Browsing by Subject "Perustuslaki"

Pro gradu työ käsittelee perustuslain 106 §:ää ja lakien perustuslainmukaisuuden tuomioistuinkontrollia, sekä perustuslainmukaisen laintulkinnan ja perustuslain 106 §:n välistä suhdetta. Perustuslain etusijaa koskevan 106 §:n teksti on seuraava: Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Perustuslain 106 §:n soveltamisedellytyksinä on siis ristiriita perustuslain kanssa, jonka lisäksi ristiriidan tulee olla ilmeinen. Perustuslain esitöissä on linjattu, että ilmeisyyskriteeri merkitsee, että ristiriidan on oltava selvä ja riidaton, eikä se saa myöskään olla oikeudellisesti tulkinnanvarainen. Tuomioistuimen tulee ensisijaisesti soveltaa perustuslainmukaista laintulkintaa ja perustuslain 106 § on tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi, mikäli perusoikeusmyönteinen laintulkinta ei ole mahdollinen. Perustuslain 106 § koskee vain yksittäisiä soveltamistilanteita, eikä anna tuomioistuimille valtaa lausua yleisellä tasolla lain perustuslainmukaisuudesta. Perustuslain 106 §:n ensimmäisessä soveltamistapauksessa käsiteltävänä oli ristiriita perustuslain 15 §:n mukaisen omaisuuden suojan kanssa, jonka mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja rakennuslain 9 §:n 1 momentin, jonka mukaan väliaikaisesta toimenpidekiellosta aiheutunutta haittaa ja vahinkoa ei korvata, välillä. Rakennuksen omistaja vaati korvausta siitä, että kiinteistön vuokraaminen toimenpidekiellon aikana ei ollut ollut sallittua ja tällä oli jäänyt saamatta vuokratuloja toimenpidekiellon ajalta. Perustuslakimyönteisen tulkinnan esteenä pidettiin rakennuslain selvää ja harkittua sanamuotoa. Tapaus sai runsaasti kritiikkiä mm. siitä, että se jätti huomiotta valtiosääntöoikeudellisesti muuttuneet olosuhteet eikä huomioinut esimerkiksi tuoreempia perustuslakivaliokunnan lausuntoja. Ilmeisyyskriteeri onkin johtanut siihen, että tuomioistuimet voivat painottaa liikaa lain säätämisvaiheessa annettuja perustuslakivaliokuntien lausuntoja, jolloin esimerkiksi tuoreemmat ihmisoikeustuomioistuinten linjaukset voivat jäädä huomiotta. Kun kysymys on EU-oikeuden tai kansainvälisten ihmisoikeussopimusten välillä olevasta ristiriidasta Suomen lain kanssa, on pelkkä ristiriita riittävä peruste lain soveltamatta jättämiselle. Tuomioistuimilla on siten ristiriitatilanteessa heikommat edellytykset varmistua perusoikeuksien toteutumisesta, kun verrataan EU-oikeuden ja ihmisoikeusnormien soveltamistilanteeseen. Ongelmallisia ovat erityisesti pelkät ristiriitatilanteet, joissa ristiriita ei ole ilmeinen ja ilmeisyyskriteeri jää täyttymättä. Perustuslain 106 §:n kannalta soveltamiskäytännössä onkin havaittavissa katvealuetta jonne perusoikeusmyönteinen laintulkinta ei ylety, mutta jossa perustuslain 106 §:n soveltamisedellytyksetkään eivät vielä täyty. Poistamalla 106 §:stä ilmeisyyskriteeri, joka tapahtuisi poistamalla ilmeisessä sana perustuslain 106 §:n tekstistä, voitaisiin tehostaa tuomioistuinten jälkivalvontaa.

