Browsing by Subject "PPGIS"

Nature is important to people. Urban green areas maintain a big role in provision of citizens’ recreation. Due to increasing urbanization, urban green areas are constantly diminishing. This has caused concern and distress among citizens. Various forest management measures can also cause many different reactions. Thus, nature – forests, meadows, grass fields – hold different meanings for every person. Purpose of this study was to examine how the forest management measures made in western half of Keskuspuisto (Central Park) has impacted on users’ opinions about the area. The study was conducted via web-based survey tool Maptionnaire as a half-structured web survey. 341 users took part in the survey. In total, users marked 512 favourite places, and 116 unpleasant places. Results were examined using cross tabulation, Kruskal-Wallis -test and chi-squared test with a 5 % risk. Mapped responses were examined in QGIS-software, with which the thematic maps of social values were created. Results were compared to a 2009 visitor survey. The first point of interest was how, where and how often survey respondents visited the park. In addition, users' favourite places and unpleasant places and the relating social values were examined, and whether the forest management measures have had an impact on the mapped responses. The results can be used in the forthcoming nature- and landscape management plan in the western half of Keskuspuisto. Based on the results, the western half of Keskuspuisto is very important for its users and its use is versatile. Usage of the area has increased in the last 10 years. A statistical link was not found between forest management measures and mapped responses or social values. Opinions about the forest management of the area varied greatly. It can be concluded that the forest management actions in western part of Keskuspuisto have been quite successful. Users were in general satisfied, but many voiced a concern regarding the future of the area. It is hoped that the area is kept out of future construction plans. Due to varying opinions and wishes, it is important to take the citizens' opinions into account in the city planning. The method of mapping social values and mapping favourite places and unpleasant places were useful ways to gain important information regarding the users and which areas are important to them.

Urban densification is resulting in the rapid loss of urban green spaces and their associated values. Moreover, the remaining urban green spaces are under increasing pressure to meet diverse resident needs and preferences. While past studies have investigated the intrinsic, instrumental, and relational values associated with such spaces, little attention has been paid to the sub-sets of relational values referred to a fundamental-relational (i.e., contributions toward enhanced social resilience) and eudemonic-relational values (i.e., actions, experiences, and habits linked to a “good life”). This study used public participation geographic information systems (PPGIS) surveys in a residential neighborhood of Helsinki, Finland to spatially explore and examine the differences between intrinsic, instrumental, fundamental-relational, and eudemonic-relational values in urban green spaces. I analyzed responses from residents and stakeholders (n = 1089) using Chi-square tests for significant associations and density-based clustering. Mapped values indicated that green spaces were primarily valued for their relational value, with an emphasis on eudemonic-relational values. Moreover, there were differences in the spatial distribution of instrumental, intrinsic, and relational values between green space types and values were spatially clustered by land use. Notably, there were few differences in how these values were assigned by different sociodemographic groups. I discuss the implications of these findings for local- and city-scale planning and the use of value typologies in PPGIS surveys. Further research in this field will benefit from the use of further value subcategories, increased geographic scale, and additional study of the influence of sociodemographic factors.

