Browsing by Subject "Pohjois-Amerikka"

Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Amerikan tasankoalueen Sioux-alkuperäiskansan läntiseen Teton-haaraan kuuluvien lakota-intiaanien harjoittamia rituaaleja. Rituaalien kuvauksen ensisijaisena aineistona toimii Joseph Epes Brownin tallentama ja kirjan muotoon toimittama haastattelumateriaali, joka pohjautuu vuosina 1863–1950 eläneen lakotojen pyhien miesten joukkoon lukeutuvan Mustan Hirven (Hehaka Sapa) perinnetietoon kansansa seitsemästä pyhästä seremoniasta. Rituaalien analysointi on toteutettu kognitiivisen uskontotieteen piiriin kuuluvan, E. Thomas Lawsonin ja Robert N. McCauleyn kehittämän kompetenssiteorian avulla. Kompetenssiteorian näkökulmasta tavanomaisista kognitiivisista järjestelmistä muodostuvat mielensisäiset toiminnan representaatiot sisältävät uskonnollisten rituaalien kohdalla muusta toiminnasta poikkeavia elementtejä. Teorian hypoteesi olettaa uskonnollisten rituaalien osanottajilla olevan mielessään erityinen rituaalisen toiminnan rakenteellisen kuvauksen synnyttävä representaation järjestelmä, jolla he arvioivat kunkin rituaalin pätevää suorittamista. Koska lakotojen rituaalit ovat moniosaisia ja toteutukseltaan varioituneita toimituksia, tutkielman tarkoituksena on hahmottaa seitsemän rituaalin rakenteellinen ydin: kuka on rituaalin toimija, kenelle rituaali tehdään ja mitä erityisiä instrumentteja rituaaliin tarvitaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään mihin toiminnalliseen tehtävään rituaalien taustalla vaikuttava, mytologiaan kytkeytyvä intuitionvastainen agentti lähtökohtaisesti asettuu. Seremonioiden oikeaoppinen toteutus on vahvasti kytköksissä intuitionvastaisen agentin toimintaan. Kompetenssiteoria jakaa uskonnolliset rituaalit kahteen rituaaliprofiiliin niiden toistuvuuden, peruutettavuuden ja korvattavuuden ominaispiirteiden perusteella. Näitä ominaispiirteitä tarkastelemalla on mahdollista osoittaa onko lakotojen uskomusperinteen intuitionvastainen agentti Wakhan Thanka ensisijaisesti rituaalin agentin eli toimijan, patientin eli toiminnan vastaanottajan, vai instrumentin ja sitä kautta itse toiminnan roolissa. Lakotojen seitsemän pyhää seremoniaa jakaantuvat rituaaliprofiileihin seuraavasti: hanblecheyapi – näyn tavoittelu on erityisagenttirituaali; wanagi yuhapi – sielun säilyttäminen ja ishnala awichalowanpi – tytön valmistaminen naiseuteen ovat erityispatienttirituaaleja; inipi – puhdistautuminen, wiwanyang wachipi kin – aurinkotanssi, hunkayapi – sukulaisten luominen ja thapa wankayapi – pallon heittäminen ovat erityisinstrumenttirituaaleja. Tutkielmassa käy ilmi, että kaikissa seitsemässä rituaalissa toiminnan vaikutusten vastaanottajana voidaan katsoa olevan lakotakansa.

