Browsing by Subject "NSAID"

Hevosen jännevauriot ovat hitaasti paranevia, helposti uusiutuvia ja ne vaikuttavat hevosen käyttöön, elämänlaatuun ja arvoon. Tutkielman tavoitteena on koota tähän mennessä hevosten jännevaurioiden hoitoihin käytettyjä kirurgisia ja lääkkeellisiä hoitoja. Hoitoja tarkastellaan hevosen vaurioituneen jännekudoksen normaalin paranemisprosessin kautta, eli mihin paranemisen vaiheeseen hoidoilla on pyritty vaikuttamaan. Hoitovaihtoehtojen toimivuutta käydään läpi tieteellisten seurantatutkimusten näytön perusteella. Hevosen jänne koostuu kerroksittaisista säiemäisistä rakenteista. Jännekudos muodostuu pääosin solunulkoisesta aineksesta, jonka merkittävin rasitusperäisessä vauriossa hajoava komponentti on kollageeni. Normaalissa jännekudoksessa on enimmäkseen tyypin I kollageenia ja arpeutuneessa kudoksessa tyypin III kollageenia. Hevosen jännekudoksen rasitusperäiseen vaurioitumiseen on arvioitu vaikuttavan neljä eri tekijää: mekaaninen rasitus, rasituksen aiheuttama ylilämpö jännekudokseen, jännekudoksen solujen hapenpuute sekä proteolyyttisten entsyymien toiminta. Vakavat jännevauriot ovat kliinisesti helposti todettavissa rasituksen jälkeisen jännealueen turvotuksen, lämmön ja kivun perusteella. Ontuminen vaihtelee lievästä kohtalaiseen riippuen vaurion laajuudesta ja vaurion jälkeen kuluneesta ajasta. Ultraäänitutkimus on tärkeä toimenpide vaurion asteen kartoittamisessa ja hoidon seurannassa. Hevosen jännekudos paranee itsestään hoidosta riippumatta, ongelmana on paranemisessa muodostuva arpikudos, joka vähentää jänteen elastisuutta. Paranemisen vaiheet jaetaan akuuttiin tulehdusvaiheeseen, subakuuttiin korjausvaiheeseen ja jännekudoksen uudelleenjärjestäytymiseen. Tulehdusvaiheessa käytettyjä kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltuja hoitoja ovat nonsteroidaaliset anti-inflammatoriset tulehduskipulääkkeet, kortikosteroidit, platelet-rich plasma, polysulfatoidut glykosaminoglykaanit, pinnallisen koukistajajänteen tukisiteen desmotomia, hyaluronaatti ja jännetransplantit ja –implantit. Korjausvaiheen tarkasteltuja hoitoja ovat β aminoproprionitriili ja kantasolut. Uudelleenjärjestäytymisvaiheen hoitoja ovat jänteen halkaisu ja perkutaaninen jänteen halkaisu. Luokittelemattomissa tarkastellaan jänteiden hoitoa polttamisella. Hoitojen päämääränä on ollut joko lievittää tulehdusreaktiota, edistää paranemista, vaikuttaa syntyvän kudoksen laatuun tai muokata jo arpeutunutta kudosta. Usea hoito on vaikuttanut aluksi lupaavalta tarkastellessa hevosen palautumista käyttöön lyhyellä aikavälillä seurattuna. Pidempiaikainen seuranta on kuitenkin yleensä kumonnut lupaavat odotukset hoidon tehosta. Vanhemmat hoidot ovat enimmäkseen olleet kirurgisia ja invasiivisia ja niitä on käytetty vasta akuutin ja subakuutin paranemisvaiheen jälkeen. Uudemmat hoidot ovat kohdistuneet tulehdus- ja korjausvaiheeseen vaikuttamiseen. Uudempien hoitojen perusta pohjautuu tarkentuneeseen tietoon jännekudoksen koostumuksesta ja tulehdusvaiheeseen osallistuvista molekyyleistä ja niiden vuorovaikutuksesta tulehduksen aikana. Katsauksen perusteella lupaavinta hoidoilla on pyrkiä vaikuttamaan sekä tulehdus-että korjausvaiheeseen, jotta päästäisiin toiminnaltaan mahdollisimman lähelle alkuperäisen kaltaista jännerakennetta.

