Browsing by Subject "Seurakunta"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kokemuksia itsetuhoisuudesta ja uskonnollisuuden kuormittavuudesta. Tutkimustehtävänä oli selvittää kuinka itsensä uskonnollisiksi määritelleet ja itsetuhoisuudesta kärsineet ihmiset kokivat uskonnollisuuden kuormittaneen mieltään. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt kokevat itse olevansa tai olleensa itsetuhoisia. Vastaajina on niin itsemurhaa useita kertaa yrittäneitä ja sen vuoksi hoitoa saaneita, kuin kuolemantoiveita hellineitä, mutta varsinaisiin tekoihin ajautumattomia henkilöitä. Heille kaikille yhteistä on se, että itsetuhoisuus on jollain lailla limittynyt uskonnollisuuteen kuormittavana tekijänä. Tämän aineistolähtöisen tutkielman teoreettinen viitekehys on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa (social identification approach, SIA), ja René Girardin syntipukkiteoria. Sosiaalisen identiteetin lähestymistavan avulla oli mahdollista selventää yksilön ja ryhmän suhdetta ja henkilön jäsentymistä ryhmään. Ryhmäjäsenyyksien kautta muodostunut identifikaatio selittää kuormituksen syntymistä, kun oma kokemus itsestä ei ole sulautettavissa ryhmän ideaaliin. Internetissä kerätyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla saatiin kirjallinen kuudestatoista haastattelusta koostuva aineisto, joka analyysin aikana luokiteltiin kahteen teemaan, niiden alaisiin koodiryhmiin ja yksittäisiin koodeihin. Kokemuksia kuormittavuudesta kuvaamaan luotiin teemat riittämättömyys ja yksinäisyys niiden aineistossa havaittavan runsauden vuoksi. On huomionarvoista, että vastaajan käsitys Jumalasta vastasi useimmiten ryhmän luomaa ja henkilön sitä kautta omaksumaa kuvaa Jumalasta. Kuva saattoi muuttua paljon, kun kuormittunut irtautui uskonyhteisöstään. Tutkielman päähavainto on, että uskonnollisuuden riski itsetuhoisuuden kasvulle on syytä huomioida niin uskonnollisten yhteisöjen sisällä, kuin mielenterveyden hoidon piirissä. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tulisi ottaa paremmin huomioon mielenterveyttä vaaliessa. Tutkimus osoittaa myös, että aiemmasta laajasta tutkimuksesta huolimatta, uskonnon ja mielenterveyden tutkimuksen tulokset ovat edelleen hyvin ristiriitaisia ja lisää ymmärrystä aiheen monimuotoisuudesta ja vaikuttavuudesta tarvitaan

Suomalainen seurakunnallinen miestyö tai mieserityinen työ tarjoaa tutkijalleen mielenkiintoisen haasteen. Seurakunnallista aikuistyötä on tutkittu jonkin verran, mutta näissä tutkimuksissa miesnäkökulma on harvoin päässyt esille. Miestyö ja naistyö nivoutuvat usein osaksi seurakunnallista aikuistyötä näitä tarkemmin erittelemättä tai määrittelemättä. Seurakunnallista miestyötä lähestytään eri näkökulmasta kuin seurakunnallista aikuistyötä, sillä miestyön tutkiminen ottaa huomioon sukupuoleen ja sukupuolisuuteen liitetyt käsitteet ja mielikuvat. Kautta aikojen miehet ovat kokoontuneet yhteen työskentelemään ja harrastamaan yhdessä.Toiminta on usein käynyt keskustelun ja jakamisen edellä. Ensimmäiset miesten kasvuryhmät ovat syntyneet 1970-luvulla tilanteessa, missä kriittinen miestutkimus alkoi saada jalansijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Miehuuteen ja miehen rooliin ruvettiin kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota ja puhuttiin jopa maskuliinisuuden kriisistä. Tämän seurauksena monet järjestöt alkoivat kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota miehiin ja heidän hyvinvointiinsa. Pro gradu -tutkielmani aihe on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisten seurakuntien järjestämä miestyö Tampereen hiippakunnassa 2010- luvulla. Tällä