Browsing by Subject "Puola"

Puolan asevoimissa ja puolustusjärjestelmässä on suoritettu reilun 20 vuoden aikana useita organisaatiomuutoksia. Asevoimien koko on pienentynyt tänä aikana lähes 300 000 sotilaalla. Yleiseen asevelvollisuuteen perustunut armeija lakkautettiin 1. tammikuuta 2010, minkä jälkeen Puolan puolustuksesta on vastannut ammattiarmeija. Asevoimien ammatillistaminen on tuonut mukanaan paineita eri ideologian mukaan toimivan ammattiarmeijan komentorakenteen uudistamiselle. Tässä tapaustutkimuksessa tutkitaan vuoden 2014 alusta voimaan astuvaa uutta Puolan asevoimien uutta komentorakennetta, sen syntymisen lähtökohtia, suunnitteluvaihetta ja sitä, miten juuri tämänkaltaiseen komentorakenteeseen päädyttiin. Teoreettinen viitekehyksen muodostavat asevoimien organisaatiomuutosteoriat. Tutkimuksessa keskeisessä osassa ovat asevoimien muutosvaikuttimet, jotka on jaettu kolmeen pääkategoriaan: sisäiset vaikuttimet, ulkoiset vaikuttimet sekä liittoutuneisuus muutoksen vaikuttimena. Sisäinen muutos pitää sisällään asevoimien tai valtion sisällä havaituista ongelmista käynnistyvän organisaatiomuutoksen, ulkoisen uhan muodostaman reorganisaatiotarpeen tai siviilihallinnon muutosvaatimuksen. Ulkoisella vaikuttimella käsitetään erityisesti edistyneempien asevoimien esimerkin vaikutuksesta syntyvän muutoksen tai normien diffuusion muista valtioista tai asevoimista. Liittoutumisella asevoimien muutoksen vaikuttimena tarkoitetaan liittoutumisen mukanaan tuomien vaikuttimien sekä yhteistoiminnan tehostamisen tarpeesta syntyvän organisaatiomuutostarpeen. (Terriff ym. 2010; Posen 1984). Puolan asevoimien organisaatiomuutoksen tutkimuksessa käytetään hyväksi kolmea erikaltaista aineistokokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus koostuu aikaisemmista, muita Naton jäsenvaltioita ja niiden organisaatiomuutosta käsittelevistä tutkimuksista, sotateorioiden parissa kehittyneistä asevoimien organisaatioteorioista Toinen aineistokokonaisuus koostuu Puolan puolustusministeriön, Puolan asevoimien, sekä Puolan turvallisuusviraston virallisista asiakirjoista. Kolmas aineistokokonaisuus pitää sisällään poliitikkojen, sotilaiden sekä virkamiesten eri julkaisuille antamat haastattelut sekä muiden instituutioiden aineistot. Tutkimuksen metodologiana käytetään deskriptiivistä (kuvailevaa) tutkimusmenetelmää sekä tapaustutkimuksen metodeja. Tässä tapaustutkimuksessa deskriptiivisen menetelmän avulla pyritään selittämään, miksi havaittu tapaus on sellainen kuin on (Routio 2007). Tutkimus perustuu kvalitatiiviseen kuvailevaan analyysiin, joka toteutetaan kerättyä aineistoa ja kirjallisuutta hyväksikäyttäen. Aineiston perusteella todettuja tosiasioita analysoidaan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kautta, minkä avulla kyetään havaitsemaan, mitkä vaikuttimet ovat kuhunkin komentorakenneuudistusprosessin vaiheeseen vaikuttaneet. Analyysin perusteella luodaan Puolan asevoimien komentorakenneuudistusta ja sen vaikuttimia hahmottava malli, jota verrataan edelleen teoreettisen viitekehyksen malleihin. Analyysin tuloksista voidaan havaita, että Puolan aikaisemmat asevoimien organisaatiomuutokset ovat johtaneet asevoimien hallinnon tehottomuuden korostumiseen. Keskeistä on ollut päällekkäisten funktioiden purkaminen. Muutos on käynnistynyt sisäisistä tekijöistä. Komentorakenteen suunnitteluvaiheessa katse on tutkimustuloksen mukaan selkeästi kääntynyt ulkomaille ja erityisesti Natoon yhteensopiva rakenne muodostui tavoitteeksi. Puola on erittäin voimakkaasti sitoutunut Natoon ja pitää sitä myös oma turvallisuuden tärkeimpänä takaajana. Erityisen suuri vaikutus Puolan asevoimien komentorakenneuudistuksen käynnistämiselle on ollut yhteistoimintaa haittaavilla rakenteilla, jotka heikensivät operatiivista tehokkuutta lisääntyvissä kansainvälisissä operaatioissa. Tulokset paljastavat, että Puolan asevoimien uusi komentorakenne on muodostettu Naton komentorakenteiden periaatteelle, tarkoituksenaan taata mahdollisimman tehokas yhteistoimintakyky sotilasliiton kanssa. Tutkimustuloksien perusteella erityisesti puolustushaarojen lakkauttaminen ja niiden siirtäminen yhden 'joint' -esikunnan alaisuuteen viestii Naton suuresta vaikutuksesta Puolan uuteen komentorakennemalliin. Myös operatiivisen esikunnan vastuu- ja toimialueen laajentaminen on merkki liittoutumisen vaikuttimen vaikutuksesta uudistuksen lopputulokseen. (BBN 2.2.2013; MoN 2012; Terriff ym. 2010).

Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää relevantteja konteksteja puolalaisen kirjailijan Andrzej Stasiukin (1960–) kirjoittaman matkakirjan Matkalla Babadagiin (2006; alkuteos Jadąc do Babadag 2004) tulkintaan sekä esittää tulkinta teoksesta näiden kontekstien valossa. Tutkimuksen ensisijainen tutkimusmateriaali koostuu Matkalla Babadagiin –teoksen puolankielisestä alkuteoksesta sekä siinä olevista rajoja ja rajanylityksiä kuvaavista episodeista. Toissijaisena tutkimusmateriaalina on käytetty konteksteja kuvaavia kirjallisia lähteitä kirjallisuuden- ja kulttuurientutkimuksen alalta sekä poliittisen ja kulttuurisen maantieteen parissa tehdyn rajatutkimuksen alalta. Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttinen lähestymistapa. Tarkemmin teoksen tulkinnassa on käytetty kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Mikko Lehtosen kehittämää kontekstien hermeneutiikkaa, jossa tekstille annettujen merkitysten ja tulkintojen nähdään olevan sidoksissa moninaisiin konteksteihin. Tutkijan tehtävänä on identifioida ja kuvata tulkinnan kannalta relevantit kontekstit. Kontekstien hermeneutiikalla tavoitellaan siten paitsi tekstin myös sen tulkinnassa keskeisten kontekstien ymmärtämistä. Tutkimuksen tulokset jakautuvat kahteen kategoriaan. Ensimmäisen kategorian tulokset ovat Matkalla Babadagiin –teoksen luennassa esille nousseet kontekstit. Näitä ovat raja (geo)poliittisena käsitteenä, 1980-luvulla syntynyt Keski-Euroopan idea ja Andrzej Stasiukin kirjallisessa tuotannossa hahmottuva keskieurooppakuva sekä vuoden 1989 jälkeinen transformaation aikakausi yhteiskunnallisena ja kulttuurisena kontekstina. Ensimmäisen kategorian tuloksina voidaan pitää myös tarkennettuja tutkimuskysymyksiä: mikä on rajojen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa ja miten transformaation aikakausi selittää keskieurooppakuvan muodostumista ja kertojan kokemuksia rajojen ylittämisestä. Toisen kategorian tulokset ovat tutkimuksen päätulokset. Tärkeimpänä tuloksena voidaan pitää ymmärrystä siitä, että rajojen ylittämisellä eli matkustamisella on keskeinen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan rakentumisessa. Rajojen avautuminen vuoden 1989 jälkeen toi vapauden matkustaa ja mahdollisuuden alkaa luoda subjektiivista omaa Eurooppaa (puol. moja Europa), mutta samalla se aloitti vääjäämättömän kehityksen kohti rajojen ja niiden tuoman matkustamisen konkretian vähittäistä katoamista. Vaikka Stasiukin omassa Euroopassa on kyse subjektiivisesta keskieurooppakuvasta, jää hän Matkalla Babadagiin –teoksen kertojan kautta tulkittuna ulkopuoliseksi tässä itse rakentamassaan Euroopassa. Rajoihin liittyy myös kokemus niiden absurdiudesta. Kertojan kokemus rajoista ei muodosta yhtenäistä kertomusta, joka auttaisi jäsentämään sitä tilaa, jossa hän matkustaa. Jokainen raja on erilainen ja kokemus rajan kohtaamisesta on subjektiivinen. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että kertojan kohtaamista rajoista muodostuu verkko, jolla on ajallinen ja tilallinen ulottuvuus. Matkustaessaan kertoja ylittää nykyisiä valtionrajoja, mutta hän kohtaa myös maisemaan ja kulttuuriseen muistiin tallentuneita reliikkirajoja. Reliikkirajojen kohtaaminen havainnollistaa sitä, miten muistaminen ja mielikuvitus ovat Stasiukin keskieurooppakuvan rakentamisen strategioita konkreettisen matkustamisen ohella. Tutkimuksen toinen oleellinen johtopäätös on, että ilman matkustamisen ja rajojen ylittämisen konkretiaa Stasiukin luoma keskieurooppakuva pohjautuisi pelkästään alati neuvoteltavissa olevaan muistamiseen ja diskursiiviseen tulkintaan. Matkustamisen konkretian tarve selittää myös vuoden 1989 ja transformaation ajan merkitystä Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa. Rajojen avautuminen loi konkreettisen mahdollisuuden ylittää rajoja, kerätä passiin leimoja ja vierailla paikoissa, jotka lähitulevaisuudessa saattaisivat muuttua tunnistamattomiksi. Rajojen avautuminen mahdollisti myös vaihtoehtoisen tilan tulkinnan ja “Eurooppaan paluun” –reitin esittämisen, jollaiseksi Stasiukin keskieurooppakuva voidaan myös tulkita kuten tämän tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, minkä johdosta Euroopan unioni määräsi Venäjälle sanktioita, joita on kuvailtu laajimmiksi koko unionin historiassa. Pakotteet vaativat jokaisen unionin jäsenmaan hyväksynnän, joten ajankohtaisten tapahtumien valossa on jäsenmaiden roolia EU:n sanktiopolitiikassa erityisen tärkeää ymmärtää. Tutkielmassa keskitytään EU:n jäsenmaista Puolaan ja Unkariin. Maat on nähty liittolaisina EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvissä tapahtumissa, mutta ovat asettuneet unionin sanktiopolitiikassa vastakkaisille linjoille. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten maiden pääministerit hallitustensa edustajina oikeuttavat näkemyksiään EU:n sanktioihin Ukrainan sodassa 24.2.2022-24.2.2023. Tutkielmassa pyritään myös vertailemaan pääministerien oikeuttamistapoja ja tarkastelemaan, muuttuvatko ne vuoden aikarajauksen sisällä. Tutkielman teoreettisena taustana toimii Luc Boltanskin ja Laurent Thénevot’n oikeuttamisteoria, jonka mukaan kiistatilanteissa on mahdollista kategorisoida toimijoiden esittämiä oikeutuksia eri luokkiin, joita kirjoittajat kutsuvat oikeuttamisen maailmoiksi. Menetelmänä tutkielmassa toimii Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan kehittämä oikeuttamisteoriaan pohjautuva julkisen oikeuttamisen analyysi (JOA). Tutkielman aineistona ovat Puolan ja Unkarin pääministerien puheet ja kannanotot, jotka käsittelevät EU:n Venäjälle kohdistettuja sanktioita Ukrainan sodassa. Tutkielmassa julkisen oikeuttamisen analyysin avulla pääministereiden puheista ja kannanotoista pystyttiin tunnistamaan useita erilaisia oikeuttamisteorian mukaisia oikeuttamistapoja. Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin selvästi eniten käytetty oikeuttamistapa läpi vuoden oli kansalaisuuden maailma, joka korostaa ominaisuuksia kuten tasa-arvoa, kansan tahtoa, solidaarisuutta ja kollektiivisuutta. Morawiecki oli sanktioiden puolella ja vaati niiden kiristämistä vetoamalla EU:n yhtenäisyyteen ja jäsenmaiden solidaarisuuteen. Unkarin pääministerin Victor Orbánin puheissa taas oli havaittavissa muutoksia ajan mittaan, ja Orbán käytti myös runsaasti oikeutusmaailmojen yhdistelmiä. Orbánin eniten käyttämä oikeuttamistapa oli teollisuuden maailma, jossa arvostetaan tehokkuutta ja ennustettavuutta. Orbán kritisoi sanktioita ja käytti kritiikissään etenkin perustelua siitä, etteivät EU:n sanktiot ole tehokkaita ja toimi kuten niiden pitäisi. Myös kansalaisuuden maailma oli yksi Orbánin eniten käytetyistä oikeutustavoista. Kun Morawiecki puolusti sanktioita vetoamalla edellä mainittuihin solidaarisuuteen