Browsing by Subject "Turkki"

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Said Nursin islamilainen käsitys armosta hänen pääteoksensa Risale-i Nurin (lyhyesti Risale) osassa Salamat. Tutkin työssäni, miten Nursi ymmärtää Jumalan armon ja miten armo ilmenee Nursin mukaan ihmisen elämässä. Selventääkseni Nursin armokäsitystä vertaan sitä luterilaiseen armokäsitykseen työni lopussa. Työni edustaa näin ollen vertailevaa uskontoteologiaa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteenä käytän Said Nursin Risalea. Luterilaisen käsityksen selvittämiseksi käytän luterilaisia tunnustuskirjoja. Said Nursi (1877–1960) oli turkkilainen islamilainen teologi. Hän kirjoitti pääteoksensa, yli 6000 sivuisen Risalen vuosina 1926–1944 pääosin arestissa ja vankilassa ollessaan. Uskonnollisesti ja myös poliittisesti vaikutusvaltainen Nursi joutui 1920-luvulta alkaen Turkin sekulaarin hallituksen epäsuosioon ja vietti näin suuren osan elämästään vankeudessa. Nursi edustaa sufilaisvaikutteista sunnalaista islamia ja hänen hengelliset juurensa löytyvät turkkilaisesta madrasa-traditiosta eli Koraani-koululaitoksesta. Nursin ideologinen vastustaja oli hänen aikansa sekulaari, materialistinen ja ateistinen filosofia, jonka Nursi näki haasteena islamille ja johon hän pyrkii kirjoituksissaan vastaamaan. Jumalan armo on Nursin kirjoituksissa jatkuvasti esillä oleva teema. Nursin käsitys armosta on hyvin laaja. Tutkimukseni päätyy siihen, että Nursin armokäsityksen voi systemaattisesti jakaa neljään kategoriaan, jotka ovat luomisen armo, ontologinen armo, mystinen armo ja soteriologinen armo. Luomisen armo tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan luomakunnan kauneus ja toimivuus ovat Jumalan armoa. Ontologinen armo tarkoittaa, että olemassaolo yleensä on Jumalan armoa. Mystinen armo tarkoittaa Jumalan läsnäolon ja rakkauden kokemista mystisessä rukouksessa. Soteriologinen armo tarkoittaa pelastukseen liittyvää armoa: Nursin mukaan ihminen pelastuu Jumalan armosta kadotukselta. Vertaamalla Nursin armon kategorioita luterilaisuuteen paljastuu eroja Nursin ja luterilaisten armokäsityksissä. Nämä erot on johdettava eriäviin näkemyksiin ilmoituksesta, Jumalasta ja ihmisestä. Nursille Koraani on Jumalan varsinainen ilmoitus. Jumala on Nursille salaisuus, transsendentti, pyhä, yksi ja ainoa. Ihminen on Nursille heikko, mutta ei paha, ja vapaa valitsemaan moraalisissa kysymyksissä hyvän ja pahan välillä. Omien hyvien tekojen lisäksi ihminen tarvitsee pelastukseen myös Jumalan armoa. Luterilaisuudessa vastaavasti Jumalan varsinainen ilmoitus on Kristus. Jumala on perimmäiseltä olemukseltaan rakkaus ja kolminaisuus. Ihminen on totaalisesti synnin turmelema, hänen tahtonsa ei ole vapaa ja hän on pelastuksen asiassa täysin Jumalan armon varassa.

Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.

