Browsing by Subject "Keskiaika"

Pyhä Sigfrid oli Ruotsin Smålandin maakunnassa sijaitsevan Växjön paikallispyhimys, joka kohosi 1300-luvun aikana yhdeksi koko Ruotsin valtakunnan suojelijoista. Legendan mukaan hän tuli 1000-luvun alkupuolella nykyisen Ruotsin alueelle Englannista, levitti kristinuskoa ja kastoi Ruotsin ensimmäisen kristityn kuninkaan. Hänen kulttinsa levisi vähitellen Växjöstä koko keskiaikaiseen Ruotsiin, ja merkkejä kultista löytyy myös Suomen alueelta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää pyhän Sigfridin kultin esiintyminen ja suosio Suomessa. Aineisto käsittää kaikki Turun hiippakuntaan paikannettavissa olevat, kulttiin liittyvät kirkolliset materiaalit. Näitä ovat erilaiset asiakirjat, kirkkodedikaatiot, alttarit, kirkkotaide ja muu esineistö sekä liturginen aineisto. Aineellisen materiaalin etsinnässä on hyödynnetty pääosin aiempaa kotimaista tutkimusta, kirjallinen materiaali on etsitty keskiaikaista aineistoa sisältävistä tietokannoista Suomessa ja Ruotsissa sekä Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvista keskiaikaisista liturgisista kirjoista. Lisäksi tutkimuksessa on hyödennetty pyhän Sigfridin kulttiin liittyvää ruotsalaista tutkimusta. Pyhään Sigfridiin liittyvää aineistoa on Suomessa säilynyt vain vähän. Hänelle on dedikoitu yksi kirkko ja yksi tunnettu alttari, lisäksi on säilynyt kolme häntä esittävää veistosta. Hänen kuvansa on myös kaiverrettu pyhän Henrikin sarkofagiin. Liturgista aineistoa on säilynyt pääosin fragmentaarisena, eikä aineisto yleensä ole paikannettavissa seurakuntiin. Aineisto ajoittuu 1300-luvun puolivälistä 1500-luvun alkuun. Maantieteellisesti aineisto jakautuu laajalle alueelle saaristosta ja rannikolta sisämaahan. Aineiston perusteella pyhän Sigfridin kultti on saapunut Turun hiippakuntaan 1300-luvun puolenvälin tienoilla, jolloin Turun tuomiokirkkoon perustettiin pyhän Sigfridin alttari. Tällöin oli käynnissä kuningas Maunu Eerikinpojan ristiretki Karjalaan, mikä on saattanut vaikuttaa kultin suosioon. Pitäjänkirkoista kultin jäänteitä on säilynyt vasta 1400-luvun loppupuolelta. On mahdollista, että kultti on aiemminkin tunnettu joissain kirkoissa, mutta siihen liittyvä materiaali on hävinnyt vuosisatojen aikana. Kulttiesineiden ajoittuminen 1400-luvun loppuun saattaa kuitenkin liittyä myös siihen, että hiippakunnan johto ryhtyi tällöin entistä määrätietoisemmin valvomaan pitäjänkirkkojen liturgista ja kultillista yhdenmukaisuutta. Kultin suosiosta muodostuu aineiston perusteella kaksijakoinen kuva. Turun hiippakunnan keskuksessa, Turun tuomiokirkossa, kultti oli ilmeisesti kohtalaisen tärkeässä asemassa, mutta pitäjänkirkoissa kultin suosio vaikuttaisi olleen paikallisesti rajoittunutta. Syitä kultin vaihtelevalle suosiolle on mahdollista löytää muun muassa yhteiskunnallisista tapahtumista, asutushistoriasta sekä paikallisten lahjoittajien henkilökohtaisista motiiveista.