ja yhtenäisyyteen, Orbán käytti kansalaisuuden maailmaa kritisoidakseen sanktioita siitä, etteivät ne ole demokraattisia tai kansan tahdon mukaisia. Tutkielma osoitti, että pääministerit vetosivat oikeuttamisteorian mukaisiin ja poliittiseen filosofiaan pohjautuviin oikeutuskäsityksiin perustellessaan näkemyksiään EU:n sanktioihin. Julkisen oikeuttamisen analyysi taas mahdollisti pääministerien käyttämien oikeuttamisen maailmojen vertailun. Oikeuttamisteorian mukaisesti jokainen oikeuttamisen maailma edustaa erilaisia yhteisen hyvän käsityksiä, jonka myötä pääministereiden oikeuttaminen kertoo siitä, mikä heidän mielestään on yhteiskunnalle hyväksi ja tavoittelemisen arvoista. Pääministerit käyttävät puheissaan ja kannanotoissaan sellaisia perusteluja ja argumentteja, joiden he arvioivat vetoavan heidän yleisöönsä. Siten pääministereiden oikeuttamista tutkiessa saatiin tietoa myös siitä, miten Morawiecki ja Orbán näkevät politiikan ja legitiimit tavat tehdä sitä, sekä havainnoitiin ja vertailtiin pääministerien politiikkaa osana heitä ympäröivää poliittista kulttuuria.

Saksassa juutalaisvastaisuudesta tuli merkittävä poliittinen voima 1800-luvun lopulla, jolloin konservatiivit arvostelivat muun muassa saksalaiselle olemukselle vierasta juutalaista keinottelua. Ensimmäisessä maailmansodassa koettu tappio herätti sekä nationalistien että kirkkojen piirissä lisää kielteisiä tunteita. 1920-luvun alkuun osunut hyperinflaatio sai porvaristossa aikaan epämääräistä suuttumusta, mutta elämä koheni pian pääosin Amerikasta saatujen lainojen avulla. Kunnes New Yorkin vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen Eurooppaan levinnyt syvä lama näytti seurauksensa myös Saksan puoluepolitiikassa – maltillisten kansallisten puolueiden kannatus heikentyi muiltakin suunnilta ääniä keränneen Hitlerin hyväksi. Konservatiivinen oikeisto ei välittänyt demokratiasta, ja tuhotessaan Weimarin tasavallan se avasi tajuamattaan oven Hitlerille. Ihmiset hakivat turvaa kansallissosialisteista, ja Hitler nousikin uusine järjestyksineen valtakunnankansleriksi tammikuussa 1933, päällimmäisinä tavoitteinaan Saksan valtakunnan laajentaminen sekä hiljalleen äärimmilleen kehittynyt juutalaisten vainoaminen. Saksa aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Kansallissosialistien lopulta toimeenpanema juutalaisten joukkotuho ei ollut ainoastaan Saksan kansaa koskettava kysymys, sillä valtaosa uhreista tuli muista maista. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen nuoren puolalaisen juutalaistytön Mary Bergin päiväkirjaa Varsovan ghetosta toisen maailmansodan ajalta vuosilta 1939–1944. Sanalla ghetto tutkimuksessani viittaan natsien rakennuttamiin muurien ympäröimiin juutalaiskortteleihin. Tarkoituksenani on ensisijaisesti tarkastella, minkälaiset olivat nuoren tytön kasvun vuodet Varsovan ghetossa hänen omia päiväkirjatekstejään tulkiten. Berg joutui viettämään sodan kentällä myöhäisteini-ikänsä 15-vuotiaasta 19 ikävuoteen saakka. Bergin perhe oli varakas ennen sotaa. Tästä syystä Berg vietti myös ghetossa huomattavasti monimuotoisempaa elämää kuin sen keskivertoasukkaat. Berg oli mukana avustustoiminnassa ja sai nauttia kulttuurielämyksistä. Hän kuului etuoikeutettuun vähemmistöön perheensä vaurauden ansiosta. Hän oli etuoikeutettu myös äitinsä amerikkalaisuuden johdosta – nämä kaksi tekijää edesauttoivat hänen