Browsing by Subject "Laclau"

Ibero-America is a cultural and political space consisting of 22 Spanish and Portuguese-speaking countries in the Iberian Peninsula, Latin America, and the Caribbean. This space provides a fertile ground for hegemonic struggles – the concept of Ibero-America has always been contested and the relations between Ibero-American countries have been encapsulated in various concepts with different ideological underpinnings throughout their history. This thesis examines the counter-hegemonic challenge that two relatively new organizations operating in Ibero-America, the left-wing Grupo de Puebla and the right-wing Foro Madrid, pose to the Ibero-American Community of Nations and its highest decision-making body, the Ibero-American Summits, considered as the current hegemonic actor in the region. This hegemonic struggle is examined through two research questions: 1) How do the discourses of Grupo de Puebla and Foro Madrid challenge the hegemonic discourse of the Ibero-American Community of Nations on Ibero-America? and 2) How do the counter-hegemonic actors understand the concept of democracy in the Ibero-American context? The theoretical framework of the thesis is based on the concepts of hegemony and counter-hegemony, rooted in the views of Antonio Gramsci and complemented by Ernesto Laclau and Chantal Mouffe’s theorization. To understand the unique nature of the Ibero-American cooperation, the frameworks of regionalism and interregionalism, that emphasize the role of social actors in the construction of regions, are introduced. The analysis is conducted by using Laclaudian discourse theory as an analytical framework, examining the concept of democracy as an empty signifier central to the hegemonic struggle. The data consists of final declarations of meetings and other key documents issued by the three actors. The analysis reveals that the discourse of the Ibero-American Community of Nations leaves the definition of democracy open and susceptible to different interpretations. Conversely, a significant antagonism emerges between the counter-hegemonic actors regarding this concept. While Grupo de Puebla is able to better articulate the organization’s views on democracy and introduce concrete proposals, both actors employ the logic of equivalence in emphasizing what democracy is not. Although the actors do not directly challenge the Ibero-American Community of Nations, they do challenge its empty definition of democracy and the model in which both left- and right-wing actors subscribe to the same definition of this concept. While the counter-hegemonic actors may not yet be sufficiently well-organized to pose a true challenge to the hegemony, this study paves the way for further research surrounding these actors, their discourses, and hegemony in Ibero-America.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan populismin toimintalogiikkaa ja siihen sisältyvää vastakkainasettelujen rakentamista kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusanalyysin lähtökohtana on oikeistopopulismin suhde feminismiin, ja tämän ilmeneminen Twitterissä. Tutkimusaineisto perustuu perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vuoden 2020 Twitter -julkaisuihin, joissa kritisoidaan feminismiä ja feministisiä toimijoita sekä näiden julkaisujen kommentteihin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Jussi Halla-aho rakentaa vastakkainasetteluja feminismiä kohtaan Twitterissä? ja 2) Miten populismin logiikka ilmenee vastakkainasettelujen rakentamisessa? Tutkimusanalyysi pohjautuu ensisijaisesti Ernesto Laclaun diskursiivis-teoreettiseen näkemykseen populismista, jonka mukaan populismi tarkoittaa viholliskuvan rakentamista suhteessa määriteltyyn “toiseen”. Tutkielman tarkoitus on analysoida, kuinka populismin toimintalogiikkaa ymmärtämällä, voidaan havainnollistaa vastakkainasettelujen muodostumisen prosessia. Analysiin