering strong support across all three surveys. The thesis concludes with arguing that while the used music might not be the sole reason that decides the fate of a localized rhythm game, its importance should not be disregarded.

Tämän tutkielman tavoite on selvittää, millainen Japani-kuva rakennetaan japanilaisessa televisiosarjassa Wafū Sōhonke, ja miten sarjassa rakentuva kuva vertautuu akateemiseen näkemykseen japanilaisesta identiteetistä. Työn aineistona on yhteensä kuusi kappaletta Wafū Sōhonke -televisiosarjan jaksoja, ja aineisto on vuosilta 2010 – 2016. Yhden jakson pituus on 45 tai 90 minuuttia, ja jaksot ovat japaniksi. Wafū Sōhonke on TV Osaka -kanavan viihteellinen keskusteluohjelma, ja on ollut tuotannossa vuodesta 2008 lähtien. Sarjan nimi on vapaasti käännettynä ”japanilaisuuden alkuperä”, ja sarjan virallisen kuvauksen mukaan ohjelman perimmäinen tarkoitus on esitellä japanilaista kulttuuria, sitä tukevia henkilöitä, ja vakuuttaa katsojat uudestaan Japanin suurenmoisuudesta. Sarjan iskulause on ”Eikö Japani olekin mahtava!”. Jotta japanilaisuuden rakentumista sarjan puitteissa voidaan tutkia, käytetään työn teoreettisena pohjana kansallisidentiteettiin, japanilaiseen identiteettiin ja nationalismiin liittyvää kirjallisuutta. Nationalismin osalta olennaisimpaan osaan nousee kulttuurinationalistinen nihonjinron -lajityyppi, joka korostaa japanilaisen identiteetin uniikkiutta, japanilaisten erilaisuutta ja rodullista paremmuutta. Näiden lisäksi teoreettiseen taustaan kuuluu myös representaatioihin ja mediaan liittyviä tutkimuksia. Tutkimusmenetelmänä on sarjan jakson tarkastelu ja sisällönerittely. Sarjassa oleva japanilaisuus määrittyy kuuden eri näkökulman kautta; perinteiden tärkeys, ruokakulttuuri, työnteko ja artesaanit, Japania ylistävät fraasit, ulkomaalaisten näkökulma, sekä sarjassa esiintyvien henkilöiden ikä ja sukupuoli. Näiden perusteella japanilaisuus määrittyy työorientoituneeksi ja perinteitä suojelevaksi identiteetiksi, jossa esteettisyys, ainutlaatuisuus, työn laatu ja ikääntyneen miehen arvovalta työmaailmassa ovat keskeisessä osassa. Toisin kuin akateemisessa näkemyksessä, ei Wafū Sōhonken japanilaisuuden määritelmässä mainita moderneja keksintöjä, kykyä soveltaa ulkomaisia keksintöjä tai Japanin taloudellista mahtia. Sarjassa mainitaan usein, että artesaanien tehtävänä on suojella japanilaista kulttuuria, ja oikean japanilaisuuden uskotaan olevan katoamassa, ja yksi syy japanilaisen kulttuurin erinomaisuuden painottamiseen on se, että sen katsotaan olevan uhan alla. Japanilaisuutta uhkaa sekä länsimaistuminen että liika modernisoituminen. Toinen syy Japanin erinomaisuuden korostamiselle on kansallisen itsetunnon kohottaminen taloudellisesti vaikeina aikoina. Wafū Sōhonke pyrkii todistamaan katsojilleen, että japanilaisilla on yhä paljon tarjottavaa maailmalle, ja että japanilaisilla on syytä olla ylpeitä kulttuuristaan. Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ovat kansallisidentiteetin syvempi tarkastelu japanilaisessa populaarikulttuurissa, ”perinteen” määrittely sekä kansallisten stereotypioiden ja representaatioiden tarkastelu japanilaisessa televisiossa.