Nivelrikkoa sairastavien koirien lääkkeellisenä hoitona käytetään usein tulehduskipulääkkeitä (NSAID). Näiden yleisesti tunnettuja haittavaikutuksia ovat muun muassa ruuansulatuskanavan limakalvovauriot, munuais- ja maksavauriot sekä vaikutukset veren hyytymiseen. Haittavaikutukset johtuvat pääsääntöisesti tulehduskipulääkkeiden aiheuttamasta syklo-oksygenaasientsyymi-1:n (COX-1:n) inhibitiosta. Uudemmat tulehduskipulääkkeet, joiden vaikutus välittyy lähinnä estämällä COX-2-entsyymiä, ovatkin vaikutusmekanisminsa takia turvallisempia käyttää. Koirilla yleisesti käytetty NSAID karprofeeni on spesifisempi COX-2- kuin COX-1-estäjä, lisäksi sillä on muita vähemmän tunnettuja vaikutusmekanismeja. Tästä johtuen sen haittavaikutuksia pidetään kliinisesti vähäisinä. Markkinoilla on myös runsaasti erilaisia ravintolisiä ja muita valmisteita, joita syötetään mm. nivelrikkoa sairastaville koirille. Tarkoituksena oli tutkia karprofeenin, vihersimpukkauutetta sisältävän ravintolisän ja homotoksikologisen valmisteen haittavaikutuksia koirilla. Kirjallisuuskatsaus keskittyy lähinnä karprofeenin vaikutusmekanismeihin ja haittavaikutuksiin sekä haittavaikutusten diagnostiikkaan. Tutkimme karprofeenin, vihersimpukkauutteen ja homotoksikologisen valmisteen haittavaikutuksia 40 nivelrikkoa sairastavalla koiralla satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa kontrolliryhmään verrattuna. Koirat jaettiin neljään ryhmään, ja niille annettiin joko karpropfeenia, ravintolisää, homotoksikologista valmistetta tai plaseboa päivittäin kahden kuukauden ajan. Lääkitykset aloitettiin ensimmäisen käynnin yhteydessä, minkä jälkeen koirat kävivät kahdesti kontrollikäynneillä neljän viikon välein. Jokaisen käynnin yhteydessä koirilta otettiin laskimoverinäyte, josta tutkittiin seerumin alaniiniaminotransferaasin (ALAT) ja alkaalisen fosfataasin (AFOS) aktiivisuudet sekä kokonaisproteiinin, albumiinin, urean ja kreatiniinin pitoisuudet. Virtsanäytteistä määritettiin munuaisvaurioita kuvaavat GGTn (gammaglutamyylitransferaasi) AFOSin ja proteiinin pitoisuudet suhteessa kreatiniinin määrään. Tutkimuksessa todettiin tilastollisesti merkitsevä ero karprofeeni- ja kontrolliryhmän välillä seerumin kokonaisproteiini- ja albumiinipitoisuuksissa. Karprofeeniryhmällä näissä parametreissa havaittiin lisäksi muutosta ajan suhteen: pitoisuuksien keskiarvot olivat toisella ja kolmannella käyntikerralla ensimmäisellä käyntikerralla mitattuja alhaisemmat. Koska muissa, munuais- ja maksavaurioita kuvaavissa parametreissa ei havaittu muutoksia, voidaan olettaa, että kokonaisproteiini- ja albumiinipitoisuuksien aleneminen johtuu lääkkeen aiheuttamasta ruuansulatuskanavan limakalvon läpäisevyyden muutoksesta. Koska seerumin kokonaisproteiini- ja albumiinipitoisuudet eivät kuitenkaan yleisesti ottaen poikenneet viitearvoista, löydöksellä ei liene kliinistä merkitystä koirien vointiin ja terveydentilaan. Ravintolisä- ja homotoksikologisen valmisteen ryhmän tuloksissa ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja kontrolliryhmään nähden, eli tutkimuksessamme niiden ei todettu aiheuttavan haittavaikutuksia koirille.