selviytymistään ghetossa. Berg tajusi asian myös itse, ja oli tästä huolimatta tietoinen kärsimyksestä ympärillänsä. Bergin perhe sai paketteja ja kirjeitä Yhdysvalloista ghettoon. Tämän lisäksi perheen talteen pistämät rahat ja arvoesineet kenties auttoivat Marya ymmärtämään epäoikeudenmukaisuuden myös gheton päivittäisessä elämässä. Bergin perhe asui niin kutsutun Pikkugheton puolella, joka oli ghetossa varakkaampaa aluetta, ja johon moni kulttuuririento keskittyi. Bergin päiväkirja on osittain eräänlainen henkilökohtainen kärsimyksen todistajanlausunto, johon hän on tallentanut todistajanlausunnon sekä kollektiivista että henkilökohtaista kärsimystä sisältäville tapahtumille. Parhaita lääkkeitä ghetossa selviytymiseen olivat huumori, kulttuurielämä ja uutiset.

Tutkielma tarkastelee suomalaisen lehdistön reaktioita tammikuun kansannousuun. Tarkasteltu ajanjakso kattaa kansannousun ensimmäiset kuukaudet. Kansannousu alkoi Venäjän keisarikunnan puolalaisissa osissa, Puolan kuningaskunnassa, tammikuussa 1863. Suomen alue kuului myös Venäjän keisarikuntaan, joten suomalaisille tammikuun kansannousussa oli kyse keisarikunnan yhteisesti asioista. Tutkielman tutkimuskysymykset etenevät kaksivaiheisesti. Ensin tutkielma selvittää, mitä suomalainen lehdistö julkaisi tammikuun kansannoususta. Kun itse uutisointi ja sen määrä on selvitetty, seuraa kysymys, miten tämä uutisointi kuvaa suomalaisten suhdetta Venäjän keisarikuntaan, suomalaisten aatteita ja toimintaa. Tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan uutisten lähiluvulla ja kontekstoimalla ajan suomalaista aatemaailmaa ja ympäristöä. Sensuurilla oli tutkielman kannalta erityisen suuri vaikutus lähdeaineistoon ja sen toimintamahdollisuuksiin, minkä vuoksi sen laajuus ja vaikutus on pyritty tuomaan esiin. Lähdeaineistona on käytetty neljän sanomalehden numeroita kansannousun ensimmäisistä uutisista huhtikuun loppuun. Lähdeaineistosta kaksi lehteä edustaa suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä lehdistöä. Tutkitut lehdet ovat Finlands Allmänna Tidining, Helsingfors Dagblad, Helsingin Uutiset ja Suometar. Nämä neljä lehteä olivat kukin oman aatemaailmansa edustajia, mikä näkyi myös lehtien Puolaa ja kansannousua käsittelevissä uutisissa. Tutkielmassa selvisi, että tammikuun kansannousu oli aikansa suurimpia uutisaiheita Suomessa. Puolaa käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin määrällisesti hyvin paljon. Tutkitut lehdet kirjoittivat kansannoususta käytännössä jokaisessa numerossaan. Kansannousua käsittelevät kirjoitukset käsittivät laajuudessaan valtaosan tutkittujen lehtien Suomen ulkopuolisesta uutisoinnista. Suomalainen uutisointi nojasi niin keisarikunnan virallisiin tietoihin kuin ulkomaisiin sanomalehtiin. Suomalaiset lehdet julkaisivat näiden tietoja, mutta suhtautuivat niihin myös epäluuloisesti. Lähdeaineistona käytetyt lehdet edustivat Suomen aateilmapiirissä kukin omaa aatettaan, mikä näkyi niiden uutisoinnissa. Täten voidaan sanoa, että suomalainen lehdistö oli monipuolista, ja lehtien uutisointi kansannoususta moniäänistä. Lehtien yleiset aatteelliset linjat toistuivat myös tammikuun kansannousun uutisoinnissa. Tammikuun kansannousu ei siis avannut erityistä kuvaa suomalaisten suhteesta Venäjän keisarikuntaan, mutta se toisti ja vahvisti kuvaa aikansa suomalaisesta aateilmapiiristä ja julkisesta keskustelusta.

