Browsing by Subject "Sosiaalityö"

Tutkimuksessa tarkastellaan lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien argumentaatioita Stephen Toulminin argumentaatiomallin avulla. Toiseksi tutkimuksessa tarkastellaan, millaiseen tietoon argumentaatio perustuu ja kuinka laajasti sitä kerätty argumentaation taustalle. Tutkimuksen tuloksia arvioidaan lapseen kohdistuvan riskin arviointiin liittyvän tutkimuksen valossa. Tutkimuksen aineistona on 28 palvelutarpeen arvioinnin kirjallista yhteenvetoa ja mahdolliset aiemmat lasta koskevat lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arvioinnit. Aineisto on kerätty erään pääkaupunkiseudun suuren kaupungin lastensuojelun tietojärjestelmästä. Tutkimuksen tulosten mukaan argumentaation taustalle kerätyn tiedon laajuus vaihteli huomattavasti. Lapsen tilannetta koskeva tieto saatiin enimmäkseen vanhempien haastattelusta, ja lapsen omia tapaamisia oli järjestetty vain noin puolessa arvioinneista. Aiemmat lasta koskevat lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arvioinnit eivät vaikuttaneet siihen, kuinka laajasti argumentaation taustalle kerättiin tietoa, eikä niitä hyödynnetty argumentaatiossa. Näin ollen argumentaatio ja sen taustatieto painottuivat lapsen nykytilanteeseen. Argumentaation johtopäätöksen perustelu oli monissa arvioinneissa kuvattu epäselvästi. Argumentaatiossa esiintyi paljon tiedon epävarmuuteen liittyvää pohdintaa, jotka on tulkittu Toulminin mallin mukaisiksi argumentaation johtopäätöksen varauksiksi ja tarkennuksiksi. Näiden esiintymisen ajatellaan liittyvän siihen, että sosiaalityöntekijät näkevät lapseen kohdistuvan riskin arvioinnin osana palvelutarpeen arviointia ja mieltävät sen liittyvän sosiaalityön virkavastuuseen. Toulminin mallin näkökulmasta argumentaatiossa oli havaittavissa mielenkiintoinen ero angloamerikkalaisen ja suomalaisen lastensuojelun välillä. Angloamerikkalaisissa maissa lastensuojelun argumentaatio painottuu perustelun selkeyteen ja argumentaation taustalla olevan tiedon epävarmuuteen liittyvät varaukset ja tarkennukset puuttuvat lähes kokonaan. Tämän aineiston valossa tilanne oli juuri päinvastainen, ja aineiston argumentaation suurin ongelma liittyi perustelun selkeyteen varausten ja tarkennusten ollessa hyvin edustettuna. Tämän ajatellaan liittyvän lastensuojelun institutionaalisiin eroihin pohjoismaisen palveluorientaation ja angloamerikkalaisen kontrolliorientaation välillä. Tutkimuksen perusteella lapseen kohdistuvan riskin arviointiin keskittyvää angloamerikkalaista tutkimusta on mahdollista hyödyntää suomalaista lastensuojelua koskevan tutkimuksen tulosten tulkinnassa. Lapseen kohdistuvan riskin arvioinnin näkökulmasta voisi olla tarpeen pohtia tarkemmin, mikä merkitys on aiemmalla lasta koskevalla asiakirjatiedolla ja hyödyntää sitä enemmän argumentaatiossa. Argumentaation taustatiedon laajuuden vaihtelu oli suurta ja siksi voisi olla tarpeen systematisoida lasta koskevan tiedon keräämistä niin, ettei taustatieto nojaisi vain vanhemmilta saatuun tietoon, joka voidaan nähdä lastensuojelun tiedonmuodostuksen pitkäaikaisena ongelmana. Argumentaatiota ja lapseen kohdistuvan riskin arviointia olisi kiinnostavaa tarkastella myös lastensuojelun avohuollon asiakirjojen näkökulmasta.