tavalla määritelty ajanjakso mahdollistaa seurakunnallisen miestyön lähihistorian tarkastelun sekä miestyön tulevaisuuden hahmottelun. Tämän tutkielman yhteydessä miestyöllä tarkoitetaan kaikkea Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa, joka kohdistuu pelkästään miessukupuoleen. Sukupuolisuus ymmärretään laajemmin kuin biologisena ominaisuutena, sillä sukupuolen sosiaalista ja kulttuurista ulottuvuutta voidaan pitää sosiaalisesti rakentuneina. Näennäisesti yksinkertainen käsite kuten miestyö osoittautui odotettua vaikeammaksi määritellä, sillä seurakunnallinen miestyö näkyy usean eri työalan alla ja jää usein tilastoissa piiloon vaikeasti hahmotettavana. Tutkielman tavoitteena on ollut selvittää, minkälaista miestyötä seurakunnissa nykyaikana tehdään ja minkälainen merkitys sille annetaan. Tarkastelen kysymyksiä seurakunnallisen miestyön malleista, käytännöistä, vaikuttavuudesta ja haasteista pääasiallisesti laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Lisäksi hyödynnän jonkin verran sukupuolentutkimuksellista näkökulmaa. Lähdeaineistona on käytetty suunnitelmallisesti ja tutkimustarkoituksessa tätä tutkielmaa varten haastattelumenetelmällä kerättyä aineistomateriaalia. Lisäksi käytän kirjallisena lähdeaineistona suomalaista seurakuntaelämää ja kansalaistoimintaa käsitteleviä teoksia. Tutkielmaa on ohjannut tekijän oma kiinnostus aihetta kohtaan. Tämä tutkielma on tutkimusmetodiltaan kollektiivinen tapaustutkimus. Tämän seurauksena tutkimus ei tarjoa mahdollisuutta yleistäviin johtopäätöksiin, mutta tapauksia on mahdollista vertailla keskenään. Vertailun perusteella on mahdollista löytää seurakunnalliseen miestyöhön olennaisesti liittyviä elementtejä ja yhdistäviä tekijöitä. Tutkielmaa varten on haastateltu seurakunnallisen miestyön asiantuntijoita eli miestyötä seurakunnassaan ohjaavia pappeja ja seurakunnan luottamusmiestä. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina. Kontekstuaaliselle tapaustutkimukselle ominaisluontoisesti tutkittavaa tapausta halutaan ymmärtää osana ympäristöään. Tapauksia edustavat seitsemän Tampereen hiippakunnan seurakuntaa ja kontekstia suomalainen yhteiskunta sukupuolirooleineen. Miestyön ohjaajien näkökulma nousee tutkimuksessa vahvasti esille. Seurakunnallisen miestyön muotoja ovat perinteisesti olleet saunaillat, raamattu, -rukous,- ja keskustelupiirit, peli-illat, talkoot ja isä-poika -toiminta. Lisäksi miestyön puitteissa järjestetään miehiä kokoavia tapahtumia. Seurakunnallinen miestyö edellyttää toteutuakseen aiheesta kiinnostuneen työntekijän tai vaihtoehtoisesti maallikon taustalleen, sillä miestyötä ei lähtökohtaisesti kaikissa seurakunnissa tehdä. Miestyötä on mahdollista tehdä monenlaisin resurssein. Toiminnan tulee olla yleisesti kirkon ja seurakunnan arvojen mukaista, mutta varsinaisia tavoitteita seurakunnat eivät miestyölle juurikaan aseta. Toiminta saa olla ja on tekijöidensä näköistä ja strategioiden tiedostettu vaikutus näyttäytyy vähäisenä käytäntöön nähden. Haastattelujen perusteella seurakunnallinen miestyö on usein aloitettu siitä lähtökohdasta, että on pyritty tarjoamaan miehille väylä seurakuntaan. Ohjaajien näkökulmasta seurakunnallinen miestyö koetaan mielenkiintoiseksi ja tarpeelliseksi työmuodoksi, mutta miesten kokoaminen yhteen erillisiin tilaisuuksiin ei ole itseisarvo. Tavoitteena on vahvistaa miehiä seurakuntaan sitoutumisessa laajemmassa mittakaavassa. Huolimatta siitä, että seurakunnat tavoittavat erityisen huonosti nuoret miehet, ei hengellisyyden ja raamatullisuuden suhteen haluta tehdä kompromisseja. Seurakunnallisissa miesten tilaisuuksissa Raamattu käy toiminnan edellä.