Pro gradu-tutkielmani tarkastelee liberaalin demokratian rapautumista Puolan ja Euroopan unionin välille tammikuussa 2016 puhjenneen oikeusvaltioperiaatekiistan kautta. Vakiintunutta liberaalia demokratiaa on totuttu pitämään valtioiden demokratisoitumiskehityksen lopullisena päätepisteenä. Viime vuosina ympäri maailmaa suosiotaan kasvattaneet populistiset puolueet ja lisääntyneet loukkaukset Euroopan unionin yhteisiä perusarvoja vastaan ovat kuitenkin piirtäneet esiin uudenlaisen ilmiön, joka on haastanut tutkijat katsomaan liberaalin demokratian oletettua pysyvyyttä uusin silmin. Nojaan tutkielmani teoriaosuudessa Roberto Stefan Foan ja Yashcha Mounkin (2017) sekä Larry Diamondin (2015) tutkimuksiin demokratian vakiintumisesta ja rapautumisesta. Puolassa syksyllä 2015 valtaan noussut kansallismielinen oikeistopopulistinen puolue Laki ja Oikeus (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) sai muodostettua vaalituloksensa perusteella historiallisen yksipuoluehallituksen, joka on ajanut kuluvan hallituskauden aikana läpi monia kyseenalaisia lakiuudistuksia. Erityisen raskauttavaa sen toiminnassa on ollut oikeuslaitosreformin aloittaminen, joka on heikentänyt maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta. EU on aloittanut viralliset neuvottelut ja sanktiotoimenpiteet oikeusvaltioperiaatteen toteutumista koskevan kiistan ratkaisemiseksi. Oikeusvaltioperiaate on yksi EU:n perusarvoista, joille unioni rakentuu. Tutkimukseni tavoitteena oli eritellä Puolan valtionjohdon ja EU:n vallitsevia käsityksiä oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian merkityssisällöistä sekä kartoittaa, millaisia merkityksiä ne liittävät Euroopan unioniin oikeusvaltioperiaatekiistan kontekstissa. Kyseessä on siis kuvaileva tapaustutkimus poliittisesti ajankohtaisesta aiheesta. Aineistoni koostui erilaisista kiistan aikana julkaistuista tiedotteista, selvityksistä, kannanotoista ja täysi-istuntokeskusteluista, joita analysoin teoriaohjautuvan sisällönanalyysin avulla. Tutkimukseni tieteenfilosofinen tausta on konstruktivismissa ja käyttämäni tutkimusstrategia oli hermeneuttinen. Sisällönanalyysin tulokset paljastivat, että Puolan valtionjohdon ja EU:n demokratiakäsitykset poikkeavat monin tavoin toisistaan, vaikka molemmat jakavat saman lähtökohdan suvereenista kansasta. Osapuolten käyttämien samojen käsitteiden taakse kätkeytyi hyvin erilaisia merkityssisältöjä, jotka ovat omiaan vaikeuttamaan tutkimukseni kirjoittamishetkellä edelleen kesken olevan oikeusvaltioperiaatekiistan ratkaisemista. Lisäksi analyysini tulokset osoittavat, ettei Puolaa voida enää luokitella vakiintuneeksi liberaaliksi demokratiaksi. Sen sijaan populistinen demokratia (Pappas 2014) sopii paremmin kuvaamaan maan nykyisen valtionjohdon näkemystä demokratiasta ja oikeusvaltioperiaatteesta.

Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisiä vuonna 2021. Rajakriisi sai alkunsa kesällä, kun Valko-Venäjä lennätti tuhansia ihmisiä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Puolan, Latvian ja Liettuan ulkorajoille tavoitteenaan painostaa Euroopan unionia luopumaan Valko-Venäjälle asettamistaan pakotteista. Vastauksena tähän Puolan hallitus pyrki estämään maahan pyrkivien maahantulon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Thierry Balzacqin turvallistamisen teoria, joka pyrkii selittämään julkisten turvallisuusongelmien rakentamista. Teoria keskittyy erityisesti syy-seuraussuhteeseen turvallistavien puheaktien ja politiikan välineiden välillä. Tutkielman tavoitteena on selvittää teoreettisen viitekehyksen avulla, miten Puolan hallitus vakuutti kansallisen ja eurooppalaisen yleisönsä siitä, että rajakriisi edustaa turvallisuusuhkaa Puolalle ja Euroopan unionille. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Puolan hallituksen toimia. Tutkielman menetelminä toimivat kehysanalyysi sekä kriittinen sisällönanalyysi. Kehysanalyysillä keskitytään turvallisuusuhkien kielelliseen rakentamiseen, kun taas kriittisellä sisällönanalyysillä tarkastellaan hallituksen valitsemia politiikan välineitä turvallisuusuhkien pienentämiseksi. Kehysanalyysin aineisto koostuu Puolan pääministerin, sisäministerin, puolustusministerin ja ulkoministerin tviiteistä sekä Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron pääministerien yhteisistä vetoomuksista koskien rajakriisiä. Kriittinen sisällönanalyysi on toteutettu teorialähtöisesti ilman varsinaista aineistoa. Kehysanalyysissä aineistosta nostetaan esille hybridisodan, EU:n yhtenäisyyden ja humanitaarisen vastuun kehykset. Kriittisessä sisällönanalyysissä puolestaan keskitytään lainsäädäntöön, mediakontrolliin ja militarismiin. Analyysin perusteella Puolan hallitus rakensi hybridisodan ja EU:n yhtenäisyyden kehysten avulla Valko-Venäjän vihamielisyydestä ja maahantulijoista turvallisuusongelman Puolalle ja Euroopan unionille. Kehysten avulla hallitus oikeutti poikkeusolojen julistamisen sekä lakimuutokset, joiden myötä riippumattoman median ja humanitaaristen organisaatioiden pääsy rajalle kiellettiin. Samalla rajalle siirrettiin tuhansia sotilaita ja poliiseja estämään maahantulo. Tutkielman johtopäätöksenä on, että Puolan hallitus turvallisti rajakriisin omien intressiensä mukaisesti. Tämä näkyy siinä, että rajakriisin uhka oli liian pieni edustaakseen todellista uhkaa Puolalle tai Euroopalle. Maahantulijoiden turvallistaminen hallituksen toimesta ruokki pikemminkin kuvaa Puolan hallituksesta Puolan ja Euroopan unionin suojelijana. Samalla turvapaikkavastaisen toiminnan tavoitteena oli edistää muukalaisvastaisuutta ja nationalismia valtaapitävän Laki ja oikeus -puolueen kannatuspohjan vahvistamiseksi. Tutkielman perusteella olisi mielenkiintoista vertailla Puolan hallituksen suhtautumista erilaisiin muuttoliikkeisiin viimeisten vuosien aikana.

Tämä tutkielma pyrkii analysoimaan Suomen suhdetta ja päämääriä niin sanottuun reunavaltioyhteistyöhön nähden vuosien 1919–1922 välillä. Tutkielman lähestymistapa aiheeseen on luonteeltaan dualistinen, keskittyen tutkitulla aikavälillä pidettyjen reunavaltiokonferenssien ja Suomen kahdenkeskeisten Puolan suhteiden tarkasteluun. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja pyrkii vastaamaan siihen, millaisena Suomen reunavaltiopolitiikka näyttäytyi, millaiset Suomen suhteet Puolaan olivat tutkittuna aikakautena ja miten ne näkyivät laajemmassa reunavaltio-kontekstissa sekä miten reunavaltioyhteistyö vaikutti Suomen kansainvälisen tilanteen vakiintumiseen. Tutkielman lähdemateriaali pohjautuu ensi sijassa arkistomateriaaliin, liittyen ulkoministeriön arkistosta ja kansallisarkistosta aihetta koskeviin raportteihin, sähkeisiin, kirjeisiin, muistioihin ja asiakirjoihin. Tutkielman tuloksena on, että vaikka Suomen pyrkimysten reunavaltioyhteistyölle voidaan katsoa epäonnistuneen, on reunavaltioyhteistyöllä ja tästä vielä eroteltuna Suomen ja Puolan yhteistyöpyrkimyksillä ollut merkittävä vaikutus Suomen ulkopoliittisen suunnan ja kansainvälisen aseman vakiintumiseen.