The purpose of this study was to examine how adult social work’s expertise appears in the narratives of social workers. Further, the purpose was to examine how social workers narrate and perform their expertise. The context of adult social work is changing and the most noticeable change is still the transfer of supplementary benefit from municipalities to the Social Insurance Institution of Finland (Kela). The changing context places the social workers in a challenging position. The conception of expertise has changed from individual-based knowing. The emphasis is now more on collaboration and expertise is seen to be shared and negotiated. My study was a qualitative research. I conducted seven interviews with social workers who work in adult social work. I analysed the data with narrative methods. In narrative approach story-telling is seen as a natural part of human life. The stories are an expression of the individual life but also the social context where story-telling takes place. My main interest in this study was in narrative episodes which occur in the narration of the social workers. In the narration of the social workers, expertise seemed to be challenging to explain. Expertise was impacted by structural conditions and multi-professional collaboration where adult social work’s expertise is often seen as inferior. Expertise was experienced in the context of changes and continuities. Adult social work’s expertise seems to be personal and emotion-related. Because of the diversity of the adult social work, the social workers were required to use various forms of expertise in their work.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttuminen on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa käytyä keskustelua paperittomien oikeuksien laajentamisesta. Tutkielmassa analysoidaan kaupunginvaltuutettujen argumentointia retorisia keinoja analysoimalla sekä tutkitaan argumenteista muodostuvia paperittomuuden diskursseja. Tutkimusaineistona oleva kokous pidettiin 27.11.2017. Valtuustoaloitetta käsittelevä keskustelu kesti yli neljä tuntia ja koostui 133 erimittaisesta valtuutettujen puheenvuorosta. Aloite hyväksyttiin kahdella toivomusponnella täydennettynä. Tutkielman aineisto koostuu keskustelun videotallenteesta muodostetusta litteraatista. Aineisto analysoitiin retorisen diskurssianalyysin keinoin. Valtuusto jakautui aloitteen puolustajiin ja vastustajiin. Äänestysryhmät jakautuivat selvästi oikeisto-vasemmisto-akselille. Myös argumentointi noudatti puolueprofiilien mukaista jakoa. Paperittomien oikeuksia tarkasteltiin kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta ja arvomaailmasta käsin. Yhden näkökulman muodostivat ihmisoikeudet. Tällöin aloite määrittyi perustavanlaatuiseksi arvokysymykseksi ja myönteinen äänestyspäätös tulkittiin osoitukseksi ihmisarvojen puolustamisesta. Toisen näkökulman muodostivat talous ja juridiikka, jolloin aloitetta vastustettiin resurssien jakoon ja lakeihin liittyvillä argumenteilla. Aloitteen puolustajien luoma sidos ihmisoikeuksien ja äänestyksen välillä koettiin vastapuolen toimesta epäasiallisena. Vastapuoli määritteli paperittomien oikeuksien ajamisen hallituksen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan vastaiseksi toiminnaksi. Vastakkaiset määritelmät muodostivat arvoristiriidan, joka näkyi erilaisissa tavoissa määritellä paperittomien oikeudet ja paperittomuus ilmiönä. Myös paperittomuus määrittyi vastakkaisten diskurssien kautta. Aloitteen puolustajien argumenteissa paperittomiin liitettiin tunteisiin vetoavia kategorioita. Paperittomat määrittyivät kaikista heikoimmassa asemassa oleviksi ihmisiksi. Paperittomuutta kuvattiin tilanteena, jossa ollaan vain pakon edessä. Aloitteen vastustajien argumenteissa paperittomat määrittyivät kielteisen turvapaikkapäätöksen kautta. Tällöin paperittomuus ilmensi laitonta maassa oleskelua ja paperittomuus tulkittiin tietoiseksi valinnaksi. Paperittomuuden eriävät määritelmät selittivät osaltaan