Tutkielmassa tarkastellaan skenaarioanalyysin avulla, millaisiin suuntiin Nato voi kehittyä seuraavan viiden vuoden aikana. Tutkielman lähtökohtana toimii Turkin ja muun Naton välille muodostunut liiton sisäinen ristiriita, jonka kehittymistä tarkastellaan tutkielmassa osana liiton laajempaa kehitystä. Tutkielman avulla halutaan paremmin ymmärtää Naton lähitulevaisuuden mahdollisia haasteita sekä sitä, miten läntisen puolustusyhteistyön voidaan ajatella muuttuvan tulevina vuosina. Lisäksi teorialähtöisellä skenaarion rakentamisella halutaan laajentaa relevantin liittojen tutkimuksen teorian soveltamisalaa tulevaisuuden epävarmoihin tapahtumiin. Tutkielmassa esitettyjen skenaarioiden logiikka rakentuu neorealismin ja neoliberaalin institutionalismin käsityksiin valtioiden ja sotilasliittojen toiminnasta. Naton tulevaisuuden tarkasteluun keskittyvälle tutkielmalle erityisen keskeistä on sotilasliittojen toiminnan jatkuvuuden ympärille keskittynyt teoriasuuntien välinen debatti. Tutkielmassa omaksutaan käsitys, jonka mukaan liiton toiminnan jatkuvuuden katsotaan rakentuvan liiton kyvylle ja tahdolle sopeutua toimintaympäristön muutoksiin sekä näiden ehtojen uskottavalle täyttymiselle. Tutkielman keskeisenä tuloksena tunnistetaan, että tahto sopeutua muutoksiin sekä uskottavuuden haasteet korostuvat liiton toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeisimpinä haasteina lähitulevaisuudessa. Toisena keskeisenä tuloksena tutkielmassa havaitaan, että voimistuneen, liiton ulkopuolisen uhan vaikutus liiton sisäiseen koheesioon – ja edelleen liiton toiminnan jatkuvuuteen – on yhteydessä siihen, miten uhka jakautuu liittolaisten kesken. Kun tunnistetaan, ettei voimistunut uhka välttämättä lisääkään, vaan joissain tilanteissa myös heikentää liiton sisäistä koheesiota, korostuu uhkakäsitysten yhtenäisyyden merkitys Naton tulevaisuudelle. Kysymys yhtenäisestä uhkakäsityksestä nähdään erityisen keskeisenä Naton lähitulevaisuudelle, sillä tutkielmassa katsotaan Naton lähivuosien toimintaympäristön potentiaalisesti tukevan uhkakäsitysten eriytymistä liittolaisten kesken. Tutkielman keskeiset tulokset synnyttävät kysymyksen: miten ylläpitää liiton toiminnan jatkuvuudelle välttämätöntä tahtoa ja uskottavuutta, ilman kylmän sodan kaltaista kategorista uhkakäsitystä? Tutkielmassa tämä haaste ymmärretään Natoon kohdistuvana pääasiassa institutionaalisena haasteena, korostaen näin edelleen Naton institutionaalisten erityispiirteiden ymmärtämisen tutkimuksellista ja maailmanpoliittista merkitystä. Tutkimustulokset nostattavat myös kysymyksen siitä, miten Naton toiminnan rajat määritellään uhkakäsitysten eriytymisen ja yhtenäisyyden haasteiden kontekstissa.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani turkkilaisen kirjailijan Halide Edibin (1884–1964) kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä hänen vuonna 1926 englanniksi julkaistussa muistelmateoksessaan Memoirs of Halide Edib. Edib oli osa uutta osmanimuslimien turkinkielistä koulutettua yläluokkaa, joka ihannoi länsimaita erityisesti Ranskaa – ja halusi modernisoida Osmanivaltakuntaa perinpohjaisesti. Halide Edib on hyvin tunnettu nationalistinen kirjailija Turkissa ja hänen uraansa on tutkittu paljon, joten keskityn tässä pro gradussa ensisijaisesti siihen, miten hän rakentaa muistelmissa identiteettejään kertoessaan siitä ajasta, kun hän ei ollut vielä tunnettu. Olen valikoinut kasvatuksen, koulutuksen ja avioliiton erityishuomion kohteeksi, koska ne olivat aikakauden kuumia puheenaiheita. Naisten sosiaalisen