Browsing by Subject "Peru"

Equal education is a fundamental human right that each child is entitled to. Education and gender equality benefit all individuals and promote both social and economic development. However, despite numerous legal instruments and practical measures taken by the international community, as well as by national governments, the right to education remains unclaimed universally for all children and inequality in education is pervasive all over the world. As a legacy of colonization Peruvian society suffers from persistent multifaceted inequalities that are manifested and reproduced in the education system in multiple ways. These inequalities are seen, amongst others, between genders, but also intersect with other individual characteristics such as poverty, rurality and indigeneity. This Master’s thesis explores gender equality in education in Peru and how gender is mainstreamed in the country program of Save the Children Peru. To do so, it explores how legal instruments, policy documents and the country programme of the organization address gender (in)equality and attempt to mainstream gender; and analyses how an education project that the organization implemented among indigenous Aymara adolescents between 2015 and 2018 managed to mainstream gender. This thesis is a qualitative case study. It follows the rights-based 4A framework by Katarina Tomaševski, which encompasses availability, accessibility, acceptability, and adaptability as key aspects of quality of education. The data for it consists of normative documents, literature on inequality in education, institutional documents of Save the Children International and transcribed interviews with key informants from Save the Children Peru. These were analysed by using interpretive analysis and then considered in the light of the model of Caroline Moser on different stages of gender mainstreaming. The results of the study demonstrate that despite recent achievements, gender inequalities in education persist in Peru, but focus has shifted from quantitative to qualitative disparities. Many stakeholders consider gender mainstreaming a rather ambiguous concept, and challenging to both implement and assess, which is why it often remains on a rhetoric level. This yields in a need for the organizations to provide the necessary tools and capacity building, not only for the monitoring personnel but for the whole staff. Promoting gender equality across the whole program cycle must be an institutional commitment, gender mainstreaming must permeate the whole organization and adequate resources must be allocated for it.

Tutkielman aiheena on naisten toimijuuden ja sen vahvistumisen tarkastelu alkuperäiskansojen naisten järjestön kautta. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka tehtiin Perussa alkuvuodesta 2012 Femucarinap -nimisestä järjestöstä. Työssä tuodaan esille, kuinka Femucarinapin naisten toimintaan vaikuttavat keskeisesti heidän asemansa alkuperäiskansojen ja sukupuolensa edustajana. Lähtökohtaisesti heillä on alistettu asema yhteiskunnassa. Tutkimuksen metodina oli 3 kuukauden kenttätyö Perussa. Kenttä sijoittui pääasiassa järjestön toimistolle ja sen ympäristöön Limaan. Kenttätyön aikana aineistoa kerättiin haastatteluilla ja järjestön toimintaan osallistumalla. Järjestön toimintaa olivat mielenosoitukset, kokoukset ja työpajat. Aineistona tutkimuksessa käytetään myös nauhoitettuja puheita, keskusteluja ja järjestön julkaisemia tekstejä. Tutkimuksessa esitellään järjestöön vaikuttavia asioita yhteiskunnassa ja järjestön toimintaa. Järjestön päämääriä ovat oikeus päättää maan käytöstä ja naisten voimaantuminen. Työssä kuvaillaan keinoja, joilla järjestö ja sen jäsenet eri puolilta Perua lisäävät toimijuuttaan saavuttaakseen päämääränsä. Teoreettisen keskustelun ja aineiston perusteella osoitetaan, että kyseenomaisten naisten toimijuus vahvistuu järjestössä toimimisen kautta. Työn perusteella naisten toimijuus rakentuu heidän asemansa ja järjestön kautta. Se vahvistuu toiminnan eli vastarinnan ja kouluttamisen kautta. Päätellään, että naisilla on sekä yksilöllistä että kollektiivista toimijuutta. Järjestön naiset ovat yhteiskunnan muovaamia mutta he myös toiminnallaan haastavat yhteiskunnan rakenteita. Työssä osoitetaan, kuinka järjestön ohjelma ja toimijuus ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Toimijuuden perustana olevan vastarinnan tarkastelu paljastaa perulaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden ja tätä tukevat rakenteet. Tutkimus sijoittuu osaksi Latinalaisen Amerikan sosiaalisten liikkeiden tarkastelua. Työssä yhdistetään sekä poliittista että feminististä antropologiaa. Toimijuuden tarkastelu perustuu näiden suuntausten teoreettiselle keskustelulle. Tutkimus yhdistää sekä alkuperäiskansojen liikkeiden ja heidän vaatimiensa oikeuksien tarkastelua että naisten liikkeiden vaatimuksia. Asiat, jotka tutkimuksessa on tulevat esiin, ovat ajankohtaisia samoja asioita ajaville ryhmille ja järjestöille.