Tutkielma on tapaustutkimus ensimmäisten maakuntavaalien ajoittamisesta käydystä keskustelusta ja päätöksenteosta Sipilän hallituskauden aikana vuosina 2015-2019. Maakuntauudistukseen tähdänneen lainsäädäntöprosessin myötä syntyi uusi perustuslaillinen tulkinta ensimmäisten maakuntavaalien ajankohdan ja lainsäädännön hyväksymisen välisen kuuden kuukauden vähimmäisajasta. Tämän tutkimus kysyy, miksi tämä perustuslaillinen tulkinta kuuden kuukauden vähimmäisajasta omaksuttiin. Vastatakseni kysymykseen hyödynnän lopputulosorientoitunutta prosessin seurannan analyysimenetelmää, joka pyrkii rakentamaan minimaalisesti riittävän selityksen kiinnostavalle lopputulokselle. Aineistona hyödynnetään eliittihaastatteluja sekä virallis- ja medialähteistä koostuvaa dokumenttiaineistoa. Teoreettisesti tutkielma rakentaa siltaa vaalien sääntelyn, perustuslaillistuneen politiikan ja kansainvälisten normien kirjallisuuksien välille lähestyen niitä historiallisen institutionalismin mekanismien kautta. Tutkimus lähtee hypoteettisesta olettamuksesta, että selitys kuuden kuukauden normin syntymiselle löytyisi perustuslaillisen kehikon historiallisista palautemekanismeista ja kansainvälisten normien kotimaisista vaikutuksista. Prosessin seuranta -analyysin perusteella kansainväliset suositukset eivät itsessään ole selityksessä kausaalisesti merkittäviä vaan osa perustuslaki-instituution alaisia mekanismeja. Selitykseksi kuuden kuukauden normin omaksumiselle tutkimus esittää perustuslakipolitisoitumista. Perustuslakipolitisoitumisen selitys perustuu ajatukselle institutionaalisen kehikon ohjaamasta poliittisten kilpailijoiden ja perustuslain tulkitsijoiden vuorovaikutuksesta koskien yhtä aikaan perustuslaillistunutta ja politisoitunutta politiikkakysymystä. Tutkielman tulokset osoittavat teknisluonteisen vaalisääntelyn ja vähittäisen institutionaalisen muutoksen tutkimuksen merkittävyyden. Ne nimittäin tuottavat sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutuksia poliittisten toimijoiden asemaan ja vuorovaikutussuhteeseen perustuslakitoimijoiden kanssa. Tulokset kiinnittävät lisäksi huomiota toimijoiden pyrkimyksiin siirtää tai delegoida käsiteltäviä kysymyksiä itselleen otollisemmille areenoille ja tähän liittyviin epävarmuustekijöihin. Tältä osin korostuu erityisesti hallituksen, parlamentaarisen opposition ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden erilainen institutionaalinen asema konsensuspoliittisessa valmistelussa, päivänpoliittisessa kamppailussa ja perustuslakipolitiikassa.

Ministerien professionaalisuus, katsaus kahdeksan hallituksen ministereistä vuosilta 1966-2015 Professionality of Ministers, a survey of eight Government Ministers from 1966 to 2015 Valtiotiede / hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja 122 s + 15 liites. Tavoitteet: Ministerien professionalisoitumisen tasoa ei ole aiemmin tutkittu Suomen tutkimuskentässä kvantitatiivisin tutkimusottein, mikä loi yllykkeen pro gradu-tutkielman aiheeseen. Tarkoituksena on vastata kolmeen tutkimuskysymykseen 1) Ovatko ministerit poliittisen professionalismin perspektiivistä tarkasteltuna eksperttejä vai amatöörejä vaativan tehtävän hoitamiseen? 2) Miten valtakonteksti näkyy ministerien asiantuntijuudessa? ja 3) Miten Perustuslakiuudistuksen kelpoisuusehtojen muuttaminen 1.3.2000 lukien reflektoituu ministerien ammattitaidossa? Tavoitteena on myös selvittää, toteutuuko ennakko-oletus, jonka mukaan Perustuslakiuudistuksen eli 1.3.2000 jälkeen ministerien osaamisentaso on heikentynyt, sillä heille ei ole enää asetettu kelpoisuusehtoja. Viitekehykseksi valikoitui näin ollen professionalismin tarkastelu, jonka tueksi valikoitui sosiologis-filosofinen valta- ja yhteiskuntanäkemys, mitkä tukeutuvat myös Perustuslakiin. Suurin osa lähdeaineistosta painottuu journaalilähteisiin, joissa huomioidaan ministerien ammattitaitoon mahdollisesti vaikuttavia kontekstuaalisia tekijöitä. Menetelmät: Tutkimusaineistona huomioitiin