Browsing by Subject "Kirjallisuudentutkimus"

Maisterintutkielmassani tarkastelen V. S. Luoma-ahon "deleten", Pontus Purokurun "Römaanin" ja Harry Salmenniemen “Viitteiden” paratekstuaalisuutta ja metafiktiota. Tutkielman tavoitteena on eritellä paratekstuaalisuuden ja metafiktion rakentumisen keinoja sekä funktioita, joita paratekstuaalisilla ja metafiktiivisillä piirteillä on. Paratekstillä tarkoitetaan kaunokirjallista teosta kehystävää tekstiä. Metafiktio on kirjallisuuden laji ja keino, jossa teos viittaa itseensä. Tutkielmassani metafiktiota tarkastellaan nimenomaan keinona. Paratekstuaalisuutta ja metafiktiivisiä keinoja analysoidaan suhteessa teosten rakentumistapoihin ja tematiikkaan. Metafiktiivisyyttä luodaan teoksissa monesti paratekstuaalisuuden kautta, mistä syystä teoreettiset lähestymistavat toimivat yhdessä. Aineiston teokset liitetään yhteen kokeellisen kirjallisuuden lajimääritelmän kautta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat ranskalaisen strukturalistin Gérard Genetten paratekstuaalisuuden käsitteistö ja pääasiallisesti 2000-lukuinen metafiktion tutkimus. Metafiktion ohella käsitellään autofiktiota. Tutkielmassa tarkastellaan myös kriittisesti Genetten terminologian soveltamista kokeelliseen nykykirjallisuuteen. Tutkielma osoittaa, että aineiston teokset hyödyntävät monia paratekstuaalisia keinoja, joilla on yhteyksiä toisiinsa. Keinoja ovat esimerkiksi (kuvitteellisten) haastattelujen, lehtiartikkeleiden, arvostelujen, mainosten ja lähteiden hyödyntäminen osana kaunokirjallista tekstiä. Esitän, että erilaisten tekstilajien tehtävänä on nostaa esille kysymyksiä kaunokirjallisen teoksen rakentumisesta ja hämärtää rajaa tekstin ja sitä kehystävien tekstien välillä. Aineiston teokset muodostavat poikkeuksellisilla tekstilajeilla myös kirjailijoiden nimisiä subjekteja, mikä tuo teoksiin autofiktiivisiä tai autofiktiivisyydellä leikkiviä piirteitä. Tutkielma osallistuu kokeellista kirjallisuutta käsittelevään tutkimukseen. Se osoittaa, että aineiston paratekstuaalisuudella ja metafiktiivisyydellä on paljon yhtymäkohtia. Toisaalta se osoittaa teosten eroja esimerkiksi suhteessa autofiktion lajiin. Tutkielman lopussa tarkastellaan aineistossa esiintyvää yhteiskuntakriittistä tematiikkaa. Tutkielma näyttää, että paratekstuaalisten ja metafiktiivisten keinojen avulla vahvistetaan teosten yhteiskuntakriittisiä teemoja. Se osoittaa Genetten terminologian soveltamisen mahdollisuuden nykykirjallisuuden kontekstissa mutta tuo esille tietyt rajoitteet sen käytössä. Paratekstuaalisuuden käsitteistöä ei pysty soveltamaan aivan sellaisenaan, sillä Genette ei itse juurikaan kiinnitä huomiota esimerkiksi paratekstuaalisuuden funktioihin.