Tutkielmassa kehitettiin sekä testattiin uutta menetelmää Kansalliskirjaston Fragmenta membranea -kokoelman pergamentista valmistettuihin raamattufragmentteihin. Näitä fragmentteja on yhteensä viidestäkymmenestäkolmesta rekonstruoidusta keskiaikaisesta Raamatusta, ja ne sisältävät vähimmillään yhden lehden ja enimmillään jopa 80 lehteä. Aineisto koostui neljästäkymmenestäseitsemästä rekonstruoidusta kirjasta sekä kahdeksastakymmenestäyhdeksästä lehdestä tai kaksoislehdestä. Aineistoon kuului sekä glossattuja että ilman glossaa olevia Raamattuja. Glossatut Raamatut edustavat kaupungeissa yliopisto-opiskelijoiden tarpeisiin tehtyjä kirjoja ja niiden ajoitukset painottuvat aineiston myöhäisempään päähän. Varhaisemmat Raamatut valmistettiin puolestaan pääosin luostareissa. Kehitetyllä menetelmällä pergamenttifragmentin neliömassa (g/m2) eli massan (g) suhde määrään (m2) voidaan luotettavasti laskea kajoamatta destruktiivisesti itse tutkimusaineistoon. Neliömassaa käytetään paperiteollisuudessa tarkasteltaessa paperin ja pahvin paksuutta. Laskettuja neliömassa-arvoja puolestaan voidaan verrata toisiinsa, mikä mahdollistaa pergamenttifragmenttien välisen laadun vertailun. Aiemman pergamenttifragmentteihin kohdistuneen tutkimuksen perusteella on tuotu esiin, että pergamentti muuttuu ohuemmaksi sitä mukaan mitä enemmän sen tuotanto siirtyy luostareista kaupunkeihin ja valmistus muuttuu ammattimaisemmaksi. Tässä työssä käsitelty aineisto näyttää neliömassojen perusteella noudattavan aiempaan tutkimukseen perustavaa hypoteesia siitä, että näin todella tapahtuu. Pienempi neliömassaluku kuvastaa laadullisesti ohuempaa ja siten ajallisesti ja työllisesti vaativampaa pergamentinvalmistusta. Työssä havaittiin myös ero Raamattujen ja glossattujen Raamattujen välillä. Glossattujen Raamattujen pergamentin paksuus on selkeästi pienempi, kuin sellaisten aineiston Raamattujen, joissa glossaa ei ole. Raamattujen valmistuspaikoista Ranska nousee esiin neliömassoiltaan pienimpien Raamattujen osalta. Tätä puolestaan selittää Pariisin kaupungin merkitys kaupallisessa kirjatuotannossa keskiajalla.

Tässä tutkimuksessa tutkitaan espanjalaisen dominikaanipapin Raymundus Penyafortelaisen (n. 19801275) käsitystä 1200-luvun avioliitosta. Raymundus opetti kanonista lakia Bolognan yliopistossa ja oli myöhemmin Roomassa paavi Gregorius IX:n (12271241) rippi-isä. Tutkimuksen lähteenä on Kataloniassa syntyneen Raymunduksen rippikäsikirjan Summa de paenitentia tai Summa de casibus poenitentiae (1225–1234) neljäs osa Summa de matrimonio, joka käsittelee avioliittoon liittyviä asioita. Tutkimuksessa tutkitaan millainen käsitys avioliitosta, siihen liittyvistä ehdoista ja synneistä muodostuu tämän teoksen perusteella. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, millaiseen tilanteeseen ja tehtävään tämä kirja oli tarkoitettu ja miksi Raymundus kirjoitti sen. Tutkimuksessa pohditaan lisäksi millaisia teologisia ja juridisia näkemyksiä sekä taustalla vaikuttavia tekijöitä Raymundus esittää avioliittokäsityksensä pohjaksi. Tarkastelun kohteena ovat seikat, jotka Raymundus Penyafortelainen näkee avioliiton esteiksi ja ongelmiksi. Tutkimuksessa tutkitaan millaisen keskiaikaisen yhteiskunnallisen kuvan teos antaa avioliitossa elämisestä ja sen solmimisesta. Tämän vuoksi on oleellista tarkastella maallisen ja kirkollisen avioliittolain eroja sekä sitä miten ripittäytymisen avulla ratkaistiin aviollisia ongelmia. Tutkimusmetodi on ensisijaisesti kirkkohistoriallinen lähteen kanssa tapahtuva vuoropuhelu, jonka tavoitteena on muodostaa lähteestä ja tutkimuskysymyksistä temaattisesti rakentuva narraatio. Historiallisessa tutkimuksessa lähteen tutkiminen ja analysointi ovat oleellisessa osassa. Samalla lähdettä tarkastellaan aikakautta koskevan tutkimuskirjallisuuden valossa. Tutkimuksen keskiössä on täysin uudenlainen kirjallisuudenlaji ja teos, joka oli erittäin merkittävässä asemassa tuon ajan yhteiskunnassa. Tutkimuksessa kirjahistoriallinen lähestymistapa näkyy tutkittavan teoksen vaikutushistorian ja merkityksen tutkimuksena. Mitä avioliittoa koskeva rippikäsikirja on merkinnyt kirkon piispoille ja papistolle, ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut avioliittoa solmiviin ihmisiin sekä asioihin, jotka koskivat avioliittoa. Lisäksi tarkastelun kohteena on kirjan merkitys tiedon ja kommunikaatiomallin välittäjänä. Raymundus Penyafortelaisen teos oli kohdistettu niille, jotka pohtivat ratkaisuja 1200-luvun avioliiton teologisiin ja käytännöllisiin ongelmiin. Kirjan tarkoituksena oli opettaa rippipappeja löytämään sopivia ratkaisuja rippitilanteisiin, jotka koskivat avioliittoa. Paavin vallan kasvaessa ja ripittäytymisen tullessa pakolliseksi vuonna 1215 pidetyssä neljännessä Lateraanikokouksessa, rippi-isät tarvitsivat uusia ohjeita rippitilanteen oikeanlaiseksi toteuttamiseksi. Summa de matrimonio on moniulotteinen kuvaus 1200-luvun avioliitosta ja myös sen ajan yhteiskunnasta. Raymundus toimi oppi-isänä muille papeille ja vei paavillista tietoa eteenpäin seurakuntiin. Kirjasta voi havaita millaisia avioliittoon liittyviä ongelmia tuona aikana esiintyi, mutta myös yhteiskunnallisen tilanteen, jossa maallinen ja kirkollinen laki elivät rinnakkain. Raymundus toi teoksessaan usein esille aikaisempien rippikäsikirjoittajien eriäviä mielipiteitä, joihin hän otti oman auktoriteettinsa kautta kantaa. Teosta ei voi tulkita ilman laaja-alaista selvitystä tuon ajan yhteiskunnallisesta tilanteesta ja tavoista, ja toisaalta se oli ristiriitaisen yhteiskunnallisen tilanteen paljastaja. Raymunduksen esittelemä avioliittokäsitys nousi voimakkaasti kirkollisista lähtökohdista, joiden taustalla oli kirkkoisien ja Raamatun teologia. Raymundus kirjoitti Summa de matrimonion kanonisen lain ja uuden avioliittokäsityksen opettamiseen ja tiedon välittämiseen seurakuntiin. Raymundus otti huomioon myös vaikeudet noudattaa kaikkia kirkollisia sääntöjä ja avioliiton ehtoja arkielämässä. Joissakin tapauksissa keskiajan maallinen ja kirkollinen elämä saattoivat joutua ristiriitaan keskenään. Tästä syystä rippi oli avain ihmisen sielun pelastukseen ja hengelliseen hyvinvointiin. Rippi-isän oli tunnettava oikeudenmukaisuutta tuova kanoninen laki, mutta hän oli myös tärkeässä asemassa avioliitto-ongelmien ratkaisijana ja helpotuksen tuovana sielunhoitajana.