aseman muuttaminen oli yksi nuorturkkilaisten keskeisiä tavoitteita. Heidän naisihanteensa oli moderni koulutettu nainen, joka oli tasapuolinen aviopuoliso modernille miehelle sekä hyvä äiti ja kasvattaja perheen lapsille. Perheihanne perustui länsimaiseen porvarilliseen perheideaaliin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: - Millaisia nuorturkkilaisten ihanteelliseen moderniin naiseuteen liittyviä identiteettejä Halide Edib rakentaa muistelmissaan ja miksi hän kuvailee itseään tällä tavoin? - Miten hän rakentaa muistelmissa itäiseen ja läntiseen kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä ennen uransa alkua? Olen käyttänyt henkilöhistoriallista lähestymistapaa analysoidessani muistelmia, koska omaelämäkerrallinen kirjoittaminen käyttää samoja konventioita kuin omaelämäkertaa muistuttava autofiktiivinen kirjallisuus tällaisen muistitiedon ja kaunokirjallisuuden rajoilla häilyvän lähestyvän kirjoittamisen lajin tutkimuksessa kirjallisuudentutkimus antaa hyödyllisiä käsitteitä avuksi. Tämä pro gradu - tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti historiantutkimusta, koska keskityn enemmän kirjoittamisen tapojen ja luonteen sijasta historialliseen kontekstiin. Käytän analyysissani myös sosiaalihistoriallista lähestymistapaa ja pohdin, miten muistelmissa sekä kertova että kerrottu Halide Edib suhteutuu osaksi laajempaa historiallista kontekstiaan ja erityisesti osmanimuslimien uudistusmielistä yläluokkaa. Yhdistelmä henkilöhistoriaa sekä sosiaalihistoriaa antaa hyvän pohjan tutkia sekä yksilöä että historiallista aikaa, jossa hän eli ja yhteisöä, jota hän oli osa. Halide Edib on kirjoittanut muistelmateoksensa tiettynä ajankohtana, rajaten sitä tietoisesti ja tiedostamatta. Hänen päätöksiinsä niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista asioista ovat vaikuttaneet kirjoittamisajankohdan tilanteet ja ihmiset. Vaikka muistelmissa eletään menneisyydessä ja muistoissa, on tutkimuksen kohteena silti vuonna 1926 julkaistu teos. Hän ottaa muistelmissa yleisön huomioon ja rakentaa identiteettejään suhteessa heihin. Muistelmissa turkinkieliseen osmanimuslimien yläluokkaan kuulunut Edib rakentaa identiteettejään kirjoittamishetkestä menneisyyteen katsoen ja kertovassa muodossa sanoittaa oman elämänsä tarinan, jossa hän laajan koulutuksen ja perhe-elämään liittyvien ongelmien tarkkailun kautta kasvaa lopulta kirjoittajaksi, koulutuksen kehittäjäksi ja feministiksi. Vaikka muistelmista on luettavissa kehityskertomuksen kaltainen elämäntarina ovat tulkintani mukaan hänen muistelmissaan rakentuvat identiteetit myös ristiriitaisia, mikä näkyy erityisen hyvin kun Edib puhuu kiistanalaisista aiheista kuten feminismistä, avioerosta tai omasta poliittisuudestaan. Edib esittää itsensä muistelmissa nuorturkkilaisten nationalistisen ihanteen mukaisena modernina naisena, joka on sekä uraa luova kirjoittaja että rakastava äiti. Turkkilaisnationalismin oppien mukaan hän löytää tasapainon länsimaisen sivistyksen ja ikiaikaiseksi mielletyn turkkilaisen kulttuurin välillä, mikä näkyy muistelmissa koulutuksen osalta kansankulttuuriksi mielletyn turkkilaisen kirjallisuuden ja teatterin arvostuksena. Kuvatessaan perheeseen ja avioliittoon liittyviä käytäntöjä on Edib selkeästi kriittisempi ja näkee idän ja lännen suhteen jännitteisempänä. Vanhat perheeseen vaikuttavat käytännöt ovat ennemmin haitallisia kuin jotain, mitä pitäisi vaalia ja säilyttää. Uusi eurooppalainen perheideaali on Edibille muistelmissa ihanne, johon hän vertaa vanhaa turkkilaista perhemallia.