Osallistumisella ja vuorovaikutuksella on tärkeä rooli nykypäivän suunnittelussa. Vuonna 2000 voimaan astuneen uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana osallistumisen merkitys suunnittelussa on korostunut. Riittävien osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen erityisesti kaupunkiluontoa koskevissa kaavahankkeissa on tärkeää – kaupunkiluonto ja viheralueet ovat merkityksellisiä osallisille ja halu osallistua niitä koskeviin suunnitteluhankkeisiin on usein suuri. Osallistumiseen perinteisesti käytettyjä menetelmiä on kuitenkin kritisoitu niiden tehottomuudesta tavoittaa hiljaisempia ihmisryhmiä ja vastata osallisten tarpeisiin. Yhteiskunnan muutoksen ja teknologian kehityksen myötä onkin herännyt tarve kehittää uusia osallistumismenetelmiä, joihin lukeutuvat myös karttapohjaiset osallistumismenetelmät. Karttapohjaiset osallistumismenetelmät, tai karttakyselyt, lukeutuvat yleisnimityksellä PPGIS (public participation geoinformatic system) tunnettuihin paikkatietojärjestelmiä hyödyntäviin osallistumismenetelmiin. Karttapohjaisten osallistumismenetelmien avulla suunnitteluhankkeen osalliset voivat luoda uutta paikkasidonnaista tietoa merkitsemällä ideoitaan, havaintojaan ja kommenttejaan suoraan kartalle. Karttapohjaisten osallistumismenetelmien etuihin kuuluu muun muassa se, etteivät ne sido vastaamista tiettyyn aikaan ja paikkaan ja siten kannustavat matalan kynnyksen osallistumiseen. Karttapohjaiset osallistumismenetelmät soveltuvat myös käytettäväksi kaupunkiluonnon suunnittelussa. Alueiden merkityksellisyyden ja aktiivisen virkistyskäytön vuoksi kaupunkilaiset omaavat usein niistä runsaasti kokemusperäistä tietoa, jonka keräämiseen karttapohjaiset osallistumismenetelmät tarjoavat tehokkaan keinon. Karttapohjaisten osallistumismenetelmien vaikuttavuutta kaupunkiluonnon suunnittelussa tutkittiin viiden tutkimushaastattelun avulla. Tutkimukseen valittiin viisi päättynyttä tai pian päättyvää kaavahanketta, joissa oli hyödynnetty karttapohjaisia osallistumismenetelmiä: Helsingin yleiskaava 2050, Urban Helsinki -kollektiivin varjoyleiskaava Pro Helsinki 2.0, Mikkelin kantakaupungin osayleiskaava 2040, Teivaan kylpylähotellin asemakaava ja Rovaniemen ja ItäLapin maakuntakaava. Jokaiseen haastatteluun osallistui 2–3 henkilöä, jotka olivat osallistuneet joko karttakyselyn toteutukseen tai sen tuloksien huomioimiseen lopullisessa kaavassa. Tutkimushaastattelujen avulla haluttiin vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: (1) Onko karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä vaikutusta kaupunkiluonnon suunnittelussa? (2) Onko karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä enemmän vaikutusta kuin perinteisillä osallistumismenetelmillä? (3) Millä edellytyksillä karttapohjaisten osallistumismenetelmien käyttö on tehokasta ja vaikuttavaa? Haastateltavat olivat pääosin tyytyväisiä karttapohjaisten osallistumismenetelmien käyttöön ja kaikki olivat halukkaita käyttämään niitä myös tulevissa kaavahankkeissa. Kyseisten menetelmien vaikuttavuuden ja käytön tehokkuuden havaittiin olevan hyvin tapauskohtaista. Tutkimushaastatteluissa kuultiin sekä onnistuneita että epäonnistuneita esimerkkejä karttakyselyiden vaikuttavuudesta – karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä voidaan siten todeta olevan potentiaalista vaikuttavuutta kaupunkiluonnon suunnittelussa. Suurin osa haastateltavista oli kuitenkin sitä mieltä, että monet karttakyselyissä esille tulleista asioista tulivat esille myös muiden osallistumismenetelmien kautta. Vaikka karttakyselyt tarjosivat haastateltavien mukaan myös ainutlaatuista tietoa, niin tekivät myös muut osallistumismenetelmät. Haastateltavat eivät siten kokeneet karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä olleen merkittävästi enemmän vaikutusta kuin perinteisillä osallistumismenetelmillä. Kaikki käytössä olleet osallistumismenetelmät koettiin kuitenkin tärkeiksi ja niiden uskottiin täydentävän toisiaan. Haastateltavat kertoivat myös kohtaamistaan haasteista karttakyselyiden käytössä. Haastateltavien kuvailemat haasteet olivat hyvin samankaltaisia ja kolmanteen tutkimuskysymykseen vastattiinkin näiden haasteiden pohjalta muodostettujen kuuden ohjenuoran avulla, joita noudattamalla suunnittelijoilla on paremmat edellytykset toteuttaa onnistunutta ja vaikuttavaa osallistumista karttakyselyiden avulla. Ohjenuorat ovat seuraavat: (1) valitse ajankohta huolella, (2) varaa riittävästi resursseja, (3) suunnittele huolella, (4) panosta tiedottamiseen, (5) maksimoi hyödynnettävyys ja (6) asenne ratkaisee. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että karttapohjaiset osallistumismenetelmät soveltuvat muiden käyttökohteiden ohella hyvin myös kaupunkiluonnon suunnitteluun. Kyseisen menetelmän vaikuttavuus on riippuvainen monesta asiasta ja vuorovaikutusta suunnittelevien tulisi perehtyä aiheeseen huolellisesti mahdollisimman onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Karttapohjaisia osallistumismenetelmiä ja niiden vaikuttavuutta tulisi tutkia myös lisää tulevaisuudessa. Erityisesti suunnittelijoille kohdistettu opas karttapohjaisten osallistumismenetelmien käytöstä olisi hyödyllinen kyseisen menetelmän onnistuneen käytön takaamiseksi.

