Browsing by Subject "Jeesus"

Tässä tutkielmassa tarkastelen kertomusta, jossa kerrotaan syyrofoinikialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Tutkin kertomusta Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa, sekä kahdessa modernissa kertomuksen tulkinnassa. Otan tutkimukseeni punaiseksi langaksi toiseuden ja toiseuttamisen. Tutkimuksen alussa esittelen aikaisempaa tutkimusta sekä toiseuden teoriaa. Keskeisiä termejä ovat toiseus ja toiseuttaminen. Tähän liittyy vastaparit, joita luodaan, kun määritellään ”minä” ja ”toinen”. Toiseuttamiseen liittyvät vastaparit, joita löysin antiikin aikaisesta tulkinnasta, olivat juutalaisuus vs. ei-juutalaisuus sekä puhtaus vs. epäpuhtaus. Tarkastelin kertomusta kolmessa osassa, joita olivat paikka, henkilöt ja vuoropuhelu. Näissä kolmessa osassa käytin toiseutta metodina ja tarkastelin niissä esiintyvää toiseuttamista. Tyros ja Sidon toivat esille puhdas vs. epäpuhdas vastaparin. Nainen ja Jeesus kohtasivat ”toisina” ja löysin heidän kohtaamisessaan toiseuttamista. Jeesus kutsui naista koiraksi, mikä on yksi toiseuttamisen muoto. Nainen näki Jeesuksen positiivisena ”toisena” ja uskoi, että Jeesus voi kielteisestä vastauksesta huolimatta auttaa. Heidän käymänsä keskustelu ilmensi toiseuttamista, mutta myös mahdollisuuden muutokseen. Tarkastelin kahta modernia tulkintaa kertomuksesta ja sieltä nousi esille toiseuttamiseen liittyviä vastapareja: puhdas vs. epäpuhdas, valloittaja vs. valloitettu sekä mies vs. nainen. Modernin tulkinnat saivat inspiraation naisesta, sekä Jeesuksesta, joka oli valmis muuttumaan. Tulkinnoista löytyi samanlaisia vastapareja ja toiseuttamista. Ihmisten kohtaamisiin liittyy myös ”toisen” ja ”minän” määrittely ja se näkyi Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa.

Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvien Ihmisen Pojan kärsimysennustusten historiallisuutta. Pääkysymyksenä on: puhuiko Jeesus Ihmisen Pojan tulevasta kärsimyksestä ja kuolemasta Markuksen evankeliumin tekstikatkelmien (Mark. 8:31- 33; Mark.9:9- 13; Mark.9:30- 32 sekä Mark.10:32- 34) valossa? Ensimmäisessä pääluvussa (luku kaksi) käsittelen ilmaisua ihmisen poika juutalaisuudessa. Tarkastelussa havaittiin, että ilmaisu ”ihmisen pojan kaltainen” esiintyy ennen Jeesusta ainoastaan Danielin kirjassa. Myöhemmissä juutalaisissa teksteissä tätä Danielin kirjan mainintaa tulkittiin eri tavoin. Pääasialliset tulkintavaihtoehdot olivat messiaaninen hahmo tai kuvaus Israelista. Tästä syystä on perusteltua sanoa, ettei Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa ollut vain yhdenlaista mallia ihmisen pojasta. Toisena keskeisenä kysymyksenä tässä luvussa on Jeesuksen ja Ihmisen Pojan välinen suhde. On selvää, että Jeesus käytti ilmaisua itsestään. Vaikeampi kysymys liittyy siihen, nousiko ilmaisu puhtaasti arameankielestä vai onko taustalla tuo Danielin kirjan maininta. Jeesus omaksui todennäköisesti ilmaisun Danielin kirjan pohjalta. Jeesus ei kuitenkaan käyttänyt ilmaisua tittelimäisesti, sillä juutalaisuudessa ilmaisua ei ymmärretty tällä tavalla. Arameankielisen vaihtoehdon mukaan ilmaisu tarkoitti yleisesti ”ihmistä”. Tämän teorian suurin ongelma on väitettä tukevien Jeesuksen aikaisten arameankielisten tekstilöydösten puute. Toisessa pääluvussa käsittelen Markuksen evankeliumissa esiintyviä Ihmisen Pojan kärsimysennustuksia. Tarkastelen tutkijoiden esittämiä argumentteja katkelmien historiallisuudesta ja teen näiden pohjalta oman johtopäätöksen katkelmien aitoudesta. Katkelmissa esiintyy merkkejä muokkauksesta