Turkin ulkopolitiikasta on kirjoitettu paljon koko 2000-luvun ajan. Syynä tähän on Turkin aiempaa voimakkaampi profiloituminen kansainvälisissä organisaatioissa, aktiivinen poliittinen sekä taloudellinen toiminta laajalla maantieteellisellä alueella Euraasiasta Lähi-itään ja Afrikkaan, voimakas talouskasvu ja EU-jäsenyysneuvotteluiden epävarmuus. Tutkimusperinnettä on kuitenkin leimannut hajanaisuus ja kumuloituvan tiedon puute. Erilaiset tulkinnat Turkin ulkopolitiikan suunnasta ovat tarjonneet lähinnä deskriptiivisiä näkemyksiä, jotka tutkijan soveltamasta teoriasta tai käyttämistä esimerkeistä riippuen ovat tuottaneet hyvinkin ristiriitaisia tuloksia. Keskeisesti viimeaikaisia tutkimuksia on määrittänyt niiden rakentuminen Turkin ja EU:n politiikkojen vertaamiselle. Turkin ulkopolitiikan analysoiminen eurooppalaistumisesta käsin on johtanut siihen, että samat ilmiöt ovat tutkijasta riippuen joko todentaneet Turkin soveltumista tai päinvastoin osoittaneet Turkin soveltumattomuuden Euroopan unionin jäseneksi. Vaikka EU-jäsenyys on yhä virallisesti Turkin hallituksen yksi keskeinen päämäärä, mediassa on pyöritelty spekulaatioita Turkin uusista ulkopoliittisista prioriteeteista. Tätä taustaa vasten pyrin pro gradu -työssäni selvittämään, onko Turkki luopunut EU-jäsenyyden tavoittelusta. Ensin kuvailen sekä selitettävässä ilmiössä että tätä selittävissä tekijöissä tapahtuneita muutoksia nojaten teoriaan toimija-rakenne-vuorovaikutuksesta päätöksenteon kahdella eri tasolla. Eurooppalaistumiskeskustelun problematiikan ja puutteellisuuden ylittämiseksi lähestyn aihetta tämän jälkeen kahden kertomuksen kautta. Ensimmäinen kertomus rakentuu Turkin keskeisten ulkopoliittisten päätöksentekijöiden näkemyksille Turkin EU-jäsenyydestä ja roolista alueellisessa sekä tätä laajemmassa globaalissa kontekstissa. Tätä seuraa toinen, yhteiskuntatieteilijän roolissa laatimallani kertomus, joka täydentää ensimmäistä ottamalla esitetty evidenssi ja historiallinen taustatieto huomioon. Tutkimusaineistonani ovat tarkastelemieni turkkilaisten poliitikkojen puheet, lausunnot sekä sanomalehdistössä esitetyt kommentit ja keskeiset Turkin hallituksen viralliset dokumentit vuosilta 2002–2012. Esitän, että historialliset tendenssit ja syy-seuraussuhteet hahmottamalla voidaan luoda todennäköisiä päätelmiä Turkin EU-jäsenyystavoitteen päättymisestä. Tutkimustulosten perusteella Turkin EU-jäsenyystavoite alkoi muuttua ja siirtyä kohti pysähtyneisyyttä vuonna 2005. Yksiselitteisesti todennettavaa loppua Turkin EU-jäsenyyden tavoittelussa ei kuitenkaan voida määritellä, sillä Turkin EU-jäsenyyden tavoittelun päättyminen on hidas pitkän tähtäimen prosessi. Viimeistään vuonna 2023, Turkin tasavallan 100-vuotispäivänä, Turkin EU-jäsenyysprosessi on kuitenkin muuttanut niin paljon muotoaan, että jäsenyyden tavoittelusta ei voida enää puhua. Turkin EU-jäsenyyden tavoittelun pysähtymistä selittävät ennen kaikkea Turkin taloudessa tapahtuneet muutokset, jotka ovat olleet yhtäaikaisia Oikeus- ja kehityspuolueen (Adalet ve Kalkınma Partisi, AKP) nauttiman laajan sisäpoliittisen tuen ja toisaalta turkkilaisten laskevan EU-jäsenyyden kannatuksen kanssa. Keskeistä on, että EU ei 2000-luvun loppupuolella ja toisen vuosikymmenen alussa ole Turkin hallituksen näkökulmasta enää toimija, joka takaisi Turkin vakaan kehityksen. Tämän sijasta Turkin hallitus on lisännyt kansallista vakauttaan laajentamalla poliittisia ja taloudellisia yhteistyösuhteitaan yhä laajemmalle alueelle. Analyysin evidenssi osoittaa, että Turkin EU-jäsenyyden tavoittelun päättymistä ei voida selittää eurooppalaistumisen kaltaisesta kulttuurispesifisestä lähtökohdasta käsin. Turkin EU-jäsenyysprosessin lopputulos on epävarma ja kaikesta huolimatta virallisesti yhä avoin mahdollisuus. Jos Turkin sisäisissä tai ulkoisissa olosuhteissa tapahtuu merkittäviä muutoksia tai EU:n politiikka ja institutionaalinen rakenne muuttuvat huomattavasti, myös kertomus Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista voi vielä saada erilaisen lopun. Turkin keskeisten poliitikkojen lisääntynyt itseluottamus ja aggressiiviset reaktiot kansainvälisillä areenoilla saattavat myös kääntää tilanteen Turkille epäsuotuisaksi, sillä Turkin vaikutusvalta sen nykyisten tärkeiden yhteistyötyökumppaneiden kuten Kaukasian ja Mustanmeren maiden kanssa perustuu osittain Turkin luotettavaan, yhteistyökykyiseen ja uskottavaan maineeseen. Jatkotutkimuksessa tärkeää olisikin perehtyä tähän tarkemmin ja kartoittaa erilaisia todennäköisiä skenaarioita Turkin ulkopolitiikasta.