Opinnäytetyöni käsittelee Theodora Kroeberin kirjaa Ishi in Two Worlds: A Biography of the Last Wild Indian in North America (1961). Analysoin työssä kirjan antamaa kuvaa päähenkilöstään, sen kuvausta Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista ja sen suhtautumista kulttuuriseen omimiseen ja toiseuteen. Opinnäytetyössäni keskityn erityisesti kielellisiin seikkoihin, ja käytän tekniikkana erityisesti lähilukua (close reading) tutkiessani Theodora Kroeberin tapaa rakentaa tekstinsä. Esittelen opinnäytetyössäni Amerikan alkuperäiskansoista kirjoitettaessa usein esille tulevia stereotyyppejä ja terminologiaa paneutuen erityisesti toiseuden käsitteeseen. Analysoin Theodora Kroeberin kirjaa näiden termien ja ajatusten pohjalta keskittyen varsinkin niihin tapoihin, joilla toisaalta kulttuurillinen omiminen, mutta toisaalta yksilöllisyys ja kunnioitus Ishiä kohtaan tulevat esiin tekstissä. Käsittelen työssäni myös kirjan saamaa vastaanottoa ja eri kriitikoiden näkemyksiä siitä. Ishi in Two Worlds on suosittu ja tärkeä kirja, ja se on vaikuttanut paljon yleiseen käsitykseen ja mielipiteeseen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Kalifornian intiaanien elämästä. Ishi (n. 1860–1916) kuului pieneen kalifornialaiseen yahi-heimoon, jonka viimeiset jäsenet piiloutuivat ympäröivältä länsimaalaiselta uudisraivaaja-asutukselta, intiaanien tappamisilta ja vainolta 1870-luvulla eläen lähes kokonaan muun maailman tietymättömissä. Ishi ilmestyi kalifornialaiseen Orovillen kaupunkiin 1911 osaamatta lainkaan englantia ja ilman että kukaan tiesi, kuka hän on. Muut heimon jäsenet olivat kuolleet, ja Ishi oli jäänyt kokonaan yksin. Kalifornian yliopiston antropologit Alfred Kroeber ja T.T. Waterman onnistuivat kommunikoimaan Ishin kanssa, ja Ishi eli elämänsä viimeiset vuoden San Franciscossa, yliopiston antropologisessa museossa, jossa hän toimi vahtimestarina ja avustajana antropologisessa tutkimuksessa, mutta hän myös esiintyi osana museon näyttelyä "Amerikan viimeisenä villinä intiaanina". Ishi kuoli tuberkuloosiin, ja hänen kuolemansa jälkeen hänelle tehtiin ruumiinavaus ja hänen aivonsa säilöttiin hänen omien toiveittensa vastaisesti. Antropologi Alfred Kroeberin vaimo Theodora Kroeber kirjoitti miehensä ehdotuksesta Ishin elämäkerran, josta muodostui menestysteos sen aiheen mutta myös kerronnan yleistajuisuuden takia. Kirjaa on kritisoitu siitä, että se antaa antropologien toiminnasta Ishin suhteen liian myönteisen kuvan. Theodora Kroeber ei myöskään itse koskaan tavannut Ishiä, ja hänen oikeutensa kirjoittaa elämäkerta on myös kyseenalaistettu. Vaikka Theodora Kroeberin kirjassa on ongelmallisia, kulttuuriseen omimiseen viittaavia piirteitä ja vaikka Ishistä puhutaan ajoittain tavalla, joka korostaa hänen toiseuttaan, kirjan kuva Amerikan alkuperäiskansoista ja Ishistä itsestään on suurimmaksi osaksi myönteinen ja yksilöllinen. Kirjassa käytettyjen stereotyyppien tarkoituksena on usein saada lukija ymmärtämään, että yleistyksen takana piilee paljon monimutkaisempi totuus. Ishi on varsinkin Amerikan alkuperäiskansojen edustajille tärkeä esikuva ja esimerkki tavasta sopeutua 1900-luvun alun amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Hänen merkityksensä myös antropologian alalla on tärkeä, ja lisäksi Ishin äänittämiä yahi-heimon perinteisiä kertomuksia ja lauluja olisi syytä tutkia nykyistä enemmän.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisperäisiksi esitettyjä paikannimiä, jotka sijaitsevat Yhdysvaltain Minnesotassa. Aineisto koostuu 129 paikannimestä, joista luontonimiä on 81 ja kulttuurinimiä 48. Paikannimien suomalaisperäisyydellä viitataan osaltaan 1870–1930-lukujen välisellä ajalla Pohjois-Amerikkaan lähteneisiin suomalaisiin siirtolaisiin. Tutkimus edustaa nimistöntutkimusta, mutta monikielisen ja -kulttuurisen kontekstin huomioon ottaen myös kielikontaktitutkimuksen näkökulma on olennainen osa tutkimusta. Paikannimiä analysoidaan sekä niiden kielten osalta että typologisesti. Analyysin ensimmäisessä osiossa analyysia tehdään aineistolähtöisesti, mutta toisessa osiossa analyysin pohjana toimii nimistöntutkimuksessa käytetty syntaktis-semanttinen analyysimalli. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä kieltä paikannimien nimenosat nykyisin edustavat ja miten nimet ovat mukautuneet englantiin sekä millainen rakenne ja semanttinen tausta nimillä on. Tutkimuksen kannalta laajempia kysymyksiä ovat, miten kielikontaktit näkyvät paikannimissä sekä millaiset nimet on esitetty suomalaisperäisiksi ja millaisin perustein ne ovat suomalaisperäisiä. Tutkimus osoittaa, että sekä luonto- että kulttuurinimissä on aineksia kolmesta eri kielestä, suomesta, ruotsista ja englannista. Englanninkielinen perusosa ja suomen- tai ruotsinkielinen tai englantiin mukautunut määriteosa voi kertoa joko nimen osittaisesta kääntämisestä tai myöhemmin nimeen liitetystä perusosasta. Luontonimien kohdalla yleisimpiä nimeämisperusteita ovat paikan sijainti tai asema, paikalla oleva tai esiintyvä sekä paikan suhde ihmiseen. Kulttuurinimien nimeämisperusteita ovat paikan sijainti tai asema sekä paikan suhde ihmiseen. Lisäksi siirtolaisuusajan arvostukset näkyvät mm. historiallisesti merkittävien suomalaisten henkilöiden niminä kulttuurinimissä.