eikä kaikkia käsiteltäviä katkelmia ole perusteltua pitää historiallisina. Tästä huolimatta jakeet Mark. 8:31- 33 sekä Mark.9:30- 32, palautuvat todennäköisimmin Jeesuksen sanomiksi. Tähän johtopäätökseen vaikuttaa kaksi seikkaa. Ensinnäkin useiden aitouskriteerien toteutuminen näiden jakeiden kohdalla puoltaa katkelmien historiallisuutta. Toiseksi tutkijoiden argumenteista ei noussut esille mitään sellaista, joka viittaisi selkeästi Markuksen luoneen kyseiset katkelmat. Katkelmissa on päinvastoin materiaalia, jota on vaikea selittää Markuksen luomaksi. Kolmas pääluku käsittelee syitä, joiden tutkijat ajattelevat vaikuttaneen Jeesuksen puheeseen Ihmisen Pojan lähenevästä kuolemasta. Näitä syitä ovat: Johannes Kastajan kohtalo, juutalaisuuden profeetta- ja marttyyritekstien kuvaukset, Jesajan kärsivä palvelija sekä Danielin kirjan kuvaukset ihmisen pojan kaltaisesta ja Korkeimman pyhien kärsimyksistä. Luvussa neljä esitetyt tekijät ovat useilla tutkijoilla osana argumentaatiota, kun he päätyvät pitämään osaa kärsimysennustuksista historiallisina. Johtopäätösluvussa tuon yhteen edellä käsitellyt teemat ja vastaan tutkielman pääkysymykseen. Pidän itse todennäköisenä, että Johannes Kastajan kohtalo, juutalainen profeetta- ja marttyyritraditio sekä Daniel 7, mahdollistivat Jeesuksen puheen lähenevästä Ihmisen Pojan kärsimyksestä ja kuolemasta.

Tämä tutkielma käsittelee Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuutta William Lane Craigin apologetiikassa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja analyysin kohteena on Craigin ylösnousemusta käsittelevä kirjallinen tuotanto. Craig puolustaa näkemystä, että ylösnousemushypoteesi selittää parhaiten historialliset todisteet, jotka koostuvat tyhjästä haudasta, Jeesuksen kuolemanjälkeisistä ilmestymisistä sekä kristinuskon alkuperästä. Ensimmäisessä pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita tyhjästä haudasta. Craig katsoi, että useat yksittäiset todisteet puoltavat tämän ilmiön historiallisuutta. Koska historiantutkimuksen luonteeseen kuuluu ilmiöiden selittäminen, tämän jälkeen seurasi toinen vaihe: parhaan luonnollisen selityksen löytäminen tyhjälle haudalle. Selitykseksi Craig esitti neljä hypoteesia: salaliittoteoria, näennäinen kuolema, väärä hauta ja siirretty ruumishypoteesin. Craig argumentoi, että IBE:n kriteerien valossa luonnolliset selitykset eivät ole hyviä. Toisessa pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita Jeesuksen kuoleman jälkeisille ilmestymisille. Craig argumentoi, että useat todisteet puoltavat ilmestyskokemuksien historiallisuutta. Selittävässä vaiheessa Craig esitti luonnollisena selityksenä hallusinaatiohypoteesin. Craig katsoi, että IBE:n kriteerien perusteella hallusinaatiohypoteesi ei ole hyvä. Kolmannessa pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita kristinuskon alkuperästä. Craig näki, että todisteet puoltavat kristinuskon alkuperän historiallisuuden puolesta. Selittävässä vaiheessa Craig esitti selityksenä kristinuskon, pakanuuden ja juutalaisuuden vaikutuksen. Craig katsoi, että nämä selitykset eivät onnistu. Koska luonnolliset selitykset eivät selitä kaikkia historiallisia seikkoja kattavasti, Craig sovelsi ilmiöiden selittämiseen ylösnousemushypoteesia. Neljännessä pääluvussa tarkasteltiin ylösnousemushypoteesia. Craig näki, että IBE:n kriteerien perusteella todennäköisin selitys on ylösnousemushypoteesi. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Craigin argumentoinnissa on ongelmia. Jotkut yksittäiset todisteet olivat kyseenalaisia. Toinen ongelma kosketti selittävää vaihetta. Ongelmallista oli luonnollisten selitysten valitseminen/keksiminen sekä IBE:n luonne: se ei anna varmoja vastauksia. Ylösnousemushypoteesi kohtasi myös ongelmia IBE:n kriteerien valossa. Yksi ongelma on se, että selitys on historiantutkimuksen ulkopuolella. Kritiikki laski ylösnousemushypoteesin todennäköisyyttä mutta että ei tehnyt sitä mahdottomaksi. Tärkeä seikka on argumentin oikea konteksti: argumentti Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta sisältyy laajempaan kumulatiiviseen argumenttiin, joka kattaa argumentit Jumalan olemassaolon puolesta, historiallisen realismin puolustuksen, argumentti ihmeiden mahdollisuuden puolesta, sekä argumentti historiallisesti viitekehyksestä kuka Jeesus oli. Tämän vuoksi Craig päätyi kannattamaan historiantutkimuksen rajoista huolimatta ylösnousemushypoteesia: Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella tekstijaksoa Fil. 2:6–11 imperiumikriittisen raamatuntutkimuksen metodeilla. Raamatuntulkinnallista lähestymistapaa, jonka avulla Uuden testamentin teksteistä pyritään havaitsemaan sekä suoria että epäsuoria viittauksia Roomaan ja erityisesti keisarikulttiin kutsutaan imperiumikritiikiksi. Tekstiä tarkastellaan poliittisen ideologian näkökulmasta. Näin ollen oletetaan, että Uuden testamentin kirjoittajilla olisi uskonnollisen sanoman lisäksi ollut myös poliittinen kannanotto välitettävänään. Filippi oli 1. vuosisadalla vahvasti roomalainen, synkretistinen ja yhteiskunnallisesti kerrostunut kaupunki. Kaupunkia leimasi yhteiskunnallisen aseman ja kunnian tavoittelu. On todennäköistä, että muiden uskontojen lisäksi myös keisarikultilla oli merkittävä asema Filipissä. Tarkastelen työssäni seuraavia tutkimuskysymyksiä: Mitä Paavali halusi sanoa Filippiläiskirjeen jakeiden 2:6–11 välityksessä? Ymmärsivätkö vastaanottajat hymnin sanoissa kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan? Ymmärsivätkö vastaanottajat hymnin sanoissa kritiikkiä keisarikulttia kohtaan? Tarkastelen tässä työssä imperiumikriittisesti seuraavia sanoja ja sanayhdistelmiä, jotka löytyvät jakeista Fil. 2:6–11: ”Jumalan muoto”, ”Jumalan vertainen”, ”orjan muoto”, ”ristinkuolema”, ”korkein nimi” ja ”Herra Jeesus Kristus”. Sovellan työssäni Scot McKnightin ja Joseph B. Modican laatimaa jaottelua, jonka mukaan imperiuminvastaisen kritiikki voidaan jakaa viiteen eri tasoon: 1) Suora, kiistaton kritiikki Roomaa ja/tai keisarikulttia kohtaan. 2) Rooman imperiumin virallisesta ideologiasta lainattu kielenkäyttö kritiikin välineenä. 3) Epäsuora kritiikki teksteissä, joissa Rooma on kontekstina. 4) Rivien välistä luettu tai aistittu kritiikki imperiumia kohtaan. 5) Hienovarainen kritiikki, jota on vaikea erottaa tulkitsijan henkilökohtaisista lähtökohdista kumpuavasta ideologisesta tai poliittisesta tulkinnasta. Kutsun tässä työssä jaksoa Fil. 2:6–11 tutkimuskirjallisuudessa yleisesti käytetyillä nimillä ”hymni” tai ”Kristus-hymni”. Pidän kuitenkin mahdollisena, että jakso on esimerkiksi Kristusta korottava ylistyspuhe, eli enkomion. Lähestyn jaksoa Fil. 2:6–11 seuraavista lähtökohdista: pidän todennäköisenä, että se on osa yhtenäistä kirjettä, jonka Paavali on itse kirjoittanut Filippin kristityille noin vuonna 60 jaa. Toisin kuin merkittävä osa tutkijoista, minä pidän todennäköisenä, että Paavali on kirjoittanut itse myös jakson Fil. 2:6–11. Työssä päädytään seuraaviin johtopäätöksiin: Jaksosta Fil. 2:6–11 ei löydy suoraa, kiistatonta kritiikkiä Rooman imperiumia, keisaria eikä mitään muutakaan sen