valtuustokeskustelussa ilmennyttä ristiriitaa. Molempien äänestysryhmien tavat määritellä paperittomat ja paperittomuus tapahtui pääasiassa negaatioiden kautta ja vahvisti käsitystä paperittomuudesta negatiivisena ilmiönä. Tutkielma osoittaa, että paperittomien sosiaali- ja terveyspalvelujen laajentaminen kiireellisestä välttämättömään hoitoon on perusteltua. Vaikka aloitteen arvopohjasta ei päästy valtuustokeskustelun aikana yhteisymmärrykseen, tuli aloite hyväksytyksi perusteluilla, jotka olivat molempien äänestysryhmien hyväksymiä. Aloitteen puolustajat osoittivat, että aloitteen hyväksyminen luo kustannussäästöjä, on yhteisen turvallisuuden ja edun mukaista ja on asiantuntijatahojen suosittelema ratkaisu.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuutta ja sosiaalisen pääoman roolia lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin yhteenvedoissa. Tutkielmassa pyritään tutkimuskirjallisuuden ja -aineiston avulla avaamaan sitä, millaisia sosiaalisiin suhteisiin liittyviä haasteita palvelutarpeen arvioinnin yhteenvedoissa esiintyy, ja millä lailla ne vaikuttavat perheiden elämään. Tutkielmassa ollaan kiinnostuttu myös siitä, millä lailla ja kenen toimesta sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuutta käsitellään yhteenvedoissa, miten sen koetaan vaikuttavan perheiden senhetkiseen tilanteeseen ja millä lailla se näkyy sosiaalityöntekijän arviossa perheiden jatkotuen tarpeesta. Tutkielman tavoitteena on lisäksi tuoda näkyväksi sosiaalisen pääoman roolia sosiaalityöntekijän arvioissa perheiden tilanteesta ja lastensuojeluasiakkuuden tarpeesta. Tutkielman aiheeksi on valittu sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuuden ja sosiaalisen pääoman käsittely palvelutarpeen arvioinnissa siitä syystä, että sosiaalisen pääoman vahvistamisen ja varhaisen puuttumisen nähdään olevan suuressa roolissa sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuuden ehkäisemisessä. Ylisukupolvinen huono-osaisuus ja sukupolvelta toiselle siirtyvät sosiaaliset haasteet ovat ilmiöinä tärkeitä ja ajankohtaisia, sillä vaikka haasteiden ylisukupolvisuuden vaikutukset ihmisten hyvinvointiin on tiedostettu, on osoittautunut vaikeaksi löytää toimivia käytänteitä ja keinoja kierteen katkaisemiseksi. Ylisukupolvista huono-osaisuutta syntyy vanhempien omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan kohtaamien sosiaalisten ongelmien siirtyessä heidän lastensa elämään. Tällaisia sosiaalisia ongelmia ovat esimerkiksi työttömyys, toimeentulon haasteet, hoitamattomat päihde- ja mielenterveysongelmat sekä kouluttautumattomuus. Käsittelen tutkielmassani huono-osaisuutta sosiaalisiin suhteisiin liittyvien haasteiden näkökulmasta, vaikka tiedostankin myös taloudellisten, terveydellisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutuksen huono-osaisuuden syntymiseen. Tutkielman kannalta tärkeä käsite on sosiaalinen pääoma, joka koostuu henkilön sosiaalisista taidoista sekä yhteisöistä, joihin henkilö kuuluu. Sosiaalista pääomaa kerrytetään sosiaalisissa suhteissa, ja sen vahvistaminen ehkäisee sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuutta. Sosiaalisten suhteiden tärkeys on paikannettu myös sosiaalityössä, jossa ollaan otettu käyttöön vuorovaikutusta korostava suhdeperustaisen sosiaalityön malli sekä perheenjäsenten ja lähiverkoston roolia vahvistava systeemisen sosiaalityön työmenetelmä. Tutkimuksen toimintaympäristönä toimii lastensuojelun sosiaalityö ja sen palvelutarpeen arviointi, sillä varhaisen puuttumisen roolia sosiaalityössä korostetaan yhä enemmän, ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi on useimmiten perheiden ensimmäinen kontakti lastensuojeluun. Palvelutarpeen arvioinnin aikana sosiaalityöntekijän tulee muodostaa näkemys kyseisen perheen haasteista ja siitä, hyötyisikö perhe lastensuojelun asiakkuudesta. Dokumentointi on tärkeä osa lastensuojelun työskentelyä, sillä ajantasaisella ja laadukkaalla kirjaamisella turvataan asiakkaiden ja työntekijöiden