Käsittelen tutkielmassani goottilaisen tilan poetiikkaa Ann Radcliffen kahdessa romaanissa: The Mysteries of Udolpho (1794) ja The Romance of the Forest (1791). Tutkimuksen ydinkysymyksenä on, miten goottilainen tila Radcliffen romaaneissa ilmaisee henkilöhahmojen sisäistä kokemusta. Molemmissa kohdeteoksissa henkilöhahmojen sisäisillä harhakuvilla on keskeinen merkitys. Analysoin sitä, miten teosten paikat ja henkilöhahmojen havainnot näistä paikoista rikkovat noumenaalisen ja fenomenaalisen, maailman sinänsä ja koetun maailman, välistä rajaa. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii Gaston Bachelardin tilan poetiikkaa koskeva ajattelu. Bachelard ymmärtää poeettisen tilan jungilaisen unitalon kontekstissa ihmispsyyken metaforana ja tutkii tämän käsityksen valossa, kuinka tila ja etenkin talo huoneineen ja esineineen ilmaisee tietoisuutta ja alitajuntaa. Vertaan Bachelardin tilan poetiikan huomioita ensimmäisen aallon goottiromaanin lajiteoriaan. Avaan, kuinka Edmund Burken ylevän kokemuksen käsite liittyy varhaisen goottiromaanin traditioon ja kuinka erityisesti Radcliffe haastaa burkelaista ja myös kanttilaista ylevää klassisessa muodossaan. Tämän lisäksi tarkastelen Tzvetan Todorovin fantastisen käsitettä ja Sigmund Freudin käsitystä kotoisen ja oudon vastaavuudesta suhteessa Radcliffen käsitykseen kauhusta. Käsittelen myös Linda Bayer-Berenbaumin ja Willhelm Worringerin analogiaa goottilaisen arkkitehtuurin ornamentaalisuuden ja goottiromaanin tilallisen hahmottumisen välillä ja vertaan, kuinka käsitys tilan ornamentaalisuudesta liittyy goottilaisen tilan poetiikan tapaan tehdä sisäisen ja ulkoisen välisestä rajasta häilyvä. Kohdeteoksissa korostuu kotoisen paikan sisäisen arvon kyseenalaistuminen: koti turvallisena paikkana ja ihmispsyyken koossapitävänä voimana on helposti murtuva. Kodin piirin kyseenalaistuessa se ei enää suojaa henkilöhahmoa maailmalta, vaan on mysteereineen ja tuskallisine salaisuuksineen osa maailmaa. Haamulinnat taas tulevat kuvatuksi sankaritarten sisäisten pelkojen ja harhakuvien kautta, ja niiden laajassa ja monikytköksisessä ympäristössä korostuu erityisesti goottilaisen tilan poetiikan sisäisen ja ulkoisen välinen hämärtyminen: vaikka tila esineineen ja huoneineen on alituisesti kuvattavana, se ei tule kuvatuksi objektiivisesti vaan subjektiivisesti. Myös kerronta molemmissa romaaneissa noudattaa tilan sisäisyyden teemaa kuvaten sankaritarten sisäistä näkökulmaa. Tämä korostuu erityisesti teoksen The Mysteries of Udolpho kuuluisassa kohtauksessa, jossa sankaritar Emily paljastaa verhotun taulun huomatakseen, että verhon takainen sisältö on kaikkea muuta kuin kuva. Johtopäätökseni on, että kohdeteokset ilmaisevat henkilöhahmojen sisäistä kokemusta hämärtämällä tilakuvauksessa paikkojen objektiivisuutta ja todenkaltaisuutta. Tämän johdosta teosten tila saa henkistä ja sisäistä ilmaisukykyä. Haamulinnoissa tilan subjektiivisesta ilmaisuvoimasta kasvaa kuitenkin omalakisempaa ja henkilöhahmojen sisäisen itsenäisyyden kieltävää: linna heijastaa henkilöhahmon tajuntaa samalla kun henkilöhahmo tulee linnan ja sen mysteerien johdattamaksi. Paikkojen kuvaus käy alituiseen symbolista suhdetta sisäisen kokemuksen ja kokemuksen rajallisuuden kanssa. Teosten paikoissa korostuu myös kotoisen ja kodittoman välinen dialektiikka: kotoiset paikat ilmentävät vierautta ja outoutta ja vastavuoroisesti myös haamulinnat ilmentävät mielikuvituksen kautta kotoisia ideoita.