Maisterintutkielmassani tutkin Pohjois-Amerikan suomalaisten työväenluokkaisten naisten ja lasten luontoon liittyviä spatiaalisia käsityksiä ja merkityksiä 1900-luvun alussa. Tarkasteluni kohdentuu erityisesti luonnossa vietettyyn vapaa-aikaan. Tavoitteenani on selvittää, miten luonnosta kirjoittaminen nivoutuu osaksi työväenluokan poliittista retoriikkaa niin konkreettisen, eletyn ympäristön kuin mielikuvienkin tasolla. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten asutuskolonialistinen rakenne on mahdollistanut työläisten tilallisia haltuunottoja sekä siitä, miten luonnosta kirjoittamalla toisinnetaan asutuskolonialistista epistemologiaa. Aineistoni koostuu sosialistisen Toveritar-naistenlehden paikkakuntakirjeitä vuosilta 1916–1917. Paikkakuntakirjeet ovat lehden lukijoiden, eli naisten, nuorten ja lasten omaehtoisesti kirjoittamia tekstejä. Kirjeet lähetettiin yleensä oman asuinpaikkakunnan tai paikallisen sosialistiosaston nimissä – myös ilman virallista kirjeenvaihtajamandaattia. Kirjeiden kirjoittajat ovat Pohjois-Amerikan suomalaisia siirtolaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Analyysimenetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analysoin aineistosta vapaa-aikaan sekä luonnon spatiaalisuuteen liitettyjä merkityksiä soveltaen Edward Sojan (1996) kehittämää kolmannen tilan käsitettä. Kolmannen tilan metodologisen käsitteen avulla tarkastelen luontoa 1) havaittuna ja koettuna, 2) elettynä ja sosiaalisena sekä 3) kuviteltuna ja ajateltuna tilana. Analysoin paikkakuntakirjeiden luontoa ja vapaa-aikaa käsitteleviä tekstejä erityisesti sään ja ilmaston sekä vapauden toisiinsa kietoutuvien teemojen kautta. Lisäksi tarkastelen aineistoa asutuskolonialistisessa viitekehyksessä soveltaen geohistoriallisen kuvittelun käsitettä (Massey 1993; Skurnik 2022). Geohistoriallisella kuvittelulla viitataan siihen, että suuri osa maantieteellisestä tiedosta on nykyisten ja menneiden ihmisten mielissä. Käsitteen avulla tarkastelen, miten luontoon tilana liittyvät käsitykset ja merkitykset asettuvat osaksi siirtolaisuuteen vaikuttaneita asutuskolonialistisia rakenteita ja epistemologiaa. Luonnon merkitykset ovat Toverittaren lukijakirjoittajille ambivalentteja. Luonto niin mahdollistaa kuin haastaa työläisnaisten- ja lasten toimintaa vapaa-aikana. Luonto nähtiin toisaalta tasa-arvoisena, kaikille yhteiskuntaluokille ”vapaana”, mutta toisaalta työväenluokan sortoa korostavana ja esiintuovana tilana. Luontoon ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia hyödynnetään paikkakuntakirjeissä myös metaforisesti ja symbolisesti. Esimerkiksi käsitykset säästä ja ilmastosta perustuvat aistein havaittuun tilaan, mutta niihin liittyviä merkityksiä hyödynnetään kuvaamaan työväenluokan kokemaa sortoa myös abstraktilla kuvittelun tasolla. Tutkimukseni pohjalta esitän, että luonto tarjosi kirjoitettuna kolmantena tilana työläisille eskapistisen tilan, johon oli mahdollista kuvitella vaihtoehtoisia työväen tulevaisuuksia sekä muistella menneisyyttä ja toisintaa suomalaisuutta. Lisäksi luonto on kirjeissä kielellinen merkitysresurssi, jota hyödynnetään kahdessa toisiinsa kietoutuvassa kommunikatiivisessa rekisterissä. Vernakulaarissa ilmasto- ja sääraportoinnin rekisterissä kirjoittajat välittivät tietoja elinoloista eri