oikeusturva, mahdollistetaan tarkkojen suunnitelmien tekeminen ja siten helpotetaan kuormitusta haastavissa asiakastilanteissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kirjallisista lastensuojelun dokumenteista, joten niitä analysoidessa on tärkeää ottaa huomion, kenelle dokumentti on kirjoitettu, millaisia ennakko-oletuksia kirjoittajalla on mahdollisesti ollut ja millaisia retorisia valintoja kirjoittaja on dokumentoidessaan tehnyt. Tutkielmassa ajattelun perustana toimivat kvalitatiivisen tutkimuksen reunaehtojen ja pyrkimysten lisäksi fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote sekä sosiaalinen konstruktionismi tieteenfilosofisena paradigmana. Tutkielman aineistona toimii 30 kappaletta erään kaupungin lastensuojelun satunnaisesti valittua palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetoa vuodelta 2015. Palvelutarpeen arvioinnin yhteenveto on noin 4-5 –sivuinen dokumentti, jossa käydään läpi perheen nykyinen tilanne, perheenjäsenten ja muiden tahojen näkemys tilanteesta sekä sosiaalityöntekijän arvio lastensuojelun asiakkuuden tarpeesta. Analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jonka pohjana toimivat ylisukupolvisuuden, sosiaalisten haasteiden ja sosiaalisen pääoman käsitteet. Aineisto analysoitiin poimimalla yhteenvedoista sisällönanalyysin avulla sanoja, lauseita tai lauseryhmiä, jotka liittyivät joko perheenjäsenten ja lähipiirin kuvaamiin erilaisiin sosiaalisissa suhteissa ilmeneviin haasteisiin, näiden sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuuteen tai sosiaalityöntekijän arvioissa esiin nostettuihin sosiaalista pääomaa vahvistaviin tekijöihin. Sosiaaliset haasteet näyttäytyivät moninaisina perheiden elämässä, ja ne korostuivat erityisesti vanhemmuuden taitojen, vuorovaikutustaitojen sekä perheen sosiaalisten kontaktien näkökulmasta. Sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuutta käsiteltiin 11 yhteenvedossa, ja se otettiin esiin aina perheenjäsenten toimesta. Ylisukupolvisuutta kuvattiin maksimissaan kolmen sukupolven välillä, ja erityisesti varhaislapsuudessa koetulla lähisuhdeväkivallalla ja kaltoinkohtelulla nähtiin olevan ylisukupolvinen vaikutus vanhemman ja myös lapsen käyttäytymiseen. Muita ylisukupolvisesti vaikuttavia sosiaalisia haasteita olivat tulosten mukaan rajut kasvatuskäytännöt ja fyysinen kurittaminen, päihteidenkäytön vaikutus vuorovaikutussuhteisiin, vanhemman oman lastensuojeluasiakkuuden vaikutus yhteistyökykyyn viranomaisten kanssa sekä rikollisen toiminnan vaikutus läheissuhteisiin. Haasteiden ylisukupolvisuutta kuvattiin useimmiten negatiivisesta näkökulmasta, mutta osa vanhemmista oli kääntänyt sen voimavaraksi ja tehnyt sitä välttääkseen isoja ratkaisuja elämässään. Sosiaalisten haasteiden ylisukupolvisuus ei kuitenkaan näkynyt sosiaalityöntekijöiden arvioissa perheiden tuen tarpeesta. Sosiaalisen pääoman ja sitä vahvistavien tekijöiden rooli sen sijaan näyttäytyi sosiaalityöntekijöiden arvioinneissa runsaana. Sosiaalityöntekijät olivat paikantaneet tapaamisilla perheessä esiintyviä voimavaroja, joita he käyttivät päätöksentekonsa pohjana omassa arviossaan peilaamalla niitä perheissä esiintyvien sosiaalisten haasteiden vakavuuteen. Nämä sosiaalityöntekijöiden paikantamat voimavarat koskivat yhteenvedoissa sosiaalisia taitoja sekä yhteisöihin kuulumista. Johtopäätöksenä tutkimuksen tulokset toivat esiin sen, että palvelutarpeen arviointia tekevät sosiaalityöntekijät hyödyntävät perheiden sosiaalista pääomaa arviointinsa taustalla, mutta tarvittaisiin lisää tutkimusta siitä, millä lailla haasteiden ylisukupolvisuutta voitaisiin käsitellä ja hyödyntää lastensuojelussa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty HELSINGIN YLIOPISTO Laitos – Institution – Department Valtiotieteellinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Eskola Helena Työn nimi – Arbetets titel – Title Sosiaalityö muutostyönä - Voimaannuttava aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijöiden ja esimiesten kuvaamana. Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu –tutkielma, Aika – Datum – Month and year Helmikuu 2017 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 108 sivua, 4 liitesivua Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy muutostyöhön aikuissosiaalityössä. Tutkimuksessa muutostyötä tarkastellaan voimaantumisen näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä aikuissosiaalityön esimiehillä ja sosiaalityöntekijöillä on muutossosiaalityöstä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten aikuissosiaalityön esimiehet ja sosiaalityöntekijät kuvaavat muutossosiaalityötä? 2. Miten sosiaalityöntekijät toteuttavat muutossosiaalityötä? Tutkielmassa tarkastelun kohteena on aikuissosiaalityö Keski-Uudenmaan kaupungin sosiaalitoimistossa. Tutki-musta viitoittavana tieteen filosofian suuntana toimii fenomenografia. Tutkimuksen tavoitteena on saada selville fenomenografisella metodilla aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden ja esimiesten käsityksiä muutossosiaalityöstä ja sen menetelmistä käytännön asiakastyössä. Tutkimusaineistona ovat aikuissosiaalityön neljän sosiaalityöntekijän ja kahden esimiehen teemahaastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, sekä tätä tukevana metodina kategorisointi-analyysia. Analyysi jäsentyy sosiaalityön asiakastyössä muutostyön ja voi-mavarakeskeisen työskentelyn ympärille. Tulokset osoittavat, että muutostyössä sosiaalityöntekijän ja asiakkaiden välillä esiintyi voimaantumista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Voimaantumista edistäviä tekijöitä muutostyössä olivat 1) asiakastyön tavoitteellisuus, 2) elämän-hallinnan tukeminen, 3) ilmapiiri ja hyvä kohtelu, 4) voimavaroja tukeva muutostyö sekä 5) kumppanuus ja yhteis-työ. Aineistosta ilmeni myös voimaantumista estävänä tekijänä 6) disempowerment, joka kuvasi muun muassa kuormittumista, resurssipulaa ja kiirettä. Juha Siitosen (1999) esittämät voimaantumisen osaprosessit näyttäytyvät työssäni. Tulosten mukaan aikuissosiaalityössä toteutettu muutossosiaalityö on asiakkaan kanssa yhdessä tehtyä tavoitteel-lista työskentelyä. Tulokset osoittivat, että kuudesta voimavaraelementeistä viisi on muutosta tukevaa empower-ment-elementtiä ja yksi muutosta estävä disempowerment- elementti. Tämän lisäksi tulokset osoittivat, että aikuis-sosiaalityö toteuttaa organisaation asettamia tavoitteita ja voimavaroja tukeva muutostyö on asiakaslähtöistä ja voimaantuttavaa työskentelyä. Aikuissosiaalityössä toteutettavan muutosta edistävän empowerment-työn toteut-tamisen ehtona on puuttua muutosta estäviin disempowerment-tekijöihin. Muutosta estävät tekijät vievät voimava-roja asiakastyöskentelystä. Erityisesti työntekijän omat voimavarat tulee olla kunnossa, jotta työntekijä voi voi-maannuttaa asiakasta. Keskeistä tavoitteellisessa empowerment muutostyössä on organisaation ja esimiesten tuki työn toteuttamisessa ja sen mahdollistajana. Empowerment-muutostyön mallia on mahdollista hyödyntää myös muissa sosiaalityön konteksteissa, joissa halutaan kehittää työntekijän ja asiakkaan välistä työskentelyä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sosiaalityössä on käytössä useita muutostyötä tukevia voimavara-elementtejä. Haluttaessa tukea asiakkaan voimaantumista aikuissosiaalityössä, työntekijöitä kuormittaviin disem-powerment-tekijöihin muutostyön esteenä tulee puuttua. Muutostyö on sitä, mitä tapahtuu asiakkaan ja sosiaali-työntekijän välisessä työskentelyssä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö, aikuissosiaalityö, elämänhallinta, muutos ja voimaantuminen (empowerment)