Tutkielman aiheena on perulainen pishtacon legenda, jonka historia ulottuu satojen vuosien taakse. Legendassa pishtaco on murhaaja, joka saalistaa alkuperäiskansataustaisia uhrejaan ihmisrasvan takia. Usein pishtacoon viitataan valkoisena, ulkomaalaisena miehenä. Pishtacon legendan kiehtovuus piilee sen uudistumiskyvyssä. Legendan ydin säilyy samana, mutta yksityiskohdat mukautuvat aikakauteen. Kolonialismin kaudella pishtaco oli munkki, joka keräsi rasvaa kirkonkellojen kiillotukseen, nykyisin rasvaa kerrotaan kaupattavan esimerkiksi kansainväliseen kosmetiikkateollisuuteen. Digitalisaation aika etenkin 2000-luvulla on mahdollistanut uudenlaisia tarinankerronnan muotoja. Haluankin tutkimuksessa selvittää, millaisia digitalisaation ajan pishtaconarratiivit ovat, miten fakta ja fiktio limittyvät niissä ja miksi pishtaconarratiivit ovat edelleen niin ajankohtaisia. Metodinani käytän kontekstualistista narratologiaa, eli tarkastelen pishtaconarratiiveja niiden yhteiskunnallisista konteksteista riippuvaisina. Analyysini nojaa keskeisesti Jeffrey Cohenin kehittelemään hirviöteoriaan, jonka mukaan kulttuurin luomat hirviöt ovat itseasiassa tuon kulttuurin ruumiillistumia, ja siksi omiaan kulttuurintutkimuksen lähtökohdaksi. Voidakseni ymmärtää nykynarratiiveja paremmin, käyn läpi keskeisiä hetkiä pishtacon historiassa. Esittelen pishtacoa koskevaa eri alojen tutkimusta, ja käytän sitä sekä lähteenä että analyysini kohteena. Vaikka pishtacon legendaa ajatellaankin kansantarinoina, tutkijat ovat itseasiassa muokanneet sitä ajan kuluessa huomattavasti. Aineistoni koostuu neljästä elokuvasta ja kymmenestä uutisartikkelista. Perussa 2000-luvulla syntyneen omaehtoisen, alueellisen elokuvan kulttuurin voi nähdä jatkavan ikiaikaista suullisen tarinankerronnan perinnettä. Kansanperinteen kauhuaiheet ovat näissä elokuvissa hyvin edustettuina. Kuvailen, miten aineistoni neljä elokuvaa käsittelevät pishtacon tarinan kautta esimerkiksi terrorismin kauden traumoja, korruptiota tai muutoksen pelkoa. Uutisartikkelini ovat loppuvuodelta 2016, jolloin sosiaalisessa mediassa levisi huhuja pishtacoista, ja väkijoukot vangitsivat ja pahoinpitelivät useita syyttömiä pishtacoiksi epäiltyinä. Aineistoni osoittaa, että pishtacon legendan ydin ei olekaan pishtacon itsensä ominaisuuksissa, vaan yhteiskunnallisen turvattomuuden tematiikassa, jota kaikki pishtacotarinat ilmentävät. Niitä yhdistää paranoija siitä, että pishtaco voi olla kuka tahansa, jopa ystäväsi tai naapurisi. Epäluottamus kaikkia virallisia auktoritteeteja kohtaan on niissä vahva, joko viranomaiset eivät kykene auttamaan tai sitten pettävät verisesti. Ymmärsin myös tutkimuksen aikana, että pishtaconarratiivissa hirviöitä onkin yhden sijaan ollut aina kaksi. Kolonisaation aikaan valloittajat kohtelivat alkuperäiskansaa hirviönä, joka tulee joko tappaa tai assimiloida yhteiskuntaan muun muassa uskonpuhdistuksen keinoin. Pishtaco on syntynyt reaktiona tähän sortoon ja toiseuttamiseen, Pishtacoon uskovan kansan hirviöistäminen näkyy edelleen esimerkiksi aineistoni lehtiartikkelien narratiivisissa valinnoissa. Peru on yhä kahtiajakautunut maa, ja nämä kaksi hirviötä, vallanpitäjiä edustava pishtaco ja alistettu (alkuperäis)kansa, jatkavat taisteluaan.