paikkakunnilla. Lisäksi tätä kommunikatiivista rekisteriä hyödynnettiin metaforisesti osana agitaatiorekisteriä. Agitaatiorekisterissä luonnosta kirjoittamalla korostettiin työläisten luokka-asemaa ja innostettiin lehden lukijoita luokkataisteluun. Työläisten luokkataistelun tavoitteena oli laajin mahdollinen vapauden tila, jota erityisesti kesäinen luonto symboloi. Suomalaissiirtolaisten omaksuman asutuskolonialistisen epistemologian mukaan työväenluokalla oli oikeus ja vapaus hyödyntää Pohjois-Amerikan luontoa omiin tilallisiin ja poliittisiin sekä identiteettiin liittyviin tarpeisiinsa. Toverittaren paikkakuntakirjeissä hyödynnetyt luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät kielelliset merkitysresurssit välittävät ja uusintavat tätä asutuskolonialistista epistemologiaa. Luonto kolmantena tilana sisältää sekä toiveen että oletuksen totaalisesta vapaudesta, joka on mahdollinen valkoiselle, työväenluokkaiselle suomalaissiirtolaiselle.

Corporate Social Responsibility (CSR) addresses the responsibility of companies for their impacts on society. The concept of strategic CSR is becoming increasingly mainstreamed in the forest industry, but there is, however, little consensus on the definition and implementation of CSR. The objective of this research was to build knowledge on the characteristics of CSR and to provide insights on the emerging trend to increase the credibility and legitimacy of CSR through standardization. The study explored how the sustainability managers of European and North American forest companies perceive CSR and the recently released international ISO 26000 guidance standard on social responsibility. The conclusions were drawn from an analysis of two data sets; multivariate survey data based on one subset of 30 European and 13 North American responses, and data obtained through in-depth interviewing of 10 sustainability managers that volunteered for a phone interview about social responsibility practices at their company. The analysis concluded that there are no major differences in the characteristics of cross-Atlantic CSR. Regarding the components of CSR, environmental issues and organizational governance were key priorities in both regions, whereas consumer issues, human rights, and financial issues were among the least addressed categories. Regarding ISO 26000 guidance standard, the study revealed that there were varying perceptions, both positive and negative. Moreover, sustainability managers of European and North American forest companies were still uncertain regarding the applicability of the ISO 26000 guidance standard to the forest industry. The findings are in line with the earlier research that suggests that as an extractive industry, the forest-based industry tends to address environmental issues as a priority area of CSR. The results are also consistent with previous research that suggests that CSR is a case- and company-specific concept. This study is among the first to provide a preliminary review of the practical implications of the ISO 26000 standard in the forest sector. The results may be utilized by sustainability managers interested in the best practices on CSR, and also by a variety of forest industrial stakeholders interested in the practical outcomes of the long-lasting CSR debate.