tarkoituksena on näin ollen läpivalaista Jussi Halla-ahon harjoittamaa poliittista viestintää Laclaun kuvaaman populismin logiikan viitekehyksessä. Analyysissa Halla-ahon julkaisuja ja niiden kommentteja tarkastellaan ennen muuta merkitysten liittämisen sekä hegemonian muodostamisen prosessien kautta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että vastakkainasettelujen rakentuminen on noudattanut Laclaun kuvaamaa populismin logiikkaa. Halla-ahon feminismiin ja feministisiin toimijoihin kohdistamaa kritiikkiä analysoimalla, voidaan havaita, että Halla-aho pyrki tietoisesti liittämään näihin kohteisiin kriittisiä merkityksiä ja rakentamaan siten viholliskuvaa sekä muodostamaan vastakkainasetteluja. Halla-ahon viestit ovat aiheuttaneet kärjekästä ja kovasanaista kommentointia selkeästi sekä julkaisujen puolesta että niitä vastaan. Halla-ahoon ja tämän harjoittamaan viestintään kohdistetaan, myös voimakasta kritiikkiä kommenteissa. Aineistossa feminismi ei kuitenkaan saanut osakseen muita kuin kriittisiä määritelmiä, eikä Halla-ahon esittämiä määritelmiä pyritty kyseenalaistamaan. Kommenttikentässä kriittisten merkitysten liittämisen prosessi on sen sijaan tehostunut, sillä lukuisat kommentoijat ovat jatkaneet Halla-ahon käyttämien kriittisten merkitysten liittämistä feminismiä ja feministisiä toimijoita kohtaan. Analyysin kautta kuvataan, kuinka vastakkainasettelujen muodostumisessa on lopulta kyse poliittisesta vallanjaosta ja sen rakentumisesta diskursseissa. Sekä Jussi Halla-ahon sosiaalisen median julkaisut että feminismi edustavat tässä tutkielmassa ennen muuta esimerkkiparia, joiden kautta tarkastellaan populististen toimijoiden harjoittamaa vastakkainasettelujen rakentamista diskursiivis-performatiivisena toimintana.

Tutkielman kohde on Suzanne Collinsin Hunger Games -romaanitrilogia. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti tapaa, jolla ideologiset antagonismit rakentuvat romaaneissa. Yleinen tulkinnallinen viitekehys sekä antagonismin ja ideologian käsitteiden määrittely perustuvat pääosin Slavoj Žižekin, Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen jälkimarxilaisiksi luettaviin teorioihin. Antagonismit ilmenevät fiktiivisessä, juonellisessa tekstissä erityisesti henkilöhahmojen toiminnan ja ajatusten kautta. Hunger Games -romaaneissa kuvataan dystooppista yhteiskuntaa, jossa taloudellinen eriarvoisuus on suurta, ja joissa joukko työläisten lapsia laitetaan taistelemaan keskenään 'Nälkäpeliin', eli televisioituun gladiaattoritaisteluun peliareenalla, jota ohjataan kehittyneen teknologian avulla. Tutkielmassa tarkastellaan jokaista romaanitrilogian osaa erikseen etsimällä niille keskeisiä antagonistisia kamppailuja, kuten jakoa nälkään ja yltäkylläisyyteen, luonnolliseen ja keinotekoiseen, hyvään ja pahaan hegemoniaan tai aktiiviseen tai alistuvaan subjektipositioon. Kertomuksen käännekohdissa nämä ideologiset antagonismit risteävät ja yhdistyvät, jolloin sekä henkilöhahmot että toiminta saavat antagonististen kamppailujen ylimääräytyneen symbolin roolin. Vallankumouskertomuksen edetessä päähenkilö Katnissista kehittyy 'Matkijanärhi', ideologisen kamppailun keskeinen symboli, joka joutuu taistelemaan asemastaan aktiivisena, omaäänisenä subjektina hallitsevan järjestelmän tukahduttavia pyrkimyksiä vastaan. Romaanisarjan kolmannessa osassa ideologinen kartta muuttuu sodan käynnistyttyä. Analyysiluvussa tarkastellaan ideologioiden suhdetta toisiinsa ja erilaisia nautintoja ideologioiden ytimessä. Tutkielman perusteella voidaan havaita, että sama antagonismien yhdistymisen ja ylimääräytymisen logiikka toistuu erilaisista lähtöasetelmista huolimatta jokaisessa trilogian osassa. Tutkielman lopussa tarkastellaan lyhyesti kirjojen ideologisten rakenteiden, keskeisten kysymysten ja tarinamaailman suhdetta 2000-luvun reaalitodellisuuteen Darko Suvinin dystopia- ja tieteiskirjallisuusteorian pohjalta.