My master’s thesis addresses the status of participants in urban infill aiming projects of local detailed planning and framework planning. Urban infill (complementary building) is emphasized in Finnish urban planning while the practices of participatory planning have been developed. However, ambiguous Land Use and Building Act causes ambiguity also for the definition of participants and for public participation. Therefore, it is reasonable to study which issues affect to the definition of participants’ status based on the practical planning cases. My research questions are how the status of participants is defined in the planning projects and by which ways practices to define the status of participants differ between the processes of local detailed planning and framework planning. I examine the phenomenon based on expert interviews and the documents related to public participation phase. The aim of my thesis is to perceive factors and practices affecting to defining the status of participants. In addition to increased meaning of participatory planning, urban planning related decision making is decentralized to more parties meanwhile growth is being pursued in urban regions as part of the world of global competition. Thus, many stakeholders with their own interests are involved to plans, which can be seen by the practices to do urban planning. I examine my research questions through the four planning theories: rationalistic, incremental, communicative-collaborative and agonistic. Planning theories form frameworks whose realization I reflect based on the data gathered of the local detailed plan of Länsi-Herttoniemi and the framework plan of Tikkurila. My qualitative thesis is a case study based cross-sectional study in which I have gathered the data by semi-structured expert interviews and document analyses. The analyses of the data consist of the three themes: the defining the participants, the choosing and using of participatory methods, and the defining the status of participants. Regarding the analysis of expert interview data, I also examine the meaning of the contextual nature of projects related to the defining the status of participants. Document analyses reflect the public perspective on the status of participants transmitted by urban planners which I compare to the findings of expert interview analysis. My thesis reveals that in practice, the concept of participant can be used to refer to separately defined project related parties defined in the public participation plans (PPP) or to all participating parties in the planning process. As conclusions, I propose that in the context of the chosen planning projects, the status of participants has been defined in practice based on 1) the definitions of the public participation plan by affecting to knowledge brokering, 2) differences between the participants, 3) participation at the early phase of the planning process, and 4) in accordance with comment valuation practices of participants’ comments. To fulfill democratic values of urban planning, there is a need for more unambiguous definitions for both, the principles of participative actions, and the status of the participants.

Espoon kaupunkirakenne tiivistyy yhä enemmän asukasmäärän kasvaessa. Viheralueiden tärkeys osana terveellistä ja viihtyisää kaupunkiympäristöä on huomioitu Espoon strategiassa valtuustokaudelle 2017-2021. Kaupunkirakenteen tiivistyminen aiheuttaa kuitenkin usein painetta rakentaa viheralueille. Viheralueiden väheneminen ja pirstoutuminen voi vähentää asuinympäristön viihtyisyyttä. Asukkaiden kokemusten kerääminen voi antaa tärkeää tietoa asuinympäristöjen viheralueista, jotka usein etenkin Suomessa koetaan merkityksellisinä paikkoina. Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen yleiskaavayksikössä onkin Kaupunkikeskustatyön yhteydessä tarkoitus selvittää viheralueisiin liittyviä arvostuksia, sekä kokemuksia eri kaupunkikeskusten viheralueista. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää viheralueisiin liittyviä kokemuksia ja merkityksiä Espoon viiden kaupunkikeskuksen asemanseuduilla asukasnäkökulmasta. Tulokset toimivat viheraluesuunnittelun tukena Espoon kaupunkikeskustatyössä. Tutkielmassa on pyritty vastaamaan siihen, millaisia viheralueita Espoon kaupunkikeskuksissa arvostetaan, mikä merkitys lähiviheralueilla on, sekä millaisia kokemuksia asukkailla on viheralueista muun muassa sosiaalisten arvojen osalta. Kaupunkikeskusten (Espoon keskus, Espoonlahti, Leppävaara, Matinkylä-Olari ja Tapiola) välisiä eroja tarkastellaan asemanseutujen viheralueiden osalta. Näitä viheralueiden käyttöön vaikuttavia tekijöitä tutkittiin karttapohjaisen PPGIS-kyselyn avulla, jossa asukkaat saivat paikantaa kartalle erilaisia viheralueita, sekä kertoa kokemuksistaan. Kyselytulokset kertovat, että kaupunkikeskusten asukkailla on läheinen suhde luontoon. Vastaajajoukon (N=616) vastausten perusteella Espoon kaupunkikeskuksissa lähiviheralueet ovat hyvin tärkeitä ja vaikuttavat asuinpaikan valintaan. Asukkaat arvostavat etenkin hyviä ulkoilureittejä, asuinympäristön vehreyttä, hiljaista ja rauhallista ympäristöä, sekä metsiä. Lisäksi tulokset kertovat millaisia positiivisia ja negatiivisia koettuja laatuja viheralueilla esiintyy. Kaupunkeskuksissa käydään erityisesti hyvin saavutettavissa olevilla ja sellaisilla viheralueilla, joilla on mahdollisuus eri liikuntamuotoihin, sekä virkistymiseen ja stressin vähentämiseen. Liikunta-aktiviteettien ja rauhoittumisen lisäksi moni tarkkailee luontoa. Kaupunkiluonto edistääkin asukkaiden psyykkistä että fyysistä terveyttä liikunnan ja positiivisten luontokokemusten johdosta.