Browsing by Subject "Suomenlahti"

The objective of this study is to assess the willingness to pay of the Finnish public for improvements in the ecological status of the Gulf of Finland using the choice experiment method (CE). The change in the status of the environment is described with four attributes that contribute to the provision of ecosystem services in the Baltic Sea: (1) the populations of key species (including species of mammals, birds, fish, invertebrates and plants), (2) the visibility of the key species, (3) the intensity and duration of algal blooms, and (4) possibilities for recreational fishing. The study considers moderate and substantial improvement scenarios resulting from a range of management measures proposed under the marine strategy framework directive (MSFD), and estimates the accruing benefits with multinomial logit and random parameters logit models. The results of the study show that significant benefits could occur for the Finns if improvements in the environmental status of the Gulf of Finland are achieved. Reduction in algal blooms was found to be most important to the respondents followed closely by improvements in the populations of key species. The third most important attribute was the recreational fishing possibilities, while significantly smaller willingness to pay values was estimated on the visibility of key species. This thesis is conducted within the European Union funded ODEMM project. The overall aim of the project is to develop management options and operational procedures to help in achieving the objectives of the MSFD and implementing ecosystem based marine management.

Itämeri ja Suomenlahti ovat voimakkaan ihmisvaikutuksen alaisena, mikä on aiheuttanut suuria muutoksia monissa kalapopulaatioissa. Tästä huolimatta tieto rantavyöhykkeen kalaston tilasta näissä olosuhteissa on vähäistä ja paikoittaista: tietoa niiden pitkän ajan kehityksestä 2000-luvun Itämeressä ei ole. Tutkin touko-syyskuussa 2023 rantavyöhykkeen kalastoa poikasnuottaamalla Hangon Tvärminnessä, läntisellä Suomenlahdella. Selvitin kalojen runsauden alueella laskemalla sekä kalojen määrän pyyntiponnistusta kohti että kalaston yksilötiheyden. Kartoitin kalaston lajikoostumuksen laskemalla lajien suhteelliset runsaudet, sekä laskemalla ajallisia ja alueellisia diversiteetti-indeksejä. Vuodenaikaisvaihtelua selvitin vertailemalla kuukausittaisia saaliita, sekä arvioimalla poikasten määrän ajallista vaihtelua. Vertailemalla tuloksiani tietoihin vuodelta 1992 tutkin kalastossa tapahtuneita pitkän ajan muutoksia. Kalojen runsaus romahti yli 90 % vuodesta 1992 vuoteen 2023. Yksilömäärän lasku koski lähes kaikkia lajeja, ollen rajoittumatta sellaisiin, jotka suosivat tiettyjä ympäristön olosuhteita. Vuoden 2023 saaliissa oli kolme uutta lajia, kun taas kymmentä vuonna 1992 esiintynyttä taksonia ei havaittu. Runsaimmat lajit 2023 olivat kolmipiikki (Gasterosteus aculeatus L., 1758), salakka (Alburnus alburnus L., 1758), liejutokko (Pomatoschistus microps Krøyer, 1838) ja hietatokko (Pomatoschistus minutus Pallas, 1770), jotka muodostivat yli 90 % saaliista. Silakka (Clupea harengus membras L., 1761), kilohaili (Sprattus sprattus L., 1758) ja ahven (Perca fluviatilis L., 1758) olivat erittäin runsaita 1992 mutta erittäin harvassa 2023, kun salakan määrä taas kasvoi yli kaksikymmenkertaisesti. Poikasten ilmaantuminen runsaissa määrin tapahtui kuukautta myöhemmin vuonna 2023, todennäköisesti johtuen kylmemmistä alkukesän lämpötiloista. Kalamäärän romahdus on todennäköisesti seurausta sekä vuosittaisesta poikasmäärän vaihtelusta että kalojen vähenemisestä pitkällä aikavälillä. Silakan, kilohailin ja ahvenen vähäiset määrät johtuvat todennäköisesti poikasmäärän vuosittaisvaihtelusta, joskin tämän varmistaminen vaatii vuosittaisia mittauksia. Salakan määrän runsas kasvu viittaa rehevöitymisen ja vesien lämpenemisen vaikutukseen. Tulokseni korostavat tähän mennessä huonosti tunnettujen pitkän ajan muutosten laajuutta Itämeren rantavyöhykkeen kalastossa.

