Browsing by Subject "Omistusoikeus"

Avoin innovaatio on saanut jalansijaa kilpailun kiristyessä markkinoilla. Taustalla vaikuttavasta kilpailuasetelmasta huolimatta se on kuitenkin myös tiivistänyt yritysten ja erilaisten organisaatioiden välistä yhteistyötä. Tämän trendin vaikutuksesta innovaatioita on syntynyt ja syntyy yhä enemmän yritysrajat ylittävien kokoonpanojen toiminnan seurauksena, mikä puolestaan nostaa esiin kysymyksen tällaisten keksintöjen ja immateriaalioikeuksien omistussuhteiden järjestämisestä. Tutkimukseni tarkoituksena onkin hahmottaa, millainen on vallitseva oikeustila ja ne oikeudelliset raamit, joiden sisällä avoimen innovaation tuloksista voidaan sopia. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee avoimeen innovaatioon vaikuttavaa oikeudellista kehikkoa. Selvittäessäni innovaatioalustojen ja niillä toimivien yritysten oikeudellista liikkumavaraa käyn läpi ajanjakson, joka kattaa keksinnön syntymisen, oikeuksien siirron keksijältä tämän työnantajalle ja työnantajalla olevat mahdollisuudet sopia keksinnön omistussuhteista. Toinen tutkimuskysymys koskee nimenomaan sitä, millaisia vaihtoehtoja avoimen innovaation seurauksena syntyneen IPR:n omistamiselle on. Tässä yhteydessä pyrkimyksenä on sekä löytää eri vaihtoehtojen vahvuudet ja heikkoudet, että tutkia näiden vaihtoehtojen yhteensopivuutta avoimen innovaation arvomaailman kanssa. Koen perustelluksi kiinnittää omistusmallivaihtoehtojen käsittelyn yhteydessä erityistä huomiota avoimen innovaation arvomaailmaan, sillä avoin innovaatio eroaa prosessina huomattavasti perinteisestä suljetusta innovaatiotoiminnasta: avoimen innovaation toimiminen ja onnistuminen edellyttää muun muassa siihen osallistuvien keskinäistä luottamusta, avoimuutta ja yhteistyötä. Sen vuoksi kyseisille arvoille tulisi mielestäni antaa painoarvoa myös varsinaisen innovaatioprosessin päätyttyä sen seurauksena syntyneitä oikeuksia jaettaessa. Tutkimukseen valitut omistusmallit edustavat erityyppisiä päävaihtoehtoja, joita voidaan käyttää omistussuhteita järjestettäessä. Jos nämä vaihtoehdot sijoitettaisiin kuvitteelliselle janalle, näkisin sen vahvinta luottamusta ja yhteistyötä edellyttävässä ääripäässä yhteisomistussuhteen ja toisessa päässä ainakin yhteistyön kannalta yksinomistuksen ja lisenssien myöntämisen. Näiden välille puolestaan jäisivät erilaiset IPR:n hallinnointia varten perustettavat yritys- ja yhtiömuodot. Erilaisia omistusmalleja vertaillessa ilmeni, että niillä jokaisella on liittymäkohtia avoimen innovaation arvomaailmaan – toisilla hieman enemmän, toisilla vähemmän. Olisikin hienoa voida todeta jonkin omistusmallin kuvastavan kyseisiä arvoja parhaiten ja olevan siksi sopivin vaihtoehto, jos yritykset haluavat sopia myös omistussuhteista avoimen innovaation hengessä. Ei kuitenkaan ole mielekästä tehdä