Maisterintutkielmassani tarkastelen seksuaalisten väkivaltarikoksen uutisointia kolmessa perulaisessa sanomalehdessä kahden mediahuomiota saaneen tapausesimerkin avulla. Tavoitteenani on selvittää, mitä ja miten seksuaalisesta väkivallasta uutisoidaan Perussa ja millainen kuva seksuaaliväkivallasta syntyy aineistoni perusteella. Tarkastelen myös, mitkä sosiaaliset toimijat pääsevät ääneen aineistoni seksuaalista väkivaltaa käsittelevissä uutisissa ja minkälaisin erilaisin keinoin näiden sosiaalisten toimijoiden valtaa vahvistetaan tai heikennetään ja mistä se kertoo. Tutkimusaineistonani on Ican ja Surcon raiskaustapauksia käsittelevät uutisartikkelit perulaisissa El Comercio, Perú21 ja La República -sanomalehdissä vuosien 2019 ja 2021 välillä. Tutkimusaihettani lähestyn multimodaalisen kriittisen diskurssianalyysin keinoin, sillä olen kiinnostunut uutistekstien sisältämistä puhetavoista ja valtasuhteista sekä uutisartikkelien visuaalisesta representaatiosta. Tutkimustulokseni osoittavat, että Surcon tapauksen uutisoinnissa keskitytään rikoksen tapahtumiin, osallisiin ja oikeusprosessiin. Ican tapauksessa uutisointi keskittyy annettuun tuomioon ja sen herättämiin reaktioihin, eikä rikoksen tapahtumiin. Molempien tapausten uutisoinnissa käsitellään sekä uhrien että tekijöiden päihteidenkäyttöä sekä suostumusta, jota peilataan Perun vuonna 2018 uudistuneeseen seksuaalirikoslakiin, jossa suostumuksen puuttuminen asetettiin keskeiseksi osaksi seksuaalisen väkivaltarikoksen kriminalisointia. Oikeusalan toimijoiden asema raiskauskulttuurin edistämisessä nostetaan molempien tapauksien uutisoinnissa keskipisteeksi. Tapauksia käsittelevissä uutisteksteissä käytetään pääosin neutraalia kieltä. Seksuaalinen väkivalta representoidaan osittain osana yhteiskunnallisia rakenteita ja uutisoinnissa viitataan usein esimerkiksi machismin merkitykseen yhteiskunnassa. Visuaalisen representaation analyysin perusteella Perú21 ja El Comercio -sanomalehdissä suositaan pääosin sellaisia kuvapankkikuvia, joissa representoidaan seksuaalista väkivaltatilannetta sekä stereotyyppisellä että haitallisella tavalla. La República -verkkolehti erottuu selkeästi naisiin kohdistuvien väkivaltarikosten uutisointia koskevia ohjeita parhaiten noudattavana verkkolehtenä, eikä lehden uutisartikkeleissa käytetty esimerkiksi haitallisia kuvapankkikuvia. Viranomaisten ääni kuuluu kaikista voimakkaimpana seksuaalisia väkivaltarikoksia käsittelevissä uutisissa, ja journalistit nojaavat teksteissään usein poliisien, syyttäjien, erilaisten valtiollisten instituutioiden edustajien ja poliitikkojen lausuntoihin. Raiskauskulttuuria ja raiskausmyyttejä ylläpitävät sekä uhria syyllistävät äänet saavat hyvin paljon palstatilaa Perú21 ja El Comercio -sanomalehdissä, kun taas La República -sanomalehti uutisoi tapauksista hienotunteisemmin. Naisten oikeuksia ajavien kansalaisjärjestöjen toimijat sekä seksuaalisen väkivallan asiantuntijat saavat tapausten uutisoinnissa ääneensä hyvin kuuluviin kaikissa kolmessa sanomalehdessä. Asiantuntijat käyttävät ääntään puhuessaan sekä tapausten uhrien että kaikkien seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden puolesta, murtavat raiskausmyyttejä ja stereotypioita sekä kontekstualisoivat raiskausrikoksia. Aineistoni analyysin perusteella Perun uutismediassa annetaan tilaa sekä uhreja syyllistäville äänille että sellaisille äänille, jotka pyrkivät vastustamaan ja purkamaan vallitsevaa raiskauskulttuuria yhteiskunnassa.