Yritysten valta maailmanpolitiikassa, globaalihallinnassa ja globaalissa poliittisessa taloudessa on kysymys, joka on saanut osakseen merkittävästi tutkimusmielenkiintoa viime vuosikymmeninä. Samaan aikaan liiketaloustieteen tutkimuksen puolella on kiinnitetty kattavasti huomiota yritysten yhteiskuntavastuun tutkimukseen. Viime aikoina yritysvastuun tutkimus on laajentunut myös yhteiskuntatieteiden alueelle. Ilmiöstä mielenkiintoisen tekee se, että kyse ei ole yksinomaan akateemisesta keskustelusta, sillä yritysvastuusta käydään paljon keskustelua myös yritysten sisällä. Yritysvastuuta ja ei-taloudellisia indikaattoreita painottava regulaatio on tulossa myös poliittisen päätöksenteon areenalle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda tuore näkökulma globaalin poliittisen talouden ja globaalihallinnan tutkimuskenttään ja lisätä tieteenalan ymmärrystä yritysvastuusta ilmiönä. Tutkimuksen aiheena on yritysvastuu, sen nousu globaalipolitiikan puheenaiheeksi ja etenkin yritysvastuun ilmeneminen Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -yritysvastuualoitteessa. Tutkimuksen varsinaisena tutkimuskysymyksenä on, millaisia ajattelutapoja, merkitysten ketjuja ja mahdollisia ristiriitoja Global Compact -yritysvastuualoitteen keskeiset dokumentit pitävät sisällään. Toisena tutkimuskysymyksenä on, millaista ajattelutapaa globaalihallinnasta ja julkisen ja yksityisen vallan suhteesta yritysvastuualoitteen analysoidut dokumentit heijastelevat. Tutkimuksen lähtökohta on konstruktivistinen: tutkimus hyväksyy konstruktivismin epistemologiset reunaehdot ja pitää niitä mielekkäinä työkaluina tutkimuskysymyksiin vastaamisessa. Tutkimuksen analyysivaihetta ohjaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen kehittämä jälkistrukturalistinen diskurssiteoria. Diskurssiteoreettisesti ajateltuna se, mitä käsityksiä, ajattelutapoja, merkityksiä ja argumentteja yritysvastuun määritelmän alle sidotaan, on jatkuvan kamppailun kohteena. Tutkimuksen aineisto koostuu YK:n Global Compact -aloitteen strategiapaperista vuosille 2014–2016 sekä viidestä aloitteen viimeaikaisesta dokumentista Tutkimuksen keskeisin tutkimustulos on se, että Global Compact -yritysvastuualoitteen kontekstissa yritysvastuuseen liitetään useita erilaisia, osin keskenään ristiriitaisia merkityksiä. Global Compactin yritysvastuudiskurssista lupaus paremmasta yhteiskunnasta kytketään osaksi perinteistä liiketaloustermistöä. Sama logiikka toimii myös päinvastoin: kun vastuullinen yritystoiminta on nostettu kausaalisuhteiden alkupisteeseen, Global Compact tulee samalla linjanneeksi, että globaalien haasteiden ratkaisut tapahtuvat nimenomaan yritysten uusien kasvumahdollisuuksien kautta. Global Compactin yritysvastuudiskurssissa ei myöskään ole sijaa julkisen ja yksityisen vallan erottelulle. Tämä vastakkainasettelu ohitetaan täysin yhteistyön myytin avulla: koska kaikkien toimijoiden on järkevää tehdä yhteistyötä globaalien haasteiden ratkaisemiseksi, toimijoiden intressit yhtenevät, ja yhteistyö on välttämätöntä paremman tulevaisuuden varmistamiseksi. Tutkimus antaa runsaasti aiheita jatkotutkimukselle. Globaalihallinnan tulevaisuus on yksi näistä pohdinnoista: jos globaalihallintaan on kehittymässä vain yksi yhteinen ”yhteistyön sfääri”, onko se yksityinen vai julkinen? Jääkö julkiselle vallalle vain yhteistyön mahdollistajan rooli ja ovatko julkiset hallintatilat tulevaisuudessa vain saarimaisia kuriositeetteja globaalihallinnan verkossa?