Tämä tutkielma käsittelee vuonna 2017 ilmestynyttä yhdysvaltalaista kauhuelokuvaa Get Out. Elokuvan keskeisiä teemoja ovat rodullisuus ja luokka, ja tässä tutkielmassa tarkastellaan miten elokuva heijastaa ajankohtaisia kulttuurisia kysymyksiä rodun ja rasismin ympärillä 2010-luvun Yhdysvalloissa. Valtavirran angloamerikkalaisen kauhuelokuvan ja erityisesti postmodernin slasher-kauhun kuvastossa on harvemmin esiintynyt ei-valkoisia hahmoja, ja Get Out on merkittävä poikkeus tähän perinteeseen sen keskeisimpien tekijöiden ja näyttelijöiden ollessa mustia. Tutkimuksessa tarkastellaan myös miten toiseutta, afroamerikkalaisuutta ja valkoisuutta representoidaan, ja miten yhteiskuntaluokka risteää tässä kuvauksessa. Tutkimuksen lähtökohta on intersektionaalinen ja analyysissä otetaan huomioon myös sukupuoli ja kehollisuus. Tutkielmassa käsitellään myös elokuvan taiteellisia ratkaisuja, kuten kuvausta, valaistusta, lavastusta ja musiikkia. Tutkimuksen lähestymistapa on tieteidenvälinen ja siinä yhdistyvät Pohjois-Amerikan tutkimus ja elokuvatutkimus. Analyysissä hyödynnetään lähilukua, jonka avulla pyritään analysoimaan ja tulkitsemaan mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti elokuvan kulttuurisia viestejä ja viittauksia, joilla elokuva representoi, rakentaa ja kritisoi 2010-luvun yhdysvaltalaista kulttuuria – erityisesti rodullistamiseen liittyviä valtasuhteita. Tutkimuksessa ilmenee, että vaikka elokuva hyödyntää sekä perinteisen että postmodernin kauhuelokuvan konventioita, sen narratiivi ja estetiikka luovat uudenlaista ja erityistä afroamerikkalaista kauhuelokuvakulttuuria. Get Outin kulttuurisesta vaikutuksesta kertoo myös se, että sen ilmestymisen jälkeen monet elokuvastudiot ovat alkaneet tuottamaan kauhuelokuvia, jotka käsittelevät afroamerikkalaisia teemoja ja erityisesti Yhdysvalloissa ilmenevää rasismia.

Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta. Tarkastelun kohteena on Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen itärannikolla, sijaitseva Delawaren laakso. Tutkielma keskittyy suomalaisperäisiin paikannimiin alueella, jolla on vuosina 1638–1655 sijainnut Uuden Ruotsin siirtokunta, jonka asukkaista huomattava osa on ollut suomalaisia. Tarkasteltava alue sisältää entisen Uuden Ruotsin siirtokunnan lisäksi alueen merkittävimmän joen, Delawaren, varret ja sivujoet. Alue ulottuu Delawaren, Marylandin, New Jerseyn, New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioihin. Tutkielmassa selvitetään, löytyykö Delawaren laaksosta suomalaisperäisiä paikannimiä ja pohditaan, mitä näistä nimistä voidaan päätellä. Paikannimien luokittelussa käytetään nimistöntutkimukseen vakiintunutta luokitusjärjestelmää, jossa nimet jaetaan kahteen pääryhmään, kulttuurinimiin ja luontonimiin. Pääryhmät jakaantuvat edelleen omiin alaluokkiinsa. Aineistona on useita teoksia, joissa on käsitelty Uuden Ruotsin siirtokuntaa. Laajin teos on Peter Lindeströmin Geographia Americae (1925). Aineistona ovat myös Yhdysvaltain liittovaltion nimistöluettelot ja -tiedostot, kartat ja karttapalvelut sekä Nimiarkiston Uuden Ruotsin nimistö. Tutkielmassa osoitetaan, että Delawaren laaksossa esiintyy suomalaisperäisiä paikannimiä. Valtaosa tarkastellun alueen suomalaisperäisistä paikannimistä on kulttuurinimiin kuuluvia artefaktinnimiä. Luontonimien osuus on vähäinen. Luontonimiä edustavat esimerkiksi vesistönimet Mullica River ja Mullica Hill Pond. Suomalaisperäisten paikannimien määrä ei ole suuri, joten jokainen säilynyt suomalaisperäinen paikannimi on arvokas kulttuuriperintö.