Based on practical theoretical openings, this study examines the development-oriented agency of social workers working in public sector and actively involved in the development activities provided by the organisation, and their perceptions of the changing expertise of social work regarding the transformational challenges and development needs generated by the changing working life. The change in expertise is examined in relation to examinees’ personal work and development goals, perceptions of organisational citizenship behaviour and opportunities of competence development offered by the organisation. By examining the employees who welcome development, the aim of the study is to provide practical information on ways in which all social workers can be inspired and supported to develop their own skills and work, even though social work is demanding, working environments and conditions are constantly changing and opportunities for vertical career development are limited. The study relied on qualitative methods and the data was collected using semi-structured interview and the method of empathy-based stories (MEBS). The sample consisted of individual interviews of social work¬ers (N=6) – working for the City of Helsinki, in Social Services and Health Care Division and who have participated in career model program provided by the division – empathy-based stories collected upon interviews and of final reports on development projects social workers in question implemented as a part of the career model program. The data was analyzed by using qualitative theory-driven content analysis as well as interpretations characteristic for semiotic analysis. The results suggested that social workers perceive developing not only as an inherent way to act but also part of one’s work and professional identity as a matter of course. Hence, transformative agency can be perceived as an active means of responding to change, that appeared to have consolidated to a professional practice as a result of successful development initiatives and transactive processes as well as self-recognition of activities, i.e. by experiencing development as meaningful. Ambition to develop and pursue high-quality and ethically sustainable, research-based and customer-oriented work has also encouraged social workers to overcome potential organisational barriers. Based on this study, social workers’ transformative agency should primarily be supported by communal and organisational means, because it is crucial that development work is recognized as significant also at a collective level. The possibilities for horizontal career development should be expanded and diversified, employees’ self-recognition of activities, development-related skills and positive mindsets strengthened, the core aspect of social work and associated values clarified, and time for development be set aside. In addition, structures enabling professional learning and reflection, the accessibility of research knowledge, as well as practices supporting the dissemination and consolidation of innovations should be safeguarded.

Työttömyyttä ja työttömiä on hallinnoitu kulloisenkin yhteiskunnallisen toimintaympäristön mahdollistamilla tavoilla. Työttömyyden pysyvästä rakenteellisesta luonteesta ei puhuta niin paljon kuin työttömien aktivoinnista. Työttömyys nähdään helposti työttömän omana syynä. Historian valossa vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassa tarjolla olevan palkkatyön määrään, ja tätä kautta työttömyyteen, vaikuttavat monet yhteiskuntapolitiikan vaikutuspiirin ulkopuolella olevat asiat. Työttömyys on pysyvä osa nykyistä yhteiskuntatodellisuutta, eikä työttömyyden poistamiseksi ole löytynyt keinoja. Työttömyyttä ja työttömiä on pyritty ymmärtämään eri näkökulmista tutkimuksen avulla. Tässä tutkielmassa tutkimuksen keskiössä on työttömyyden kulttuuri, jota tarkastellaan työttömillä työttömyydestä olevien käsitysten kautta. Työttömyyden kulttuurista löytyy suhteellisen vähän tutkimustietoa, joten se on mielenkiintoinen pro gradu -tutkielman aihe. Työttömyyden kulttuurin tunteminen voi edesauttaa työttömyyden ilmiön ymmärtämistä. Tutkielmassa kysytään, millaisia käsityksiä työttömillä on työttömyydestä, miten näitä käsityksiä voi kuvata semiosfääriteorian avulla, ja millaista työttömyyden kulttuuria aineistosta