kahdeksan hallitusta, joista neljä on valittu ennen Perustuslakiuudistusta vuosilta 1966–1991 ja neljä hallitusta uudistuksen jälkeen vuosilta 2003–2015. Tutkielmaan lähempään tarkasteluun valikoituivat pää-, ulkoasiain-, oikeus-, sisäasiain-, puolustus-, valtiovarain-, opetus- sekä maa- ja metsätalousministerit eli kaikkiaan 64 ministeriä. Osaamisentasoa mitattiin itse laaditulla pisteytyksellä hyödyntäen kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja vastauksissa käytettiin myös kvalitatiivista analysointia. Tulokset ja johtopäätökset: Johtopäätöksenä on todettava, että ministereistä oli 64 % eksperttejä ja 36 % amatöörejä eli he ovat professionalisoituneita. Ministerit käyttävät valtaa moraaliseettisin näkemysten avulla, joka voi hallintamentaliteetin ohella luoda professionalisoitumista. Ministerit ovat professionaalisesta näkökulmasta ammattitaitoisia hoitamaan vaativan tehtävän tuomat haasteet ja näin ollen käyttämään valtaa asianmukaisesti. Tulokset osoittivat, että ennen Perustuslakiuudistusta toimineiden hallitusten ministereillä oli relevantimpaa työkokemusta ja kokemusta aiemmista ministerivakansseista kuin uudistuksen jälkeen toimineilla ministereillä. Tutkielman ennakko-oletus siten toteutui, sillä ministerien osaamisentaso on hieman heikentynyt Perustuslakiuudistuksen jälkeen.

Ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö on merkittävä ongelma, joka jää herkästi havaitsematta. Tutkielman aiheena on ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö tarkasteltuna erityisesti perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Työsyrjintään liittyen on runsaasti niin kansallista kuin kansainvälistä sääntelyä, jonka tarkoituksena on turvata työntekijän oikeuksia ja ehkäistä mahdollisia hyväksikäyttötilanteita, mutta kokemuksen mukaan vaikuttaa siltä, etteivät ne toimi riittävän tehokkaasti. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ulkomaalaisilla työntekijöillä on korkeampi riski joutua hyväksikäytetyksi työmarkkinoilla, mikä tulisi huomioida paremmin työvoiman suojelussa ja sen ennaltaehkäisemisessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää erityisesti lainopin ja oikeussosiologian metodein, millaisia ulkomaalaisiin työntekijöihin liittyviä perus- ja ihmisoikeusliitännäisiä ongelmia esiintyy työmarkkinoilla. Pyrin selvittämään eri perus- ja ihmisoikeuksien kautta sitä, minkälaisia käytännön haasteita työelämässä ulkomaalaiset työntekijät kokevat. Tarkoituksena on selvittää, kuinka yhdenvertaisuus toteutuu ulkomaalaisten työntekijöiden osalta ja kuinka syrjinnän kieltoa noudatetaan työelämässä. Tutkielman tavoitteena on selvittää se, mahdollistaako nykyinen lainsäädäntö tietyissä määrin ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä laillisin keinoin ja mitä keinoja hyväksikäyttöön puuttumiseksi on nykyisellään. Lisäksi tutkielmassa selvitetään nykyisiä valvontakeinoja ja hyväksikäytön seuraamuksia sekä puuttumiskeinojen toimivuutta. Tutkielma osoittaa sen, että ulkomaalaisten kokema hyväksikäyttö on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, jonka ehkäisemiseen ja puuttumiseen tarvitaan uusia ja kehittyneempiä keinoja. Tutkimusta ulkomaalaisten työntekijöiden kokemasta hyväksikäytöstä olisi syytä tuottaa lisää, jotta ilmiö ymmärretään paremmin ja sen haasteisiin voidaan puuttua tehokkaammin. Lainsäädäntö ei riittävästi nykyisellään suojaa ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäytöltä, jolloin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen vaarantuu. Lisäksi työsyrjinnän ja hyväksikäytön valvonnassa on haasteita ja ristiriitaisuuksia, sillä valvontatoimivalta on jakautunut riippuen siitä, tapahtuuko syrjintä työelämässä vai muilla elämän osa-alueilla. Viranomaisten toimintaa on kehitettävä ja hyväksikäyttötapaukset tunnistettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esimerkiksi viranomaisten koulutuksia lisäämällä sekä valvontakeinoja ja -toimivaltaa selkiyttämällä.