päätelmiä yksin tältä pohjalta. Yksittäisen yrityksen toiveisiin valittavasta omistusjärjestelystä vaikuttaa nimittäin vahvasti sen IPR-strategia. Pääpiirteissään voidaan todeta, että yritys haluaa ja sen kannattaa pyrkiä saamaan oikeuksien yksinomistus silloin, kun ne kuuluvat sen ydinliiketoimintaan. Jos oikeudet sen sijaan liittyvät ainoastaan muihin tukitoimintoihin, voi myös vähemmän vaikutusvaltaa jättävä vaihtoehto kuten lisenssisuhde tai rooli joint venturen passiivisena osakkaana olla aivan riittävä. Täysin suoraviivaisia ohjeita tosin on mahdotonta antaa, sillä voi olla sekä tilanteita, joissa yritys haluaisi saada patentin täysin omistukseensa mutta halukkaita onkin useampia, että tilanteita, joissa yritykselle hyvin riittäisi pelkkä lisenssin avulla saavutettava käyttöoikeus, mutta muita kyseisestä immateriaalioikeudesta kiinnostuneita ei ole, joten yrityksen ainoaksi vaihtoehdoksi jää oikeuden omistaminen ja ylläpitäminen. Joka tapauksessa erilaisten vaihtoehtojen olemassaolosta huolimatta on syytä menetellä yhteistyösopimuksen asettaman oikeuksien jakamista koskevan järjestyksen mukaan ja kartoittaa uuden IPR:n osalta osallistujayritysten kiinnostus, sillä ei ole mielekästä väittää tietyn omistusmallin olevan hyvä ratkaisu kaikkiin tilanteisiin. Sitä paitsi saman IPR:n osalta tilanne saattaa näyttäytyä hyvinkin erilaisena riippuen siitä, kenen keksijäyrityksistä näkökulma valitaan. Tämä voi kuitenkin tarjota ratkaisun avaimet yritysten neuvotellessa IPR:n omistussuhteista: esimerkiksi tilanteessa, jossa yhdellä yrityksistä on suuremmat intressit saada IPR hallintaansa, saattaa muille riittää se, että he saavat lisenssin turvin käyttää teknologiaa osana toimintaansa. Silloin IPR:n ylläpitokustannukset ja IPR:ään liittyvät taloudelliset ja muut riskit jäävät käytännössä sen omistajan vastuulle, vaikka vaakakupin toisessa päässä painavatkin luonnollisesti omistajan vapaudet käyttää IPR:ää haluamallaan tavalla. Loppupäätelmänä avoimen innovaation arvojen voikin nähdä ruokkivan toisiaan ja samalla suojaavan hedelmällistä toimintaa niin innovaatioprosessin aikana kuin sen jälkeenkin sitä vahvemmin, mitä läheisemmästä yhteistyösuhteesta on kyse. Silti arvomaailman huomioon ottaminen voidaan varmistaa vielä paremmin ottamalla IPR:n omistusta ja jakamista koskeviin sopimuksiin maininta sen synnyn taustalla vaikuttaneesta avoimesta innovaatiosta. Tilannekohtaiseen ratkaisuun voi vaikuttaa myös se, mitä arvoja innovaatioyhteistyötä tehneet haluavat korostaa: siinä missä yhteisomistussuhde ja joint venture vaikuttaisivat painottavan erityisesti yhteistyön tärkeyttä, korostavat IPR holding-yhtiö sekä yksinomistus luottamuksen merkitystä ja patenttipoolit puolestaan avoimuutta. Näin eri omistusmallivaihtoehdot tarjoavat mahdollisuuksia myös tiettyjen arvojen painottamiseen.