löytyy? Tutkielman aineisto koostuu Suomi24:n Potkut ja työttömyys -keskustelupalstalle lähetetyistä viesteistä. Keskustelijat ovat pääasiassa työttömiä. Keskustelupalstaviestit antavat hyvän kuvan työttömillä työttömyydestä olevista käsityksistä, joihin tutkielmassa perehdytään fenomenografisen tutkimusotteen avulla. Käsityksistä on muodostettu kuvauskategorioita, jotka ovat fenomenografisen tutkimuksen pääasiallinen tutkimustulos. Kuvauskategoriat on ryhmitelty semiosfääriteorian mukaisesti Toimintaympäristön, Työelämän, Työttömyyden, Kohti työttömyyttä - ja Kohti työelämää -kuvauskategorioihin. Keskeisimmät kuvauskategoriat Toimintaympäristön osalta ovat Rahanvainuinen politiikka ja Itsekkyyteen luisuminen, Työelämän osalta Työksi muuttunut ihminen ja Taistelu työpaikoista, ja Työttömyyden osalta Työttömän arki, Työttömän tunne ja Työttömän filosofia. Keskeisimmät Kohti työttömyyttä -kuvauskategoriat ovat Irtisanotuksi tuleminen ja Irtisanoutuminen, ja Kohti työelämää -kuvauskategorioista keskeisimmät ovat Retorinen kontrolli, Aktivoinnin paine, Koulutusten suo ja Työmuuri. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa kuvauskategorioita on tarkasteltu semiosfääriteorian avulla, mikä kuvastaa fenomenografialle tavanomaista tapaa jatkaa kuvauskategorioiden tarkastelua jonkin teorian näkökulmasta. Semiosfääriteorian avulla on muodostettu Toimintaympäristön, Työelämän ja Työttömyyden semiosfäärit, sekä Kohti työttömyyttä - ja Kohti työelämää -rajapinnat. Semiosfääri on kulttuuris-kielellinen tila, joka koostuu vakaasta keskustasta ja dynaamisesta periferiasta. Semiosfäärin erottaa muista semiosfääreistä rajapinta, joka on oppimista mahdollistava tila. Toimintaympäristön semiosfäärin keskustassa sijaitsee fenomenografisista kuvauskategorioista esimerkiksi Rahanvainuinen politiikka, ja periferiassa Itsekkyyteen luisuminen. Työelämän semiosfäärin keskustassa sijaitsee kuvauskategorioista esimerkiksi Työksi muuttunut ihminen, ja periferiassa Ahdistava työelämä. Työttömyyden semiosfäärin keskustassa sijaitsee kuvauskategorioista esimerkiksi Työtön ei syrjäydy, ja periferiassa Työllistymisen vaikeus. Kohti työttömyyttä -rajapintaa kuvataan potkujen saamisen aiheuttamana epätodellisuuden kokemisena, sekä irtisanoutumisen aiheuttamana voinnin paranemisena. Kohti työelämää -rajapintaa kuvataan syyllistetyn työttömän päätymisenä aktivoitavaksi, työharjoittelun tuottamana naurettavuuden kokemuksena, turhan työvoimakoulutuksen ja järkevän kouluttautumisen välisenä ristiriitana, sekä kovan työnhaun aiheuttamana turhautumisena, kun työtä ei vain löydy. Kolmannessa tulososiossa kuvataan työttömyyden kulttuuria, joka on tutkielman pääasiallinen tutkimustulos. Tarkastelu työttömyyden kulttuureista perustuu fenomenografisiin kuvauskategorioihin, semiosfääriteorian soveltamiseen, sekä työttömyyden kulttuuria koskevaan kirjallisuuteen. Tutkielmassa on muodostettu näkemys neljästä työttömyyden kulttuurista, joilla kuvataan työttömän tapaa kokea työttömyys. 1) Työkeskeisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu menneisyyteen, kun työtön hakee jatkuvasti työtä, ja koetun työttömyyden ytimessä on työ ja oma työhön liittyvä elämänhistoria. 2) Arkikeskeisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu nykyisyyteen, kun aktiivinen työnhaku on väistynyt arkielämän ja nykyisyyden tieltä. 3) Vaihtoehtoisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu tulevaisuuteen, kun työtön on yhteiskunnallinen edelläkävijä, joka ei koe olevansa työtön toteuttaessaan omia itselle tärkeitä projekteja. 4) Ikuisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu ikuisuuteen, kun työttömyys on painunut työttömän luihin ja ytimiin, eikä työnsaanti ole enää millään tavoin mahdollista. Tutkimustuloksia voi hyödyntää käytännön sosiaalityössä sellaisten työttömien asiakkaiden kanssa, joiden työllistymiseen liittyvän motivaation selvittäminen on keskeistä. Tulokset ovat yleistettävissä myös muihin asiakasryhmiin kuin työttömiin.