osa-aluetta kohtaan. Jaksosta ei myöskään löydy selvästi Rooman imperiumin virallisesta ideologiasta lainattua kielenkäyttöä kritiikin välineenä. Ainoat ilmaisut, jotka ovat lähellä tätä määritelmää, ovat ”Jumalan vertainen” sekä ”Herra Jeesus Kristus”. Ilmaisuja käytetään jaksossa samaan tapaan kuin niitä käytettiin yleisesti Rooman keisareista. Tämäkin ilmenee kuitenkin vain epäsuorasti. Rooma ei esiinny kontekstina jaksolle Fil. 2:6–11, joten sen kaltaista epäsuoraa kritiikkiä ei siitä myöskään löydy. Jaksosta on mahdollista löytää kuitenkin huomattavan paljon rivien välistä luettavaa tai aistittavaa epäsuoraa kritiikkiä Roomaa tai keisaria kohtaan. Hienovaraista kritiikkiä, jota on vaikea erottaa tulkitsijan henkilökohtaisista lähtökohdista kumpuavasta ideologisesta tai poliittisesta tulkinnasta, ei ollut tarkoituksenmukaista tutkia tässä pro gradu -tutkielmassa.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia yhteyksiä Jesaja 53:lla (Jes. 52:13–53:12) on Paavalin käsitykseen Jeesuksen kuoleman merkityksestä Roomalaiskirjeessä. Aluksi tutkitaan Paavalin käyttämien Pyhien Kirjoitusten kokoonpanoa sekä tekstimuotoja, Jesajan kirjaa kokonaisuutena sekä Jesaja 53:n paikkaa Jesajan kirjan kokonaisuudessa. Tämän lisäksi tutkitaan myös Jesajan Septuaginta-käännöksen erityispiirteitä. Tutkielman toisessa osassa analysoidaan tutkimuskysymyksen kannalta keskeisiä Jesaja 53:n jakeita (Jes. 52:15; 53:1, 4–12). Koska Paavali on ilmeisesti käyttänyt sekä läheisesti Jesaja 53:n hepreankielistä masoreettista tekstiä muistuttavaa (tai sen mukaisesti korjattua kreikankielistä tekstimuotoa) että kreikankielistä Septuaginta-käännöstä, analyysin kohteena on sekä masoreettinen teksti että Septuaginta. Joitakin tekstikriittisiä havaintoja tehdään myös Qumranin Jesaja-käsikirjoituksista. Tutkielman kolmannessa osassa tutkitaan Jesaja 53:n ja Roomalaiskirjeen yhteyksiä erityisesti Uuden testamentin näkökulmasta. Paavalin Pyhien Kirjoitusten käyttöä kuvataan janalla, jonka päissä ovat eksplisiittinen ja implisiittinen eksegeesi. Termi “lainaus” edustaa eksplisiittistä eksegeesiä ja termi “alluusio” edustaa implisiittistä eksegeesiä. Alluusion tunnistamiseen apuvälineenä käytetään Richard B. Haysin seitsemää kriteeriä. Roomalaiskirjeen analyysi osoittaa Paavalin käyttäneen sekä pre-masoreettista tekstitraditiota (tai sen mukaan korjattuja Septuaginta-resensioita) sekä Septuagintaa Jesaja 53:sta. Tutkielmasta käy myös ilmi Paavalin kaksi perusmotiivia, joihin Jesaja 53 -yhteydet voidaan jakaa. Ensinnä on huomattu, että Roomalaiskirjeen kahteen Jesaja 53 -lainaukseen liittyy missiologinen motiivi. Ensimmäinen lainaus (Room. 10:16; Jes. 53:1) perustelee Paavalin saarnaaman evankeliumin kohtaamaa epäuskoa erityisesti juutalaisten taholta. Toinen lainaus (Room. 15:21; Jes. 52:15) liittyy Paavalin kutsumukseen julistaa evankeliumia erityisesti niille pakanakansoille, jotka eivät ole sitä ennen kuulleet. Toiseksi tutkielmasta käy ilmi, että Roomalaiskirjeen Jesaja 53 -alluusioiden merkitys on soteriologinen eli pelastusopillinen. Kristus on “annettu alttiiksi meidän rikkomustemme tähden ja herätetty kuolleista meidän vanhurskautamisemme tähden” (Room. 4:25). Uskonvanhurskauden seurauksena on “rauha Jumalan kanssa” (Room. 5:1). Samoin kuin Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille kuoleman, samoin – ja paljon enemmän – myös Kristuksen kuuliaisuus tuo kaikille vanhurskauden (Room. 5:15, 19). Kristuksen kuolema ei tapahtunut häntä itseään varten vaan “meidän puolestamme” (Room. 5:8; 8:32).

Herännäisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava herätysliike, jonka laulukirja on Siionin virret. Siionin virsistä toimitettiin uusi laitos, joka otettiin käyttöön kesällä 2017 Nilsiän herättäjäjuhlilla. Herännäisyydelle on tunnusomaista ikävöivä usko ja alhaalla liikkuva armo. Ihminen on pieni, Jumala on suuri ja luotujaan rakastava ja armahtava. Kristuksen ja ihmisen väliin ei saa asettaa mitään estettä, vaan Jumala armahtaa Kristuksen tähden syntisen ihmisen. Tutkimukseni käsittelee ystävyyttä Siionin virsissä. Herännäisyyden sydänäänet ja kristinuskon tulkinta on luettavissa Siionin virsistä. Virsissä ja puheissa puhutaan usein ystävyydestä. Heränneet kutsuvat toisiaan ystäviksi. Myös suhde Jeesukseen Kristukseen kuvataan usein ystävä-käsitteen avulla. Tämä tekee Jeesuksesta helposti lähestyttävän. Jeesus-ystävä paljastaa salatun Jumalan armolliset kasvot. Ystävyyttä voidaan pitää herännäisyyttä avaavana avainkäsitteenä. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena niin, että virsistä on tehty temaattinen sisällönanalyysi, mutta sen rinnalla on käytetty lähiluvun (close reading) metodia. Ystävyys ymmärretään Siionin virsissä ystävyydeksi, joka muodostuu seura- ja veisuuystä-vyydeksi, jossa jaetaan yhteinen hengellinen kokemusmaailma ja jossa toista tuetaan ja kannetaan Jumalan eteen. Ystävät tarvitsevat vuorotellen toistensa tukea. Moralisointia vältetään ja sitä tulee välttää. Uudistetuissa Siionin virsissä on paljon niitä virsiä, joissa edellisten laitosten minä-muotoisten virsien sanat on muutettu me-muotoisiksi, jota kautta vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja uskonkokemusten kollektiivista luonnetta. Ystävyydellä tarkoitetaan Siionin virsissä ja herännäisyydessä eri asioita kuin tavanomaisesta ystävyydestä puhuttaessa. Kun tavallisesti ystävyys määritellään sosiologisesti ja psykologisesti, Siionin virsien ystävyys on ystävyyttä yhdessä veisattavien virsien ja seuraliikkeen sisällä. Arkisia ohjeita ja ihmissuhteiden mutkikkuutta ei Siionin virsissä ilmene. Sielunhoidollisuus ei poissulje ystävyyttä myös sellaisena ilmiönä, kuin se näyttäytyy sekulaarissa ympäristössä ja nykymediassa, mutta se ei ilmene Siionin virsien ystävyydessä. Ystävyyden korostus herännäisyydessä ja Siionin virsissä on osaltaan peräisin herännäisyyden piirissä 1800-luvulla vaikuttaneesta Margareta Högmanin johtamasta ystäväliikkeestä. Siionin virsissä ystäviä ovat ne, jotka jakavat samankaltaisen hengellisen kokemuksen ja todellisuuden. Ystävät jakavat keskenään hengellisen köyhyyden ja armon ikävöinnin. Siionin virsien Jumala on salattu. Hänen syvin olemuksensa paljastuu ystävässä Jeesuksessa Kristuksessa, jossa Jumala ilmoittaa rakkautensa ja armonsa.