This thesis investigates the development of the visibility of slavery in the brochures of four Virginia plantations over a time period of 90 years. The four plantations are Monticello, Mount Vernon, Belle Grove, and Long Branch, all of different sizes but with similar pasts as sites of enslavement prior to the abolishment of slavery in 1865. The goal is to discover how and why the narrative of slavery has changed over the years, and if any larger societal changes may have contributed to this development. As tour brochures have the ability to affect a visitor’s interpretation of a site, it is important to understand what type of discourses and images are directing the visitor’s gaze in the brochures. It is equally vital to attempt to understand the reasoning behind those choices of language and imagery. In this thesis, Critical Discourse Analysis (CDA) is used to discover what is being said, what is left unsaid, and why those decisions were made. The primary sources for this thesis are the print brochures collected at each plantation and the plantation websites. The material is primarily analyzed using textual analysis although some image analysis is also included to give a more comprehensive understanding of the content of the brochures. In addition, secondary sources are used to support the historical and conceptual framework of the thesis. The main result of this thesis is that the visibility of slavery in plantation brochures has developed from non-existent or minimal to attempted integration. Until the late 1970s the institution of slavery and the experiences of the enslaved, if mentioned, are trivialized, marginalized, and/or segregated. Slow but steady progress in increasing the presence of slavery in the brochures can be witnessed throughout the years as the general opinion in the United States became more accepting, even demanding, of racial equality. No individual event or phenomenon has had a direct impact on the content of the brochures but a clear development into including slavery can be seen. Based on the results, it is the conclusion of this thesis that the main themes of the brochures have not changed very much since the 1920s. Owner families, prestigious guests, architecture, gardens, and the achievements of the wealthy owners have remained the main focus of attention although some new themes can be found in the more recent brochures. It is also evident that these themes persist at the expense of others, such as slavery, bringing about an interesting discussion of remembering and forgetting. In addition, these conclusions raise an important question about the roles of plantation museums as educators, entertainers, and research facilities.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin Ruth Bader Ginsburgin käyttämiä retorisia keinoja hänen esittämässään eriävässä mielipiteessä koskien Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöstä Shelby County v. Holder (2013) (lyh. Shelby). Tutkimusaineistona käytän Ginsburgin eriävää mielipidettä. Eriävä mielipide on 37 sivua pitkä. Se on saatavilla internetissä tekstitiedostona. Tiedosto sisältää lisäksi John Robertsin kirjoittaman enemmistön mielipiteen sekä Clarence Thomasin kirjoittaman yhtyvän mielipiteen. Eriävän mielipiteen esittäminen on useiden tutkijoiden mukaan tärkeää demokraattisessa yhteiskunnassa, koska kritiikin esittämisen ja kuulemisen kautta voidaan varmistaa, että saavutetaan oikea lopputulos. Yhdysvalloissa 1960-luvulla säädettiin muun muassa tärkeä Voting Right Act, joka takasi kaikille yhdysvaltalaisille yhtäläiset oikeudet äänestää. Äänioikeutta koskeviin merkittäviin muutoksiin lukeutuu korkeimman oikeuden päätös koskien Shelbyn oikeustapausta. Shelbyssä korkein oikeus päätti (äänien jakautuessa 5-4), että Voting Rights Actin osat 4(b) ja 5 ovat perustuslain vastaisia, koska ne asettavat osavaltiot eriarvoiseen asemaan. Ennen oikeuden päätöstä joitakin osavaltioita koskivat rajoitukset, joiden alaisina ne eivät saaneet muuttaa vaalilainsäädäntöään ilman liittovaltion hyväksyntää. Shelbyn jälkeisinä viikkoina useat osavaltiot, joita rajoitukset olivat koskeneet, tiukensivat vaalilainsäädäntöään. Näkökulma analyysiin ei ole lainopillinen vaan kulttuurintutkimuksellinen. Keskiössä on lain lain ja kulttuurin välinen suhde, jota voidaan tarkastella retorisen diskurssianalyysin viitekehyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä sovellan aineiston analyysiin koostamaani listaa retorisista keinoista ja retorisista ominaisuuksista sekä niiden risteävyydestä tekstin teemojen kanssa. Analyysin avuksi on taulukko, johon on kerätty tekstissä esiintyvien retoristen keinojen, retoristen ominaisuuksien ja teemojen esiintyminen lukumäärinä. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista, mutta analyysiin käytetään myös kvantitatiivisia menetelmiä. Analyysin ensimmäisessä osassa paikannan Ginsburgin käyttämiä retorisia keinoja. Selvitän, mitä retorisia keinoja tekstissä esiintyy ja miten hän käyttää niitä. Analyysin toisessa osassa tarkastelen retoristen keinojen ja ominaisuuksien mahdollisia yhtymäkohtia tekstissä esiin nousevien teemojen kanssa. Analyysin perusteella voidaan sanoa, että Ginsburg käyttää tiettyjä retorisia keinoja enemmän kuin toisia. Joillakin retorisilla keinoilla on myös mahdollisesti yhteys tekstin teemoihin. Tutkimustulokset tukevat aiempia tutkimuksia, joissa on todettu Ginsburgin kirjoituksiin sisältyvä vahva retorinen ote.