The Baltic Sea area, formerly an importer of crude oil, has become an important node for oil export. In 2015, between 160 and 240 million tons of oil (and some 150 million tons of other cargo) will be transported through the Gulf of Finland only, in 2006, 140 million tons of oil was shipped through the Gulf. There are a number of development projects going on in Russia and Estonia concerning both old and new terminals. Also new pipelines from the Russian production sites to the coastal oil terminals are under planning or construction. According to an estimate by the EU Commission, in 2010 about 400 million tons of oil and petrochemicals will be processed in the seaports of the Baltic Sea. The risk of accidents is increasing with busier traffic and larger ships. Oil can contaminate the sea through various routes: spills during loading, unloading and other port operations, accidental oil spills from tankers, oil terminals, refineries, pipelines, exploration sites and regular non-tanker shipping, runoff from land, and as municipal and industrial wastes. Any step toward improved safety in shipping decreases the risks and impacts on the marine environment. Therefore the Baltic Sea countries have to continue to work toward pollution-free marine transportation by providing employees environmental protection education and training, by combating substandard shipping, and by increasing international recognition for the ecological significance of the status of the Baltic as a Particularly Sensitive Sea Area (PSSA). The International Maritime Organization (IMO) designated the Baltic Sea a PSSA in 2004.. Several modern tools have been installed for the Gulf of Finland navigation to reduce the risk of ship collisions. One of them is the Gulf of Finland mandatory Ship Reporting System (GOFREP), which went into operation on 1 July 2004. The system covers the international waters of the Gulf of Finland in a joint effort between Finland, Estonia and Russia. By Traffic Separation Schemes (TSS) ships are referred to use a different route when travelling from east/north to west/south and vice versa. Important steps forward to further decrease the risks of shipping and oil accidents were taken in July 2006, when new traffic routing measures entered into force in the central Baltic Sea, in Bornholmsgat, and north of Rügen. In the Gulf of Finland, which is a hot spot area for increasing oil transports, the Vessel Traffic Management and Information System (VTMIS) was taken into use in 2004, including TSS. The HELCOM Automatic Identification System (AIS) provides, since 2005, a very helpful source of information documenting, which enables the identification of the name, position, course, speed, draught and cargo of every ship of more than 300 gross tons sailing in the Baltic Sea. The valuation of oil spill damages is challenging because it attempts to estimate the harm from possible future oil spills, and because the harm depends largely on the conditions at the time of the spill. In addition, it might be difficult for people to perceive the probabilities and uncertainties related to oil spills and their impacts. Against this background it is of utmost importance to improve both the technical and the human aspects of ship operation.

Eliölajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa niin fysikaalisen ympäristönsä, kuin muiden eliölajienkin kanssa. Nämä vuorovaikutukset voivat olla osapuolille negatiivisia, neutraaleja tai positiivisia. Fasilitaatio tarkoittaa sitä, että joku laji edesauttaa toisen lajin selviytymistä. Äärimmäinen esimerkki fasilitaatiosta on perustajalaji. Perustajalaji on laji, joka pelkällä läsnäolollaan tarjoaa muille eliöille kriittisiä resursseja, joita ilman muut lajit eivät voi selviytyä. Nämä resurssit voivat olla esimerkiksi ravintoa, suojaa tai elintilaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat ovat perustajalajeja, joita tavataan kaikilta maailman merialueilta. Esiintyessään tiheinä kasvustoina kalliorannoilla ne tarjoavat lukuisille selkärangattomille eläimille suojaa aallokon voimalta ja pedoilta, ravintoa ja elintilaa lisääntyneen sedimentaation myötä, sekä runsaasti sekundaarista kiinnittymispintaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat muodostavat perustan habitaatille, joka lopulta muotoutuu simpukoiden ja muiden lajien yhteisvaikutuksella. Vähäsuolaisessa ja -lajisessa Itämeressä sinisimpukka (Mytilus trossulus x edulis) on alustaansa kiinnittyvänä simpukkana erittäin tärkeässä roolissa. Sinisimpukkaa esiintyy pinnan läheltä aina kymmenien metrien syvyyteen asti, kunhan kiinnittymiseen sopivaa alustaa vain on tarjolla. Simpukoiden esiintymiseen Itämeressä vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpinä ovat aallokko joka aiheuttaa fysikaalista stressiä, ja alhainen, itää ja pohjoista kohti pienentyvä suolapitoisuus joka aiheuttaa fysiologista stressiä. Paikoin erittäin runsaina esiintyvät sinisimpukat edesauttavat sedimentin kertymistä muodostamansa kolmiulotteisen matriisin onkaloihin mikä mahdollistaa myös pehmeän pohjan lajien esiintymisen kalliorannoilla. Sinisimpukkayhteisössä onkin piirteitä sekä pehmeistä, että kovista pohjista, mikä tekee niistä edullisia elinympäristöjä runsaalle määrälle erilaisia selkärangattomia eläimiä. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sisäsaaristosta ulkosaaristoon voimistuvan aallokon vaikutusta sinisimpukka-rakkohauru -yhteisön rakenteeseen kolmella lähellä toisiaan sijaitsevilla merialueilla läntisellä Suomenlahdella, missä suolapitoisuus laskee läntisimmän ja itäisimmän tutkimusalueen välillä ainoastaan muutamilla promillen kymmenyksillä. Näytteitä noudettiin sukeltamalla 36:sta eri pisteestä kolmen metrin syvyydeltä rakkohauruvyöhykkeeltä, neljältä eri avoimuusvyöhykkeeltä. Näytteistä havaitut eläintaksonit tunnistettiin ja eläinten yksilömäärät laskettiin, ja sinisimpukoiden sekä rakkohaurun (Fucus vesiculosus) kuivapaino määritettiin. Tilastollisilla menetelmillä selvitettiin eliöyhteisön rakenteen eroja näillä kolmella alueella, sekä kasvavan avoimuuden vaikutusta. Lisäksi selvitettiin korreloivatko tavattujen eläinlajien yksilömäärät sinisimpukan tai rakkohaurun biomassan kanssa. Sinisimpukka oli kaikilla näytepisteillä runsain tavattu laji, ja jäljessä yksilömääristä puhuttaessa sinisimpukkayksilöitä ei huomioida. Alueet eivät eronneet toisistaan taksonien tai eläinyksilöiden kokonaismäärien osalta, mutta yksittäisillä taksoneilla eroja kuitenkin havaittiin. Avoimuudella havaittiin olevan merkittävä vaikutus eliöyhteisön rakenteeseen. Avoimuuden kasvaessa havaittujen taksonien määrä laski ja runsaimmat taksonit vaihtuivat sedimenttiä suosivista nilviäisistä vapaasti uiviin äyriäisiin, sen sijaan eläinten kokonaisyksilömäärissä merkitseviä eroja ei havaittu. Merkittävä osuus tavatuista yksittäisistä taksoneista korreloi negatiivisesti kasvavan avoimuuden kanssa, avoimuuden kanssa positiivisesti korreloivia taksoneita oli vähemmän. Sinisimpukoiden biomassan kanssa havaittiin korrelaatiota usealla taksonilla, kaikki positiivisia, sen sijaan rakkohaurun biomassan kanssa korrelaatiota havaittiin ainoastaan yhdellä taksonilla. Tämä tutkimus osoittaa, että avoimuudella on selkeä vaikutus perustajalajina toimivan sinisimpukan ympärille muotoutuneeseen eliöyhteisöön ja sen rakenteeseen. Suolapitoisuuden vähäinen lasku tutkimusalueiden välillä sen sijaan ei vielä merkitsevästi vaikuta sinisimpukkayhteisön rakenteeseen, vaikka yksittäisillä lajeilla - merkittävimpänä juuri sinisimpukka - viitteitä vaikutuksista havaittiinkin. Sinisimpukan merkitys muuhun lajistoon on merkittävä, rakkohaurun merkitys on sen sijaan varsin vähäinen.