Ann-Elise Hannikainen (1946–2012) loi lyhyen, mutta näkyvän uran säveltäjänä ja pianistina etupäässä Espanjassa 1970- ja 1980-luvuilla. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa pianokonsertto, orkesteriteoksia sekä instrumentaalimusiikkia. Hannikainen on kuitenkin unohdettu niin suomalaisessa kuin espanjalaisessakin historiankirjoituksessa. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa selvitetään 1) millaisen elämän Ann-Elise Hannikainen eli ja millaisen uran hän loi, 2) millaista musiikkia hän sävelsi ja 3) millaisen vastaanoton hänen teoksensa saivat. Rekonstruoitaessa Hannikaisen elämäntarinaa ja tarkasteltaessa hänen teostensa saamaa vastaanottoa tutkielma on historiallinen biografinen tutkimus. Kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärjen kuvaamaa lähestymistapaa mukaillen tutkielmassa pyritään pääsemään lähelle Hannikaista ja ymmärtämään häntä tai ainakin tekemään häntä ja hänen elämäntyötään ymmärrettäväksi. Tutkielman kontekstuaalisena näkökulmana toimii Hannikaisen suhde opettajaansa säveltäjä Ernesto Halffteriin (1905–1989). Tutkielman musiikkianalyyttisessä osassa tarkastellaan Hannikaisen pianoteoksen Tema con XI Variazioni sävelmateriaalin käyttöä ja sen suhdetta suomalaiseen uusklassismiin. Hannikaisen muuta sävellystuotantoa tarkastellaan deskription tasolla osana hänen elämänkaartaan. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Ann-Elise Hannikaisen laajasta jäämistöstä, joka sisältää muun muassa Hannikaisen sävellystuotannon käsikirjoituksina, laajan kirjeenvaihdon sekä huomattavan lehtileikekokoelman. Lisäksi tutkielmaa varten on tehty aineistonkeruumatka Espanjaan paikallisten Hannikaisen tunteneiden ihmisten haastattelemiseksi ja espanjalaisiin arkistolähteisiin tutustumiseksi. Tutkimuskohteen tuntemattomuuden vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisimman monipuolisen ja laajan tutkimusaineiston kokoamista. Ann-Elise Hannikainen opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1967–1972 tullakseen konserttipianistiksi. Sairastuminen nivelreumaan esti kuitenkin haaveen pianistinurasta. Vuonna 1972 Hannikainen muutti Madridiin, jonne hänen isänsä Heikki Hannikainen (1915–1989) oli nimitetty suurlähettilääksi. Madridissa Hannikainen tutustui säveltäjä Manuel de Fallan (1876–1946) oppilaaseen, säveltäjä Ernesto Halffteriin, joka otti Hannikaisen sävellysoppilaakseen. Halffterin oppilaana Hannikaisen säveltäjänura urkeni nopeasti. Hän sai teoksiaan esille Espanjassa, ja niin paikallinen kuin suomalainenkin lehdistö kirjoitti hänestä useita haastatteluita. Hannikaisen uran tähtihetkiä olivat muun muassa Pianokonserton kantaesitys Helsingin juhlaviikoilla 1976 sekä orkesteriteos Anerfálicaksen esitys Madridissa Teatro Realissa 1977. Pianokonsertolta odotettiin Suomessa paljon, mutta kriitikot pettyivät sen perinteiseen sävelkieleen. Espanjassa Hannikaiseen suhtauduttiin myönteisemmin ja hänen teoksiaan kehuttiin lähes poikkeuksetta ilmaisuvoimaisiksi ja soitinnukseltaan värikkäiksi. Ernesto Halffterin oppilaana Ann-Elise Hannikainen löysi oman sävelkielensä, jonka tunnusmerkkejä ovat vapaatonaalinen harmoniakäsitys, improvisatorinen muotokieli ja selkeä melodisuus. Viimeksi mainittu näkyy Hannikaisen teoksissa erityisesti rakkauden ikkunoiksi kutsuttavissa lyyris-tonaalisissa