Tutkielmassa tutkitaan Turkin ulkopoliittista viestintää koskien maan asemaa Välimerellä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, voidaanko Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puheista tulkita hänen mielikuvansa Turkin roolista lähialueellaan. Tutkielman teoreettinen tausta on sosiologiasta K. J. Holstin kansainvälisten suhteiden tutkimukseen soveltama rooliteoria. Tutkimusmateriaalina käsitellään vuosina 2020–2021 Turkin tasavallan presidentin Recep Tayyip Erdoğanin pitämiä Välimereen liittyviä puheita. Tutkielmassa sovelletaan teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkimusmateriaalista etsittään menetelmän mukaisesti tutkimusaineistoa analyysirungon avulla. Puheista poimittaan ilmaisuja analyysirungon ennalta määrättyihin neljään alaluokkaan, jotka edustavat alueellisten suurvaltojen luokitteluun käytettävää kategorisointia. Alaluokat ovat kognitiivinen, suhteellinen, interaktiivinen ja tuotannollinen taso. Analyysirungon alaluokkiin jakamisen jälkeen aineisto redusoidaan, eli niistä muodostetaan pelkistettyjä ilmaisuja helpottamaan poimittujen ilmaisujen keskeisen viestin tulkitsemista. Lopulta aineistoa analysoidaan alueellisten suurvaltojen kriteerien valossa. Alueellinen suurvalta määritellään tutkielmassa Miriam Prysin kehittämän typologian mukaan. Typologia jakaa alueelliset suurvallat kolmeen, ja asettaa kullekin kriteerit niiden toiminnasta analyysirungon neljällä tasolla. Nämä kolme alueellisen suurvallan tyyppiä ovat alueellinen hegemonia, alueellinen eristyjä, sekä alueellinen dominoija. Viimeiseksi pohditaan, täyttääkö presidentti Erdoğanin puheista välittyvä kuva Turkista alueellisen suurvallan kriteerit valitun typologian vaatimusten mukaisesti. Tutkielman tuloksena puheista ei voida tulkita Turkkia alueellisena suurvaltana. Tutkimuksen kohteena olleissa puheissa Turkki esiintyy Osmanien valtakunnan perillisenä, jota muut alueen toimijat kohtelevat epäreilusti ja laittomasti. Turkista syntyy kuva itsensä haavoittuvaksi ja uhatuksi tuntevasta yksinäisestä valtiosta, joka on katkera jouduttuaan syrjään sille historiallisesti kuuluvasta asemasta Välimerellä. Sen sotilaallisista operaatioista huolimatta sillä ei ole alueelliselta suurvallalta odotettavaa vaikutusvaltaa alueellaan, eikä se puheiden perusteella kykene toimimaan johtavassa asemassa alueen poliittisessa ympäristössä. Tutkielman lopuksi esitetään ajatuksia tutkimuksen tekemisestä, ja pohditaan ehdotuksia valtioiden rooliin keskittyvään tutkimukseen.