Työpaikan huonot ihmissuhteet voivat Japanin terveys-, työ- ja hyvinvointiministeriön mukaan johtaa työntekijöiden itsemurhiin. Tutkimusten mukaan nuoret japanilaiset toivovat ja arvostavat hyviä ihmissuhteita. Tutkimusta työpaikan ihmissuhteista japanilaisessa kontekstissa on tehty vain vähän ja siksi se on tärkeää. Tutkielmassa tarkastelen japanilaisten työntekijöiden käsityksiä pääasiallisesti työpaikan horisontaalisista ihmissuhteista. Tutkielman tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, millaisia diskursseja löytyy puhuttaessa työpaikan ihmissuhteista. Toissijaisesti tarkastelen sitä, mitä funktioita näillä diskursseilla on ja millainen kokonaiskuva ihmissuhteista syntyy japanilaisen työmaailman kontekstissa. Perehdyn tutkimuskysymyksiin keväällä 2018 Japanissa keräämäni aineiston pohjalta. Aineisto koostuu 20 japanilaisen työntekijän haastattelusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu työyhteisöön liittyvän kirjallisuuden ja Japanin työelämän kontekstin pohjalta. Paneudun tutkimusongelmaan diskurssianalyyttisin keinoin. Haastateltavien puheesta nousee esiin neljä diskurssia. Ne käsittelevät työpaikan ihmissuhteiden määrittäviä tekijöitä, merkitystä, hierarkkisuutta ja keinoja, joilla ihmissuhteita yritetään kehittää. Tutkimukseen osallistujat kokevat merkitykselliseksi myös kommunikaation roolin ihmissuhteissa. Havaitsemillani diskursseilla on erilaisia funktioita: ne konstruoivat, ylläpitävät, muuntavat ja purkavat työpaikan ihmissuhteita ja hierarkiaa. Diskurssit myös kuvaavat työyhteisöä, luovat käsitystä sosiaalisista suhteista ja viestivät työpaikan ihmissuhteista. Kokonaiskuva työpaikan ihmissuhteista on hyvä, koska enemmistö haastatelluista kokee ihmissuhteiden olevan hyvät tai neutraalit. Tutkimukseen osallistuneet tiedostavat ihmissuhteiden ongelmallisuuden ja niiden tärkeyden. Tutkielman perusteella voidaan lisäksi sanoa, että japanilainen työelämä on murroksessa. Selkeimmin tämä näkyy siinä, että nuoret tutkimukseen osallistujat purkavat puheessaan hierarkiaa. Murros ilmenee myös yritysten toimintatapojen muutoksena.

Tutkimukseni keskittyy sovinnontekoprosessin tarkasteluun Japanin ja Etelä-Korean välillä jo kauan maiden suhteita hiertäneen lohtunaisongelman näkökulmasta. Vaikka tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista on aikaa jo kymmeniä vuosia, lohtunaiset alkoivat puhumaan kokemuksistaan vasta 1990-luvulla, mistä lähtien ongelma on hiertänyt aktiivisesti maiden välejä. Vielä tähänkin päivään mennessä Japanilla ja Etelä-Korealla on toisistaan poikkeavat katsantokannat sen suhteen, oliko lohtunaisjärjestelmä Japanin valtion järjestelmällisesti johtamaa seksiorjuutta vai naisten omasta vapaasta tahdosta tapahtunutta prostituutiota. Aineistonani toimii kaksi Japanin suurimpiin sanomalehtiin lukeutuvaa sanomalehteä: liberaalimpaa lähestymistapaa edustava Asahi shinbun ja konservatiivisempaa otetta edustava Yomiuri shinbun. Tutkimani aineisto levittäytyy vuoden 2015 kesäkuun alusta saman vuoden lokakuun loppuun. Vuosi 2015 merkitsi 70:ttä juhlavuotta Etelä-Korean vapautumisesta Japanin vallan alaisuudesta, minkä lisäksi samainen vuosi toimi 50:nä juhlavuotena normalisaatiosopimuksen allekirjoittamiselle maiden välillä. Hakusananani toimii lohtunais-sanaa tarkoittava japaninkielinen ianfu-termi, jonka avulla olen valinnut tutkimani artikkelit. 