Tutkielman aiheena on tavanomaisen irtaimen esineen omistusoikeuden jakaminen tokenisaation keinoin. Tokenisaatio on lohkoketjuteknologiaan perustuva toimenpide, jossa omaisuuteen kohdistuva oikeus kytketään lohkoketjuun siten, että oikeudenhaltijan oikeus perustuu lohkoketjussa sijaitsevaan tokeniin liittyvän niin sanotun yksityisen avaimen hallintaan. Tokenisaation eduksi on kat-sottu muun muassa se, että aikaisemmin suurta alkupääomaa edellyttäneiden omaisuuskohteiden, kuten tutkielmassa esimerkkinä käytetyn taloudellista arvoa sisältävän taide-esineen, likviditeetti paranee ja samalla aiempaa useammat ihmiset voivat sijoittaa kyseiseen omaisuuslajiin. Suomalaisessa oikeusjärjestyksessä tokenisaatio törmää yhtäältä omistusoikeuden jakamattomuuden periaatteeseen ja toisaalta esineoikeudellista sivullissitovuutta luovan julkivarmistuksen riittävyyteen. Tutkielmassa on tarkoitus selvittää, voidaanko tavanomaisen irtaimen esineen omistusoikeus jakaa tokenisaatiolla, millainen on tokeninhaltijan ja esinettä hallussaan pitävän henkilön oikeusasema ja saako token-oikeudeksi tutkielmassa kutsuttavan oikeuden haltija sivullissuojaa kollisiotilanteessa. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella vaikuttaa siltä, että omistusoikeuden jakaminen on mahdollista yhteisomistuslain mukaisesti. Yhteisomistuslain voitaneen mahdollisesti katsoa soveltuvan tokenisaatiolla perustettuun yhteisomistukseen, sillä kyseessä on nimenomaan jaettu yhteisomistus, jossa omistusosuudet käyvät selkeästi ja yksiselitteisesti ilmi lohkoketjumerkinnöistä. Tavanomaisen irtaimen esineen jaettu omistus on oikeudellisesti mahdollista, mutta sitä ei ole oikeuskirjallisuudessa juuri käsitelty kuin lähinnä perheoikeudellisessa yhteydessä. Sillä token-oikeuden keskiössä on sijoittajan kannalta nimenomaan esineen taloudellisen arvon säilymisestä ja kehityksestä hyötyminen, eikä tokeninhaltijoilla ole muuta intressiä esineeseen, voidaan token-oikeutta jossain tapauksissa mahdollisesti käsitellä jonakin muuna kuin omistusoikeutena esineoikeudellisessa mielessä. Mikäli token-oikeutta ei jostain syystä tuomioistuimessa katsottaisi omistusoikeudeksi, olisi sitä arvioitava rajoitettuna esineoikeutena. Kyseeseen tulisi jonkinlainen arvo-oikeus, jonka tarkempi sisältö on kuitenkin vaikeaa ennalta määritellä, kun osapuolten tavoitteena on joka tapauksessa token-oikeuden määrittely nimenomaan omistusoikeudeksi. Tällainen rajoitettu esineoikeus voidaan aina perustaa inter partes sitovasti, mutta oikeuden sivullissitovuus tulee erikseen tarkasteltavaksi tilannekohtaisesti. Tokenisoidun esineen haltijan oikeus on riippuvainen siitä, millaiseksi tokeninhaltijoiden oikeus katsotaan. Esineen haltija voitaneen katsoa hallinta-apulaiseksi, mikäli tokeninhaltijat katsotaan esineen omistajiksi. Jos token-oikeus katsotaan rajatuksi esineoikeudeksi, on mahdollista, että joukkolainanhaltijoiden edustajaa koskeva sääntely koskien vakuusagenttia tulee sovellettavaksi esineen haltijaan. Todennäköisesti tärkein tokenisaatioon liittyvä esineoikeudellinen kysymys lienee, voidaanko lohkoketjumerkintä hyväksyä esine-oikeudellista suojaa luovaksi julkivarmistuskeinoksi sellaisten esineiden osalta, joita ei koske mikään esineoikeudellinen erityislainsäädäntö. Irtainten esineiden osalta tärkein esineeseen kohdistuvia oikeuksia koskeva julkivarmistuskeino on pitkään ollut ja on edelleen hallinta. Esineoikeudellisen suojan perustuminen johonkin muuhun julkivarmistuskeinoon kuin hallintaan on irtaimiston osalta edelleen poikkeuksellista ja perustuu erityislainsäädäntöön. Token-oikeuden sivullissitovuus edellyttää, että lohkoketjumerkinnälle annetaan ainakin jonkinasteinen asema julkista luotettavuutta luovana tekijänä. Nykytilanteessa token-oikeuden haltija ei voi täysin turvautua pelkkään lohkoketjumerkintään sivullissitovuutta luovana toimenpiteenä. Voidaan kuitenkin katsoa, että token-oikeudesta tietävälle sivulliselle ei ole syytä antaa suojaa kollisiotilanteessa edes silloin, kun token-oikeus katsotaan rajatuksi esineoikeudeksi.