Background: Asthma with NSAID-exacerbated respiratory disease (NERD) is associated with uncontrolled or severe asthma. NERD patients are more prone to severe allergic reactions and their asthma exacerbations lead to hospitalisations twice as often compared to patients with non-NERD-asthma. NERD patients are prone to recurrent nasal polyposis requiring frequent endoscopic sinus surgeries. However, the early risk factors of NERD are not fully understood. The aim was to identify risk factors of NERD among patients with adult-onset asthma. Methods: We used data from 1350 population-based adult asthmatics with adult-onset asthma from Finnish national registers. NERD was defined as self-reported wheeze or other typical respiratory symptoms after ingestion of NSAIDs. Thirty-six covariates covering several domains (personal characteristics, life-style, early life factors, asthma characteristics and multimorbidities) were selected based on literature and were studied in association with NERD using logistic regressions. Results: The study population included 153 (11.3%) asthmatics with NERD. Thirty-six covariates were entered in univariate logistic regression analysis, in which 23 were associated with NERD (p < 0.05). These variables were entered in a multivariable logistic regression model in which allergic respiratory symptoms, female sex, osteoarthritis, difficult asthma, nasal polyps, second-hand smoke exposure at home, having 3 or more older siblings and being overweight were significantly associated with asthma with NERD (p < 0.05). Overweight decreased the risk of NERD, other factors increased it. Conclusion: According to our study, risk factors of NERD in part are associated with female sex, BMI, exposure to tobacco smoke, allergy, orthopaedic disorders and infection history, and their early recognition might thus be important to manage the burden of NERD.

Tulehduskipulääkkeet ovat Suomessa yksi käytetyimmistä lääkeaineryhmistä koirilla. Kennelliitto on asettanut eri lääkeaineryhmille dopingvaroajat, joita tulee noudattaa Kennelliiton alaisissa kokeissa ja kilpailuissa. Kennelliiton varoaikojen pituudet eivät kuitenkaan perustu minkäänlaiseen tieteelliseen tutkimustietoon. Lisäksi dopingsäännöissä ei oteta kantaa siihen, onko lääkeaineella näytteenottohetkellä enää minkäänlaista vaikutusta elimistössä, vaan jäämien osalta noudatetaan ns. nollatoleranssia eli koiralta otetuissa näytteissä ei saa löytyä minkäänlaisia jäämiä käytetyistä lääkkeistä. Lääkeainejäämiä etsitään ensisijaisesti virtsanäytteestä, ja verinäyte otetaan vain erityistapauksissa, esimerkiksi jos virtsanäytettä ei saada tai jos on syytä epäillä, että koiralle on annettu alkoholia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on koottu yhteen koirille soveltuvien Suomessa markkinoilla olevien tulehduskipulääkkeiden farmakokineettiset tiedot. Työssä on keskitytty nimenomaan koirilla tehtyihin tutkimuksiin. Tulehduskipulääkkeiden eliminaationopeudessa esiintyy selviä eroja yksilöiden ja rotujen välillä, mikä on otettava huomioon varoaikoja määritettäessä. Tärkeimpien eliminaatioelinten eli maksan ja munuaisten vajaatoiminta hidastaa lääkeaineiden eliminaatiota, kuten myös tulehdukselliset tilat elimistössä johtuen tulehduskipulääkkeiden voimakkaasta sitoutumisesta proteiineihin. Tulehduskipulääkkeille on myös tyypillistä päätyminen enterohepaattiseen kiertoon, mikä voi pidentää lääkkeen eliminaatioaikaa. Tarkasteltaessa eri tulehduskipulääkkeiden eliminaatioparametreja koiralla, tuntuu Kennelliiton niille määräämä 28 vuorokauden varoaika tarpeettoman pitkältä. Useita tulehduskipulääkkeitä ei myöskään edes pystytä havaitsemaan virtsasta, koska ne eliminoidaan suurimmalta osalta tai lähes kokonaan ulosteiden kautta, jolloin negatiivinen virtsanäyte ei välttämättä takaa sitä, että koiralla ei olisi lääkeainetta elimistössä. Toisaalta taas virtsaan eliminoituvien lääkkeiden metaboliitteja voi löytyä virtsasta pitkään vielä senkin jälkeen kun lääkeainepitoisuus on plasmassa laskenut jo mittausherkkyyksien alle. Koirilla noudatettavien dopingvaroaikojen pituudet tulisikin laatia tieteellisen tutkimustietoon perustuen.