taitteissa, jotka avaavat hetkeksi musiikillisesta ympäristöstään täysin poikkeavan näkymän. Menestyksekkään 1970-luvun jälkeen Hannikainen jatkoi säveltämistä koko 1980-luvun. Hän ei kuitenkaan saanut enää teoksiaan esille samalla tavalla kuin aiemmin. Tämä on selitettävissä Hannikaisen uraan olennaisesti vaikuttaneen Ernesto Halffterin vanhenemisella sekä sillä, että Hannikainen oli kyvytön tai haluton luomaan ja hyödyntämään omia suhdeverkostojaan. Ernesto Halffterin kuoltua 1989 Ann-Elise Hannikainen lopetti käytännössä säveltämisen ja palasi Suomeen toipumatta koskaan rakkaan maestronsa kuolemasta.

This thesis has focused on Afro-Peruvian adolescents’ perceptions on education and future in the context of the poor and violent urban neighbourhood of La Victoria, Lima. The objectives of the study were to find out how the subjective experiences of the adolescents and their thoughts on social reality are directing the formation of values and practises and what factors affect their views, actions and decision-making. The study is based on 13 semi-structured interviews with the adolescents. In addition I have used participant observation, background interviews, lectures and seminars to complement my data. As a theoretical framework I applied Pierre Bourdieu’s concepts of habitus and capitals combined with intersectionality – a concept borrowed from feminist studies that allowed me to look for relationships and differences of race, class, ethnicity and gender, and to explore the interconnections between different factors that can be found in the background of the adolescents’ decision-making processes. The factors producing inequalities in La Victoria are multiple. In the context of the study, poverty and social class have more significance for the adolescents than ethnicity. Poverty can be seen both as a concrete and a structural obstacle, whereas ethnicity is more structural and therefore invisible. Through habitus one learns to make choices that appear obvious, although they have been learned socially and culturally. Therefore, social structures become visible through people’s individual choices and actions. Poverty among the adolescents appears as socio-cultural poverty that places them in a marginal. It limits their possibilities to access capitals and to make adequate choices and decisions regarding their life and future. In many of the cases poverty can be seen as reproduction of a certain culture, a set of assumed values, attitudes and forms of behaviour that create a lifestyle ruled by maintaining survival strategies. The interviews demonstrate that the adolescents’ perceptions about education and future opportunities are constructed on the basis of multiple interconnections between social class, ethnicity, age and place. In their perceptions, class and place seem to be important producers of power that limit the possibilities to act and make decisions regarding education. The general attitude of the adolescents and the tone of voice remain fairly positive. However, it can be concluded that there is a big contrast between dreams, speech and actions. The adolescents believed to have better opportunities than their parents, but did not always transform this attitude into concrete actions. They recognised the adverse aspects of the socio-economic context, but thought that their will and motivation were exceeding them.