2000-luvulla on yhä enenevissä määrin alettu puhua "sovinnonteosta" kriisitilanteen ohittaneista maista puhuttaessa. Kuitenkaan mitään tarkkaa määritelmää tai suoranaista teoriakehystä termin ympärille ei ole vielä kehitetty. Yksi työni päämääristä onkin ensin selvittää, mitä termi "sovinnonteko" käytännössä tarkoittaa ja mistä toisista oleellisista teemoista käsite muodostuu. Yhdistelemällä kehittämääni sovinnonteko-teoriakehystä kvalitatiiviseen teorialähtöiseen sisällönanalyysiin pyrin tutkailemaan kuinka sovinnonteko-teoriakehyksestä nousevat analyysiyksiköt esiintyvät kummankin lehden lohtunaisiin keskittyvässä raportoinnissa. Selvitän myös miltä maiden välinen sovinnontekoprosessi vaikuttaa lohtunaisongelman osalta lehtien raportoinnin välityksellä saadun kuvan pohjalta, minkä lisäksi pohdin voisiko lohtunaisongelman lopullisella sopimisella todella saavuttaa vahva sovinnonteon taso maiden välille. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sovinnonteko-konseptia tarkastelleista tutkijoista kaikilla on omat käsityksensä sen suhteen mitä termi käytännössä tarkoittaa, mutta tietyt ideakokonaisuudet nousevat esille melkein kaikkien tutkijoiden pohdinnoissa: historian ja menneisyyden vääryyksien molemminpuolinen tunnustaminen; uudet luottamuksentäytteiset, rauhaan tähtäävät suhteet ihmisten välillä; sekä vastuun ottaminen väärintekijän osalta ovat kolme pääpiirrettä, jotka ovat olennaisia sovinnonteon kannalta. Siirtymäkauden oikeus, anteeksianto ja sovinnonteon erotteleminen poliittiseen ja yksilölliseen ulottuvuuteen sekä näiden kahden eri tason näkeminen sekä prosessina että lopputulemana ovat teemoja, jotka nähdään tutkijoiden keskuudessa oleellisina vaikuttajina sovinnonteon taustalla. Japanin ja Etelä-Korean kohdalla myös ideat vahvasta ja heikosta sovinnonteosta; anteeksipyynnön tärkeydestä anteeksiannon rinnalla sekä kansalaisyhteiskunnan roolin tärkeydestä ovat asioita, jotka tulisi ehdottomasti ottaa huomioon maiden välisessä suhteidenrakennusprosessissa. Asahi pyrkii raportoinnillaan selkeästi kannattamaan ns. pro-lohtunaisongelma -puolta, joka kannattaa Etelä-Korean edustamaa käsitystä totuuden esilletuomisesta, minkä lisäksi artikkelit ovat Yomiuriin verrattuna useammin objektiivisen informatiivisia kuin raskaan mielipiteellisiä. Yomiuri toimii puolestaan konservatiivisen Japanin puolestapuhujana sekä korealaisen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan suurena kriitikkona, joka näkee syyn lohtunaisongelman ratkaisemattomuudelle olevan Etelä-Koreassa. Monet tutkimistani analyysiyksiköistä näyttivät toteutumisensa puolelta puutteelliselta ja viittasi näin myös siihen suuntaan, ettei maiden välinen sovinnontekoprosessi näytä lohtunaisongelman osalta olevan vahvalla pohjalla. On mielestäni myös kyseenalaista väittää, että ainoastaan lohtunaisasian ratkaiseminen toisi lopullisen, vahvan sovinnonteon maiden välille, vaikka se toimisi varmasti suurena edistysaskeleena maiden välisessä suhteidenrakennusprosessissa.