Browsing by Subject "MCPFE"

Tutkielman aiheena on Euroopan metsäministerikonferenssit ja Suomen harjoittama metsäpolitiikka vuosina 1990–1998. Konferenssien taustalla oli metsien nousu kansainväliselle poliittiselle agendalle 1980-luvulla tropiikin metsäkadon myötä ja kestävää kehitystä käsitelleessä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa 1992. Myös kansallisella tasolla Suomen metsäpolitiikkaa uudistettiin voimakkaasti 1990-luvulla. Ensimmäinen Euroopan metsäministerikonferenssi järjestettiin Strasbourgissa 1990 Ranskan ja Suomen aloitteesta. Toinen metsäministerikonferenssi järjestettiin Helsingissä 1993 ja konferenssin teemana oli kestävä metsätalous. Helsingin konferenssin seurannassa tärkeäksi muodostui niin sanottu ”Helsinki-prosessi”, jossa kehitettiin yleiseurooppalaiset kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit, jotka hyväksyttiin kolmannessa metsäministerikonferenssissa Lissabonissa 1998, johon tutkielma rajautuu. Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten Euroopan metsäministerikonferenssit suhteutuivat ajanjakson laajalle levinneeseen metsäpolitiikan kenttään ja millaista metsäpolitiikkaa Suomi harjoitti metsäministerikonferenssien kautta. Tavoitteena on myös tarkastella, miten metsien kestävää käyttöä määriteltiin Helsingin metsäministerikonferenssissa ja sen seurannassa. Koska metsäministerikonferenssit ovat olleet maa- ja metsätalousministeriövetoisia, tutkimusaineistona on käytetty erityisesti maa- ja metsätalousministeriön sekä ulkoasiainministeriön arkistoaineistoa konferensseista, mutta myös julkaistua aineistoa. Soveltuvin osin on myös hyödynnetty muuta 1990-luvun kansainvälistä metsäpolitiikkaa käsittelevää julkaistua ja arkistoaineistoa. Tutkielman teoreettis-metodologinen lähestymistapa soveltaa erityisesti laadullista sisällönanalyysia ja politiikka-analyysin teorioita. Metsäministerikonferenssi -prosessin alkuvaiheen varsin vakiintumattoman toimintatavan voi nähdä muuttuneen rakenteeltaan selkeämmäksi Helsingin konferenssin jälkeen. Strasbourgin konferenssin substanssin painopisteet olivat tieteellisen yhteistyön lisäämisessä, vaikka sillä voi nähdä olleen myös yleispoliittisia merkityksiä. Helsingin konferenssi oli muutos poliittisempaan suuntaan ja konferenssissa käsiteltiin ajankohtaisia metsäpoliittisia aiheita YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin metsiä koskevien päätösten pohjalta. Metsien kestävää käyttöä määriteltiin erityisesti Helsingin konferenssin päätöslauselmassa H1 ”Euroopan metsien kestävän hoidon ja käytön yleisperiaatteet”, sekä konferenssin jälkeisessä kriteerien ja indikaattorien kehitystyössä. Euroopan metsäministerikonferenssit linkittyivät monin tavoin muihin metsäpoliittisiin prosesseihin. Esimerkiksi Helsinki-prosessi liitettiin valmistautumiseen 1995 järjestettyyn YK:n kestävän kehityksen toimikunnan metsiä käsittelevään kokoukseen, jossa päätettiin myös hallitustenvälisen metsäpaneelin perustamisesta. Kokouksessa Suomi myös tarjoutui järjestämään kansainvälisen kriteeri- ja indikaattoriseminaarin Helsingissä 1996. Suomen metsäpaneeliin liittyvään strategiaan kuului muun muassa aktiivinen osallistuminen kestävän metsien hoidon ja käytön kriteerien ja indikaattorien kehittämiseen. Tätä tavoitetta Suomi edisti myös Helsinki-prosessin kautta. Suomen roolin voi nähdä olleen merkittävä Euroopan metsäministerikonferenssien kannalta: sen lisäksi, että Suomi oli tekemässä aloitetta Ranskan kanssa, se kuului konferenssin järjestäjäorganisaatioon kaikissa kolmessa ensimmäisessä Euroopan metsäministerikonferenssissa.